Härveli

Nuorin poikani on varsin taitava käsistään. Mainitsin yksi päivä puoliksi vitsillä, että tee äidille pyöröhara ja näytin kuvaa netistä. Tuossa tuokiossa poika jo suunnitteli haraa ja lopulta sai sen valmiiksi. Kaikki osat on kierrätettyjä, omista nurkista löytyneitä. Tosin nyt ne ihanat kolmen euron retrorattaani ovat ilman yhtä rengasta...

 Siinä se on, uusin härvelini eli pyöröhara. Ensin hara oli ilman jalkatukea mutta pyysin tuen jotta voin välillä keskeyttää haraamisen ilman, että hara on kaadettava maahan. Tuen saa nostettua ylös koukun varaan haraamisen ajaksi.

 Haraan saa kiinnitettyä vanhan rautaharavan. Näppärä härveli luumulehdon kivituhkan haraamiseen, aikaa säästyy entiseen käsin haraamiseen verrattuna.

 Vaan ei siinä vielä kaikki. Minulla on haraan "vaihtoterä". Haravan tilalle saa haran joka oli vanha toimeton työkalu ennen haraan kiinnittämistä. Nyt työskentelykulma on oikea ja tuolla on hyvä harata kasvimaa. Jos jostain löytyy leveämpi hara, niin poika lupasi vaihtaa sen tilalle.

En ole enää pariin vuoteen kääntänyt kasvimaata vaan sille riittää kevyt haraus ja kylvö sen jälkeen. Nyt homma helpottui entisestään kun on hyvä työkalu käytettävissä. Ilo harasta on tuplailo, haran tekemisellä poika sai kuitattua etäkoulusta parin viikon puukässän tunnit.

Iloa ja valoa

Etukäteen pelkäsin vuodesta 2018 katastrofaalista vuotta, lähinnä lapsen ongelmien takia. Vaan onneksi pääsimme melko ajoissa hoitoon ja lapsi sai apua tilanteeseen jonka suurimmaksi syyksi paljastui kiusaaminen. Nyt tilanne on hyvä, jopa valoisa, koulunkäynti säännöllisesti onnistuu, todistuksessa oli hyviä numeroita. Hoitosuhde lasten psykan polille jatkuu vaikka käyntejä onkin saatu harvennettua. Vuosi oli kaiken kaikkiaan ilon, valon ja lämmön vuosi.

 Pojista vanhin astui armeijan, ei enää nykyään harmaisiin, vaan vihreään. Vuoden palveli ja juuri ennen joulua pääsi siviiliin kuorma-auton kuljettajan ammattipätevyys taskussaan. Ei liippaa läheltäkään omaa alaansa mutta eipä tuollainen lisä haitaksi ole.

 Helmikuussa saatiin jopa aurinkoa. En pysty palauttamaan mieleeni oliko viime talvena oikein kovia pakkasia, luulen ettei ollut koska en niitä muista. Tässä talossa ne ovat yleensä unohtumattomia seitsemän lämmitettävän tulisijan takia.

 Varaslähtö tomaattikauteen taisi tapahtua helmikuussa mutta maaliskuussa päästiin tositoimiin. Taimet koulin perinteisesti maitotölkkeihin joita saan töistä mielin määrin jos kotitölkit ei riitä. Salin ikkunalaudalla oli pahimmillaan yli 70 tainta kasvamassa. Tänä vuonna 50 saa olla ehdoton maksimi.

 Maaliskuu on joka vuosi se Eka Kevätkuukausi. On ihme miten kasvit sinnikkäästi ponnistavat lumen ja jään keskeltä puutarhurin iloksi.

 Huhtikuussa saatiin nauttia jo väreistä. Tähän keltaisen ja pinkin yhdistelmään rakastuin ihan täysillä. Nyt haaveilen arboretumiin puolivillistä kevätkukkien merestä jossa vuokot kukkisivat kilpaa esikkojen ja hyasinttien kanssa. Toukokuun lämpö ja kuivuus ei kuvasta näy mutta se antoi esimakua sille mitä varsinainen kesä toi tullessaan.

