Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha 2017. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha 2017. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. syyskuuta 2018

Murheenkryyni

Arboretumin laajennukseen istutetut Rosa 'Pohjantähti' köynnösruusut ovat osoittautuneet voimakkaimmiksi kuin olisin edes osannut kuvitella. Ostin niille tavallisen köynnöskaaren Lidlistä ja ajattelin sen kestävän. Virhe. Ei kestänyt vaan meni alaosasta poikki molemmin puolin. Hätäapuna mies iski maahan pitkät kierretangot ja sitoi nippusiteillä köynnöskaaren niihin kiinni. Toimiko?
 Kyllä, toimi noin vuoden verran. Sitten köynnös kasvoi ja tuli kovia tuulia jotka saivat kaaren liikkumaan ja murtumaan lisää.
 Aivan vinossa. Nyt en tiedä mitä tuolle pitäisi tehdä muuta kuin leikata ruusu alas ja tehdä uusi kaari. Tällä kertaa jostain tukevammasta materiaalista ja maahan valetulla perustuksella. Että sellainen murheenkryyni, halvalla ei saa hyvää kun on köynnöskaaresta kyse, tai ehkä tuo olisi jonkun herkän kärhön kestänyt mutta ei yhtään enempää.
 Ruusun takana kasvavat kupariheisiangervot ovat nekin kasvaneet suuriksi, niistä leikkelen välillä maata viistäviä oksia pois mutta en muita, tuo ylikulkusilta pitääkin olla sellainen josta kuljetaan kasvien lomasta niitä hipoen.
 Sedum 'Bertram Andersson' houkuttelee viimeisiä pörriäisiä kauneutensa ääreen. Ja kyllä siihen eksyy joskus puutarhurikin katsomaan pienen pieniä ja vieri vieressä kasvavia kukkia.
Kirjavalehtinen 'Frosty Morn' on sellainen maksaruoho jonka kanssa jännitä joka vuosi ehtiikö kukkia, toistaiseksi on ehtinyt. Takana näkyy mustaluumu verkkonsa sisällä. Maksaruohot ei onneksi jäniksille kelpaa.
Nyt taidan lukea hetken muiden blogeja ja sitten menen istuttamaan uusimman alehankintani, alppikärhö 'Albina Plenan'.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kesän 2017 parhaita

Viikko on mennyt hujauksessa. Kun on joka ilta töiden jälkeen jotain menoa niin ei ole vapaa-ajan ongelmia. Vaan hyvä mennä nyt kun ei vielä pääse puutarhatöihin. Huhtikuulle olen buukannut viimeisen koulutuksen ennen kesää, ihan tarkoituksella jotta saan maksimoitua puutarhalle pyhitetyn ajan.

