Jäntti & Venna: Keinu / Kulttuurikeskus Caisa 19.11.2020

Moneskohan muusikko Aino Vennan ja ilma-akrobaatti Ilona Jäntin yhteisteos tämä on? Aika mones, ja aika monta niistä olen nähnytkin. Ja kuten aina, esitys oli ihastuttava! Keinu on saumatonta yhteistyötä, eteeristä kauneutta, teknistä osaamista ja harrasta tunnelmaa. 

Kulttuurikeskus Caisaan on tehty verhoilla tiivis ja kotoisa tila jossa katsojat ovat kaiken ytimessä (turvavälejä noudattaen toki). Kontakti esiintyjien ja yleisön välissä on välitön ja intiimi. Katsojat istuvat kolmella puolella esiintymisaluetta. Siinä on aseteltuna kahdeksan keinua, niitä yksinkertaisia ja monen lapsuudesta tuttuja eli missä on vain lankunpätkä solmittu kahdella narulla. Näissä sekä keinutaan että myös kiipeillään. Lisäksi varsinaisen tilan ulkopuolella, siis katsojien selän takana, tapahtuu. Jättimäiset köysitikkaat vievät liki taivaaseen asti, ja monimutkainen köysivyyhti kietoo akrobaatin sisälle, kuin sitoen.

Vajaassa tunnissa ehtii paljon. Vennan kuulas ääni soljuu hillityn äänimaton päälle, välillä tulee tuntu kuin olisin luostarin kappelissa. Harrasta, harmonista, humisevaa. Kirkonkellomaisia ääniä. Ääni hypnotisoi. Rauhoittavaa ja meditatiivista, olisin voinut kuunnella tätä tuntikausia. Kaikki liikkeet ovat yhtä verkkaisia ja harkitsevia. Välillä Jäntti kieppuu kuin hyrrä, mutta enimmäkseen hänenkin liikkeet ovat harkitun hitaita. Kaunista katsottavaa. Keinut toimivat myös sivuittaissuuntaisesti.

Pienet yksityiskohdat kuten nilkan ojennus ja käden liikkeet ovat dramaattisia. Paljaat jalat ja yhdessä varpaassa oleva koru kiinnittävät katseen.

      

Kauri Klemelän valosuunnittelu on eleganttia ja monipuolista. Hämyisä tunnelma ja lämpimät valot. Jossain vaiheessa katsojien päiden päällä olevat pikkuvalot laskeutuvat alaspäin, muuttaen valojen tulokulmaa. Pauli Riikosen äänisuunnittelu miksaa valmista musiikkia Vennan livelauluun. Lopputulema on hieno kombinaatio. Pitää mainita myös kauniit esiintymisasut, joiden fuksianpunainen ja vihreä sointuvat yhteen. Hulmuavat helmat ovat jollain tapaa jo tämän kaksikon tavaramerkki.

Jossain vaiheessa Jäntti laskee alas kasviruukkuja katon rajasta ja Venna kantaa toisia purkeissa, puhaltaen niihin lämpimästi. Kuin herättäen henkiin. Kaikki on harmonista ja sulavaa. Kuin kesäinen tuulahdus. Keinut ja niiden hidas liike elävät omaa elämäänsä. Dominomaisesti kaatuvat puupalikat vievät nekin ajatukset lapsuuden leikkeihin. Keinu on omistettu parasympaattiselle hermostolle. Eli sille joka kontrolloi tahdosta riippumattomia asioita (esimerkiksi verenkierto). Mielenkiintoista, mutta ei ensimmäinen assosiaatio mikä mieleen tulee.

Venna laulaa englanniksi Ikaroksen lentomatkasta ja jotain ranskaksi. Enimmäkseen laulu on kuitenkin sanatonta, hyräilyä ja hyminää. Monikerroksista.