 Kesäkuussa saatiin vielä kohtuudella vettä. Rakastamani iirikset aloittivat kukintakautensa. Tämä valkoinen matala, Virosta tuotu pieni kaunotar on suosikkejani. Kesä 2018 ei ollut kuitenkaan iiristen juhlaa, osa jätti kukinnan kokonaan väliin tai kukki erittäin heikosti. Hyvä niin, kasvit keskittyivät eloon jäämiseen ja se on tärkeintä.

 Heinäkuussa oli kodissamme kolmannet rippijuhlat. Sääennuste lupasi kovin sateita joten varauduimme sisäjuhliin. Viritin saliin kampauspöytänäni toimivan pelipöydän ja sen ympärille haettiin navetasta varatuoleja. Vaan sää sanoi ähäkutti ja selvisimme vain pienellä pisaroiden ripotuksella. Koko heinäkuu olikin sitten yksi aikojen lämpimimmistä. Uimarannalla kävin jopa kolmesti päivässä enkä muista toista kesää, että olisin vain lillunut uimapatjan päällä kun vedessäkin oli lämmin. Kaiholla muistelen tähän aikaan vuodesta.

 Elokuussa jatkettiin navetan ikkunoiden remonttia. Pienin lapsenlapsi, mummin kirppunen oli papan paras apulainen. On juuri siinä iässä kun kaikki ääntä pitävät koneet ja laitteet kiinnostavat.

 Syyskuussa koin ahdistusta taakse päin kääntyneestä puutarhakaudesta ja purin sitä uusien istutusten tekemiseen. Arboretumissa tuli myllättyä aika lailla, uusi hortensioita istutin lukuisia määriä.

 Lokakuussa kääntyi ulkoelämä sisäelämäksi. Saatiin ensilumet ja aloiteltiin lämmityskausi. Töissä oli ollut kiireinen syksy ja vanha vihollinen anemia palasi entistä voimakkaampana. Jotenkin sitä vaan jaksoi paahtaa, yksi apu oli kun katseli menneen kauden kuvia ja tiesi, että uusi kevät on edessä.

 Marraskuu on monesti sitä pahinta aikaa mutta minulla alkoi helpottaa tuhdin rautakuurin avulla. Joulu läheni ja lomaakin oli tiedossa. Ei hassumpi kuukausi ainakaan tänä vuonna. Myös navetan ehjät ikkunat tuottivat iloa, enää ei sada sisätiloihin rikkinäisistä ruuduista.

Joulusta olen sitä mieltä, etenkin kuusessa, että enemmän on enemmän. Kimallusta ja bling blingiä pitää olla, ei sitä muuten jaksa. Vaan ihan kiva, että juhla on takanapäin vaikka se saatiin viettää omien läheisten kanssa kerrassaan onnistuneesti.

Nyt katse suuntaa uuteen vuoteen ja uuteen puutarhakauteen. Kolme kuukautta niin voi jo haistaa sulavan maan ja nähdä ensimmäiset piipot. Parin kuukauden päästä voi kaivella ensimmäiset siemenpussit esiin ja miettiä mitä lajikkeita tomaatteja tänä vuonna kasvihuoneen multiin. Tästä se alkaa. Hyvää ja turvallista vuodenvaihdetta ja erittäin onnellista vuotta 2019.

Liian kova urakka?

Nuorin poika ilmoitti joitain viikkoja sitten ettei hän leiki enää legoilla ja haluaa ne pois huoneestaan. Siinä sitten mietittiin mitä valtavalle määrälle legoille tehdään. Ongelma ratkesi kun joku kissoista päätti pissiä yhteen legolaatikkoon, tietysti siihen suurimpaan. Päätin pestä saman tien kaikki legot.

