Heinäkuun illat

 Heinäkuun illat. Olen istunut iltaisin kasvihuoneen kynnyksellä ja vain katsellut puutarhaa. Seurannut kun västäräkit ruokkivat poikasiaan, kimalaiset lentelevät salkoruusuissa ja pääskyset lentävät kasvimaan yllä.

En välitä selän takana olevasta kasvihuoneesta joka on taas vihannespunkin riivaama. Suihkuttelu rasvattomalla maidolla on auttanut ja ehkä jotain olen saanut pelastettua. Ainakin sen ainoan vesimelonin joka herkutellaan lastenlasten kanssa.

Palataan kuitenkin silmieni näkymiin, se on paljon parempaa ajateltavaa ja katsottavaa.

Puutarhassa on rehevää, kasvu on jo yli sen rajan josta pidän. Kaikki ryöppyää ja leviää.

Nurmikko leikattiin eilen, vähän jää nyt muut työt tekemättä kun mies puurtaa sisällä lattian kimpussa. 

Sateiden jälkeen on ollut iltaisin upea usva joka levittäytyy pelloilta myös puutarhan puolelle.

Nämä heinäkuun illat ovat tyyniä ja äänettömiä (jos naapurin koirat eivät hauku).

Pihassa ja puutarhassa voisi olla vaikka kuinka pitkään.

Oivan viikko

 Hirmuisen raskasta on ollut. Ensin tein kovasti puutarhatöitä, oli kuulemma tulossa paljon vieraita. Paljon en myyriä saalistele, ne tietää säikkyä pois ihan vain ulkomuotoni perusteella. Sen takia isoveli Jalo saalistaa mieluummin naapurissa. Sinne mulla ei ole lupa mennä, niinpä pysyttelen ihan tässä omassa pihassa myyrien kauhuna.

Piti tarkistaa kaikki paikat ennen niiden vieraiden saapumista. Hyvin oli palvelija työnsä tehnyt, tosin mun mielestä tästä mun suuresta työmäärästä olis pitänyt tulla enemmän herkkutikkuja palkkana.

Kun olen rohkea kissa, olin ihan vain ihailtavana suuren vierailijapäivän aikana. En toki koko päivää etteivät liikaa saa ihastella kaunista turkkiani. Muistin myös levätä ja antaa silittää. Kovasti sain lepertelyä ja kehua. Ihmiset ovat sitten hassuja. Kaikki eivät uskoneet, että olen vasta pentu kun olen niin komea.

Kasvihuoneeseen on tullut kiva lepopaikka, ihan vaan kissoille tarkoitettu pehmeä vilttikin laitettu. Tosin juoma- ja ruokakupit puuttuvat. Miten kiva olisi nauttia lounas kasvihuoneessa. Palvelijan mielestä kissat syövät sisällä talossa mikä on ihan epäreilua, koska itse syö kasvihuoneessa.

Puuhun osaan kiivetä todella hyvin. Kuvassa en ole tippumassa, vaihdoin vain asentoa ja palvelija otti kuva just huonolla hetkellä, kyllä te tiedätte.

Tässä pyydettiin poseeraamaan pionit taustalla. Mun mielestä kyllä kissat tuoksuu paremmalta kuin yksikään pioni, ja näyttää kauniimmalta. Kuva olisi ollut parempi vain kissalla, etenkin raidallisella kissalla.

Nyt on kuulemma joku keskikesän juhla. En tiedä mikä se sellainen juhla on, ettei grillistä tipu mitään kissan suuhun. Ei edes yhtä pientä lihan- tai makkaranpalaa. Pitää siirtyä sisälle haukkamaan pari herkkuraksua, osaan olla sillai ihana, että aina joku heltyy antamaan raksun kun sopivasti kurisen ja katson silmiin.

Hyvää juhannusta kaikille!

Kaipuu toukokuuhun

Olispa jo toukokuu, sen värit ja valot.

