Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maikkis. Näytä kaikki tekstit

Paperinukkeja!

Hei!
Wikipedia kertoo, että paperinukkeja on ollut olemassa niin kauan kuin paperia on ollut yleisesti saatavilla; Euroopassa jo 1600 luvulta lähtien ja Aasiassa jo vuosisatoja sitäkin aiemmin. Suomessa paperinukketuotanto alkoi 1920-luvun alussa.
Paperinuket ovat olleet edullisia lasten leikkivälineitä, ja ihmis- ja nukkehahmojen ohella paperista on leikattu leikkeihin erilaisia eläin- ja fantasiahahmoja. Tosin tietotekniikka on sähköistänyt myös paperinukkeleikit, ja virtuaalinukkeja puetaan paitsi internetyhteisöissä myös useissa erilaisissa tablettisovelluksissa. Toisaalta internetistä löytää nopealla haulla vaikka kuinka paljon tulostettavia paperinukkearkkeja, ja ehkäpä nyt olisi aika palata nuoruuden tunnelmiin ja tutustuttaa omat lapset näihin lapsuuden leikkeihin. Samalla voi itse muistella, kuinka hienolta tuntui nähdä juuri se oma julkkissuosikki aikakauslehden paperinukkesarjan jatkona!


Puettavien paperinukkien ohella paperista tehtiin myös sätkynukkeja, joiden raajat kiinnitettiin toisiinsa haaraniiteillä, ja joiden jalat ja kädet sai liikkumaan narusta vetämällä.
Hmm, onnistuisikohan sellaisen nuken tekeminen vielä?


Paperillan tiimi otti tämän hauskan kesähaasteen vastaan, ja tällaisia nukkeja taitavissa käsissä syntyi:




Minä innostuin tekemään Paperinukkea tuohon "sätkynukke"-malliin. Kiinnitin nuken heiluteltavaksi korttiin. Tuossa sen raajoja saa heilutella vapaasti oman mielen mukaiseksi :) Blogistani löytyy vaihe vaiheelta kuvia kuinka tällainen paperinukke valmistui. Tein itse paperinukkeen sabluunan, jonka saat sinäkin ottaa omaan käyttöösi KortteiluFlow- blogini kautta.


Anu-Riikka

Minun paperinukkeidea vei syntyessään aivan mennessään. Merenneitonukkeni istuu liitettynä artjournalaukeamaan. Nukesta tuli merenneito, koska jalkojen mittasuhteet muodostuivat ylivoimaiseksi esteeksi. Muutoin nukke lehtikuvan päälle maalattu. Innostuin asiasta niin, että tästä muodostui oikeastaan 3 nukkea ja 3 aukeamaa. ...jos haluat tietää miten, klikkaa tästä.


Sanne

Keräilen vanhoja paperinukkeja, ja välillä mukana tulee vaatteita, joille ei ole omistajaa. Olen säästänyt niitä askartelujuttuihin. Tein itselleni huoneentauluksi shadow boxin, jossa kastelen puun tainta ja mottona on "kun istutat puutarhan, niin uskot huomiseen". 




Paperinukkeidea sain minut miettimään, että miten voisi tehdä nuken mixedmediahengessä. Siihen inspiraation antoi minulle Priman leimat.... ja siitä idea sitten lähti.... täältä voit katsoa enemmän kuvia työstäni ja taustoja.




Paperinukkeni vaatteissa käytin hauskaa ja mielenkiintoista tapaa hyödyntää valmiita kuvia tekstiileistä. Myös vaatteiden kiinnitykseen löydät blogistani hyvän niksin!




Minä innostuin tekemään simppelin, hieman "naivistisen" paperinuken.
Kaikki nuken osaset olen värjännyt musteilla tuputtelemalla. Mekon leikkasin kuviopaperista, ja koristelin sen sitten pitsillä ja puolihelmillä. Kaavan oman nuken tekemiseen löydät blogistani.