 Pesu tapahtui useammassa erässä iltaisin töiden jälkeen ja kesti parisen viikkoa kuivumisajan takia. Onni oli vanha vauvan amme joka toimi pesusaavina. Pölyttömät legot kuivui kodinhoitohuoneen lattialla pyyhkeen päällä.

 Kuivuttuaan lajittelin legot väreittäin, tämä jos mikä otti aikaa. Harmikseni taloudessa ei ollut sopivia astioita enempää, nykyisestä vaiheesta olisi selvitty paljon helpommin jos legot olisi saanut lajiteltua vieläkin yksityiskohtaisemmin.

Ja se nykyinen vaihe on kasaaminen. Eli ensin kaivetaan tallessa oleva ohje esiin ja aletaan etsiä laatikoista ohjeeseen kuuluvia legoja. On hetkiä jolloin olen ajatellut että neulankin löytäisi helpommin heinäsuovasta kun pienen legon piperryksen tuhansien kaltaistensa joukosta. Onneksi nuorin poika on auttanut ja tekee mukana.

Päätimme säästää suurimmat ja mieluisimmat rakennelmat sekä ne joihin löytyy kaikki osat, tai siis lähes kaikki, osia on vuosien saatossa hävinnyt, mikä imuriin ja mikä rikki menneenä roskiin. Loput myydään pois ja lisäksi jätetään tänne mummolalegot lastenlasten riemuksi.

Ihan mukavaa puuhaa nyt kun puutarhaan ei pääse mutta äärettömän hidasta, valmista lienee vuoden päästä tällä vauhdilla.

Arvoitus ratkesi

Muistatteko kun kysyin blogissa saamistani oudoista rautaesineistä joiden käyttötarkoitusta en tiennyt. Ripustin rautamötikät aitalle roikkumaan Avoimiin Puutarhoihin, ties vaikka joku vieraista tietäisi mitä ovat.

 Ja niinhän siinä kävi, että ystäväni mies tiesi mitä nämä ovat. Tiedättekö ne vanhanajan vesiklosetit joissa on vesisäiliö ylhäällä, lähes katonrajassa. Säiliön vesi huuhteli pöntön kun vedettiin säiliön kyljessä roikkuvasta narusta. Nämä minun mötikät ovat sieltä vesisäiliön sisältä, eräänlaisia veden säätelijöitä joita narun vetäminen liikautti niin että vesi pääsi huuhtelemaan pöntön.

 Mötiköistä synttäreihin. Sunnuntaina juhlittiin keskimmäisen pojan syntymäpäiviä. En muistanut käydä kukkaostoksilla mutta ei se mitään, puutarha tarjosi vielä yllättävän paljon kukkia pariin kimppuun. Olen katsellut muiden blogeista, että oman puutarhan kimput ovat nyt aika pop. Hyvä tapa jatkaa kukintaa sisätiloissa nyt kun pihapuuhat alkavat olla tältä kaudelta ohi.

 Rantakukkaa, ruiskukkaa, tähtiputkea, sinipiikkiputkea, syysleimua ja yksi ruusukin joukossa.

Synttäreillä oli perinteiset tarjottavat. Leivoin pullaa ja kokeilin uusinta Yhteishyvää mukaillen puoleen taikinaan murskattuja Omar-karkkeja, puolukat jätin pois. No, en ehkä tee toista kertaa. Perinteiset korvapuustit on omaan makuun parempia. Vaikka fariinisokeria saatan käyttää toistekin korvapuusteissa, sen mausta tykkäsin.

Sunnuntaina ilmoitin pojan ensi kesän riparille, luvassa on perheen kolmannet rippijuhlat, toiseksi viimeiset.