Koko esitys on lyyrisen kaunis, kuin pieni intiimi runo. Minulle jää lämmin olo, kuin olisin kääriytynyt henkiseen untuvatäkkiin ja villahuopaan. Toivon että duo Jäntti & Venna jatkavat esiintymistään yhdessä vielä kauan aikaa. Caisan esitykset ovat kaikki loppuunmyytyjä ja tuoreet AVI:n koronarajoitukset tuovat omia muutoksiaan, mutta ehkäpä näitä saadaan vielä lisää...

Esityskuvien copyright Ulla Kokki.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Jäntti & Venna: Ballantine Scale / Cirko 24.10.2019

Tätä parivaljakkoa jaksaa kyllä katsella ja kuunnella vaikka kuinka paljon ja usein. Ilma-akrobaatti Ilona Jäntti ja muusikko Aino Venna ovat hioneet yhteistyönsä jo sellaiselle tasolle että voivat minun puolestani jatkaa tätä taivalta hamaan maailman loppuun asti. Kauniin musiikin ja silmiähivelevän akrobatian liitto on täydellinen.

Uusin yhteistyön hedelmä Ballantine Scale sai ensi-iltansa Bristolissa ja Lontoossa aiemmin lokakuussa, ja nyt sitten myös Helsingin Cirkossa. Tunnin mittainen esitys tutkailee rajapaikkoja, siirtymiä, erilaisia liminaalitiloja. Paikkoja ja tiloja vaikkapa yön ja päivän välissä tai vuoroveden vaikutusalueella. Niissä kohdin missä ollaan hieman ei-kenenkään-maalla, kahden asian tai paikan rajalla.

        

Taiteilijat istuvat lattialla yleisän kävellessä sisään. Aino kiinnittää sarvia Ilonan jalkoihin. Okei. Tulijoita tervehditään hymyin ja sanoin - olemme kohta lähdössä yhdessä matkalle ja olemme kaikki tervetulleita. Lämpimästi. Olemme ison valkoisen teltan alla, ja kuulemme meren ja luonnon ääniä. Osa katsojista saa makoilla säkkituoleissa, osa tavallisessa katsomossa.

Pikkuhiljaa esitys alkaa. Ilona kapuaa renkaalle yläilmoihin, ja myös Aino alkaa laulamaan, ensin ranskaksi. Sulan syvemmälle säkkituoliini ja nautin kaikilla aisteillani. Olo on autuaallinen. Ainon ääni on sopivan intiimi ja sielukas, ja hymy kuuluu laulun läpi. Välillä mukana on kitara, välillä taustamusiikki. Verhojen takana soittaa tuttu basisti Erik Michelsen, joka välillä meille katsojillekin paljastetaan. Ilona tulee ja menee taas takaisin yläilmoihin, välillä näemme rengasakrobatiaa, välillä köysiä, välillä kalaverkon näköisessä kapistuksessa. Laulun kieli vaihtuu englannin ja ranskan välillä, mutta tunnelma on utuisen kotoinen.

On hämärää, ja aallot kohisevat, hämärässä tuntee todellakin olevansa unen ja valveen jossain rajamaastossa. Pauli Riikosen upean luonnonläheinen äänisuunnittelu upottaa minut syvemmälle säkkituoliin ja Kauri Klemelän himmeät valot saavat minut vajoamaan johonkin toiseen ulottuvuuteen. Valosuunnitteluun kuuluu myös myrskylyhty ja sen mukana vienti ulos teltasta, sen taakse. Pavla Kamanovan suunnittelema valkoinen telttarakennelma muuttuu valojen avulla myös läpinäkyväksi, kunnes on aika paljastaa meille enemmän. Mitä on seinämän takana, mihin tämä välitila johtaa?

Ennen esitystä kannattaa katsoa tämä pieni maistiais/johdantovideo aiheeseen.

Pikkuhiljaa valot ja äänet vahvistuvat, näemme savua. Tulee mieleen Shakespearen näytelmä Myrsky, ja naruja vetelevä Prospero, joka komentaa luonnonvoimia. Niiden avulla hallitaan ja kontrolloidaan villiä luontoa. Kuin magiaa. Mystiikka on jotenkin aidosti läsnä koko esityksen ajan. Esityksen välitila-teemoista tuli mieleeni myös brittikirjailija Elly Griffithsin dekkari The Crossing Places (suomeksi Risteyskohdat), missä tutkitaan nykyisyyden ja muinaisuuden rajapintaa, meren ja maan rajaa, rannikkoa, elämän ja kuoleman siirtymätilaa, Norfolkin marskimailla. Kannattaa muuten lukea koko kirjasarja.