Millaisia paperinukkeideoita sinulla on jaettavaksi Paperillan lukijoille? Linkitä vinkkisi tähän:








Itse tehdyt kukkaset


Kerro se kukkasin!

Kukkaset sopivat koristamaan monenlaisia töitä, ja niitä on helppo tehdä myös itse. Materiaaleja ja toteutustapoja on lukuisia ja tässä muutama idea inspiraatioksi Paperillatiimin toteuttamana.

Jonna



Minä tykkään tehdä kukkaset kankaasta. Stanssaan osat kukkastanssilla erilaisista yhteensopivista kankaista ja kiinnitän ne toisiinsa muutamalla langanvedolla. Keskiosaan olen tavannut liimata helmiä, mikäli helmet sopivat kankaiden tyyliin.

Tein kangaskukkasista rinta- ja laukkukoristeita, ja voisihan niillä saada uutta ilmettä vaikka koristetyynyihinkin.

Suvi


Teen usein itse kukkasia erilaisista materiaaleista ja aina on kiva kokeilla uusia malleja. Olen ihastunut magnoliapuihin, niiden isot ja runsaat kukat ovat todella kauniita. Kokeilin siis tehdä niitä kreppipaperista. Sidoin kukkaset rautalangan ja kukkateipin avulla.

Anu-Riikka

Minulle luontevin tapa tehdä kukkia on piirtää niitä. Nämä ruusut artjournalsivusta olen tehnyt Inktensen blockseilla, vaihekuvat  ja koko artjournalsivun näyttävä postaus löytyvät blogistani.

Maikki-Noora


Minä olen kieputtanut kortin ruusut Fiskarsin pilvileikkurilla lävistetyistä pilvistä. Käypäs kurkkaamassa KortteiluFlow-blogistani kuinka ruusut syntyivät.




Paperikukkien tekemisellä taisi käynnistyä meikäläisen hurahdus paperiaskarteluun, ja niiden tekeminen on edelleenkin mielipuuhaani. Teen Pastellipäivä-blogiini silloin tällöin kukkapäivä-postauksia, tällä kertaa mennään ilmeisestikin gardenialla. Käy kurkkaamassa ohjeet kukan tekoon blogistani.


Taru


Korttiin kukkia ihan vain kukkaleikkureilla eli punchereilla. Blogistani löydät vaihekuvat miten tämän kortin kukat syntyivät.




Kiitos kuluneesta vuodesta

Toukokuu on kevätjuhlien aikaa. Koulu loppuu, ja monet harrastukset jäävät kesätauolle. Opittuja taitoja esitellään kevätjuhlissa. Opettajille ja valmentajille on mukava antaa pienet muistamiset kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Tässä meidän ideoita kiitoskortteihin ja lahjoihin.

Ihanaa, keväistä toukokuuta kaikille!


Itse opena pidän eniten itsetehdyistä pienistä muistamisista, silloin jos joku haluaa jotain antaa.
Siksi meilläkin opettajaa kiitetään itsetehdyin lahjoin.
Viimekeväänä esikoululaiseni vei kouluun nämä hauskat mixedmediataulut jalustoineen. Kuvia pienen taiteilijan tehtaalta ja muutaman muunkin muiston löydät täältä. Tämän vuoden kiitokset ovat vielä mietintämyssyssä.

Jonna

Tänä vuonna käymme haikein mielin poikien muskarin kevätjuhlaan, kun monivuotinen muskaritaival nykyisen opettajan opeissa päättyy. Joka vuosi siellä olen istunut kyynel silmäkulmassa, kun olen katsellut pienten musisoijien esiintymistä, mutta nyt varmaan tarvitsen jo nenäliinaakin. :)

Opettaja tarvitsee aina muistilappuja, joten miksipä et tekisi hänelle persoonallista muistilappukansiota! Kansio syntyy helposti taittelemalla kartongista ja sen voi halutessaan koristella monella tavalla.


