5 kuukautta

Viisi kuukautta, ja puutarhassa näyttää tältä:

Viisi kuukautta, ja taas voidaan ihmetellä minkä värisiä risteytyksiä luonto on puutarhaan tehnyt. Viime kesänä syntyi vaaleanliila akileija, tumman ja valkoisen risteymä.

 Nuuskutellaan juhannusruusujen taikaa. Ja häädetään kirvoja.

 Odotellaan satoa kasvimaalta, ja ehkä jopa syödäänkin. Pinaattia saa jo kesäkuussa.

 Seurataan miten salaa napattu ruusu on selvinnyt talvesta hengissä. Istutellaan pari ruusua lisää niihin hurahtamisen seurauksena.

Laajennetaan luumulehdon perennavalikoimaa ja vaalitaan vanhoja. Etsitään edullinen luumupuu ja istutetaan se luumulehtoon. Kitketään ahkerasti ja nautitaan kesästä.

Enää viisi kuukautta tähän kaikkeen.

Kuvat on otettu 15.6.2014.

Inspiroivaa

Kun taivaalta pilkahtaa pienikin murunen aurinkoa, on olo ihan toinen verrattuna viime päivien sumuisiin säihin. Tuntuu kuin sumussa olisi koko keho sumussa, aivot paikoilleen jämähtäneenä. Aurinko inspiroi, ja saa haukkaamaan happea keuhkojen täydeltä. Talvinen ja tyystin lumeton puutarha näyttää jopa kauniilta kun siihen paistaa aurinko.

 Vaikka lumikin olisi minulle ok, niin kyllä vaan tykkään tästä lumettomasta talvesta. Säilyy tuntuma omaan maahan kun sitä voi tarkastella ja suunnitella ilman että valkoinen höttö peittää kaiken.

 Pari ideaa on jo kummunnut auringon kajossa siitä mitä puutarhassa tehdään ensi kesänä. Arboretum ainakin saa suuren perennaistutuksen, ja luumulehtoon tulee lisää luumuja. Yrttimaatakin tekisi mieli laajentaa.

 Talon edustalle kaipaan jotain lisää siitäkin huolimatta että sen minusta pitää olla tietyllä lailla avara. Kesällä tosin näyttää erilaiselta kun isossa syreenissä ja koivikossa talon takana on lehdet. Nyt olotila on kuin alastomalla.

Sain sekä Villa Idurista, että Sekasortoa blogista haasteen, kumpikin heistä kertoi blogini olevan yksi niistä blogeista jotka inspiroivat heitä. Kiitos kunniasta, on mukava tietää että blogista on inspiraatioksi muille. Nyt on tietysti aika laittaa haaste eteenpäin, ja tällä kertaa sen teenkin.  Ehdokkaita olisi vaikka kuinka paljon, mutta toinen loistaa mahtavilla puutarhavinkeillään, ja ennen kaikkea niitä ymmärtää tällainen tumpelo aloittelijakin.

Saila ja Puutarhapalsta, olette kunniaosoituksenne ansainneet. Sailan kuvista jos mistä saa puutarhaan inspiraatiota. Eikä siinä sivussa ole ollenkaan hullumpaa seurata kissojen Ransu ja Musti eloa. Ja saattaa oman osansa olla sillä, että Saila remontoi kunnioituksella Saaripalstan vanhaa taloa.

Toiseksi inspiraation lähteeksi mainitsen Johanna blogista Jovelan talopäiväkirja. Mahtavia ideoita, vanhojen esineiden kierrätystä, vanhaa kunnioittavaa remonttia ja ihania hetkiä paljussa. Tällä hetkellä blogissa eletään ison surun äärellä, mutta silti blogi antaa lukijalleen paljon.

Nyt minä lähden inspiroitumaan uimahalliin nuorempien poikien kanssa. Ei huvittaisi, mutta on se tästä sohvalta itsensä kiskaistava ja pulahdettava aina niin kylmään halliveteen. Hyrrrr...

Yksi pieni

Türista viime vuoden toukokuussa tuotu piskuinen jouluruusu on vankistunut jo kummasti. Nuppuja jaksoi kantaa jo viime vuonna, mutta tämän vuoden nupussa on ihan eri ryhti kuin viimeksi. Ja onpa niitä yksi enemmänkin kuin viime vuonna.