Onnittelut valmistuneelle + ruukkuja

Eilen päättyi yksi jakso vanhimman pojan elämässä. Taskuun tupsahti ahkeran opiskelun saattelemana ammattitutkinto. Suunniteltu valmistumisaika oli toukokuun loppu mutta koska poika sai kaikki palkkatyöt loma-ajoilta hyväksiluvuiksi niin valmistuminen koitti jo nyt helmikuussa. Tässä kohtaa saa varmasti olla äitinä lapsestaan ylpeä. Ja erityisen ylpeä ja tyytyväinen äiti on siitä, että poika aloittaa ensi viikolla vakituisessa palkkatyössä. Matka aikuisuuteen on hyvällä mallilla.

 Ruusukuva (neilikkaruusu "White Grootendorst") pojan kunniaksi. Juhlat järjestämme keväämmällä kunhan tarkenee olla ulkonakin.

 Tällä viikolla tapahtui toinenkin iloinen asia. Olin jo ihan unohtanut osallistuneeni Viherpiha-lehden kuukauden piha-kilpailuun. Niinpä ilmoitus siitä, että helmikuun numerossa on kuva puutarhastamme ja pieni juttu oli melkeinpä yllätys.

 Palkkioksi kuukauden piha-maininnasta sain 100e arvosta Orthexin altakasteluruukkuja. Säälittää vähän valkoisten hienojen ruukkujen puolesta mutta suurimmat ruukut ovat oivallisia kasvihuoneeseen tomaateille. Ja pienet yrttiruukut aion myös ottaa käyttöön, niitä voisi kokeilla jo nyt. Muuten nämä eivät ehkä talon sisätiloissa ole ihan tyyliäni mutta luulen että moderniin sisutukseen ovat erinomaisia. Vaan eiköhän näille kaikille käyttöä löydy.

Jalo ilmestyi kuvatessani paikalle ja ilmoitti että nyt on aika ottaa hänestäkin kuvia. Tämä pieni "vauvamme" täytti juuri puoli vuotta. Ulkoiluun opetteluun tuli vähän katkosta pakkasen ja lumen takia, kumpikaan ei kuulemma tunnu pienen tassuissa hyvälle.

Miten se niinku omasta mielestä meni?

Se vuosi 2016? Se meni vuorotteluvapaasta nauttien, pientä mummin mussukkaa ihastellen, kissanpentuja hoivaten ja puutarhaa tehden. Paino koko vuodessa oli puutarhassa juurikin vuorotteluvapaasta johtuen. Kasvukaudella kummitteli mielessä että toista tällaista puutarhakesää ei enää tule.

Juhannuksen jälkeen aloitin työt. Ei siinä kai mitään ihmeellistä mutta oli siinä hiukan sitäkin. Aloitin ensi kertaa 13 vuoteen työn kodin ulkopuolella. Yhtäaikaa kamalaa ja ihanaa, ajattelin. Ja sitähän tuo on ollut. Nyt erityisesti osaan arvostaa kotona vietettyjä vuosia. Lapseni ja puolisoni saivat paljon niiden aikana vaikka taloudellisesti se ei mitään juhlaa ollutkaan.

 Alkuvuodesta ihmeteltiin peilikirkasta jäätä isovaarin mökillä. Mukana oli oma nuorin poika, siskon nuorin poika ja tyttären poika. Ensi keväänä tyttären poika on isoveli ja minä tuplamummi. Että paljastettakoot uutinen tässä kohtaa bloginkin kautta.

 Lunta oli vuoden 2016 talvella vaihtelevasti. Välillä maa huuti paljauttaan ja kohta oli lunta niin että kivijalka sai eristekerroksen ympärilleen.

