Täällä sateenkaaren alla - Suomen homot värikuvina / Teatteri Kantanäky & Tehdas Teatteri 30.1.2026

Kyllä Teatteri Kantanäyn sateenkaarikabareet ovat jo instituutio Turun, ja koko Suomenkin, kulttuurielämässä. Näitä on esitetty vaihtelevissa lokaatioissa jo vuodesta 2007. Aika monta niitä olen nähnytkin, alkaen vuoden 2016 Homot on perheestä, minkä koin ravintola Suxesissa. Samoja tuttuja tyyppejä oli nytkin lavalla, vaikka paljon vettä on Aurajoessa virrannutkin. Kantanäyn jutut on kuin irtokarkkipussi. Eli koskaan et tiedä mitä herkkua seuraavaksi pussista käteen osuu eli lavalla nähdään. Ainakin se on hauskaa, kantaaottavaa, viihdyttävää ja välillä vähän haikeaakin. 

Täällä sateenkaaren alla esittelee katsauksen Suomen historiaa, ja paljon muuta. Koko työryhmä on käsikirjoittajia, ja tämmöisessä "sillisalaatissa" se onkin varmaan oikein toimiva tapa. 

Heini Vahtera vastaa erinomaisesti taitavan joukon ohjauksesta. Tällä kertaa tehdään yhteistyötä Tehdas Teatterin kanssa, mikä onkin erinomainen esityspaikka.

Lavalla säkenöi monesta tuttu tiimi: Nuppu Ervasti, Virve Koskinen, Teemu Loikas, Reetta Moilanen, Tristan Selin, Kiisu Tuomi ja Timo Väntsi sekä muusikko Antti Ainola. Lisäksi muutamia rooleja esittävät Lee Lahikaisen ja Reetta Moilasen rakentamat nuket. Ihana, ihana, ihana joukko!

Lavalla nähdään kimara erilaisia sketsejä, välillä lauletaan ja hieman tanssahdellaankin. Teemana on seksuaalinen monimuotoisuus ja läpileikkaus historiasta. Kaikki alkaa kanteleesta ja Kalevalan tarinoilla, keitä ne olivat ne vanhat parrakkaat miehet jotka loivat Suomen kulttuurin. Ainakin he osasivat tuhmia lauluja, suo, kuokka ja Jussikin. Läpi esityksen saamme tutustua myös seuranhakuilmoituksiin. Osa näistä on symppiksiä, osa aika kamalia tyyppejä, mutta on kiva nähdä että ainakin joitakuita onnistaa (metsämies ja karhu, awww...). Kabaree opettaa meille myös miten Turun palo oikeasti sai alkunsa, millaisia tyttäriä voisi miesparille syntyä, ja millaisia vieraita olisi voitu presidentinlinnan kutsuilla myös nähdä.

Verkkokalvoilleni on ikuisesti tallentunut jumppatrikoisiin verhottu Kiisu Tuomi vetämässä Anita Hirvos-luukissa biisiä Anita hieroo (Bonnie Tylerin Holding out for a hero) ja tämän ihana pyyhkeisiin sonnustautunut taustalaulajatrio. Myös pohjalainen isän seksivalistus tyttärelleen on mainio. Marko Carlsonin koreografiataidot pääsevät hienosti oikeuksiinsa hienossa lesbokabareenumerossa. Työllisyystoimiston yli-innokas nainen palvelulupauksineen ja yhdenvertaisuuskoulutusaineistoineen on hillittön, ja tämän kruunaa J. Karjalaisen Hän, hieman erilaisine lyriikoineen.

Myöskään mielestäni ei tule koskaan lähtemään miten Teemu Loikas surumielisesti tulkitsee Eppujen Murheellisten laulujen maata. Siinä missä kaikilta esiintyjiltä sujuu laulu, tanssi ja muukin erinomaisesti, niin pitää kyllä erikseen kehua Tristan Selinin tulkintaa Amiraalin laulusta! Toki hän on sen säveltänytkin, mutta laulutulkinta on ihan huikea!

Niin hykerryttävän riemukkaita numeroita kuin lavalla nähdäänkin, on välillä hyvä muistuttaa katsojia ettei kaikki ole aina ollut niin auvoista. Kun naispariskunnan toinen osapuoli on vuodesta toiseen kaapissa vanhemmilleen, niin pala nousee kurkkuun.