Oikeasti ei tähän ole enää pitkä matka. Kohta alkaa lyhyt helmikuu, sitten on jo maaliskuu ja sen jälkeisen kuukauden jälkeen alkaa toukokuu. Ja on minun myönnettävä, että tämä odottaminen on kutkuttavaa aikaa, kun tietää kaiken tämän vuoden ihanuuden olevan vielä edessä ja kokematta.
 

Puutarhaystäväni-kirja

 Kukka ja Kaali-blogin Pauliina laitoin kiertämään kivan haasteen. Haasteessa vastaillaan vastaaviin kysymyksiin joita oli lapsuuden Ystäväni-kirjoissa. Tässä minun vastaukseni, olkaa hyvät:

Nimeni / nimimerkkini: Katja (kuvassa viime kesän lempimekossaan työpaikalla jotain asiaa kovasti selostamassa))

Puutarhani nimi: Puutarhan ja tämän talon nimi on Arvila vaikka blogin nimi onkin Päivänpesän elämää. Blogin nimi taas juontaa sukunimeeni.

Puutarhani syntymäaika: Alunperin tämän Arvilan elo on alkanut 1920 kun talo siirtyi tuolta kylältä tähän kalliolle. Minä olen siirtynyt puutarhuriksi 2005 kun ostimme tämän paikan viiden vuoden etsinnän jälkeen.

Kuva: Maija Astikainen

Puutarhassani seikkailevat: Minä Katja, mieheni, (lapset ovat jo aikuisia). Nelijalkaiset naukuvat avustajat Jalo ja Oiva. Tuleva kesä on Oivan ensimmäinen puutarhakesä.

 Lempivärini puutarhassa: Vaaleanpunainen. Tosin tämä riippuu myös kasvista, mutta jos voi yleistää, niin vaaleanpunainen.

Lempityökaluni: Lapio. Ja nimenomaan Minun lapioni jota kukaan muu ei saa käyttää. Se on jo kertaalleen hitsattu kasaan, uutta samanlaista kun ei enää saa. Toisena on pakko mainita hara joka tuli edellisen kodin kaupanpäällisinä. Siitä en luovu.

Lempipaikkani puutarhassa: Ehkä se on tällä hetkellä kasvihuoneen oviaukko jossa istuskelen ja seurailen puutarhan elämää. Siitä näkee moneen suuntaan.

Näistä kukista / kasveista pidän hyvin paljon: Kaikista mitä puutarhastani löytyy. Ruusut, pionit, päivänliljat, iirikset, tuoksuherneet, pioniunikot. En osaisi nimetä yhtä ylitse muiden.

Näistä puutarhakirjoista pidän: Niistä joissa on sopivassa suhteessa kuvia ja tekstiä. 

Hauskin puutarhapuuhani: Kitkeminen. Oikeasti tykkään ylitse kaiken kitkemisestä ja kyllähän se näkyy puutarhassa. 

Ikävin puutarhapuuhani: Kastelu. On se sitten kannulla veden kantamista, tai letkun virittelyä tai mitä tahansa kastelua niin voi että, en tykkää yhtään.

Rentoudun puutarhassani kun puuhastelen siellä jotain. Yleinen haahuilu on mukavaa, mutta yhtä mukavaa on lapiolla kaivaminen, kitkeminen tai sadon kerääminen.

Onnistunein asia puutarhassani on ehdottomasti arboretum. Yhtä onnistunut on uusi kasvihuone ja sen ympäristö.

Asia, jonka muuttaisin puutarhassani. Jos nyt tekisin jotain toisin, tekisin luumulehdon vähän toisella tapaa jolloin sinne mahtuisi enemmän puita. Kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen. Puutarha antaa loputtomasti kiviä, on puita suojana, savimaa pidättää kosteutta, on korkeuseroja ja erilaisia näkymiä. Olen oppinut pitämään siitä, miten pellot ympäröivät keidastani.

Unelmieni kevät on pitkä, aurinkoinen ja lämmin.

Unelmieni kesä on pitkä, aurinkoinen ja lämmin.