Mitään kuvia en ole ehtinyt ottaa joten päätin tehdä jutun viime kesän kuvista, niistä joista pidän syystä tai toisesta eniten.
 Paraatipenkin keväinen asu on mieluinen näky. Olen yrittänyt levittää kevätesikkoa mutta aika hitaasti tuntuu minulla leviävän. Kirjopikarililjojakin voisi lisätä.
 Tulppaanit taustallaan hiirenkorvaiset koivut ja talomme. Koko kesän ihanuus on vielä edessä.
 Sateellakin voi olla kaunista. Pihan ensimmäinen avautunut kurjenmiekka seuranaan sinisiä lemmikkejä.
 Suuremman kitkentäurakan jälkeen on vallan mahdottoman tyytyväinen olo. Kunnes menee pari viikkoa ja on kuin ei olisi koskaan kitketty. Kuviin tulee onneksi ikuistettua yleensä vain hetki heti kitkennän jälkeen.
 Yksi kauneimmista kuvista joita olen onnistunut ottamaan puutarhasta. Luumulehtoa ja kasvimaata. Keskikesän runsaus on ihan kohta edessä.
 Viime kesänä uskaltauduin kokeilemaan jalokärhöjä vuosien tauon jälkeen. Yksi pääsi pieneen rinteeseen kasvimaan yläpuolelle. Laitoin heti tuen paikoilleen vaikka ei ole tietoa selviääkö kärhö talvesta. Rinteen pitäisi olla riittäävän kuiva paikka.
 Kesällä 2017 sormustinkukat kukkivat runsaasti. Näiden juurakot siirsin talon kivijalan vierestä navetan kivimuurille. Kaikki selvisivät siirrosta hengissä.
 Kultakuoriaiset tuntuvat pitävät pionien lisäksi tähtiputkista. Niin pidän minäkin.
 Loppukesä ja maksaruohot. Niistä ei tarvitse sanoa sen enempää.
 Syysvuokko, mustilanhortensia ja rubiininpunainen lilja. Kolmikon yhdistelmä syntyi vahingossa paraatipenkkiin.
 Kesän sipulisadossa kottikärryt ovat oiva mitta sadon määrälle. Viime kesänä ihan sopiva sato, laatu tosin kärsi sateista. Tänä vuonna uutta satoa, vanha on jo syöty.
 Uuvahtanut kimalainen sinipiikkiputkella. Tässä vaiheessa puutarhakautta myös puutarhuri koki ajoittaista uupumusta.
 Suuri oli huoli kesän perhosista. Tulivat ihan loppukesästä muutamaksi päiväksi ja iloitsivat maksaruohoista.
Syksyn kaunotar oli autopaikan kivimuurin viereen kasvanut kärpässieni. Iso kuin ruokalautanen, juuri sellainen satukirjojen sieni.

Kuvia olisi ollut paljon enemmänkin mutta tässä yksi kuvamuistelo viime kesästä.

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Tallinnan tuliaisia

Huh, on se matkustaminen rankkaa vaikka reissussa on vain yhden päivän. Mukana miehen kanssa meillä oli Tallinnassa nuorin oma lapsi ja tyttären vanhin poika. Mummin mussukka kävi ensimmäistä kertaa Tallinnassa. Valittiin siksi helppo kohde ja käytiin Teletornissa eli televisiotornissa.
 Matkalla Teletornilta satamaan käväistiin paikallisessa supermarketissa Selverissä. Sieltä ostin naistenpäivän kunniaksi itselleni esikon. Ja nyt kuulkaas kaduttaa etten ostanut myös sitä missä oli siniraitaiset kukat. Vaikka onhan tämä pinkkikin ihana.
 Erittäin rajallisesta ajasta johtuen käväisimme vielä nopeasti sataman vieressä olevassa uusitussa ostoskeskuksessa, lapset pääsi vessaan ja kaupasta haettiin vielä evästä laivamatkalle. Minä bongasin heti kodintarvikkeita myyvästä kaupasta Kodu Extrasta siemenhyllyt. Sieltä ja Rimistä löytyi viisi erilaista tomaattilajiketta jota halusin kokeilla. Vielä jäi monta lajiketta hyllyyn muita varten.
 Ostin myös pussin luomuherneitä ja kasvihuonekurkkua. Enkä voinut vastustaa syklaamin värisiä tuoksuherneitä, olivat minusta niin edullisia että ostin heti monta pussia.
Iines katselee kummissaan tuomisia, missä myyräpaistit? Laiska rouva katselee tuosta tuvan sohvalta lintulaudan alla vipeltävää hiirtä mutta koska pakkanen niin sitä ei voi mennä saalistamaan parempaan talteen. Hienot kissat eivät tassujaan pakkaseen vie on Iineksen motto.

