Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

Puutarhavaja ministellen


Kesällä sain idea tästä pienestä puutarhavajasta ja aloin näpertelemään sitä pikkuhiljaa. Sisustus vielä puuttuu ja suunnitelmissa olisi tehdä seinustalle pieni kasvihuone. Muuten talo alkaa olla kutakuinkin valmis. Laitoin kuvia tekeleestä aiemmin Instaan. Viikonloppuna mökillä sain napsittua parempia kuvia tänne blogiin luonnonvalossa. Sade meinasi haitata kuvauksia mutta onneksi suuremmilta kosteusvahingoilta vältyttiin. Pahvinen peltikatto hieman vääntyili kosteudesta samoin pohjapahvi mutta sain ne onneksi suoristettua takaisin entiseen muotoonsa sisällä.
Kurpitsat olen tehnyt aiemmin fimosta samoin lyhdyt. Haravaan nappasin mallin mökin vanhasta rautaharavasta.

Kivaa syysviikon alkua.

-Katja








Kierrätysjoulukortit ja arpajaiset!



Tein tänä vuonna joulukortit skräppäystekniikalla ja hyödynsin siinä samalla vanhoja joulukortteja joiden kirjoituspuolella on kauniita pieniä miniatyyrikuvia. Leikkelin sopivat kuvat irti käyttäen apuna pyöreää muottia ja samalla saksin käyttööni myös korttien kauniit joulutervehdykset. Komerosta tarttui käsiini muutama arkki sinistä askartelukartonkia joka sopi korttipohjiksi. Taustaksi löysin talvisia kuvia vanhoista kirjoista ja lehdistä. Ennen kuin liimasin kuvat kortteihin pehmensin niiden reunat repimällä ne sopivan rosoisiksi ja päälle sommittelin miniatyyrikuvat ja joulutervehdykset. Lopuksi koristelin kortit värikkäällä jouluteipillä ja lisäsin vielä somisteeksi muutamia kauniisti kimaltelevia lumihiutaletarroja joita löysin komeroita ja laatikoita penkoessani. Jokaiseen korttiin keräsin uniikin kuvakokonaisuuden vastaanottaja mielessä. :-)

Jaan täällä tämän simppelin kierrätyskortti-idean ja jos joku haluaa napata idean niin laita ihmeessä viesti blogiini niin poikkean mielelläni ihastelemassa taiteellisia tuotoksiasi. :-)

Sitten odotetun kirja-arvonnan voittaja.
Lueskelin läpi kaikkien osallistujien ihanat vastaukset ja ehdottomasti rauhallinen jouluvalmistelu ja yhdessäolo oli useimmille lukijoilleni se joulun paras juttu. Olen ihan samaa mieltä. Joulussa minulle tärkeintä on juuri se tunnelma ja läheiset. Rauhallinen jouluvalmistelu ja ihana jouluateria. Paljon kiitoksia kaikille osallistujille ja Docendolle yhteistyöstä.

Ensimmäisen Tervetuloa jouluun- kirjan voitti Marja-Liisa blogista Tuhansia sivuja. Paljon onnea!

ARVONTA
Mutta ei ilo vielä tähän lopu kun ensimmäisen kirjan voittaja on nyt arvottu alkaa samaan syssyyn
toisen ihanan Tervetuloa jouluun! -kirjan arvonta,
 johon voit osallistua 29.11 asti ja voittajan ilmoitan 30.11. 
Kirjaesittely löytyy täältä.

Arvonnan säännöt tulevat tässä.
1. Kaikki lukijani voivat osallistua Tervetuloa jouluun! kirjan arvontaan 
ja jos et vielä näy lukulistallani niin käyppä klikkaamassa LUE-nappia niin pääset mukaan. 
2. Lisäksi kerro viestissä mitä jouluvalmisteluja olet jo tänä vuonna tehnyt.

Jos olet anonyymi laita lisäksi sähköpostiosoitteesi niin tavoitan sinut jos arpaonni suosii. 
En lähetä voittoa ulkomaille.



Onnea arvontaan! 

~Katja~







Nukkekodin pääsiäiskoristeluja; Dollhouse Eastern Decorations


Minikukkien askartelu on aikaa vievää puuhaa. Viikonlopun lumisade rajoitti sopivasti muita tekemisiä joten käytin heti tilaisuuden nukkekoti askarteluihin. 
Tein kimpun narsisseja, koristelin muutaman aiemmin valmistamani ruskean fimo-munan oksaan ja "kasvattelin" rairuohon kahvipöydän koristeeksi. Linnunpesä on aiempi kokeilu jonka änkesin teemaan sopivasti samaan asetelmaan. :-)

This winter has become almost a record high of snow in Finland. During the weekend the snowfall made me stay at home and I decided to decorate a dollhouse for Easter.

