Suomalainen metsä

 Kävin tänään ihan omassa metsässä. Pläntti ei ole suuri, mutta on se kuitenkin metsä, on puita, aluskasvillisuutta ja risukkoa.

 Kanto on sammaloitunut kauniisti. Tästä metsästä on kaadettu puita, taustalla kuitenkin näkyy että uutta on kasvamassa. Luonto hoitaa aukot umpeen yllättävän nopeasti.

 Kuvaa katsoessa ei välttämättä tietäisi että se on otettu marraskuussa. Se onkin suomalaisen metsän lumoa, havut, sammaleet ja varvut ovat vihreitä ympäri vuoden. Myös kasvukauden ulkopuolella voi olla kaunista.

 Metsän ja pellon takana häämöttää koti. Minulla on tarve pihassa muutamaan katajaan, metsäretken tarkoitus olikin kartoittaa löytyisikö taimia omasta metsästä. Kyllä sielä pari sopivaa siirrettävää löytyi. Taimet on helpoin hahmottaa syksyllä tai hyvin aikaisin keväällä aluskasvillisuuden seasta.

 Puolukoista en saanut tarkennettua kuvaa. Ne nähtyäni hätkähdin ensin että mitä, karpaloita, marjat olivat niin valtavan kokoisia. Kunnes tajusin niiden olevan vain hyvin kasvaneita puolukoita.

 Parin vuoden takainen myrsky teki metsässämme tuhoja, onneksi vain yhden kaatuneen rungon verran. Jätimme sen suojaksi metsän eläimille.

 Metsän pahin tuholainen on kuitenkin ihminen. Tämä kaatopaikan suunnittelin siivoavani keväällä. Vaikka metsä on rauhoittava paikka niin aina tämän nähdessäni alkaa verisuoni pullistua päässä ja paineet kohota. Miten ajattelematonta toimintaa.

 Parempi siirtyä kauniimpiin maisemiin. Metsässä on paljon lahopuuta, turvasatamaksi pienille elämille ja sienille. Tämä puu on hauska sillä se oli sienten valtaama parin metrin korkeuteen saakka.

Lopuksi hyvästelin kalliot, sammaleet ja jossakin puussa ääntelevän tuntemattoman linnun. Taisi varoittaa muita että metsässä liikkuu jokin sinne kuulumaton.