Museotavaraa

Olen aina kuvitellut, että vyyhdinpuut kiinnitetään poikkeuksetta tuvan pitkään penkkiin kiinni ja langan saaminen vyyhdille tapahtuu siinä. Käynti kyläilemässä opetti jotain uutta.

 Vyyhdinpuille on ollut ihan oma telineensä jota on saanut pyöritettyä polkemalla samalla tavoin kuten rukkia. Ja nyt minulla on museoon sellainen häkkyrä. Muuten toimiva ja ehjä, mutta polkimen ja vyyhdinpuuta pyörittävän metallikiekuran välistä puuttuu keppi. Se lienee helppo tehdä kun ottaa rukin kepistä mallia.

Sain häkkyrän mukana vielä yhden vyyhdinpuun, se sujahti paikoilleen hyvin ja pyörii tuossa aika vinhaa vauhtia kuten alapuolella oleva video näyttää.

Museoni on 99% täynnä tavaraa tästä talosta mutta joitain esineitä on muualtakin kuten nyt vyyhdinpuiden teline. Myös rukin olen saanut lahjoituksena sekä aivan ihanan pienen lapsen merimiespuvun. Harkitsen tekisinkö lahoitetuille esineille yhdestä tyhjästä huoneesta ihan oman tilan. Tai tekisikö siitä käsityöesineiden huoneen, kohtahan näitä on yhden museohuoneen verran.

Sorbus ja lajitoverinsa

Puutarha-aihetta sivuten mutta hiukan eri kantilta. Nuorimmalle pojalle piti keksiä jotain tekemistä. Pyysin tekemään pitkän työkalun jolla ylettää kaivaa esineitä esiin talon alta. Poika teki välineen ja aloitti aarrejahdin. Tuloksena oli liuta vanhoja pulloja ja muuta roinaa.

 Talon alta kaivautui esiin sorbus ja kaverinsa. Netin mukaan sorbusta on alettu valmistaa jo vuonna 1935. Tämän pullon iästä en tiedä mutta ainakin se on hankittu ennen vuotta 1969 sillä silloin vaihtui nimi Alkoksi. Puutarhatuotteista on moneksi, vaikkapa juomaksi.

 Tässä kaikki ne pullot jotka säästin. Rikkinäiset tai sellaiset joita oli useita ja uudemmat heitin surutta pois. Pienemmän vinetto-pullon takana näkyy emalimuki joka myös löytyi talon alta. Ei siitä enää juoda voi mutta kyllä se museoon kelpaa kuten muutkin kuvan esineet.

 Vasemman laidan Hartwallin juomapullo on todella vanha. Lääkepulloa löytyi kaksi pientä.

 Mallasjuoman verotonta talouskaljaa pullon säästin vaikka se ei olekaan ehjä. Teksti vain on jotenkin hauska.

Eikä postausta ilman kukkakuvaa. Ostin viime elokuussa Mustilan taimipäiviltä harrastajalta kellukan taimen. Kellukan piti olla lajia "Pink Frills". Eli täysin avautuva ja rimpsureunainen. No, tämä ei avaudu eikä ole reunoissa rimpsuja. Myyjä kyllä varoitti että siemenkylvöt eivät aina ole sitä mitä pitäisi. Siemenet hän oli tilannut ulkomailta. Vähän olen pettynyt, muistuttaa liian paljon tavallista ojakellukkaa. Pettymyksestä huolimatta saa tämä jäädä luumulehtoon, on siinä kuitenkin jotain kaunista, kuten ainakin väri.

Miten se niinku omasta mielestä meni?

Se vuosi 2016? Se meni vuorotteluvapaasta nauttien, pientä mummin mussukkaa ihastellen, kissanpentuja hoivaten ja puutarhaa tehden. Paino koko vuodessa oli puutarhassa juurikin vuorotteluvapaasta johtuen. Kasvukaudella kummitteli mielessä että toista tällaista puutarhakesää ei enää tule.

Juhannuksen jälkeen aloitin työt. Ei siinä kai mitään ihmeellistä mutta oli siinä hiukan sitäkin. Aloitin ensi kertaa 13 vuoteen työn kodin ulkopuolella. Yhtäaikaa kamalaa ja ihanaa, ajattelin. Ja sitähän tuo on ollut. Nyt erityisesti osaan arvostaa kotona vietettyjä vuosia. Lapseni ja puolisoni saivat paljon niiden aikana vaikka taloudellisesti se ei mitään juhlaa ollutkaan.