 Kukkimaan tämä ei kyllä tainnut ehtiä, mutta nuputkin on kauniita muuten niin ruskean maaston keskellä. Haravoin tuohon aiemmin syksyllä terijoensalavan lehtiä suojaksi, vielä pitäisi napata lähikuusesta pari havua jos sattuu pakkanen saapumaan näille seuduille.

Seuraavan kerran kun Türiin pääsen, voisi olla hankintavuorossa punainen jouluruusu tämän vaalean kaveriksi. Eikä toukokuuhun ole enää kuin kuutisen kuukautta. Menisipä talvi nopeasti ja vähälumisesti, toivon minä.

Oma moka

Viime viikolla sataneet lumet paljasti karun tilanteen niiden taimien kanssa joita en suojannut verkoilla. Jänikset olivat kiertäneet koko puutarhan järjestelmällisesti läpi. Oli loikittu taimelta taimelle. Verkotetut oli ehjinä ja rauhassa, mutta muut, täysi katastrofi. Oli käyty syömässä, napostelemassa ja herkuttelemassa taimet oksineen parempiin suihin. Osaa oli vain maisteltu, mutta esimerkiksi mongolianvaahterasta oli syöty kaikki oksatapit pois. No, peiliin voin katsoa ja vain itseäni syyttää. Mitäs en suojannut. Nyt on suojattu mm. luumulehdossa tilapäisesti kasvava lehmus. Jos tuosta nyt enää lehmusta saa aikaiseksi.

 Nälkäisiä olivat olleet kun jopa purppuratuomi oli kelvannut nakerteluun! Sitä en edes ajatellut suojata kun eihän jänikset tuomea popsi. Niinpä vaan popsivat, ainakin tätä tummaa kaunotarta kelpaa syödä.

Nyt viisastuin vahingosta ja olen napsinut lammasverkkorullasta pätkiä ja tehnyt suojia kaikkien mahdollisten taimien ympärille. Muutama minikokoinen tammi on vielä ilman kun niiden kanssa luotin lumen suojaavaan voimaan, mutta eihän täällä enää mitään lunta ole. Puutarhurin työt ei näköjään lopu edes talven tuloon.

Ei oo mun juttu

Olen sen sanonut varmasti joka syksy blogin historiassa, mutta sanonpa taas. Syksy ei ole mun juttu, en pidä siitä. Syksy on vain enne talvesta josta pidän vielä vähemmän kuin syksystä. Inhoan kylmää ja kalseaa. Toki, onhan ruskan värit kauniita sen hetken kun puissa on syysväriset lehdet, mutta sen jälkeen on vain mustaa ja rumaa. Ja onko mitään masentavampaa maisemaa kuin mustat, lumipeitettä odottavat kyntöpellot. Ei ole.

Mutta pidän tai en, kävin silti kuvaamassa syksyistä puutarhaa. Ja jos jotain positiivista on, on se, että tänä syksynä on ollut mukavan paljon kunnon haravointikelejä. Vielä ei ole koko urakka valmis, mutta lähellä ollaan.

 Muutenkin puutarhatyöt on kuivan syksyn takia hyvällä mallilla. Vielä muutama suojaverkko herkimpien taimien ympärille, niin sitten on miltei kaikki valmista. Grillikin on sisällä kerrankin ennen ensilumia.

 Nyt kalju ja alaston koristeomenapuu teki ihan hurjasti hedelmiä tänä vuonna. En ole vielä onnistunut selvittämään mitä lajiketta se on, tekee kuitenkin piskuiset keltaiset hedelmät. Ja on kasvanut, kuten kuvasta näkyy, todella suureksi puuksi.

 Türin penkki on komeissa väreissä. Vaahtera oli valinnut syksyn teemaväriksi keltaisen. Ei yhden yhtään punaista lehteä.

 Kasvihuone on tyhjä yhtä tomaattia lukuunottamatta. Sen jätin testaukseksi kuinka kypsyvät vähällä valolla. Tulos: eivät kypsy, saa lähteä kompostiin. Kasvimaa on käännetty ja peitetty kerroksella lehtiä. Mansikkamaan uusimisen jätin suosiolla kevääseen, nyt ei vaan enää  jaksanut.

 Joutsenia ja hanhia lentää päivittäin peltojen ylitse. Harmittaa kun lähipellot kynnettiin niin aikaisin tänä vuonna, nyt linnut eivät enää laskeudu iloksemme pelloille kaakattamaan.