Minä ideoin tikkarin muotoon tehdyn simppelin kiitoskortin, jonka voi antaa lahjan saajalle sellaisenaan tai vaikkapa kukkaruukkuun pystyyn sijoiteltuna. Ohjeita ja vinkkejä tikkarikortin tekemiseen löydät Pastellipäivä-blogistani.



Minä tuunasin opettajalle kiitokseksi vanhan puisen suklaarasian uuteen uskoon. Sisälle voi laittaa makeiden herkkujen lisäksi vaikka teepusseja. Vaihe kuvia laatikon koristelusta löydät KortteiluFlow-Blogistani.

Äideistä parhaimmalle

Ota vastaan äiti-kulta
kaunein ja kallein lahja multa,
mitä voisin koskaan lahjoittaa,
rakkaudella kaulaan ripustaa;
nämä lapses käsivarret,
jotka sua rakastaa.
Birgit Ahokas

Birgit Ahokkaan runossa kaunein lahja on lapsen halaus. Halauksen lisäksi moni pieni ja isompikin lapsi haluaa tehdä äidille jotain ihanaa, pientä ja suloista - ihan itse. Äitienpäivänä saadut lahjat talletetaan huolella ja rakkaudella - se halauskin - muistojen aarrearkkuun. Tuleva äitienpäivä inspiroi seuraaviin ihanuuksiin.

Jonna 


Lukevalle äidille on mukava ostaa lahjaksi vaikka äidin lempikirjailijan uutuuskirja ja sujauttaa väliin itse tehty kirjanmerkki. Pohjana olen näissä käyttänyt metallisia kirjanmerkkejä, jotka toimivat jo itsessään kauniina pohjina, niin että tehtäväksi jäi vain koristelu. Stanssasin päälle kuvioita ja leimasin aiheeseen sopivat tekstit. Helppoa ja nopeaa. Metallisen kirjanmerkinhän tilalla voi olla vaikka paksumpaa kartonkia tai kuviopaperia ja koristelee sitten sen. 

Mikäli ei äiti niin lukutoukka olekaan, niin voihan tämän sujauttaa kortiksi kukkapaketin kylkeen, ja äiti saa laittaa sitten koristeeksi vaikka jääkaapin oveen.


Ruusutaulut äidille valmistuivat oppilaiden kanssa greppipaperista, vedestä ja paperista. Mustalla vahaliidulla piirtäen sekä saksien. Miten greppipaperista saa irtoamaan upeat värisävyt kauniisti paperiin? Tähän vastaus löytyy blogistani. Tekniikka on helppo ja onnistuu itsenäisesti myös pienemmältä lapselta.


Maikki-Noora


Minä askartelin Äidille kortin 3D-malliin. Embossasin valkealla kohojauheella neljään kertaan paperille Stampendouksen ruusun. Väritin ruusut vesiliukoisilla tusseilla ja laveerasin värit vesisäiliösiveltimellä. Leikkasin kuvista ruusut, nuppuja ja lehtiä irti ja kiinnitin osat kohotarrapaloilla koholleen. Lisää kuvia kortista löytyy KortteiluFlow-blogistani.





Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni ideaa kukkakimppukortista. Nyt sain vihdoin toteutettua ideani tähän äidilleni tekemään korttiin. Kukkien varret tein ohuista paperisuiroista, jotka rullasin yksitellen ohuen puikon ympärille oikeanlaisen muodon aikaansaamiseksi. Osa kukista on itse tehtyjä. Tarkemmat ohjeet ja lähikuvia löydät Pastellipäivä-blogistani.




Minusta on kiva ideoida ja jalostaa jo olemassaolevia malleja lasten kanssa askarteluun. Tämä soma paperinalle onnistuu pikkuväeltäkin, pienellä avustuksella tietenkin. 