 Alkuvuodesta ihmeteltiin peilikirkasta jäätä isovaarin mökillä. Mukana oli oma nuorin poika, siskon nuorin poika ja tyttären poika. Ensi keväänä tyttären poika on isoveli ja minä tuplamummi. Että paljastettakoot uutinen tässä kohtaa bloginkin kautta.

 Lunta oli vuoden 2016 talvella vaihtelevasti. Välillä maa huuti paljauttaan ja kohta oli lunta niin että kivijalka sai eristekerroksen ympärilleen.

 Kevät ei aina ole sitä ihan kauneinta aikaa. Tässä kuvassa on osa arboretumin laajennuksesta. Tästä tilanteesta lähdettiin keväällä. Lantakasa pressun alta kuskattiin istutuksiin maata lannoittamaan. Kivipuron tein uusiksi, mies taas muokkasi maan ja istutti siihen nurmikon. Kivipuron ylittävä silta sai jatkaa paikallaan mutta sen ympärille kasattiin köynnöskaari Pohjantähti-ruusuja varten. Kuvassa ruusun tilanne keväällä ennen kasvuun lähtöä, ruusu on sillan vasemmalla puolella ja toiset oksanhujopit oikealla puolella. Kasvukauden päättyessä ruusussa oli miltei kolmemetriset oksat.

 Kevät oli ihanaa aikaa ja satoa päästiin kylvämään ajoissa. Kevään heleä vihreys on jotain ainutlaatuisen väristä. Kuvaa katsellessa voin melkein haistaa keväisen luonnon tuoksun ja kuulla pienten lehtien havinan kun kevyt tuuli osuu niihin

 Arvilan korjattu aitta sai tarkoituksen kun tein kesällä suurimpaan alakerran huoneeseen oman museon. Tämän talon nurkista on löytynyt kaikenlaista vanhaa vähintään yhteen museoon. Kuvan puoli museosta edustaa rakennuksen sisätiloja.

 Arboretumin kakkosvaihe valmistui parahiksi loppukesästä, tässä kuvassa jo ihan eri näköistä kun kevään ekassa kuvassa ylempänä. Nurmikko kasvoi hyvin, vähän liiankin hyvin sillä sitä on tällä hetkellä kivipurossakin. Kuvassa köynnöskaari on jo paikoillaan ja ruusut hyvässä kasvuvauhdissa. Sillan toisella puolella kasvaa kupariheisiangervot. Kivipuro taas sai toiselle puolelle keltajapaninangervon ja toiselle keijuangervot. On siinä angervoja kerrakseen ihmiselle joka ei niitä koskaan pihaansa halunnut. Näin se mieli muuttuu kun piha laajenee.

 Elokuussa kissaherramme Otto menehtyi yhteentörmäyksessä auton kanssa. Suru on vieläkin suuri vaikkakin jo pahimman yli on päästy. Lohtua on tuonut Alman viimeisestä pentueesta meille jäänyt Jalo-kissa.

Aitta sai seiniensä sisään museon lisäksi kaksi nukkumahuonetta. Niistä suurempi on museon päällä ja siellä toteutui haaveeni aitassa vietetyistä kesäöistä. Tosin taisi olla jo alkusyksyn puolta niiden öiden kanssa. Ensi kesänä sisustetaan huonetta lisää pöydän ja tuolien kanssa ja tehdään toinen nukkumahuonekin valmiiksi.

Loppuvuosi on mennyt kohinalla. Välillä tuntuu ettei perässä pysy. Otsikon kysymykseen kuitenkin vastaan. Hyvin se omasta mielestä meni. Oikein hyvä vuosi, antelias vaikka myös ottava.

Ensi vuosi näyttää toimeliaalta. Puutarhanhoitoa on luvassa entiseen tahtiin. Koko kesä on juhlia ja matkusteluun on taas iso mahdollisuus.

Tervetuloa vuosi 2017!

Uusi esine museoon

Aamupäivä oli pyhitetty puutarhalle. No, pyhitys loppui aika lyhyeen sillä avokompostin tyhjennyksessä kävi ilmi että ampiainen on tehnyt kasaan pesän. Pesä oli niin iso että hommat oli pakko keskeyttää ja miettiä uusi suunnitelma sekä uudet puuhat. Joten ei muuta kuin aitan kimppuun.