 Luumulehtokin on huollettu odottamaan talven tuloa. Katkoin siperiankurjenmiekkojen lehdet ja silppusin ne mullan peitoksi, loput perennat silppuan vasta keväällä. Laatikot on tyhjennetty kuolleista kasveista ja multa käännetty.

Yhdestä luumulehdon kasvilavasta tein koelaatikon. Siellä on nyt amurinvaahteran ja monen muun kasvin siemeniä kokeilussa. Ennen olen laitellut siemeniä jonnekin kukkapenkin reunaan, ja sitten autuaasti unohtanut mitä olen laittanut ja minne. Nyt odotan josko yritykset kääntyisivät onnistumiseksi kun on yksi ja selkeä paikka jonne heitellä siemeniä. Rikkaruohojen kanssa saa ehkä olla tarkkana, etten poista mitää tarkoituksellista istutusta.

Ai niin, pihaan on tullut myös loukku. Toistaiseksi saalis on ollut kaksi kissaa (omia), eikä yhtään supia. Mutta odotellaan, voi kuulemma kestää parikin viikkoa että menevät edes lähelle loukkua.

Hukutaan

Toiset ovat hukkuneet tänä syksynä omenasatoonsa, mutta täällä Arvilassa taidetaan hukkua tomaatteihin. Onnistuin vieläpä pitämään taimet ja raakileet kynttilöiden avulla hengissä parista pakkasyöstä. Tuloksena se, että sisällä punertaa ja vihertää kulhossa jos toisessa, mutta niin tekee vielä kasvihuoneessakin.

 Taimet on kyllä latvottu nyt täysin, kaikki ihan pienet raakileet, kukat ja lehdet katkaistu pois. Jäljellä on vain runko ja tomaatteja kasvattavat oksat. Eikä näköjään tarvitse kummoisesti auringon paistaa kun vihreän ohessa alkaa näkyä punaista.

 Tästä kuvasta on jo muutama päivä, mutta tänään nuo ihan vihreät punertavat jo nekin. Kerrankin on tomaattisato kohdillaan, riittää omaan suuhun ja reilusti jaettavaksi.

Luulen, että viikonlopun juhliin on leivottava suolaiseksi herkuksi jotain mihin uppoaa runsaasti tomaattia. Nyt niitä on.

Yhden kesän tulos

Luumulehdossa tapahtui tänä kesänä paljon. Kaikki istutusalueet saivat lopullisen muotonsa, taimia pääsi maahan lukematon määrä ja kaksi luumupuuta aloitti luumujen tarinan. Toukokuussa kun työtä jatkettiin viime kesän jäljiltä, oli vielä kovin avaraa, silkkaa tyhjää tilaa *kliks*.

Nyt syyskuussa, aika tasan neljä kuukautta myöhemmin on aivan eri näköistä.

 Keskiympyrä on kamalan suttuisen näköinen, mutta en ole ehtinyt kerätä akileijoista siemeniä ja siistiä niitä. Pioniunikko taasen kukkii niin sinnikkäästi, että senkin siemensatoa vasta odotellaan. Virosta tuodut pionit ovat toistaiseksi hengissä, talvi näyttänee kuinka niiden kanssa käy.

 Multa-alue on alkanut selkeästi jo pienentymään. Melkeinpä uskallan asettaa ensi kesän tavoitteeksi, että multa-alue saadaan kokonaan piiloon ja taimet on kaikki istutettu. Sitä en tiedä mistä ne kaikki taimet hankitaan...

 Etualalla kasvava Türista tuotu mysteerilaukka on edelleen mysteeri. Se teki yhden kitukasvuisen kukan, mutta kukinnon perusteella en osannut sanoa lajiaan. Kovasti on kasvustonsa vankentunut, ehkä ensi kesänä kukkii sitten jo paremmin.

 Puna-ailakin toin siskon mailta Savosta. Silloin en vielä tätä tunnistanut, ja nyt vasta tajusin, että miksi en. Meilläpäin ei kasva missään tätä vaikka luonnonkasvi onkin. Siksi oli minulle ihan vieras. Mutta niin kaunis (pinkki!) ja pitkään kukkiva on, että saa ilomielin jäädä perennapenkkiini kunhan ei röyhäännny liikaa.