Askarteletko itse äitienpäiväkortin tai -lahjan? Vai oletko itse saanut äitienpäivänä jotain ihanaa itsetehtyä, jonka voisit jakaa meidän kanssamme? Linkitä kuva alle:



Kuviopaperista koristeiksi

Heippa kaikille ja mukavaa keskiviikkoa!

Paperillan tiimi on kerännyt yhteen mukavia ideoita kuviopaperista saksittujen kuvioiden hyödyntämiseen.
Katso ja inspiroidu:


  Anu-Riikka

Kuviopaperista hyvinkin, mutta minulla kuviopaperista leikatusta pöyrästä muodostui kuva-aihe artjournal aukeamaan. Nappasin aukeamaan värimaailmankin - tai puolet siitä - kuviopaperista. Lähikuvaa ja kuviopaperin esittelen blogissani Aromaattista arkea askarrellen.



Maikki-Noora

Tähän leiskaan tuli kaiveltua kaapista useampi kuviopaperi. Kaikki leiskan kortisteet ja ruusut on käsin leikattuja Marion Smithin papereista. Leikatut ruusut nostin 3D-malliin kohotarrapaloilla. Myös otsikko on stanssattu kuviopaperista. KortteiluFlow-blogistani löydät lisäkuvia, mitä muuta sain näistä papereista aikaiseksi.


Jonna

Santoron paperit ovat minusta kauneinta, mihin askartelun maailmassa olen ikinä törmännyt. Tyyli, värit ja kuvat ovat minun mieleeni, ja monia lehtiöitä jouduin ostamaan useamman, jotta raaskin papereita käyttää. Valitettavasti loppuivat silti kesken. Tässä minitaulussa käytin lempipaperikkoni papereita. Tytön leikkasin paperikon kansilehdestä.


Suvi

Minulla ei kovinkaan paljon ole kuviopapereita, joista saisi irrotettua siististi kuvia. Mutta pari arkkia löytyi silti, vauva-aiheisia, mutta sopivat silti hyvin tähän kolmiulotteiseen, pääsiäisaiheiseen paperityöhöni. Tein kuviopaperista tötteröitä, laitoin sisään kirjansivuista leikattuja ohuita suikaleita ja niiden sekaan munan. Tämän tötterön koristelin kakkupaperilla, hamppunarulla ja Graphic 45 / Little Darlings Collection -kuviopaperista leikatulla kuvalla.


Jenni  

Innostuin tekemään pääsiäismunia, joita koristelin vanhojen kirjojen sivuilla.
Leikkasin kuviopaperista  erilaisia kuvioita pääsiäismunien katseenvangitsijaksi. Kukatkin on tehty kuviopaperista.
Lisää kuvia ja ohjeet kivan pääsiäisasetelman tekoon löydät Pastellipäivä-blogistani.


Taru

Olen aina ihaillut kortteja, joita on tehty kuviopaperista irti leikatuilla osilla. Tätä siis oli pakko kokeilla.
Ja tälläinen onnittelukortti syntyi tästä idesta.

Aikakauslehdistä kollaasiksi

Heipsan ja ihanaa maaliskuuta!

Tällä kierroksella innostuimme aikakausilehdistä ja niiden tuomista mahdollisuuksista askartelussa. Voit käyttää lehdistä leikkaamia kuvia itse sivun pääjuttuna, koristeina, taustapapereina, pohjana piirustuksille tai vaikkapa tekstuurina taulun pohjalla. Ota rohkeasti lehti käteen ja katso millaisia siivet se antaa askarteluun.

Tällaisia ihania juttuja syntyi Paperillan tiimiltä:

Maikki-Noora


Minä innostuin lukemaan Yhteishyvä lehteä ihan uusilla silmillä. Otsikoiden sanoista paljon löytyi kotiin ja perheeseen liittyviä juttuja. Lisäksi käteen sattui ystävänpäivän alla ilmestynyt lehti, niin vastaan tuli myös paljon sydämiä. Lisäksi katselin lehden kuvia ja sieltä löytyikin todella herkullisia värejä. Pitää vaan osata välillä jättää kuvat ja tekstit sivuseikaksi lehtiä lukiessa. Sieltä voi löytyä näin vaikka mitä. 