Välillä pukuvaihdot suoritetaan niin vauhdilla että hitaampaa vallan hengästyttää. Katariina Kayser vastaa yhdessä työryhmän kanssa puvustuksesta, ja se onkin silmiä hivelevän monimuotoista ja runsasta. Raidallisista uima-asuista olkihattuineen aina 70-luvun Ruotsista Suomeen palaavan pariskunnan autenttisiin asuihin. Kuinkakohan monia kymmeniä, jopa satoja asuja tässä nähdäänkään? Hillitön määrä kuiteskin, kuten myös hattuja, peruukkeja jne. Olisipa kiva olla kärpäsenä katossa tsekkaamassa kulisseissa sitä vaatteidenvaihdon huisketta!

Valot on suunnitellut Meri Salo ja äänitekniikasta vastaa Santeri Niemistö. Toimivaa. Sinällään aika simppeli lavastus on yhteisesti työryhmän ideoimaa ja toteuttamaa. Siihen saadaan kyllä monimuotoisuutta rekvisiitalla ja verhojen käytöllä.

Vielä on esityksiä (ja hieman lippujakin) jäljellä, itse asiassa 8.3. asti, enkä voi kyllin vahvasti tätä suositella. Mikä tahansa esitys missä lukee Teatteri Kantanäky, niin saa minulta varauksettomat kiitokset, kumarrukset ja suositukset.

Esityskuvien copyright Ami Koiranen.
Näin esityksen ilmaisella kutsuvieraslipulla.

Tarjoilija, keitossani on homo! / Teatteri Kantanäky, ravintola Viides näyttämö 11.12.2021

Edellisestä Teatteri Kantanäyn esityksestä on jo aivan liian kauan aikaa. Vuonna 2018 nähtiin Paluu heteroiden planeetalle, joka viihdytti ainakin meikäläistä upeasti. Nyt porukka on siirtynyt ruokaravintolaan, ja uusin esitys tarjoillaan kolmen ruokalajin illallisen ohessa. Ei lainkaan pöllömpi ratkaisu, jos kohta aika kallis, koska lipun hinta kipuaa siten aika korkealle. Toki sitten saa samalla nauttia erittäin hyvästä ruuasta.

Tarjoilija, keitossani on homo! tapahtuu tietenkin ravintolamaailmassa. Kerrassaan hienosti henkilöiden tarinat nivoutuvat ruokailun lomaan ja meidän asiakkaiden palvelemiseen. Ohjaaja Heini Vahtera on koostanut sketsimäisistä jutuista kerrassaan maistuvan keitoksen. Kuten parhaissakin ravintolakabareissakin ajoitus ja rytmitys, ja tilannetaju, osuu nappiinsa. Yleisö on hienosti mukana juonessa ja minusta kaikki toimii hyvin. Vähän muutama meistä pääsee osallistumaankin, mutta onneksi kivalla ja rennolla tavalla. Esityksen taukojen aikana ruuat vaan ilmestyvät pöytiimme ja nautimme ne herkutellen ja kiireettä. Ja sitten onkin taas aika sujahtaa katsomaan mitä seuraavaksi tapahtuu fiktiivisessä ravintolassamme. Viidennen Näyttämän tiloja hyödynnetään taitavasti. 

Kaikkea säestää mestarillisen muusikon Kari Mäkirannan musisointi. Kuin paraskin ravintolamuusikko hän vaikuttaa aluksi huomaamattomalta baarin nurkassa, mutta koskettimillaan pitää huolen että kaikki viihtyvät. Ah mikä talentti!

Tuttuun tapaan Kantanäyn esitys on sateenkaarevia hahmoja täynnä, hulvattoman hauska ja välillä  aika räävitönkin. Osuvia ja ajankohtaisia vitsejä, musiikkia, naurua ja viihtymistä. Ei tämä ole tiukkapipoisten show, mutta eipä semmoisia tänne kai eksyisikään.

      
Käsiohjelma ja muu info oli kätevästi pöydissä pulloon liimattuna.