Unelmieni syksy on lyhyt, aurinkoinen ja lämmin.

Unelmieni talvi on lyhyt, aurinkoinen ja lämmin.

Jos vuodessa olisi lisäksi pelakuu, niin silloin huhti- ja toukokuun välissä olisi yksi kevätkuukausi lisää ja sen nimi olisi pelakuu. Silloin alkaisi puutarhan perus- ja laatutyöt, kuukausi olisi lämmin, hyvin toukokuun kaltainen.

Haaveilen vapaasta kesästä, uusista puutarhaideoista, Austin-ruusuista, kurkkusadosta, kauniista kesäpäivistä ja Oiva-pennun kanssa onnistuvista esikasvatuksista.

Jos haluat tehdä oman ystäväkirjasi niin tässä on linkki tyhjään pohjaan.

Puutarhan luottokasvit

 Yritin muistella olenko tehnyt oman postauksen puutarhani luottokasveista. Muistelisin, että olisin, mutta pienellä etsimisellä en postausta löytynyt. No vaikka olisinkin tehnyt, nyt on aika tehdä uusi. Ja tähän aikaan vuodesta on kiva kaivella esiin menneitten kesien kukkakuvia. 

Eli tämä on postaus oman puutarhani luottokasveista. Niistä kestävistä, missä tahansa viihtyvistä, sopivasti leviävistä kaunottarista. Rajasin postauksen vain perennoihin, myös köynnökset ovat ulkona.

1. Kellukat. (kuvassa 'Mai Tai')

Voisiko parempaa kasvia olla. Kasvaa savimaassa, multamaassa, kosteassa tai kuivassa. Kukkii viikkoja. Kasvaa tasaisen kauniiksi, kuin pieneksi pensaaksi. Jos viitsii leikata kukinnot pois kukinnan jälkeen, saa kellukoista kauniit vihreät puskat. Ja nykyään löytyy eri värejä, on yksinkertaista ja kerrottua. Leviää sivuversoista, mutta hillitysti.

2. Iirikset

Ja erityisesti vanhaa kantaa olevat iirikset. Tämän liilan saksankurjenmiekan olen tuonut Pohjois-Savosta siskoni pihasta. Se leviää, uhkaa jyrätä jopa tulikellukan allensa. Kukkii uskollisesti vaikka en ole jakanut tätä vuosiin. Kasvaa lähes suorassa savessa. Tästä saa helposti suurenkin alueen.

3. Esikko

Erityisesti tämä pinkki ja sen veli liila. Vielä ei ole löytynyt paikkaa missä ei viihtyisi. Kuivassa paikassa saattaa nuupahtaa, mutta heti kun saa tilkankin vettä virkistyy. Tekee niin ahkerasti uusia alkuja, että olen saanut jakaa tätä omaan puutarhaan ja muuallekin. Kukkii pitkään mutta harvemmin uudelleen syksyisin. Tykkään myös pelkistä lehtituppaista, eikä tähän jää rumia kukintansa ohittaneita kukkia, ne vain häviävät jonnekin. Tämän pinkin alkuperä on tässä omalla kylällä, ehkä sekin tekee siitä hyvin viihtyvän.

4. Keijunkukat

Tätä piti hetki miettiä, voiko keijunkukka olla luottokasvini sillä niiden kanssa on joskus haastavaa. Päätin, että voi olla sillä siellä missä keijunkukka, viihtyy sen huomaa. Ihana pinkkikukkainen 'Hans' on tuoreimpia tulokkaita mutta osoittautunut hyväksi valinnaksi. Myös tummalehtiset olen saanut viihtymään kunhan paikka ei ole liian kuiva tai keväisen ahavan armoilla. Punalehtiset ovat viihtyneet huonoiten mutta niitäkin on. Peruslajike 'Palace Purple' tekee joka vuosi ahkerasti siementaimia joita olen saanut siirrettyä uusille alueille.