Vaihe vaiheelta kuvia leiskan teosta löydät KortteiluFlow- blogistani. 



Jonna



Suosikkisisustuslehdestäni löytyi ihania kuvia pienen talolokerikon tapeteiksi. Puisen lokerikon maalasin valkoiseksi kalkkimaalilla, ja sitten vain etsin sopivat kuvat seiniä koristamaan. Lähestyvä pääsiäinen pääsiäismunayllätyksineen saa tällaiset lokerikot meillä helposti täyttymään pikkuesineistä.
Miltä sinun talolokerikkosi näyttäisi?



Suvi


Aluksi tämä tehtävä tuntui vaikealta, mutta lopputulos on kuitenkin seesteinen ja rauhoittava. Huonekalukuvastosta löytyi sanoja, joita yhdistelin mielessäni pyörineen "pääsanan" ympärille. Tästä tuli siis tietynlainen mietelause-taulu seinälleni.


Jenni


 Minä päädyin tekemään jälleen kortin!
Liimasin kortin taustalle aikakauslehdestä leikattuja, rypisteltyjä paloja.
Kukat ja lehdet nipsuttelin eri sävyisistä sivuista kuvioleikkureilla.
Kortin keskipisteenä olevasta onnea-sanasta tekee leikkisän vaihtelevat kirjaimet.


Anu-Riikka


Minä tein artjournalsivun, jonka kuva-aiheet leikkasin lehdistä. Naisen kasvot kokosin kaksista eri kasvoista, liimasin uudelleen kasaan ja maalasin päälle. Naisen paita ja eläinystävät ovat myös lehdistä leikatut. Jätin ne valokuvan kauniiksi ja luonnollisen näköisiksi. Toteutuksesta löydät enemmän blogistani.


Taru


Minä leikittelin ajatuksella, että voisitko antaa lehden sivulle uuden elämän sellaisenaan. Vain pientä fiksausta, mutta ei piiloitella mitään. Siitä syntyi tälläinen sivu. Enemmän tietoja löydät blogistani.


Nyt on sinun vuorosi: Jaa meille kollaasi-ideasi alla olevaa linkkityökalua käyttäen ja voit voittaa hienon arvontapalkinnon!

Lasten kanssa askarrellen!

Hei!

Uusi vuosi on päässyt siihen vaiheeseen, että hiihtolomakausi alkaa jo ihan pian.
Hiihtolomalla kaipaa kivaa tekemistä lasten kanssa - etenkin, jos sää ei suosi ulkoilijaa.
Paperillan tiimi ideoi Sinulle vinkkejä lasten kanssa askarteluun:




Helppo viirinauha syntyy paperisuikaleista. Tähän käy mikä tahansa paperi tai kartonki. Suikaleita on hauska leikata, eikä ole niin tarkkaa vaikka olisivat erilevyisiäkin. Yhteen palloon tarvitaan muutama suikale, ja ne kiinnitetään yhteen joko nitoen, liimaten tai teipaten. Tee valkoisia (lumi)palloja tai huvittele väreillä!


Anu-Riikka
 Vielä on muuatama päivä aikaa askarrella ystävänpäivää silmällä pitäen. Tässä neidin tuotokset. Vahaliitu ja vesivärit, pensselli ja vettä. Muuta ei tarvita onnistuneeseen yhteiseen hetkeen. Valkoinen liitu on klassikko, mutta väreillä saa hauskoja ja vaihtelevia kokonaisuuksia. Blogistani löydät vaihepostauksen, johon sisällytin myös itsenäisen neiti 7-vuotiaan kanssa käymäni keskustelun ennen kuin olimme näin pitkällä. Ihanaa hiihtolomaa!