Pakko muuten mainita vielä erikseen Ainon jalkineet! Nimittäin romanttisen ja vanhahtavan puvun alta pilkottavat jaloissa ruskeat Reinot. Ah miten sympaattista!

Myös teoksen nimeämiskäytäntö jatkaa luonnontieteellisen mittauksen saloja. Ballantine scale mittaa merenrannan suojaisuutta kasvipeitteen perusteella. Niin sopivaa.

Kerrassaan kaunista, ja täydellinen musiikin ja akrobatian liitto. Ballantine Scale luo sydämeen lämmön ja mieleen seesteisen, raukean olon. Kävimme yhdessä matkalla jossain, jollain rajalla ehkä. Niin hienoa. Menkää katsomaan ja nauttimaan (ja ottakaa allenne säkkituoli).


Esityskuvien copyright Ulla Kokki, kiitoskuva omani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Jäntti & Venna: Orangerie / Helsingin Talvipuutarha 8.3.2019

Ihanaa! Ilma-akrobaatti Ilona Jäntti ja laulutaiteilija Aino Venna palasivat Helsingin Talvipuutarhaan Orangerie-esityksensä kanssa. Näin ollen hitaat hämäläisetkin kuten minä ehtivät katsomaan esitystä. Parivaljakon olen nähnyt esiintyvän yhdessä ennenkin, mutta en tässä miljöössä.

    

Mikäs sen parempaa kuin kylmänä talvipäivänä astua sisään Talvipuutarhan kosteanlämpimään syleilyyn, riisua palttoo ja pipo, ja antaa kauniiden sävelten viedä toiseen maailmaan. Ihanissa viktoriaanishenkisissä esiintymisasuissaan sädehtivä kaksikko loihti silmäkarkkia niin korville kuin silmillekin. Varsinkin Vennan upeaksi isoksi löysäksi nutturaksi koottu hiuksisto on hieno! Ison palmun alla soittava Venna antaa kuulaan äänensä ja melodisen kitaransoiton soljua korkealle yläilmoihin. Sinne missä Jäntti taituroi köysiensä kanssa.

Katsojien päät kurottuvat ylös ja kamerat räpsyvät. Osa ihmisistä on selkeästi tullut paikalle varta vasten esiintyjiä katsomaan, mutta osa taitaa olla ihan sattumalta paikalla. Mikä ilo olisikaan samoilla isojen kasvien keskellä, kun yhtäkkiä puiden latvustojen korkeudella ilmaantuukin näkökenttääsi akrobaatti!

     

En ole käynyt Talvipuutarhassa sitten lapsuuden. Mutta nyt koin kyllä niin hienon elämyksen, että tulen jatkossa käymään useammin. Ihan ilman lisähoukutuksiakin. Tulin vanhempieni luota, ja isä oli tehnyt eväät mukaan. Esitystä odottaessani herkuttelin verigreipin puolikkaalla ja voileivillä pienen parven pöydän ääressä. Täydellinen aamupalapaikka! Koikarppien veden solina oli miellyttävä taustaääni.

      

Mutta vielä parempia ääniä saatiin kun Aino Venna pääsi vauhtiin. Jotenkin hänen musiikkinsa on niin monipuolisen upeaa, ja on ihan kuin varkain hiipinyt sydämeeni. Nytkin kuultiin monenkielistä musiikkia, chanson-tyylistä, ja vaikka mitä. Korvat lepäävät. Ja Jäntin työskentelyä köysillä on hienoa katsella. Niin kevyen ja vaivattoman näköistä, mutta silti harvapa tuohon pystyisi.