Teatteriporukan itsensä kirjoittama show liikkuu sujuvasti ensitreffit alttarilla -tyylisestä formaatista muunkinlaisiin deittihakuohjelmiin. Toinen toistaan kamalampia tyyppejä on tyrkyllä. Timo Väntsi, Kiisu Tuomi, Johanna Jernberg, Nuppu Ervasti ja Oskari Ellilä ovat kaikki laulutaitoisia ja moni heistä on kunnostautunut myös aiemmissa Kantanäyn esityksissä. Tyypit ovat pistämättömän hauskoja ja heittäytyvät mukaan menoon sataprosenttisesti. Osaavat ryökäleet nauraa myös itselleen. Välillä hypätään nykyajan ravintolamiljööstä Lesboksen saarelle ja paleoliittiselle kaudelle, mutta meno ei hyydy koskaan. Jeesuskin piipahtaa näyttämöllä, Mikki Hiirestä puhumattakaan. Tutut biisit taipuvat moneen. Vaihdot ovat salamannopeita ja pukuhuoneeksi muuntunut ravintolan narikka lienee täynnä lentäviä kenkiä ja peruukkeja.

Alkuruuaksi saimme punajuurigazpachoa ja tryffeliöljyä, pääruuaksi ihanaa metsäsienirisottoa ja grillattua broileria (jota ilmankin olisi pärjätty) ja jälkiruuaksi mehevän herkkukipon (omenapiirakkaa, omena-calvadoshilloa ja pähkinää). Herkulliset sapuskat ja "oikeakin" henkilökunta oli viimeisen päälle ammattitaitoista. Ja paras baarimikko!

Suosittelen sekä ravintolan herkkuja (myös ilman Kantanäkyä) että esitystä. Oivallista pikkujouluviihdettä, mutta toimii myös muutenkin. Näitä tulee lisää maaliskuussa ja peruutuspaikkoja voi tiedustella Turun kaupunginteatterin lipunmyynnistä. Saattahan se juuri sinunkin sopassas se homo uida...

Ryhmäkuvan copyright Maria Peltoniemi, muut omia.

Metroporis / Rakastajat-teatteri 24.9.2020

Kylläpä porilainen Rakastajat-teatteri tarjoili korona-aikaan sopivaa illanviettoa Metroporis-esityksellään! Vauhdikas yhdistelmä musiikkia, sirkusta, burleskia, kahlekuningasnumeroa ja vähän kaikenlaista toimi hyvin. Monipuolinen esiintyjäkaarti ja huolella mietitty kokonaisuus viihdytti ja jopa väliaikanumeroista oli huolehdittu. Hyvä irtiotto arjesta!

    

  

Katsojat istuivat omissa pöytäseurueissaan ja joka paikasta näki hyvin. Esitys oli varsin liikkuva eli koko tilaa hyödynnettiin mainiosti. Metroporista mainostettiin 1920-lukujen iltamina, ja siihen aikaan ajatukset kyllä menivätkin. Kolme noin puolen tunnin show'ta ja väliajoillakin oli sideshow-perinteen mukaista ohjelmaa. Niin puvustus (Ronja Aalto) kuin meikit ja peruukitkin veivät ajatukset 20-luvulle. Musiikissa oli vähän modernimpiakin vaikutteita, mutta aika kivasti siellä 20-luvun tunnelmissa oltiin.

      

Ohjaaja Meri-Maija Näykki on ollut mukana luomassa mielenkiintoisia esityksiä ja hänen käsialaansa tämäkin show on. 2400 sekuntia, Unhola, Uittovoima... erilaisissa paikoissa tapahtuneita ja mieleenjääneitä juttuja. Metroporis on kiinnostava cocktail jossa jokaisen esiintyjän voimavarat hyödynnetään hyvin. Angelika Meuselin kahlekuningas Toivo Karhu esittelee pakotaitojaan hieman surkuhupaisasti, mutta esiintyjäseurueen juhlapuhe onnistuu hieman paremmin. Ja kyllähän porilaisyleisöön LUKKOpaidasta vapautuminen iskee. Aina kahlekuninkaan esitystä saa jännittää.