 Kevät ei aina ole sitä ihan kauneinta aikaa. Tässä kuvassa on osa arboretumin laajennuksesta. Tästä tilanteesta lähdettiin keväällä. Lantakasa pressun alta kuskattiin istutuksiin maata lannoittamaan. Kivipuron tein uusiksi, mies taas muokkasi maan ja istutti siihen nurmikon. Kivipuron ylittävä silta sai jatkaa paikallaan mutta sen ympärille kasattiin köynnöskaari Pohjantähti-ruusuja varten. Kuvassa ruusun tilanne keväällä ennen kasvuun lähtöä, ruusu on sillan vasemmalla puolella ja toiset oksanhujopit oikealla puolella. Kasvukauden päättyessä ruusussa oli miltei kolmemetriset oksat.

 Kevät oli ihanaa aikaa ja satoa päästiin kylvämään ajoissa. Kevään heleä vihreys on jotain ainutlaatuisen väristä. Kuvaa katsellessa voin melkein haistaa keväisen luonnon tuoksun ja kuulla pienten lehtien havinan kun kevyt tuuli osuu niihin

 Arvilan korjattu aitta sai tarkoituksen kun tein kesällä suurimpaan alakerran huoneeseen oman museon. Tämän talon nurkista on löytynyt kaikenlaista vanhaa vähintään yhteen museoon. Kuvan puoli museosta edustaa rakennuksen sisätiloja.

 Arboretumin kakkosvaihe valmistui parahiksi loppukesästä, tässä kuvassa jo ihan eri näköistä kun kevään ekassa kuvassa ylempänä. Nurmikko kasvoi hyvin, vähän liiankin hyvin sillä sitä on tällä hetkellä kivipurossakin. Kuvassa köynnöskaari on jo paikoillaan ja ruusut hyvässä kasvuvauhdissa. Sillan toisella puolella kasvaa kupariheisiangervot. Kivipuro taas sai toiselle puolelle keltajapaninangervon ja toiselle keijuangervot. On siinä angervoja kerrakseen ihmiselle joka ei niitä koskaan pihaansa halunnut. Näin se mieli muuttuu kun piha laajenee.

 Elokuussa kissaherramme Otto menehtyi yhteentörmäyksessä auton kanssa. Suru on vieläkin suuri vaikkakin jo pahimman yli on päästy. Lohtua on tuonut Alman viimeisestä pentueesta meille jäänyt Jalo-kissa.

Aitta sai seiniensä sisään museon lisäksi kaksi nukkumahuonetta. Niistä suurempi on museon päällä ja siellä toteutui haaveeni aitassa vietetyistä kesäöistä. Tosin taisi olla jo alkusyksyn puolta niiden öiden kanssa. Ensi kesänä sisustetaan huonetta lisää pöydän ja tuolien kanssa ja tehdään toinen nukkumahuonekin valmiiksi.

Loppuvuosi on mennyt kohinalla. Välillä tuntuu ettei perässä pysy. Otsikon kysymykseen kuitenkin vastaan. Hyvin se omasta mielestä meni. Oikein hyvä vuosi, antelias vaikka myös ottava.

Ensi vuosi näyttää toimeliaalta. Puutarhanhoitoa on luvassa entiseen tahtiin. Koko kesä on juhlia ja matkusteluun on taas iso mahdollisuus.

Tervetuloa vuosi 2017!

Lasikuistin tonttumetsä

Nuorin poika ei keksinyt oikein mitään tekemistä. Ehdotin josko hakisi omasta koivikosta pienen kuusen lasikuistia koristamaan. Poika innostui heti ajatuksesta ja haki äidin toivomusten mukaisen pienen kuusen.

 Lasikuistin joulu on yksikertainen. Puinen lyhty, pieni kuusi ja tonttujen metsä kuusen alla. Lisäksi pienet valot kummallakin puolella kuistia.

 Kettu Repolainen hiipii juuri nuuskimaan tonttujen puuhia. Löytyisiköhän vähän ruokaa ketullekin?

Tontut ovat vanhimpien lasten tekemiä, ikää niillä taitaa olla jo viitisentoista vuotta. Pari osaa kaipaa korjaamista, se sai nyt jäädä sillä kuumaliimapistoolini lähti äidilleni lainaksi. Korjataan sitten kun tontut pakataan joulun jälkeen pois.