5. Maksaruohot

Maksaruohot ovat upeita loppukesän uskollisia kukkijoita. Helppoja kasveja joille ei tarvitse tehdä mitään, no ehkä kitkeä rikkoja pois juurelta. Muuten eivät kaipaa mitään hoitoa. Ja nämä kuivat kesät ovat osoittaneet miten hyvä kasveja ovat aurinkoon ja paahteeseen.

6. Pionit

Kuten maksaruohot, pionit ovat osoittautuneet epävakaisten ja kuivien kesien kuningattariksi. Paksujen maajuurten ansiosta pionit tuntuvat kestävän vaikka mitä kuivuutta. Tykkään kerrotuista ja yksinkertaista, kaikki pionit käyvät. Eikä minua edes harmita jos rankkasateet vievät kukinnot, tykkään pionien lehdistä ja ihan vain niiden vihreästä olemuksesta. Jonkin verran tuen pensaita, mutta en kaikkia, osa pioneista saa retkottaa ja kasvaa oman tapansa mukaisesti. Pioneja minulla kasvaa lähes jokaisella alueella. Luumulehto on ainut jossa pioneja ei ole, koska se on ainut alue missä ne eivät viihdy. Luumulehdossa onkin puutarhan kaikkein tiukin savi ja sen päällä ihan liian ohut multakerros.

7. Päivänliljat

Päivänliljojen arvon tajusin viime kesänä. Tajusin, että nehän viihtyvät meillä. Kaikki lajikkeet jotka olen istuttanut, ovat menestyneet ja kasvattaneet kokoa vuosien varrella. Ja se tärkein minun puutarhassa, viihtyvät savimaassa. Kukintaa ei tunnu sateet haittaavan. Tykkään myös näissäkin pelkistä lehtituppaista. Vielä on kokeilematta saisiko näitä kasvamaan siemenestä vai onko lisäys aina kasvullista. Päivänliljoissa on kivaa sekin, että alkavat kukkia istutuskesänä, ei tarvitse odottaa vuosia kuten joskus käy pionien kohdalla. Jakaminen on helppoa ja pienikin alku lähtee kasvuun. Yhden miinuksen keksin, mutta se ei ole itse kasvin syy. Kovin usein tuppaa saamaan lajikkeen jota ei ostanut, parasta olisikin ostaa päivänliljat kukkivina jotta tietää mitä saa.

Siinä muutama Arvilan puutarhan luottokasvi. Yksittäisinä lisäisin vielä perinneliljat kuten rusko- ja tiikerililjan. Niitä kannattaa suosia ja varjella, ovat kestäviä, kauniita ja sellaisia puutarhan peruskasveja.

Tämä ei ole haaste mutta voisin kysyä sinulta, mitkä ovat sinun puutarhasi luottokasveja? Niitä perennoja jotka tuntuvat kasvavan itsekseen ja viihtyvät vuodesta toiseen.

Aina ei mene nallekarkit tasan

eikä taivaalta tulevat sateet. Tehokkaasti sade on kiertänyt meidät koko kesän. Tai olemmehan me armopisaroita saaneet, eilenkin tuli vettä, alle 0,1 mm joka kuivui heti haitumalla. Edellisen kerran satoi 7.7. Avoimien Puutarhojen päivänä, silloin saatiin muistaakseni 3mm. Määrät kuvaavat hyvin millaista meillä on ollut huhtikuusta saakka.

 Talon edustan nurmikko on näyttänyt tältä jo monta viikkoa. Istutusalue on vihreä ja sen vierusta sillä perennapenkkiä on kasteltu.

 Lähdetään kierrokselle eri puolille pihaa. Aitalle päin mentäessä on kuivaa kuin Saharassa.

 Aitan edustalla on ihmeen vihreää nurmikkoa vaikka sitä ei ole kasteltu. Mies on leikannut nurmikon 7.7. jälkeen kaksi kertaa. Jälkimmäinen kerta oli lähinnä rikkojen haituvien poistoa, ne kun eivät kuivuudesta piittaa. Normaali leikkuuväli on kerran viikossa.