 Museohuone kaipasi jo tomutusta. Yläpuolisessa nukkumahuoneessa ei oltu vielä siivottu kunnolla ja aina kun joku käveli siellä, rapisi museoon pölyä ja mujua. Ensi viikonloppuna on tarkoitus pitää toisen kerran museota auki yleisölle jolloin pitää olla siistiä. Ja uudelle esineelle tarvittiin oma paikka.

 Uusi esine eli häkkyrä eli kävelytuoli on yksi vintiltä löytyneistä esineistä. Tämä oli osina muovipussissa joka oli nostettu ylähirren päälle. Hetken ihmettelin punaista kangasta ja rautaputkia kunnes tajusin mistä on kyse. Tämä on ollut taloon syntyneen vammaisen lapsen kävelytuoli.

 Näillä pienillä pyörillä sitä on rullailtu ympäri talon lankkulattioita. On se mahtanut olla menoa.

Tuolista puuttui yksi metalliputki, siksi sitä ei saatu ennen tätä päivää esille. Onneksi omista varastoista löytyi tismalleen alkuperäisen vahvuista putkea josta saimme varaputken. Kävelytuolilla on kuitenkin jo melkein 60 vuotta ikää joten on se ansainnut pääsyn museoon iänkin perusteella eikä vain siksi että on tämän talon esineitä.

Illan vietin aitan yläkerran kimpussa. Nyt on kaksi yläkerran huonetta imuroitu viimeistäkin senttiä myöten. Puuha on niin hidasta että keskiaitta on vielä tekemättä. Parempi imuroida sekin sillä huoneen alapuolella on mattoaitta. Navetan ylisiltä jo vähän valkkailin huonekaluja joita aittaan tuodaan. Mutta hankala on päättää, ei saisi olla liikaa, mutta ei liian vähänkään. Ja ylimääräisiä sänkyjä meillä ei ole mutta onneksi niitä on tiedossa muualta. Ehkäpä jo elokuussa saan nukkua ekan yöni aitassa.

Museo sai lahjoituksen

Lauantaisissa avoimissa ovissa kävi mielenkiintoisia vieraita, sellaisia jotka ovat eläneet sitä aikaa kun Arvilassa vielä asui Arviloita. Sain kuulla monta tarinaa talon vaiheista ja historiasta.

Samalla sain museoon lahjoituksen, sellaisen jota arvostan ihan kympillä. Olin niin otettu lahjoituksesta, että olin mennä sanattomaksi. Arvilan emännistä viimeinen on tehnyt nämä käsityöt kapioikseen. Myös niihin käytetty pellavakangas on tehty itse. Todennäköisesti teko on alkanut pellavan kasvatuksesta.

 Toinen lahjoituksista on vanha pyyheliina. Aivan mahtavaa pellavaa, ja miten sattuikaan, väreiltään sininen, siis minun makuuni. Kankaan kuosi on todella kaunis.

Hienoa käsityötä, todella tarkkaan ja huolellisesti tehtyä. 

 Pyyheliina jos on hieno, niin on sitä tämä tyynyliinakin. Ihan käsittämätön määrä työtä on käytetty niinkin arkiseen käyttötavaraan kuin tyynyliinaan.

 Sininen poikkiraita on revinnäistyötä. Ja voin muuten kertoa että nurjaa puolta tuskin erottaa oikeasta puolesta, niin huolellisesti on tekijä tämän tehnyt. Pienen pieniä pistoja yli ja ali. Ja miten tiheää on ollut pellavakangas mistä tämä on tehty. Pyyheliina ja tyynyliina ovat nyt museon aarteita, ainutlaatuisia esineitä, joskus talossa olleita.

 Tyynyliinaan voisi sujauttaa vintiltä löytyneen höyhentyynyn, kokokin taitaa täsmätä aika hyvin. Tyynyssä olevasta reiästä näin että höyhenet taitavat olla kanojen höyheniä. Eiköhän ennen hyötykäytetty nekin. Sängyssä oleva täkki löytyi myös vintiltä. Miehen mielestä täkki oli siinä kunnossa että suoraan juhannuskokkoon. En laittanut, vaan pesin täkin huolellisen hellävaraisesti hellepäivänä jotta sain sen kuivaksi helposti.