Jonna

Meillä askarreltiin laskiaisen aikaan lasten kanssa kumartavia lumiukkoja. Pienempienkin askartelijoiden kanssa nämä onnistuvat, kun heille leikkelee materiaalit valmiiksi. Liimasimme poikien kanssa lumiukkojen osaset ensin toisiinsa kiinni ja sitten vain alimmat lumipallot taustaan. Lopputuloksena hauskat kumartelevat lumiukot. Lasten tekemisen riemua on ilo seurata, ja valmis työ on aina täydellinen - vaikka sitten hattu olisi kääntynytkin nurinpäin ja napit valahtaneet nilkkoihin. :)


Maikki-Noora

Minä en ole paljonkaan lasteni kanssa askarrellut perinteisiä lasten juttuja, mutta sitäkin enemmän olemme tehneet yhdessä paljon kortteja. Matkan varrella lapset ovat oppineet hyvinkin askartelumateriaalien käyttämistä. Lapset tietävätkin suurimman osan askartelutarvikkeiden käyttöohjeet hyvin ja ovat niiden kanssa hyvinkin taitavia. Vaikkei lapseni enää ihan pieniä olekaan, niin silti heidän kanssaan on mukavaa tehdä yhdessä.

Minä rakentelin yhdessä 10-vuotiaan tyttäreni kanssa kortteja embossaten ja koukuttavan ihania pigmenttijauheita käyttäen. Pienesti kuvan värittämisestä löytyy vaihe vaiheelta kuvia blogistani.


Jenni

Alumiinifolio on ollut viime päivinä suosittu väline askartelupöydälläni. Liekö siis ihmekään, että sitä päätyi tähänkin askarteluun. Nämä höpsön näköiset puput on siis muotoiltu foliosta ja päällystetty servetinpaloilla. Mukava vaihtoehto paperimassalle. Lisää kuvia hupsuista pupuista löydät Pastellipäivä-blogistani.


Taru


Tälläisestä jälkeä syntyy lasten kanssa, kun annettaan lapsille  kanvas, jämä paperit pöydältä, maalit ja leimat käyttöön. Yksinkertaisella idealla ja materiaaleilla vanhemman lapseni ideoima taulu! Pieniä vinkkejä annoin ja parit mallitaulut näytin ja siten lapset antoi mennä! Oli ihana nähdä teini-ikäisen pojan luovuuden tulevan esille!



Tervetuloa tutustumaan ATC-kortteihin!

Hei!
Tällä viikolla tutustumme ATC-kortteihin.

ATC-kortit (engl. Artist Trading Cards) ovat keräilykorttien taiteellinen versio.
Kortin koko on vakio: 64 x 89 mm / 2,5 x 3,5 tuumaa.
Kortit ovat joko uniikkeja tai samaa korttia voidaan tehdä hyvin pieni määrä. ATC-kortteihin soveltuvat kaikenlaiset tekniikat leimailusta piirroksiin ja valokuvista sekatekniikkaan, myös digitaaliset kollaasit ovat mahdollisia. Korttien ei tarvitse olla laminoituja tai muovitettuja. Ainoana sääntönä on yllä mainittu kortin koko. Kortin kääntöpuolelle tulee kirjoittaa signeeraus, päivämäärä ja numero, mikäli kortti on osa jotakin tiettyä sarjaa.

ATC-kortteja ei myydä, vaan niitä vaihdellaan ATC-harrastajien kesken. Kortin vaihtaminen toiseen tapahtuu yleensä postin välityksellä, mutta kortteja vaihdetaan tekijöiden kesken myös kasvotusten. Vaihdossa saatu kortti jää uudelle omistajalleen, eikä sitä saa lähettää eteenpäin.

ATC-harrastajille löytyy verkosta monenlaisia haasteblogeja, ja Facebookissa on myös monta ATC-harrastusryhmää, joihin voi liittyä mukaan.