Tontut olivat samassa laatikossa kuin muutkin tämän talouden joulukoristeet. Laitoin loputkin esille, lähinnä saliin ja tupaan kuten perinteisesti tapanani on ollut. 

Pesä tyhjenee

Keväällä muutti vanhin poika pois kotoa. Olemme nyt tilanteessa että puolet lapsista asuu omillaan ja puolet kotona. Välillä tuntuu kovin omituiselta. Vaikka vanhimman pojan päätös lähteä kesken opiskelujen oli ihan ymmärrettävä. Viimeinen, tänä syksynä alkanut opiskeluvuosi on pelkkää työssäoppimista ja meiltä työssäoppimispaikkaan on matkaa kymmeniä kilometrejä. Muutto lyhensi matkaa huomattavasti.

Täällä kotipesässä muutto aiheutti pienten muuttojen ketjun. Keskimmäinen poika otti vanhimman pojan huoneen itselleen ja nuorin poika muutti keskimmäisen huoneeseen. Nuorimman pojan huoneesta tuli jonkinlainen yhdistelmähuone. Vierashuone, leikkihuone ja lapsenlapsen oma huone.

 Huonetta ei ole varsinaisesti sisustettu. Vihreän tilkkutäkin alla oleva sänky on mummolastani, olen itsekin nukkunut siinä yökyläillessäni mummon ja papan luona. Sänky kaivettiin ylisiltä esiin, pestiin ja hommattiin vain uusi patja siihen. Ryijy jäi ylimääräiseksi salista, nyt se peittää pari kriittisintä tapetin lommoa sänkyseinältä. Matto ja verhot ovat olleet huoneessa aina.

 Lapsenlapsi, mummin mussukka nukkuu Arvilan alkuperäistä perää olevassa sängyssä joka jäi jo omalle nuorimmalle pojalle pieneksi. Pois muuttanut poika sai uuteen kotiin uuden sängyn, nuorimmat saivat tyytyä kukin seuraavalta isoveljeltä pieneksi jääneeseen sänkyyn. Tässä seinän tilkkutyö peittää pari taideteosta, se on ommeltu ihan sitä tarkoitusta varten aikoinaan. Sininen tilkkupeitto on jo vanha, tehty vanhimmalle pojalle melkein 15 vuotta sitten.

 Myin jo keväällä huoneesta kaikki ylimääräiset huonekalut pois. Kaksi vaatekaappia ja pienen kirjoituspöydän. Lelujakin harvennettiin reilulla kädellä, vain tärkeimmät jätettiin. Kirjat karsittiin niin että ne mahtuvat yhteen hyllyyn. Lelukaappi on sekin mummolastani. Oikeasti vanha liinavaatekaappi. Lelut haluaisin saada kaikki mahtumaan kaappiin mutta ihan se ei vielä onnistu ellen tee lisää karsintaa.

Sekalainen huone sisustettuna sekalaisella tavaralla. Ei ehkä sisustuslehtien kansikuvamateriaalia mutta se ei ole ollut tarkoituskaan. Huoneesta tehtiin järkevä niillä huonekaluilla mitä oli omasta takaa. Ihan kiva tuosta tuli, tärkeimmät asiat löytyvät ja tuvassa pyörineelle syöttötuolillekin saatiin hyvä säilytyspaikka sisätiloista. Tuolia tarvitaan aina välillä pienten vieraiden kanssa mutta en raaski viedä tuolia ylisille saakka. Nyt se jää aika hyvin piiloon lelukaapin taakse huoneen perimmäiseen nurkkaan. Eipä nimittäin sattunut yhteen kuvaankaan.