Pikkutuhma Henrietta van Fittan (Henri Välikangas) ei onneksi pelkää mitään tauteja ja esittelee kuinka monta taskumattia saa leidi piilotettua asuihinsa. Kieltolakishow jää hieman kesken, mutta onneksi kuulemme virkistävän laulun "Matti, Matti, anna meille viinaa", joka jää soimaan päähän. Ja jos on Henrietta pikkutuhma, niin Sanna Pointer-Lippinen (Kerttu Pussinen) on sitten jo puolituhma. Tämän burleski-esitys on hieno yhdistelmä viettelyä, ilma-akrobatiaa ja stripteasea. Ja saamme nauttia myös valistavista pikku luennoistakin.

Tuulahduksen tulevaisuudesta toi joka-alan asiantuntija Pointer-Lippisen robotiikkaa ja tekoälyä taiteeseen yhdistävä projekti Soleil 2.0 (Ramona Reinvall), joka sirkusrobottina taituroi katonrajan verkoissa ja kolmipyöräsellä. Esityksessä omat jonglöörinumeronsa sai myös Suomen Chaplin eli Adam O'Connor-McMahon ja porukan täydensi juontaja-muusikko Matteo Gomitolino (Juho Keränen), joka myös operoi laterna magicaa eli taikalyhtyä väliajalla (käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin katsomassa juttuja molemmilla väliajoilla - ensin meren kummajaisia ja sitten skandaalia). Tämä kuusikko oli vielä vahvistettu muusikolla (Sami Rosnell) ja kahdella tullivirkailijalla (Tiina Laakso ja Jarno Santalähde).

    

Futuristinen dragshow oli myös aika mielenkiintoinen, kuten myös päivitetty versio Chaplinin Nykyajasta, kahvimukin, sateenvarjon, kännykän ja huutavan vauvan kanssa. Myös karhu esiintyy, tuoden tuulahduksen menneen maailman sirkusesityksistä. Jos ennen ei saanut stripata tarkoituksella, niin eläinten avustusta ei katsottu pahalla. Olisipa nykyäänkin kiinnostavaa nähdä koulutettu saukko riisumassa rintsikoita stripparilta!

Yleisö oli kyllä ensi-illassa hienosti mukana. Tosin me kyllä harjoiteltiinkin alussa erilaisia huuteluita ja taputuksia, mutta hyvin niitä käytettiinkin!

Matteo ja Taikalyhty väliajan sideshow-esityksessä

Väliajalla pääsi myös kokeilemaan Agit-Cirkin kehittämää VR-sirkusta. Mahtava elämys katsoa akrobatiaa virtuaalisesti, harmillisesti vain 3 ehti kummallakin väliajalla. Miniesityksiä oli valittavissa kolmesta erilaisesta.

Kaikki huipentuu hienoon akrobaattiseen kynttelikkö-numeroon, wau! Soleil 2.0 oli selkeästi imenyt oppia ladatessaan itseään verkossa. Metroporis oli hieno show, 2,5 tuntia elämyksiä kaikille aisteille. Kyllä kannattaa lähteä jos varietee/kabaree yhtään kiinnostaa, ja vaikkei niin kiinnostakaan. Saatavilla on myös show & dinner -paketteja ja sitäkin voin lämpimästi suositella (varsinkin karitsa oli suussa sulavaa). Kiitos taas Rakastajat!


Esityskuvien copyright Katri Leikola, promokuva Mikael Leppiniemi.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, ruuan maksoin itse.

Briefs Factory: Hot Brown Honey / Teatterikesä 11.8.2019

No nyt oli esitys joka selvästi on jakanut mielipiteet. Jopa niinkin paljon etten hetkittäin aina tiedä olimmeko "toisinajattelijoiden" kanssa katsomassa samaa show'ta!