Paperillan väkikin innostui ATC-korteista - tässä iloksesi ja inspiraatioksesi tiimimme töitä:



Valitsin korttieni teemaksi kevään. Minua inspiroi ystävänpäivä sekä uuden vuoden tuoma uusi alku.


Anu-Riikka
Kortit: "Oletko nähnyt Helga-neidin kylvyssä?" ja " Äiti! Me hävittiin...."
Teen ATC kortteja säännöllisen epäsäännöllisesti. Pieni tiivistetty koko kiehtoo. Tällä hetkellä kiehtoo myös piirtäminen - näistä korteista löytyy linerkynää ja Inktensejä.


Jonna



Minusta on aina mukava kokeilla jotakin uutta, ja tällä kertaa tykästyin heti ATC-kortteihin. Tässä on ensimmäinen korttini. Pieni koko sopii minulle mainiosti: leimakuva ei tarvitse ympärilleen oikein mitään, ja silti kortti ei näytä tyhjältä. Näitä teen kyllä ehdottomasti lisää! 





Tein ihan ensimmäistä kertaa ATC-kortteja, ja rakastuin tähän puuhaan heti! Askartelin yhdellä kertaa neljä samaan sarjaan kuuluvaa korttia. Kiiltokuvat sopivat näihin kortteihin mielestäni erityisen hyvin! Kuvat muista korteista ja selostuksen tekotavasta löydät blogistani.




Minä olen innostunut viimeaikoina tekemään kasvoja vähän joka paikkaan. Niin niitä päätyi minulla myös ATC-kortteihin. Hieman ehkä kasvojen tarkkuus häviää pieneen korttiin tehtynä, mutta näissä otin tuosta epätarkkuudesta sitten kaiken irti. Jätin tarkoituksella kasvot lopulta läpikuultaviksi. Sain kortteihin hauskan utuisen tunnelman.

Korttein tausta on tehty gelliplatella ja päälle olen piirtänyt erilaisilla kynilla kasvot. Hieman olen leimaillut toisen kortin päälle ja molemmissa on valkoisella geelikynällä viimeistelyä. 




ATC-kortit on jotain, jota innostun tekemään kausittain vaihdon tai parin edestä. ATC-kortit ovat pieniä hauskoja projekteja, joihin voin toteuttaa esim. tekniikkakokeiluja. Tällä kertaa korttini on Tim Holtzin tipusen pohjalta tehty. Tarina, kuinka kortit syntyivät, löytyy blogistani!




ATC-kortteja on hauska tehdä. Pienessä koossa voi kokeilla kaikenlaista ja niin olen tehnytkin. Tekemäni ATC-kortit ovat olleet hyvin erilaisia. Nyt tein innostuksissani kasan uusia ATC-kortteja (aivojen kevätsiivous), joista tässä kaksi. Lisää ATC-korttejani voi löytää blogistani. Viime kesänä tein ensimäiset korttini ja silloin laitoin mukaan myös lisää selitystä, mistä tässä hommassa on oikein kysymys. Kurkkaa täältä, mutta varo, koska tästä voi jäädä koukkuun! :)



Osallistuin viime viikonloppuna Jokelassa askartelutapahtumaan, jossa osallistujat haastettiin tekemään ATC-kortteja. Tiesin suunnilleen, mistä oli kyse, mutta en ollut koskaan aiemmin tehnyt yhtään korttia. Kortin pieni koko tuntui aluksi vieraalta, mutta työ lähti kuitenkin varsin nopeasti liikkeelle.
Näistä vasemmanpuoleinen syntyi tapahtumassa, ja oikeanpuoleisen tein sille kaveriksi kotona. Olen aivan varma, että näitä tulee jatkossa tehtyä paljon lisää - niin kivaa puuhaa näiden minitaideteosten tekeminen oli!



Toivotamme Sinulle mukavaa viikkoa ja tekemisen iloa!
Jos inspiroidut askartelemaan ATC-kortteja, niin liitä kuva omasta kortistasi alle - voit voittaa hienon arvontapalkinnon!