 Alma-apulainen on uutterasti mukana puutarhatöissä. Jokainen perhonen, kärpänen ja ötökkä pitää yrittää saada kiinni. Katse on tarkkana milloin seuraava saalis ilmaantuu näköpiiriin. Viikon päästä kissaneitosella on ikää 4 kuukautta. Iines on nyt aloittanut selkeästi viimeisen vieroittamisen. Nisälle Alma ei pääse enää lainkaan, eikä aina edes viereen nukkumaan. Vähän käy pientä sääliksi, mutta noinhan sen kuuluu mennä. Onneksi meidän ihmisten kainaloon pääsee aina.

Alman kanssa samassa kuvassa on yksi Arvilan alkuperäisiä perennoja, maksaruoho. Löysin sitä aikoinaan yhden piskuisen taimen syreenin juurelta, ja nyt sitä kasvaa puutarhassa jo kolmessa paikassa. Ja lisää haluan, tämä on yksi pölyttäjien lempikasveista ja jaksaa kukkia koko kesän. Ehdottomia lemppareitani.

Ruoka-avustus

Elokuun alun kylmyys ja sateet pelästyttivät kasvimaan sadon suhteen. Ehdin ajatella, että siinä meni kaikki, ei syödä mitään itsekasvatettuna tänä vuonna. Sateet ja kylmyys onneksi väistyivät, ja meillä on nautittu monenlaisista herkuista.

 Myös tyttären perhe on saanut oman osuutensa sadosta. Kerran viikossa olen vienyt mukanani pientä ruoka-avustusta samalla kun haen kaupasta sen mitä omassa maassa ei kasva. Eilen mukanani oli perunaa, keltaista ja oranssia porkkanaa, salaattia, tomaattia, kasvihuonekurkkua ja kesäkurpitsaa. Kaupan päälle samana iltapäivänä leivottua vuokaleipää ja mummin mussukalle lapaset ettei pienen kädet palele.

 Saa muuten ihan uuden ulottuvuuden ja syyn pitää kasvimaata kun tietää, että se oma lapsenlapsi syö mummin kasvattamaa ruokaa. Puhdasta ja ilman torjunta-aineita, rakkaudella kasvatettua.

Kasvimaalle suosittelen kaikille kokeilemaan keltaista porkkanaa. En tiedä mistä johtuu, mutta meillä se sietää oranssia paremmin sään vaihteluita eikä keltaista kalva ötökät samaan tahtiin kuin oranssia porkkanaa. Sama ilmiö on havaittu nyt useampana vuonna. Eikä siihen ole auttanut oranssin porkkanan lajikkeen tai kasvupaikan vaihto. Aina on keltaiset suurempia ja ilman ötökän koloja.

Kasvihuoneessa on ollut tänä vuonna kurkun juhlaa, meille ei ole ostettu kaupan kurkkua sitten heinäkuun alkupuolen, ja aina vaan tulee satoa. Olen latvonut kurkun varret pariinkin kertaan, mutta muuten ovat kasvaneet lähes itsestään. Nyt toivotaan lämpimiä kelejä vielä hetken, jotta viimeiset parikymmentä(!) kurkunraakiletta saadaan kypsäksi ja ruokapöytään saakka.

Syömävauhti on tällä hetkellä se, että vuorokaudessa menee 1-2 kurkkua.

Ostin aika monta

Ihan siitä syystä, että muistelisin keväällä olevani sitä tyytyväisempi mitä enemmän sipulikukkia maasta nousee. Ja tunnetustihan kaikki ei nouse oikeasta istutustavasta huolimatta. Silloin kunnon puutarhuri varautuu ostamalla ja istuttamalla vielä enemmän kukkasipuleita.

Jos ehdit, käy tänään Lidlissä katsomassa onko mitään jäljellä. Valikoimaa oli, ja hinnat 2-3e per pussi. Sangen edullista mielestäni. Mitä sitä sitten tuli ostettua.

 Superihania tulppaaneja, kuten "viri chic" ja kerrottu "Mount Tacoma".

 Assyrian pikarililjoja, pallerolaukkaa ja kerrattua narsissia "Ice King"

 Ja ärsyttävyyteen saakka pinkkejä hyasinttejä. 

Ensi keväänä pitäisi näiden myötä olla varhaista kukkaloistoa luumulehdossakin.