Orangerie kesti vajaan puoli tuntia. Kerran Ilona Jäntti tuli maahan hieman huilimaan, mutta sitten jatkoi taas matkaansa ylös. Köysiä oli sijoiteltu moneen eri paikkaan, ja käytännössä joka puolelta käytäviä näki hyvin. Maassa olevat katsojat kyllä siirtyivätkin hieman sitä mukaa kuin esiintyjäkin siirtyi. Mutta olen tosi tyytyväinen parvekepaikkaani! Kannattaa olla kyllä hyvissä ajoin paikalla mikäli sinne mielii.

Lämmin suositus sekä Talvipuutarhalle että Orangerielle. Esityksiä on jäljellä vielä neljä! Eikä maksa mitään. Samalla voi kurkistaa upeasti kukkivia orkideoita tai rahapuuta tai monia muita eksoottisia kasveja. Kiitos Ilona ja Aino!

Kuvat otin itse.
Esitykseen on vapaa pääsy.

Jäntti & Venna: Yablochkov Candle / Kapsäkki 17.5.2017

Näin tämän esityksen ensimmäistä kertaa melko tarkkaan vuosi sitten. Silloin se oli osana Cirko-festivaalia ja pidettiin Cirkon tiloissa Suvilahdessa. Nyt oltiin Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Jostain käsittämättömästä syystä mun eka vierailu ikinä Kapsäkkiin. Kaikkea on tänne pitänyt vuosien varrella tulla katsomaan mutta jostain syystä mikään ei ole toteutunut. Parempi myöhään...

Yablochkov Candle on kahden, tai oikeastaan kolmen, karismaattisen ja taitavan esiintyjän bravuurinumero. Aino Venna soittaa kitaraa ja laulaa, Ilona Jäntti taituroi ilma-akrobatian eri muodoissa ja Erik Michelsen loihtii bassosta (ja hetkittäin koskettimistakin) säestystä kaikelle tälle. Upeaa, kaunista, hienoa. Kauniit ovat myös esiintymisasut! Frakissa soittava basisti, ja Vennalla ihana musta pitkähelmainen kimaltava paljettipuku. Akrobatiaa ei sen sijaan voi hameessa esittää, mutta kimallusta oli ainakin Jäntin topissa.

Tämä on siitä hankala esitys kun ei tiedä mitä sitä seuraisi. Musiikin kyllä kuulee vaikkei soittajia katsoisikaan, mutta kun niitäkin haluaa katsoa. Toisaalta akrobatiaa on pakko katsoa tai missaa kaiken. Onneksi Jäntti piti välillä taukoja, joten silloin pystyi keskittymään muusikoihin. Mutta kun hetkittäin teki mieli sulkea silmät ja jäädä vaan kuuntelemaan kaunista musiikkia. Mahdoton esitys siinä mielessä!

Tällä kertaa kiinnitin monta kertaa huomiota esityksen rytmitykseen. Kukin Jäntin sirkustemppu oli aina yhden biisin mittainen ja ne loppuivat aina ihanan harmonisesti; yhdessä musiikin kanssa. Rauhallisemmat ja nopeampitempoiset biisit seurasivat toisiaan loogisesti.

Jäntin ilma-akrobatia on teknisesti taitavaa, vaivattoman näköistä ja kaunista katsottavaa. Oli kyseessä sitten vertikaaliköysi, rengastrapetsi tai katosta roikkuvat valopallot. Valitettavasti yksi esiintymisnumero jäi istuinpaikan takia näkemättä, se kun tehtiin suoraan yläpuolella. Valitettavasti vaan parven sivureuna oli siinä päällä, estämässä näkemisen. Seinän varjoista näkyi vaan että jotain siellä tapahtui.

Turhia ei lavalla löpistä, sillä koko illan aikana kukaan artisteista ei sanonut sanaakaan. Sen sijaan esityksen jälkeen on mahdollista käydä juttelemassa ja kiittämässä kolmikkoa.

Kiitos Aino, Ilona ja Erik. Olitte taas ihan parhaita!


Kuvan copyright Kimmo Metsäranta.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla. 