Huomenna alkaa blogini 9-vuotis synttäriarvonta, pysykäähän kuulolla.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Pioneja, pioneja, pioneja

Jos pitäisi valita vain yksi laji mitä puutarhassa kasvaisi saattaisi minun valinta olla pioni. Ensimmäiset pionit kukkivat kesäkuun alussa ja viimeiset heinäkuun lopulla.
 Kuolanpioni aloittaa pionien juhlan. Tämä kyseinen yksilö on siementaimi toisaalla pihalla kasvavasta pionista. Viime kesänä se sai aikaiseksi jo kaksi kukkaa.
 Pioni on niitä kukkia jotka ovat kauniita kukinnan kaikissa vaiheessa. Voiko täydellisempää nuppua olla?
 Luonnonlajit viehättävät paljon, mutta on näissä kermakakuissa ja tuhatterälehtisissä kerrotuissa pioneissa jotain taikaa.
 Vaaleanpunainen on minun puutarhan päävärejä. Tämä yksilö on tuntematon pioni Virosta.
 Kun pioni viihtyy palkitsee se puutarhurin kukkien runsaudella. Tämän pionin joka on kaiketi 'Bowl of Beuty', sain ystävältä pihasta jossa se on kasvanut kymmeniä vuosia. Minun pihassa pioni on siirretty jo pariin kertaan eikä se ole ollut siirrosta moksiskaan.
 Vuoripioni yllätti viime kesänä ja kukki ensimmäistä kertaa. Olin kuin tulisilla hiilillä kun huomasin kukat. Ostin tämän Lidlistä tummanpunaisena ja kerrottuna mutta mitä sainkaan, maailman kauneimman vaaleanpunaisen yksinkertaisen pionin. Olen tästä niin onnellinen.
 'Sarah Bernhardt' on upea, jokaisen pihan peruspioni. Sateet tuntuvat tulevan joka vuosi pionien kukkimisaikaan mutta ainakin muutama kukka selvisi viime kesänä sateiden kourista. Sormustinkukat ja pionin osoittautui kivaksi yhdistelmäksi.
Arvilan alkuperäinen pioni päättää puutarhan pionien kukinnan. Tämä kukkii joka vuosi heinäkuun lopulla kun muut pionit ovat jo lähes lakastuneet. Tämäkin pioni on kokenut siirtämisen ja tulee kokemaan toistamiseen kunhan uusi paikka on valmis, osa kasvustosta saa jäädä nykyiselle paikalle kasvimaan viereen.
Pihaan on tullut parin vuoden aikana paljon uusia pioneja. Pientä toivetta elättelen että ensi kesänä saisin nähdä taas jonkun uuden yksilön kukkivan.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Luumulehdon kasvukausi

Luumulehto on muutaman vuoden vanha alue. Ennen raivaamista istutuksille se oli joutomaata joka kasvoi valtoimenaan koiranputkea ja muita luonnonkasveja. Sitten tuli puutarhuri ja halusi laajentaa kukkamaitaan. Tässä kuvakokelma luumulehdon viime kesästä, kaikki kuvat on otettu jokaisen kuukauden ensimmäisinä päivinä.
 Huhtikuun alussa lumet olivat sulaneet lähes täysin, yleisilme on vielä harmaa, likainen ja kostea. Tuosta se kuitenkin lähtee, kasvua tapahtuu ihan silmissä.
 Toukokuussa valo on terävää, nurmikko vihertää aavistuksen ja istutusalueilla on muutakin kuin piippoja. Kasvukausi on täydessä vauhdissa.
 Kesäkuun alussa ei uskoisi, että edellisestä kuvasta on vain kuukausi. Kuukaudessa kasvit ovat kasvaneet ja osa jo jopa kukkinut. Laukat, tulikukka ja kullero olivat kesäkuun alussa hyvässä kukassa.
 Heinäkuu on enemmän vihreän aikaa luumulehdossa. On siellä kuitenkin kukassa muun muassa akileija ja kurjenpolvet. Kylmästä alkukesästä johtuen valkoinen iso laukka kukkii vasta heinäkuussa. Näistä kuvista muistin taas sen, että luumulehtoon on lisättävä tämän ajan kukkivia kasveja.
 Elokuussa on rehevää, niinkin rehevää että siperiankurjenmiekat oli laitettava matalaksi. Jatkuvat sateen saivat ne pahasti lakoon. Rantakukkaa ja leimuja ei sateet haitanneet.
 Myös syyskuu on luumulehdossa hiljaisuuden aikaa. Joitain leimuja ja sinipiikkiputki on vielä kukassa mutta huomaa että eletään jo kasvukauden päätöstä.
Lokakuussa kaikki on ylikasvanutta ja ruskeaksi käyvää. Valo on pehmennyt ja tulee matalammalta kuin toukokuussa, alkaa olla talviunien aika. Lokakuun kuvassa on jotain samaa kuin huhtikuun kuvassa. Kumpainenkin kuva on tasan puolen vuoden päässä toisistaan, kevään alku ja syksyn loppu.