Ruusun kaksi väriä

Punalehtiruusun kesäasu, tummat lehdet ja pienet vaaleanpunaiset pinkkiin vivahtavat kukat on mielestäni ruusuista kauneimpia. Mutta ei tämä syksyasukaan hassumpi ole, tumman vihreät lehdet ja oranssinruskeat kiulukat. Kiulukoita on tänä vuonna niin paljon, ja väri niin kirkas, että on kuin ruusu olisi uudestaan kukassa.

 Marjalude on löytänyt auringossa möllöttävät kiulukat.

 Punalehtiruusuni on kasvattanut tänä kesänä huikean pitkät oksat, taitavat olla jo parimetrisiä.

Tuonne juurelle oli kasvanut pari siementaimea, mutta minä onneton siirsin ne pois ja hukutin näihin sateisiin. Olisi pitänyt antaa kasvaa pari vuotta ihan rauhassa ennen siirtoa. Tuosta kiulukkamäärästä onneksi luulisi riittävän lisää siementä uusiksi taimiksi jotta saan ruusua myös arboretumiin. Punalehtiruusu on suosikkejani myös sen takia, että se ei leviä juurivesoista. Siis aika turvallinen istutella minne tahansa.

Puutarhurin mielikuvitus

Puutarhurin ideat puutarhassa kumpuu joskus mitä ihmellisimpinä ahaa-elämyksinä. Siinä miettii jotain kohtaa päänsä puhki, antaa mielikuvituksensa velloa, mutta tulosta ei synny. Ei ideoita. Sitten tulee yksi vihreä tuoli täältä, yksi puutarhakirja kirjastosta, lapio ja kottikärryt kompostin nurkalta ja asia on sillä selvä.

Luumulehdon kupeeseen syntyi syreenimaja. Vielä niin pieni ja hentoinen, tuulille altis, mutta kyllä se siitä kasvuun lähtee. Kuvista ei näy, mutta syreenimajan kaaren etualalla kasvaa tammikaari. Taimet on yhtä tirrejä kuin syreenit. Ihan alhaalta voi tarkka löytää yhden, tammen joka lähti kasvamaan hoitolapselta saadusta terhosta.

 Puutarhuri on onnekseen saanut syntymälahjana loistavan mielikuvituksen. Kuvittelee sielunsa silmin syreenit kaartumassa tuolin ylle, syreenien takana tammet, jo aika vankoiksi vahvistuneet. Taustan kivikasa on vaihtunut isoksi kasvihuoneeksi, kesäiseksi vilpolaksi.

Tässä kohtaa voisi herätä unelmistaan, mutta ei ihan vielä. Kun tuoli vielä oli pitkällä matkalla kotiin Elsan lempituolista, ajatteli puutarhuri maalata tuolin turkoosiksi, kuin kilpailemaan taivaan sinen kanssa. Tuolin matkattua matkansa, taisi tulla toisiin aatoksiin. 

 Mintunvihreä  saattaakin olla kaunis väri syreenien tummaa lehdistöä ja liilaa kukintaa vasten. Eipäs hätiköidä sen turkoosin kanssa.

Puutarhuri jatkaa kuvitteluaan. Syreenimajaan kivilaatat pohjaksi, pieni pöytä kaveriksi tuolille, lyhty, kynttilä. Ja paljon aikaa siellä istuskeluun, ja ja...

Kaiken muun lomassa

Puutarha on nyt se, jota hoidellaan kaiken muun ohessa. On palkkatyö, eteisen remontti, keskeneräinen ikkunanpesu, ja kaikki normaalit kotityöt jotka on nekin syytä hoitaa edes joten kuten säännöllisesti. Viikonloppuna harmitti suunnattomasti kun jouduin jättämään kaksikin taimimyyntitapahtumaa väliin. Mutta kun aina ei ehdi. Niinpä sitten istuttelin oman pihan ylijäämätaimia tähän valkoisten syreenien kupeeseen mihin ei koskaan pitänyt tulla mitään perennoja.