 Kasvimaan vieressä on vihreämpää johtuen kasvimaan kastelusta. Tosin kasvimaata ei ole kasteltu ainakaan viikkoon, sääennusteet kun ovat näyttäneet joka päivälle sadetta mutta ei sitä silti ole tänne saatu eilistä olematonta poikkeusta lukuunottamatta.

 Karjakon lempipaikan edustalla on vihreää. Siinä on uusi nurmikko jota on kasteltu ettei istutustyötä joutuisi tekemään uudestaan. Nurmikon tilalla oli ennen perunamaa joka on tällä hetkellä osa kasvimaata.

 Arboretumin nurmikon vihreyden salaisuutta en tiedä, tosin on tässä yksi pihan paksuimmista multakerroksista, mullan alla on savipatja eikä ole tiedossa missä kohtaa tulee kallio vastaan. Todennäköisesti kallio on syvällä koska tämän kuivempaa ei ole tässä osassa puutarhaa. Tein koekaivuun ja totesin että savipatjaan saakka on rutikuivaa maata ja savikin näytti kuivalta. Kaivoin maata n. 40 sentin syvyyteen.

Mutta ei silti riemuita. Kuivien koivujen puoli on rutikuivaa. Tulevan kivimuurien kivien siirtely piti sekin jo jättää sillä kivien mukana tullut hieno maa-aines on niin pölisevää ettei siinä pölyssä voi olla.

Palataan arboretumista etupihalle. Nurmikko on kuivunut täältäkin, vain kasteltujen istutusten tienoilla vihertää. Ja kuten taustalla näkyy, ei koivuissa ole enää montaakaan lehteä. Säästynpä syksymmällä haravoimiselta.

Huomiselle ennuste näyttää ukkosta ja sadetta. Jokohan olisi meidän vuoro saada kastelu taivaalta eikä letkusta.

Vadelmien tuet

Keltaisten vadelmien tuet tulivat elämänkaarensa loppupäähän. Osa niistä oli jo kaatunut, narut olivat poikki ja koko tilanne kaikin puolin surkea. Miehen kanssa emme pitäneet kiirettä vaan odottelimme hyvää ideaa tukien toteuttamiseen. Ja kyllähän idea tuli.

 Hain jokaiseen päätyyn metallisen tolpanjalan ja saman määrän valmiita puutolppia. Nyt puuosat eivät ole maan kanssa kosketuksissa ja niiden pitäisi kestää kauemmin. Jos oikein pitkää ikää haluaa, niin puuosat voi kerätä talveksi pois. Luulen sen kuitenkin olevan liian iso urakka, olen tyytyväinen tähänkin muutokseen. Tolppien välipuut tehtiin täällä kotona ja ne on kiinnitetty ruuveilla.

 Hei hei vanhat ja lahot tolpat. Nämä olivat saviseen maahan upotettuina ja sen huomasi. Kaikki olivat alaosastaan lahoja ja osa meni poikki yhtä helposti kuin tulitikku.

 Toinen muutos oli se, että keskelle ei tehty tolppariviä. Ensin testasimme muutamalla narulla ja miehen keksimällä idealla miten pelkät päätytolpat toimii. Hyvin toimi, ei siis tolppia keskelle.

 Kuva on huono mutta kerron mitä siinä on. Alalangat venyivät liikaa sivuille joten mies taivutteli kuparilangasta koukut jotka pitävät langan kuosissa. Näin saatiin kaunis ja tasainen vadelmarivi.

Tai kaunis ja kaunis. Vadelmat kärsivät pahasti viime kesän kuivuudesta ja versoja on tänä vuonna todella vähän, ei ole ollut vielä koskaan näin heikosti. Tietää vähäistä satoa syksyllä. Vaan nyt on kunnon tuet odottamaan sitä hetkeä, että sää on suosiollinen ja kasvattaa tähän vadelmaviidakon.