 Täkki on jo itseään paloista tehty. Se on ollut ilmeisen kovassa käytössä, nurjaa puolta on paikattu useammasta kohdasta harmaalla kankaalla.

 Tässä kuvassa täkki kuivumassa jolloin sen oikea, haalistunut punainen väri näkyy. Täkki on kauttaaltaan käsin tikattu, yhdenlainen tilkkutyö sillä siinä on vuori, välissä täyte ja päällikangas ja ne on yhdistetty toisiinsa käsintikkauksella. Minusta on suorastaan ihme että tämä on säästynyt eikä ole joutunut porsaiden pahnoiksi tai koirankoppia lämmittämään. Kunto ei ole mikään parhain, mutta kyllä tämä museoon kelpasi. Vanhat täkit ovat harvinaisia juuri siksi että ne käytettiin niin loppuun, se mikä ihmisiltä jäi, joutui eläimille.

Tässä vielä nurjan puolen paikkauksesta. Vasemman puoleisesta harmaasta kankaasta mieleeni tulee lottapuvun helma. Olisiko sellaista käytetty pulavuosina paikka-aineena. Ehkä. Vaaleampi harmaa on alkuperäistä nurjan puolen kangasta.

Huono kuva, mutta julkaisuun pääsi. Sängyn taustana on vintiltä pelastettu ryijy jossa on vuosiluku 1888. Kovassa käytössä on ollut kulumien perusteella. Siitä huolimatta tämäkin ansaitsi esille pääsyn. Vieressään miestenpuvun liivi joka löytyi vintiltä sekin.

Aikamoisia aarteita, lahjoina ja vintin löytöinä.

Avoimet ovet puutarhaan ja museoon

Tervetuloa lauantaina 11.6.2016 klo 10-16 vierailulle Arvilan talon aitan museoon sekä sitä ympäröivään puutarhaan. Arvilan talo löytyy Lahden (entisen Nastolan) Ruuhijärven kylästä. Kylä sijaitsee Lahden pohjoispuolella, noin puolessavälissä Heinolaa ja Lahtea.

Jos tulet Lahden suunnasta, aja Nastolaan, sieltä liikuntakeskus Pajulahden ohi ja n. 10km päästä tulet Hevossuontien risteykseen josta on opastus ja matkaa n. 200 metriä perille. Kuntaliitoksesta ja tien nimenmuutoksesta johtuen Hevossuontietä ei välttämättä löydy navigaattorista. Silloin voi osoitteeksi laittaa Savistentie, mutta sitä ei saa sekoittaa Lahden Mukkulan Savistentiehen.

Jos tulet Heinolasta päin, käänny Vierumäellä Jaalaan päin. Versowoodin jälkeen käänny oikealle Korkeen kylään päin, aja niin pitkälle että tulet T-risteykseen josta käänny vasemmalle kohti Ruuhijärven kylää. Aja kylätietä niin pitkälle, että tulet taas T-risteykseen. Käänny siitä oikealle eli Nastolaan päin Ruuhijärventielle, n. 1,5km päästä tulee Hevossuontie oikealla ja siitä on opastus perille.

Tervetuloa!

Tervetuloa museoon, osa 2.

Jatketaan kierrosta museossa. Vähän yleissilmäystä ja yksityiskohtia.

 Vanhan naulakon päälle keräsin taloustavaroita. Peltipurkkeja, maastosta löytyneitä astioiden sirpaleita ja rotanmyrkkypurkkeja. Roikkumassa on kakkuvuoka ja kihveli, sekä pohjaton vanha posliinikannu joka sekin on maastosta löytynyt.

 Näiden esineiden käyttötarkoitusta emme tiedä. Epäilimme että ovatko kenkään kiinnitettävät jääpiikit? Vintin eristeistä löytyivät.

 Rukki ei ole Arvilan alkuperäistä esineistöä. Sain rukin lahjoituksena museoon ja otin mieluusti vastaan sillä rukki sopii hyvin iältään ja käyttötarkoitukseltaan museoon. Kun pyyhin rukin puhtaaksi pölystä löytyi pölyn alta hieno sininen alkuperäinen väri. Tämä rukki on vanha. Sen kahdesta osasta löytyy merkinnät XXXIII. Emme tiedä tarkoittavatko vuosilukua vain omistajaa.