Keväistä tulevaa viikkoa kaikille, toivottavasti se olisi oikein aurinkoinen.

Katja

Nukkiksen keittiöremontin kuulumisia

Olen viimeviikkoina uppoutunut täysin minimaailman lumoihin.

Voi jukra tämä on kivaa hommaa! 

Tästä syystä olen yrittänyt keksiä lisää aikaa tälle ihanalle harrastukselle, kuntoilu ja työt kun ottavat ikävästi 24:ä osansa. Ideoita puruaa jo korvista, mutta minkäs teet.

Kuvasin tänne joitakin pieniä juttuja joita olen näperrellyt keittiöön kun aikaa on ollut enemmän kuin vartti. Tässä näitä miniajan-mininäpräilyjä teille. 

Keittiön työtason ja lieden taakse valmistui "keraamiset" laatat jotka askartelin kartongista värjäämällä ja lakkaamalla, sauma-aineena käytin valkoista remonttiliimaa.

Tein tähän uuteen moderniin keittiöön myös nykyaikaisemman hanan ja vanhalle metallihanalle löytyy käyttöä uudesta kylppäristä. 


Sydänmukeja vilautin Instassa ja kuvasin ne  myös tänne. Mukit ovat niin ikään paperia, lakkaa ja mukin korvat maalattua narua. 


Pieni oliivipuu on paperia myös ja multa purkin pinnalla pikakahvia. :-) 


Työtasot on käsitelty tummalla tammipetsillä ja laatikoiden etuosat päällystin metallimuovilla, koska halusin niihin vielä jotain modernia rouheaa ilmettä maalattujen sijaan. 

Keittiön tuolit vilahtivat myös Instassa ja ne saivat lopullisen kermansävyn joka sopi minusta paremmin uuteen keittiöön punaisen sijaan. 


Mukavaa alkavaa viikkoa ystävät, päivittelen tänne tai Instaan koko ajan projektin etenemistä, pysykää kuulolla!!

Ihan tohkeissaan täällä :-)) Katja




Nukkekodin keittiöremontti

Hei vaan kaikki nukkekotiystävät!

Olen pikkuhiljaa alkanut toteuttamaan jo pitkään mielessä hautonutta nukkekodin keittiöremonttia. Toteutus on vain odottanut sitä sopivaa aikaa ja "virtaa" sen tekemiseen. Laitoin tänne jo kuvia vielä hieman keskeneräisestä keittiöprojektista. Tarkoitus olisi askarrella vielä lisää nykyaikaista tekniikkaa kuten jääkaappia, valaisimia ja taloustavaraa. Uusi keittiönpöytä kaipaa seurakseen tuoleja jne.. Vielä siis riittää kaikenlaista näpräilemistä, "vanhan talon" remppailu kun on aina haasteellista, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee, toivotaan. :-) 
Ed. kyökin kuvia voitte käydä vertailemassa TÄÄLLÄ.

Pirteää alkavaa viikkoa blogiystäväni!








Kirjaesittely + iloinen ylläri lukijoilleni


Käväisin tänään kirjakaupassa tutustumassa syksyn kirjatarjontaan. Ensin puutarhakirjoista käsiini tarttui Sanna Raskun (Kukkala-blogista) aivan uuden uutukainen kirja; Kaunista ja vihreää.
Kirjan ulkonäkö oli juurikin niin viehättävä, että se sai oitis tarttumaan kansiin ja tutustumaan sisältöön lähemmin. Kirjassa on kaikkiaan 159 sivua ja juuri sopivasti asiatekstiä viehättävien kuvien lomassa ettei sen lukeminen ole puuduttavaa.


Kirjasta löytyy raikkaita inspiroivia kuvia joiden lomassa on sopivasti vinkkejä puutarhaan ja kasvimaalle kuin myös parvekkeelle ja vihersisustamiseen, joka tekee siitä oivan kumppanin sohvannurkkaan sateisena päivänä.