Oli taas jännä huomata miten siemenet voivat vuositolkulla säilyä maassa itämiskelpoisina. Aluetta on myllätty pitkin kesää, ja nyt kun muokkasin sen viimeisen kerran ennen istuttamista, huomasin siellä useamman komean harmaamalvikin taimen. Malvikkia tässä ei ole ennen kasvanut, mutta lähistöllä on. Malvikit jätin kasvamaan, ja siirsin niiden seuraksi lukemattomia sormustinkukan siementaimia mansikkamaalta. Mansikkamaalta löytyi myös yllättäjä, en ole koskaan onnistunut tarkoituksella kasvattamaan siperiankurjenmiekkaa siemenestä. Mutta pensaat olivatkin kylväytyneet itsestään mansikkamaalle mistä sain talteen miltei 30 pientä alkua. Ne ovat nyt kaikki tässä. Ensi kesänä näkymä saisi olla huomattavasti rehevämpi.

 Mustilasta hankitun seljapihlajan taimen laitoin Türin kukkapenkin reunaan. Maassa olevat tikut on minulle itselleni muistutus, että siihen on laitettu pionin siemeniä. Etten vahingossa myllää liikaa alueella.

 Ehdinpä leikata letitetyn vaahteranikin jossain sateen lomassa. Mukavasti se on lähtenyt haaroittumaan, tarkoitus olisi, että latvusto olisi pallon muotoinen.

 Sunnuntaina koettelin lihaskuntoa, ja muokkasin talikolla osan kasvimaasta. Tänä vuonna ajattelimme kokeilla haravoitujen lehtien levittämistä kasvimaalle. Onko kellään kokemusta ehtivätkö maatua yhden talven aikana? Kuvan vasemmassa reunassa näkyy käännettyyn maahan silputut härkäpavun varret. Nekin jätin maatumaan tähän kompostiin laiton sijasta juurakoiden kanssa.

 Tomaatit olen latvonut jo kerran, mutta sääennustusten takia latvoin toisen kerran rajummalla kädellä. Nyt on pieni toivo että saadaan koko sato kypsäksi. Muutamia tomaatteja on jo syöty, ja keitetty yksi tomaattikastike oman kasvihuoneen sadosta.

 Muistatteko kun alkukesästä istutin maa-artisokkaa kahteen laatikkoon eri systeemeillä. Tässä nähdään tulos. Vasemmalla on laatikko johon laitoin ohuelti sanomalehteä alle ja maa-artisokat suoriin riveihin. Oikealle maa-artisokat heiteltiin sikin sokin samaan savimaahan jota tuossa on muutenkin. Ja niin vain kävi, että oikeanpuoleiset kasvattaa komeampaa vartta. Vielä en ole uskaltanut kurkistaa satotilannetta, olen ajatellut että on liian aikaista.

Alan olla taas sitä mieltä, että taivaan vesihuollosta vastaavaa voisi laittaa hanat kiinni. Edes pariksi päiväksi, jookos?

Kolme väriä

Navetan kulman perennapenkkiin tuli ihan vahingossa kolmen värin yhdistelmä. Oranssia, valkoista ja sinistä. Kaikki kolme pihan alkuperäisiä. Tiikerililja, valkoinen syyleimu ja ukonhattu on näpsä yhdistelmä.

 Leimua pihassa kasvoi yhdeksän vuotta sitten pieni pläntti, tiikerililjat löysin yhden kiven kupeesta melkein syreenin jalkoihin jääneenä. Molemmat pelastuivat ja ovat vahvistuneet vuosien myötä. Liljakin kukkii jo komeasti.

 Valkoisen syyleimun kukat on kuin lumipalloja. Tämä on aika hidas leviämään, mutta on sitä jo kahdessa paikassa kasvamassa.

 Ukonhatun kukat on kaikenlaisten karvaisten lento-otuksien suosiossa. Jopa maahan taipuneet kukat kelpaa meden metsästyksessä.

Puutarhan suhteen on menossa pieni tauko. Huomaan helteen vieneen innon ja voimat tehdä yhtään mitään pihassa. Eipä oikein ole intoa rapsutella eteisen maalejakaan, tällä erää on menossa panelien välien putsaaminen ruuvimeiselin terän kanssa (ainut mikä koloon mahtuu). Hidasta puuhaa johon ajattelin käyttää koko huomisen lomapäivän. Ja sitten homma saa olla tehty minun puolestani. Eteisen sisustamiseen olisi jo kova hinku, mutta nämä pohjatyöt on ensin saatava alta pois. Jos oikein ahkeroidaan niin, viikonloppuna saatetaan päästä tekemään uutta!