 Rukilla on kaverina kehräämiseen liittyvää esineistöä. Pellavaa, karsta ja lankapuolia.

 Pieniä ja isompia lääkepulloja on yksi laatikollinen. Osa pulloista on kerätty pihalta pois, osa on vintiltä. etikettejä ei ole ihan kuin muutamassa pullossa kuten kalanmaksaöljypullossa ja ruusuvesipullossa.

Aitan toisessa päädyssä keskitytään työkaluihin, hevoselämään ja ulkotöihin. Vaalea kangaspussi joka on hevosen kaurapussi on saatu miehen vanhemmilta ja se on miehen isän lapsuudenkodista. Minusta sekin kuului tänne museoon vaikka ei olekaan Arvilan alkuperäistä esineistöä. Yksittäisiä työkaluja on paljon, kuten ketunraudat, justeerin teroituskone, puusukset ja vaikka mitä. 

Vielä jäi näkemättä nurkka joka esittelee kylän omaa koulua. Teen siitä ja sängyn vuodevaatteista vielä ihan oman postauksen.

Tervetuloa museoon, osa 1.

Nyt on museo kunnossa. Tai ainakin melkein. Muutama esine puuttuu, mutta ne ehtii lisätä kesän mittaan. Ja tarkoitus onkin että museossa voisi olla joka kesä jokin erityinen teema joten esineet voivat vaihdella vuosien myötä. Mutta tästä lähdetään. Tervetuloa.

 Museon asuinhuonetta kuvaava puoli on tässä, museon oven oikealla puolella. Ovesta paistava aurinko teki ikävästi kuvaan sumua mutta ovi oli pakko pitää auki jotta oli kuvausvaloa. Aitassa ei toistaiseksi ole sähköä.

 Pöydällä on päivän sanomalehti vuodelta 1929. Sen takana yhden talon tyttären valokuva vieressään kutsu hautajaisiin. Pöydän reunalla on lypsykarja hoito-ohjekirjanen vuodelta 1891. Sen takana vanha pullo, ja kahvipannu sekä muita pieniä esineitä. Kahvipannu löytyi aitan alta joku kesä sitten, se taitaa olla vanhin kaikista talon pannuista. Pöytäliina on oikeasti kaksi vanhaa verhoa jotka löysin vintiltä ja pesin. Kamferitippojakin löytyy, sekä pieni suomi-englanti sanakirja.

 Sängyn päädyssä roikkuu vanhat nailonit, sellaiset sukkanauhoihin kiinnitettävät. Pellavaiset alushousut ovat vieressä, omistaja taitaa olla nukkumassa. Sängyn alla on iso pärekori jossa on kangaspuiden pirtoja. Pirroista vain yksi on metallinen, kaikki muut ovat puuta ja vaikuttavat itse tehdyiltä. Nämäkin kaikki esineet odottivat vintillä löytäjäänsä. Pellavaiset alushousut ovat aiheuttaneet naurunpyrähdyksiä pöksyt nähneissä. Ei ihan nykynaisen housut. Karheuskin sitä luokkaa että iho olisi verillä puolen tunnin käytön jälkeen.

 Pöydällä koreilee vastaanottolupa yleiradiolaitteelle. Lapset pyörittelivät silmiään kun kerroin että ennen piti hakea lupa jopa radiolle. 100mk näkyy olevan vuosimaksu vuonna 1937.

 Yhdessä tuohikorissa on onnittelukortteja, liekö ollut talossa juuri syntymäpäivät. Tuohisia löytyi vintiltä kaikkiaan kolme. Kaikki ovat nyt pöydällä esillä.

Ovensuuhun laitoin pienet lapsen nahkakengät jotka löysin nekin vintiltä. Puhkikulutetut, käyttäjiksi arvelisin molemmat talon tyttäret 1900-luvun alkupuolelta. Minusta jotenkin hellyttävä löytö.

Siinäpä teille alkukieros museossa. Lisää on tulossa.

Kurkistus menneeseen

Aamun luminen maa saneli tämän päivän työt. Puutarhaan ei tehnyt mieli joten menin vintille keräämään museoon sopivia esineitä. Siinä vierähti aamupäivä. Puuha on hidasta kun joka ikinen vintin lattialla lojuva paperi on käännettävä, ehkä myös avattava käänteistään ja tarkistettava. Ettei heitä vahingossa aarretta pois. Ja vaikka en tänään edes keskittynyt papereihin vaan esineisiin, niin silti sain vietettyä puoli päivää vintin pölyissä.