Kirjassa annetaan ohjeita ja ideoita esimerkkikuvien avulla kasveilla somistamiseen niin sisällä kuin ulkona. Kuvat ovat yksinkertaisen selkeitä ja sanalla sanoen viehättäviä, että pelkästään niitä katselemalla jo inspiroituu.
Ja kuten kirjan takakannen esittelyssä kerrotaan: Tämän kirjan oivalluksilla tuot vihreyttä jokaiseen päivään! Jokaisen puutarhaihmisen toivekirja siis.


Toinen ostos oli tämä Sanna Uusitalon ja Ritva Tuomen viehättävä kirja; Luonto sisustaa.


Tässä kirjassa kiinnosti juuri mahdollisuus hyödyntää luonnosta löytyvää "askartelumateriaalia". Kirjasta löytyy kaikkiaan 60 kivaa ideaa piensisustukseen.
Jokaisen ohjeen alussa on ensin luettelo tarvikkeista jota seuraa selkeä työohje.


Materiaalit töihin löytyvät helposti kotipihalta tai lähimetsästä. Parasta kirjassa on myös helpot ohjeet joita seuraamalla ei suurta epäonnistumisen vaaraa ole (ja persoonallisuushan on aina plussaa). Erityisen viehättävän projekteista tekee niiden luonnonmukaisuus ja materiaalien edullisuus. Tiivistetysti; kekseliäisyys, luovuus ja luonto ovat oiva yhdistelmä tässä kirjassa. 


Ja sitten lopuksi otsikossa lupaamaani yllätykseen. 
Huomenna julkaisen blogissani ihka ensimmäisen arvonnan ja siitä ilosta nämä esittelemäni upeat kirjat tulevat olemaan arvonnan päävoittoina. 
Joten jos nyt kiinnostuit kirjoista 
ja haluaisit ne itsellesi
 lämpimästi tervetuloa huomenna blogiini osallistumaan. 
Arvonta alkaa siis vasta huomenna 1.9.2017 ja postaan siitä tuolloin erillisen ohjeen, tässä postauksessa ei siis voi vielä osallistua. 
Kuulumisiin pian..

Katja



DIY dollhouse: riikinkukon sulat, Peacock feather

Tässäpä tulee nyt halukkaille lupaamani riikinkukonsulkien valmistusohje.



Tarvikkeet:
n. 10 cm leveää nylonnauhaa riikinkukonvihreää ja vaaleansinistä tai turkoosia
Fray stay:ä joka estää nauhan rispaantumisen
ohutta metallilankaa n. 10 cm
hyvää liimaa
tussivärit
vaaleaa lankaa n. 20 cm



Alkuvalmistelut
Leikkaa nylonnauhasta n. 5 cm pätkä ja käsittele siitä sentti Fray stayllä ja anna kuivua.



Sulkien valmistus ja kiinnitys
Leikkaa vihreästä nauhasta pari viiden sentin osiota ja pura toisesta 2 cm molemmilta puolilta ja toisesta 3 cm. Jätä 5 mm purkamatonta aluetta hapsujen päihin.



Leikkaa puretuista nauhoista 5 mm mittaisia osioita.



Liimaa osiot metallilankaan yksi kerrallaan vinottain siten, että purkamaton alue tulee metallilangan ulkopuolelle. Langan päähän tulee ensin pitemmät osiot 2 kpl ja lopuksi lyhyemmät osiot n. 12 kpl.



Kun osiot ovat kuivuneet hyvin leikkaa liitoskohdat pois ja jatka osioiden kiinnittämistä samoin langan vastakkaiselle puolelle.



Riikinkukon sulkakoriste
Ota Fray stayllä käsitelty nauha ja piirrä tussilla käsitellylle alueelle sulkakoriste.



Väritä lopuksi käsittelemätön "sulka-alue" vihreällä tussilla. Leikkaa sulkakoriste irti nauhasta ja pura nauha.



Liimaa valmiit sulkakoristeet sulan pitempien osioiden päälle molemmin puolin vastakkain.





Viimeistely
Muotoile sulat leikkaamalla oikean mittaisiksi. Muotoile Fray staytä apuna käyttäen värjäämättömät alueet (jos ei ole vedenkestävä tussi) pitemmät sulat ylöspäin ja lyhyemmät kaarevasti alaspäin. Voit myös halutessasi kihartaa sulkien kärkiä hieman pinseteillä kuten kuvassa.



Liimaa sulan keskelle ohut lanka "ruodiksi". Itse käytin kahta lankaa vierekkäin ja värjäsin "ruodin" lopuksi vihreällä tussilla.



Kiitos kun kävit täällä.
Jos ohjeessa on jotakin epäselvää kysäise, neuvon mielelläni :-)