Vaan miten ihana ajatella ettei tuohon jutun ensimmäiseen kuvaa ole enää aikaa kuin tasan kaksi kuukautta. Puolensataa aamua ja sitten on puutarha-aika käsillä ja voi kaivaa sormet multaan.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Syötävää satoa, tai mitä siitä on jäljellä

Kasvimaa antaa yllättävän paljon syötävää vaikka joka vuosi jaksan päivitellä sitä, että kuinka iso ala sitä saisikaan olla viljeltävänä jos pitäisi olla täysin omavarainen. Suurimman osan sadosta syömme heti tuoreeltaan, ylitarjonnan jaamme iloisena eteenpäin. Osa sadosta päätyy säilöntään, pakastimeen, kuivattavaksi tai suoraan mehupulloon.
 Kottikärryllisestä sipuleita on enää korin pohjallinen jäljellä. Tosin viime kesän sateisuus aiheutti sen että homeisia sipuleita on ollut jonkin verran.  Säilyvyys on ollut selkeästi huonompaa.
 Oman maan valkosipulia on vielä reilusti, nämä saattaa riittää jopa seuraavaan satoon.
 Viime kesän hernesato oli uskomattoman hyvä. Laatu oli priimaa, aniharvassa palossa oli matoja. Söimme herneitä tuoreeltaan ähkyyn saakka ja loput laitoin pakastimeen jossa niitä on vieläkin. Mukava kaivella pakastimen uumenista oman maan pakasteherneitä aterioiden lisukkeeksi.
 Kesäkurpitsaa tuli tavanomaista vähemmän. Silti sitä oli jaettavaksi saakka, kuvan kurpitsat päätyivät jakoon työpaikalle. Osan sadosta pakastin talven sosekeittoja varten, kesäkurpitsa on hyvää täytettä kasvissosekeittoon.
 Tomaattisato ei määrällä loistanut. Mutta toisaalta monia vaivannut home ei ollut meillä tavanomaista enempää kiusana. Viimeiset oman maan tomaatit syötiin marraskuun alussa. Niiden jälkeen kaupan tomaatit eivät ole maistuneet miltään.
Vadelmien suhteen olemme olleet jo pari vuotta omavaraisia. Jonkin verran syömme tuoreeltaan, suurin osa pakastetaan mehunkeittoa ja leipomista varten. Onnettomasta kesästä johtuen karhunvadelma ehti kypsyä vain osittain. Sain sitä parisen litraa pakastimeen. Härkäpapua on vielä jonkun verran pakastimessa, muuten alkaa olla sato syötynä.

Ensi kesän istutuksia en ole vielä suuremmin suunnitellut, tykkään peruskasveista kasvimaalla ja haluan kasvattaa niitä jotka ovat helppoja ja tulevat varmasti syödyksi. Joten todennäköisesti mennään linjalla porkkana, peruna, tomaatti, kurkku, herne, lanttu ja härkäpapu.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Talven säitä