Jäntti & Venna: Yablochkov Candle / Cirko-keskus 14.5.2016

Kerkesin katsomaan toisenkin esityksen Cirko-festivaaleilla eli viime lauantai-iltana Cirkon tiloissa esiintyi mainio parivaljakko. Juurikin Sirkuksen lumo-palkinnolla kruunattu mestarillinen sirkustaitelija/ilma-akrobaatti Ilona Jäntti sekä laulaja/lauluntekijä Aino Venna olivat yhdistäneet voimansa ja lahjansa. Venäläisen 1800-luvulla eläneen keksijä-insinööri Jablotškovin mukaan nimetty esitys (herra keksi "sähköisen kynttilän") Yablochkov Candle oli kyllä erinomainen, ihan joka mittapuulla.

Cirkon normaalikatsomo (penkit toisessa päässä, nousevasti) oli purettu kokonaan ja tilalle oli loihdittu pöytäryhmiä tuoleineen, himmeä valaistus, baaritiski nurkassa ja hämyisä yökerhotunnelma. Katosta riippui erilaisia akrobatiavälineitä. Aniharvoin missään esityksissä nautin virvokkeita tai väliaikatarjoiluita, mutta nyt en voinut vastustaa kiusausta juoda pullo luomuverigreippilonkeroa. Se yökerhotunnelma vissiin villitsi. Olin lisäksi niin hyvissä ajoin paikalla, että sain todella hyvän paikan. Myöhemmin pöytäseurakseni sain sirkusalan ihmisiä, ja heistä yhden kanssa kävimme kiinnostavia keskusteluja, sirkuksesta lähinnä, tottakai (kiitos vaan Martina!).

Tämä miljöö oli ihan juurikin passeli Aino Vennan lumoavalle musiikille. Säestäjänä oli kontrabasson varressa Erik Michelsen, ja Aino soitti itse kitaraa. Ja lauloi tietenkin. Mulle on muutaman vuoden aikana kehuttu tätä artistia, mutta ei ole ollut tilaisuutta tutustua livenä. Tämän illan jälkeen musta tuli fani, kertalaakista. Kaunista, herkkää, monipuolista, ja sellaista musiikkia mikä menee luihin ja ytimiin. Musiikki säesti hienosti Ilona Jäntin kaunista taiturointia yläilmoissa. Oli se sitten köysillä kiipeilyä, seinällä roikkumista tai rengastrapetsilla kieppumista. Katsojankin henki meinaa salpautua näitä kuvioita katsellessa. Kaunista ja kevyen näköistä. Balettia ilmassa. Miten samanaikaisesti jäsenet voivat olla keitettyä spagettia ja terästä?

  

Musiikki vaihteli sensuellista nopeampiin rytmeihin, ja ilma-akrobatia noudatti samoja polkuja, samassa tahdissa. Välillä Aino siirtyi lavalta kotoiseen nojatuolinurkkaukseen ja soitti siinä jalkalampun valossa. Kuulimme laulua myös ranskaksi, ja portugaliksi (?). Hopeinen kaunis paljettipuku laahuksineen kruunasi kauneuden.

Esitys loppui Ilonan katon valoköysissä kiipeilyyn ja "sähköiskun" saamiseen. Valot räpsivät ja sammuvat, ja sirkustaiteilija Jäntti ja sinne yläilmoihin roikkumaan. WAU!

Tämä oli Elämys, ihan isolla E:llä. Se kokonaisuus pelasi hienosti yhteen ja sopi yökerhofiilikseen mallikkaasti. Lisää tämmöistä! Ihmisiä, jotka siemailivat pöydissään kuohuviiniä ja napostelivat pieniä huikopaloja. Samalla sai kaikille aisteille nautintoa. Ihan parasta. Oli vielä kiva kun pääsin henkilökohtaisesti sanomaan kiitokset illan naistähdille.

Niin, ja Kauri Klemelä vastasi kauniista valoista.

Aino Vennan sivuilla mm. tulevat keikat ja Ilona Jäntin löytää Ilmatilan sivuilta.


Rengastrapetsikuvan copyright Kimmo Metsäranta, muut omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.