 Iltapäivällä imuroin aitan ja sen jälkeen oli aika hakea tavaroille paikka. Museo tehdään aitan suurimpaan huoneeseen, tänään mitattiin huone ja saatiin neliöiksi peräti 20. Huoneen molemmissa päädyissä on ollut valtavan suuret viljalaarit. Niiden laipioista on vielä ura jäljellä hirsiseinässä. Museon yläkertaan joka on samankokoinen huone, tulee suurempi nukkuma-aitta. Pienempi nukkuma-aitta tulee toiseen päätyyn.

 Nukkuma-aitan ikivanha sänky saatiin siirrettyä ehjänä museon puolelle. Sängyn pituus on muuten aika tarkkaan 170cm, tuli mitattua sekin uusien pohjalautojen takia. Ennen oltiin lyhyempiä. Suuri pärekori on talon peruja. Samoin myös potta joka taitaa olla lasten kokoa. Sänkyyn on tulossa vintiltä vanha patja ja tyynyt, sellaiset ihanat joissa päällinen perinteistä patjaraitaa. Vanhan täkinkin löysin, siitä täytyy tehdä ihan oma postaus. Museon kaikki matot ovat talon peruja.

 Saunan ylisiltä löytyi museoon vanha saunan ikkunapoka. Pyyhin varovasti puhtaaksi jotta noki ei lähtisi pois. Samalla reissulla löytyi todella vanha saunalyhty. Ennen sähkövalon tuloa hoidettiin pesut kynttilänvalossa. Sinkkisen pesuvadin arvelin vanhimmaksi kaikista pesuvadeista mitä löysin, joten se pääsi museoon. Vielä kun olisi talon vanhaa pellavaa pyyhkeeksi vadin reunalle. Museon yksi teema onkin sauna.

Hommat jatkuu, pestävää riittää, kuten näitä vanhoja pulloja joita on löytynyt sieltä sun täältä. Pullot tulevat esille puulaatikkoon. Aiemmin päivällä pesin vintiltä löytyneitä tekstiilejä, hatun, liivin, essun ja pari muuta joista en kerro vielä enempää. Kunhan museo on valmis, saatte muutakin kuin vilautuksia.

Siistimpi ilme kiviaidalle

Tien viereen itsestään rakentumaan alkanut kiviaita kasvoi tänään taas puoli metriä kun raahasin siihen muutaman kiven lisää. Samalla päätin korjata aidan ulkonäköä.

 Aita on rakentunut kallion päälle, paikkaan missä oli ennestään muutama suurempi kivi. Aina kun tontilta on löytynyt kivi mille ei ole paikkaa, on kivi kuskattu tähän. Jossain vaiheessa tajusin, että siinähän on kiviaidan alku. Jo viime kesänä katselin, että aidan vierus on pahasti heinittynyt. Jotain tarttis tehdä.

 Aita on ensimmäiisä asioita joita talomme ohi ajavat autoistaan näkevät pihapiiristämme. Siksi aidan olisi syytä olla kuosissa.  Niinpä poistin suuremmat heinikot aidan vierestä ja kaivoin kalliota enemmän esiin. Aidan alku on oikean etukulman katajan takana. Siihen istutin viime vuonna pienenpienen verivaahteran taimen. Taimi näkyy olevan elossa ja hyvissä voimissa, toivottavasti se kasvaa nopeasti kiviaidan ylle.

 Tuo suuri oikean reunan kataja on komea. En vain oikein tiedä mitä sen kanssa tekisi, tai tarvitseeko tehdä mitään. Vähän kataja kärsii kun talvella lumiaura auraa lumet sen päälle ja kesällä taas ajetaan tielle suolaa jotta se ei pölise. Niin kauan kun kataja suinkin on hengissä saa se kasvaa tuossa.

Ennen aidan kimmppuun käymistä kannoimme miehen kanssa aitan museoon ensimmäiset huonekalut. Sen jälkeen tein ryöstöretken navetan ylisille ja nappasin kaiken maailman roinaa mukaani museota varten. Puusuksista saunalyhtyyn. Pesin tavarat ja nyt kun ovat kuivuneet vien ne museoon. Siinä loppupäivälle puuhaa kun mietin kaikelle paikan.