Aika taitaa kullata muistoja, mutta luulen silti etten ole ihan väärässä kun sanon ettei säät ennen vaihdelleet päivittäin. Yhtenä päivänä paistaa aurinko huurteisen kauniisti. Seuraavana päivänä pakastaa ilman aurinkoa ja kolmantena päivänä vesi tippuu räystäiltä. Ja seuraavana päivänä on taas erilainen sää.
 Joulupäivänä kimmelsi aurinko ja viereinen pelto oli saanut kauniin päiväusvan yllensä.
 Istutukset, kasvimaa ja nurmikot ovat lumen alla. Kasvihuoneen viiniköynnöstä en suojannut tänä vuonna mitenkään, luotan sen selviämiseen lasien suojassa.
 Joulukuun kovat tuulet ovat tiputtaneet koivuista ja salavasta ison määrän oksia. Sormet syyhyten odotan kevättä ja että pääsen haravoimaan oksat pois.
 Kunhan saadaan lunta vähän enemmän alkaa operaatio kivijalan peittäminen lumella. Pysyy talon lattiat vähän inhimillisemmän lämpöisinä jalalle. Oma traktori on taas kerran osoittanut tarpeensa, sillä on tehty kaikki lumityöt, vain jotain pientä on näperretty kolalla ja lapiolla.
Lasikuisti on kauneimmillaan talvella kun pakkanen kirjoo ikkunat kuuraisiksi. Itse toivon pakkassään jatkuvan, ei mitään kahtakymmentä astetta mutta sen verran että vesi ja loska pysyy poissa.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Kevään merkit

Tänään tajusin ettei huhtikuun alkuun ole aikaa kuin himpun verran yli kolme kuukautta. Maaliskuu koittaa jo parin kuukauden päästä. Nila Lappalainen etelässä-blogista haastoi mukaan kertomaan viidestä minulle tärkeimmästä kevään merkistä huhtikuussa. Kiitos Nila haasteesta.

Ensin ajattelin ettei huhtikuusta ole vielä mitään kerrottavaa. Kuvia selatessa huomasin, hei, huhtikuuhan on jo oikein hyvä kevätkuukausi.
 Huhtikuussa maasta kohoaa ensimmäiset piipot, rohkeimmat jo maaliskuun puolella. Tänä keväänä sain ihmetellä pyykkikallion istutuksesta esiin nousevia vihreitä lehtiä. Kävi ilmi, että lehdet kuuluivat kevätlumipisaralle Leuconum vernum jota en muistanut edes istuttaneeni.  Taisivat tulla kylkiäisinä Virosta, siksi unohtivat. Ei suinkaan siksi, että Viron Türista tulee hankittua taimia enemmän kuin riittävästi.
 Huhtikuussa sisätilat eivät jää ilman kasvun ihmeitä. Salin etelänpuoleisen ikkunan edus täyttyy tomaateista joka vuosi. Niitä kasvatetaan omaksi ja läheisten iloksi reilummalla kädellä.
 Huhtikuussa pääsee tervehtimään kevään ensimmäisiä pörriäisiä. Tämä kohmeinen kimalainen innostui kauniin kevätpäivän krookuksista. Kimalaiset ja krookukset, ne kuuluvat kevään ensi merkkeihin.
 Huhtikuussa, joka ikinen vuosi tulee talvi hetkeksi takaisin. Onhan silloin toki kaunista mutta puutarhuriin saattaa silloin iskeä epätoivo, voi ei, vieläkö tätä valkoista ainetta riittää. Onneksi valkeus kestää vain päivän tai pari.
Kissaihmisen kevät ei tule ilman kevään kellijöitä. Kissat rakastavat lämpöä ja aurinkoa. Keväällä turkkiä lämmitellään auringon ensi säteissä ja nurmikolla kellitään ihan vain siitä riemusta että on kevät. Tässä mallia näyttää Alma.

Nyt on kiertänyt blogeissa niin paljon kesäkuvien haasteita että en osaa enää sanoa missä tätä ei olisi ollut. Niinpä haastan yleisesti puutarhoistaan bloggaavat kertomaan huhtikuisistaan kevään merkeistä, tai maaliskuisista tai toukokuisista, kevätkuukausiahan nekin ovet.