Australialaismimmiryhmä Briefs Factory toi kohutun ja etukäteen rankasti hypetetyn energiapakkauksensa Tampereen Teatterikesään, ollen yksi sen pääesiintyjistä. Tampere-talo on hieno paikka, mutta minusta aivan vääränlainen miljöö tälle, liian iso ja kliininen. Tunnelma ei noussut kattoon eikä yleisö bailannut hurmoksessa. Hot Brown Honey on yhtä kuin seitsemän naisesiintyjää, erilaisista etnisistä taustoista. Olen asunut neljä vuotta Australiassa ja koskaan en nähnyt aboriginaalia (vai pitääkö nykyään sanoa Australian alkuperäisasukas?) esiintymässä. Nyt näin. Ja näiden etnisten stereotypioiden varaan sketsimäinen show paljolti rakentuikin. Lauman kuningattarena ja seremoniamestarina korkean valomehiläispesän (se oli huikean makea!) päältä Kim "Busty Beatz" Bowers huudatti yleisöä ja ohjasi show'ta. Hän oli myös toinen käsikirjoittajista Lisa Fa'alafin kanssa (joka ohjasi) ja vastasi musiikista ja äänisuunnittelusta. Tämä ryhmä on useasti palkittu ja ympäri maailmaa kiertänyt, ja nyt siis ensimmäistä kertaa Suomessa. Tampereen jälkeen ryhmä suuntasi vielä Turun Logomoon ja Espoon kaupunginteatteriinkin.

Miksi ihmeessä minä en nyt lämmennyt tälle miehisiä linnakkeita murtavalle ja naisenergiaa pursuavalle esitykselle? Oli siellä muutamia juttuja jotka kolahti, mutta yleisesti ottaen tissien vilauttelu ja fuck-sanan huutelu ei vaan iskenyt. Musiikki oli hiphopahtavaa elektrokakofoniaa, johon kaipasin jo korvatulppia. Esitys oli sillisalaatti eli yritti olla samaan aikaan räyhäkkään kantaaottava ja iso burleskiparty. Fuck the patriarchy ja shut the fuck up -huudot alkoivat tuntua kuluneilta ja kliseisiltä. Toki rasismi, stereotypiat ja misogynismi saivat kyytiä, välillä aika oivaltavastikin. Oma suosikkini oli Australian lipusta pikkuhiljaa esiin kuoriutuva nainen, joka oman kansansa taiteella koristelluissa trikoissaan ja omaa lippuaan heiluttaen tanssi alkukantaisia/peräisiä rytmejä. Ehkä hieman liian osoittelevaa ja alleviivaavaa, riistäjien ikeestä vapautuvan narratiiviä. Vastaavia kuvauksia nähtiin muitakin, tahitityttöjä ja muita stereotypioita.

Tämä oli kuin loputon sketsishow, vähän kieli poskella ja huumorilla tehty, mutta hiukan ehkä liikaa pipo kireällä. Siis sellaista sormi pystyssä saarnaamista. Periaatteessa tosi lahjakkaita esiintyjiä; beatbox-numero oli hieno ja köysiakrobatia toi iloisen piristyksen esitykseen. Mutta joutavaan kohkaamiseen ja hillumiseen tuhlataan liikaa paukkuja. Joku toinen paikka, tiiviimpi dramaturgia, vähemmän sitä kiroilua ja tissejä niin voisi toimiakin. Aiheethan ovat tosi tärkeitä, ja raskaudestaan huolimatta niistä saa näemmä viihdyttäviä elementtejäkin. Sitten on näitä lapsellisuuksia kuin yleisölle tisseistä kookosveden juottaminen tai megalomaanisen kokoisten tekotissien tunkeminen katsojien naamaan. Aargh!

Siis tottakai olen kaikesta tästä julistuksesta samaa mieltä, mutta liikaa sormea heristellen ja aggressiivisella otteella ei ehkä päästä samaan lopputulokseen. Länsimainen ihminen ja varsinkin miespuolinen sellainen tarvitseekin ravistelua, mutta veikkaan että kaikki eivät katsoneet esitystä riemusta hihkuen ja penkeillään hyppien, vaan ehkä hieman vaivautuneina. Ei suomalaiset (ainakaan sunnuntai-iltapäivänä selvin päin) jaksa innostua bilettämään ja huutamaan niin antaumuksella kun seremoniamestari meidän halusi. Kyllä sieltä katsomosta käveli muutama poiskin kesken show'n. Muuten kyllä tunti ja vartti oli ihan sopiva mitta, vaikka välillä se tuntuikin ikuisuudelta.

Kaiku Australian ei-aina-niin-puhtaasta historiasta kuultaa monestakin kohtaa, aina alkuperäisasukkaiden maiden ryöstämisestä ja lasten kaappauksista alkaen. Nämä äänet on vaiennettu satoja vuosia ja nyt heillä on puheenvuoro! Valkoinen mies on tehnyt maailmalla paljon väärää, mutta en tiedä miten tämä esitys erheitä onnistuu oikomaan. Ehkä se herättää katsojia hieman miettimään miten käyttäytyä seuravaalla kerralla turistina?