Kirjaton koulu ja komposti

Kaksi asiaa joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta molemmat aiheet ovat olleet parin viime päivän puheenaihe näiden seinien sisäpuolella. Molemmat peruskoululaiset toivat tänään pinkan kirjoja koulusta kotiin päällystettäväksi. Jostain olin saanut päähäni että uusi opetussuunnitelma olisi tuonut kouluihin jonkin sortin kirjattomuutta. Pohdin että eipä taida päteä näiden seutujen kouluissa kun kirjapinoa katselin. Kuntaliitoksen tai minkä lie ansiota kuitenkin se positiivinen seikka että noista 10 kirjasta vain yksi on käytetty. Tässä on eräskin vuosi liimattu, teipattu ja kursittu kasaan loppuun käytettyjä oppikirjoja joiden joku säästäväinen ihminen on ajatellut kestävän vielä yhden vuoden. Todellisuus on ollut ihan muuta.

 Päällystämisen minulla ei ole antaa sen erikoisempia ohjeita kuin että laadukas paksu kontaktimuovi, hyvät sakset, taipumaton pitkä viivoitin ja hyvät hermot.

Komposti, se toinen päivän polttavista puheenaiheista. Olen vahvasti sitä mieltä, että puutarhajätteemme tarvitsevat kolmannen laatikon. Mies ei ole ihan samaa mieltä, lähinnä siksi ettei uudelle laatikolle ole paikkaa. Onhan, sanon minä ja tilaan taas kerran uuden laatikon. Syksy on vasta tuloillaan. Mihin saan mahtumaan lehdet, perennan varret, naatit ja kaiken muun puutarhan vihreän jätteen jos kahden laatikon tilanne on päivitettynä tämä: ylitäysi.

Se on kai tartuttava vasaraan ja nauloihin itse. Kolmas laatikko tarvitaan, piste.

Taaperoarkea

Tämä viikko on mennyt lapsenlasta hoitaessa, elo on ollut täyttä taaperoarkea. Säännöllistä ulkoilua, lounaita ja päiväunia. Puutarhatyöt ovat saaneet olla, kottikärryt levätä ja harava siinä sivussa.

 Mummin mussukan lempihuvia on huristella äitinsä vanhalla autolla mäkeä alas. Ostimme auton aikoinaan tyttärelle 1-vuotis lahjaksi. Enpä tiedä kestäisikö nykypäivän lelu yli kahtakymmentä vuotta, sukupolvelta toiselle.

 Posliinihyasintit ovat auenneet kukkaan. Kaikki istutetut sipulit itivät.

 Juhannusruusun kupeeseen siirsin viime kesänä sinivuokon. Sepä yllätti minut näin monella kukalla. Voi mahdoton. Valkovuokoille ei käynyt yhtä hyvin, siirsin niitä useammankin mutta vain yksi näyttää olevan hengissä. Saapa nähdä kukkiiko se.

 Virvaliljoja jo odottelinkin. Yksi on aukaissut kukkansa, muut vielä nupulla. Tämä on jotenkin hauska kasvi, ikäänkuin pelkkää kukkaa.

Iines esittelee talon kivijalan vieressä esiin nousseet pikkukäenrieskat ja jo mahtavan suuret tulppaaninalut, kukkapenkin taaperot. Käenrieskan leviämisestä olen riemuissani, se on tervetullut kevätvihertäjä puutarhaan. Kukkapenkissäkään käenrieska ei haittaa koska kuihtuu jo alkukesästä pois. Istutin tähän penkkiin viime vuonna yhden persianpikarililjan. Harmikseni siitä ei näy mitään. Muuten tein kaikkien oppien mukaan, mutta en peitellyt kohtaa havuilla, olisi ehkä pitänyt sillä lumi tuli tosi myöhään. Ei auta muuta kuin yrittää uudestaan.

Vielä huomiseen asti on aikaa osallistua Lahden Pihapiiri-messulippujen arvontaan. Pääset osallistumaan kommentoimalla edelliseen postaukseen.