Esityksessä pohditaan myös moninaisten kulttuurien representaatioita ja mitä fiksuille ihmisille tapahtuu kun he matkustavat ulkomaille. Tanssia, laulua ja kantaaottavuutta, siinä ehkä Hot Brown Honey pähkinänkuoressa. Tärkeät asiat meinaavat vaan jäädä meuhkaamisen alle.


Kuvien copyright Dylan Evans.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Paluu heteroiden planeetalle / Teatteri Kantanäky & Tehdas Teatteri 21.12.2018

Pari vuotta sitten Teatteri Kantanäky valloitti kertalaakista sydämeni huikean hauskalla kabareella Homot on perheestä. Silloin aiheena olivat monenlaiset perhekuviot. Nyt oltiin siirrytty ravintolamiljööstä Tehdas Teatterille, tuohon ihanan viihtyisään kulttuurin monitoimitilaan Manillan tehtaalle. Ja perheistä ollaan siirrytty avaruusolentojen vierailuun... Paluu heteroiden planeetalle!

Mistä on sateenkaareva kabaree-esitys tehty? Värikkyydestä, monipuolisen lahjakkaista esiintyjistä, kantaaottavista ja ah-niin-viihdyttävistä musiikkinumeroista, hurtista huumorista ja viihdyttävistä sketseistä. Kaikkea tätä ja paljon muuta tarjoilivat nämä värikkäät avaruusolennot avaruusasema Gaylacticassa, joka laskeutuu heteroiden valtaapitävälle planeetallemme. Ja sitten pistetään hulinaksi. Maapallolla asuu myös nuori lesbotyttö (Reetta Moilanen), joka koittaa esityksen ajan epätoivoisesti tulla vanhemmille ulos kaapista. Seuraamme hänen matkaansa maalta kaupunkiin, ja uusiin ihmisiin tutustumista, ja lopulta vanhemmatkin hyväksyvät asian.  

Tapion Väntsin ohjaama esitys on täynnä itseironisia LGBT-teemaisia sketsejä, joissa nauretaan ennakkoasenteille ja vähän kaikelle muullekin. Suurin osa jutuista saa katsojien mahat kramppiin nauramisesta, mutta muutama liippaa niin likeltä (jälkiabortti transpolille tulevalle asiakkaalle) ettei ketään edes hymyilytä. Sen sijaan itä-länsi lesbo-ottelu hykerryttää. On katkeran kaason puhe morsiamelle, on sukellusreissua Eilatiin, on ritariromantiikkaa ja Brokeback Mountain -henkistä menoa.

Näemme myös kavalkadin monenlaisia naisten (toiminta)sankareita agentti Scullystä Xenaan, Kissanaiseen ja Eva Dahlgreniin. Pirkko Saisio ja Tuutikki nostaa enemmän kuin hymyn huulille - miten pienistä jutuista voi ihmisen tunnistaa. Yleisö ulvoo naurusta.

Esiintyjäseitsikko (Johanna Jernberg, Marko Carlson, Kiisu Tuomi, Ruska Koski, Timo Väntsi, Tristan Selin ja Reetta Moilanen) on huikean taitava. Kaikilta sujuu niin laulu kuin tanssikin; jos kohta toiset pääsevät loistamaan enemmän itselleen luontaisemmilla osa-alueilla. Yleisö oli tosi innostunut ja kannustava. Ehkä perjantai-ilta ja se että juomat saa ottaa mukaan katsomoon vaikutti hieman myös. Mutta selkeästi tämä porukka sai katsojat syömään kädestään. Ja syystä.

Oli kyllä aivan mahtava kabareeilta; iso kiitos myös Janille seurasta ja siidereistä! Tämmöistä olisi kiva saada joka vuosi eikä pelkästään joka toinen. Loppiaisviikonlopulla vielä 3 näytöstä - menkää joutuin! Ja jos/kun Teatteri Kantanäky palaa estradeille 2020 niin erittäin vahva suositus.


Esiintymiskuvien copyright Tapio Väntsi
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.