Ei Roomaakaan päivässä rakennettu

 Aloitin perjantaina puutarhan suuren kanttausurakan. Lohdutin itseäni, että kyllä se valmiiksi tulee, ei Roomaakaan tehty yhdessä päivässä. Ja onhan minulla aikaa, koko pitkä kesäloma vasta edessä ja Avoimiin puutarhoihin on vielä aikaa.

Sain perjantaina ja lauantaina arboretumin molemmat puoliskot kantattua ja kitkettyä. Kivipuro on vielä harjaamatta, ensi kesänä on ehkä kivien ylös nostaminen ja täydellisempi putsaus. Lisäksi uudistan hieman yhtä arboretumin perenna-aluetta, se on sitkeästi peltovalvatin vaivaama.

Tässä vähän erilaista näkymää arboretumista. Vasemmalla tervelappäaidanne ja oikealla lumipalloheisi joka kärsii ensimmäistä kertaa ötökäistä. Luulen, että viime kesän suurella kuivuudella oli vaikutuksensa koska nyt ei ole ollut yhtään kuivaa. Kuvaa ottaessa tajusin, miten arboretumissakin on korkeuseroja, maa laskee navetalta päin ihan reilusti.

Arvilan alkuperäiset idänunikot kukkivat runsaimmin kuin koskaan ennen. Nämä kasvavat arboretumissa. Jaan tähän vinkkini tämän unikon jakamisesta. Sitä on helpoin siirtää juurena. Eli otat palan juurta ja laitat sen maahan, nousee seuraavana vuonna. Varren kanssa siirto onnistuu vain hyvin varhain keväällä kun kasvi vasta nousee maasta. Muutoin on siirrettävä pelkkä juuri.

Tässä samaa kasvia kasvihuoneen luota. Tähän unikko tuli pionin salamatkustajana. Juurta oli jäänyt pionin juuriin ja näin tuli taas unikkoa uudelle paikalle. Tämä on yksi lempikasvejani eikä vain siksi, että se on talon alkuperäisiä asukkaita.

Arboretumissa kasvaa salaperäinen arovuokko, tälläin hyvin suurikukkainen ja kerrottu. Muistiinpanoistani ei löydy tälle lajikenimeä, mutta tiedän sellaisen sillä olevan. Googlekaan ei ole tuonut vastausta kadonneeseen nimeen. Yritän saada tästä muutaman jakopalan myyntiin avoimiin puutarhoihin.

Alppiruusumetsikössä on tänä vuonna yksi kuningatar ja se on nukka-alppiruusu 'Hellikki'. Eipä tässä ole vielä koskaan ollut näin montaa kukkaa. Jättää muut kirkkaasti varjoonsa sillä muilla ei ole hyvä kukkimisvuosi.

Minä tykkään, väri on loistokas. Harmi, että alppiruusumetsikkö on niin omassa rauhassaan, että sinne on marssittava tieten tahtoen kukintaa ihastelemaan.

Tänään jatkuu työt. Vuorossa on marja-ja hedelmätarhan kanttaus ja siistiminen. Vuohenputki valtaa vadelmarivistöä sinnikkäästi. Olen osin luovuttanut eli kitken vuohenputken pois kerran kesässä. Enenpään ei oikeasti voimat riitä koska taistelu vuohenputkea vastaan on turhaa ja marja- ja hedelmätarha on muutoinkin sivuroolissa tässä puutarhassa.

Suojaustöitä

 Tähän aikaan vuodesta havahtuu varjostusverkkojen tarpeeseen. Joku ihmeellinen ajatus oli käynyt syksyllä ja olin laittanut verkot helposti saataville. Sen lisäksi olin muistanut laittaa valmiit tuet verkkoja varten. Ystävältä sain kasan vanhoja pyykkipoikia ja nekin löytyivät heti karjakeittiön varastosta. Hyvä minä.

Pisin verkko tuli kolmen pallotuijan suojaksi. Verkko on kaksinkerroin, mutta se ei haittaa, tuuletus toimii verkon takaa eli verkko ei tule tuijien päälle vaikka siltä näyttääkin.

Toinen verkko suojaa laakakatajaa joka on rautaverkon alaosan takana. Suunnittelin verkon niin, että varjostusverkko on helppo kiinnittää siihen pyykkipojilla. Varjostusverkko tulee reilusti maahan jotta se suojaa sittenkin kun lumet sulavat.

Sain pojalta ison pussin koirankarvaa. Ripustin sitä puiden oksille jänisten karkottamiseksi. En tiedä toimiiko, mutta eipä tuosta haittaakaan ole. Ja saa linnut pehmeää karvaa pesän rakentamiseen.

Murrrrr. Hurmevaahtera jäi ilman riittävää suojaa ja eikös sen runko oltu nakerrettu kun hankikanto antoi siihen myöten. Onneksi ei oltu syöty ympäri ja tuo oksa voi vielä pelastua.

Verkkoja ei enää ole joten tein vanhan lakanan suikaleesta ensiavun. Hallaharso olisi ollut kauniimpi, mutta harsot ovat jossain liian syvällä karjakeittiön uumenissa. Minua hanki upotti polveen saakka, mutta jäniksiä se näköjään kestää, pinta on kovettunut.

Lopuksi vielä kaksi alppiruusua suojaan. Niillekin olin muistanut virittää perennatuet sulan maan aikana. Suojat kiinni pyykkipojilla ja valmista tuli. Nyt saa aurinko paistaa. Tästä alimmasta kuvasta näkyy, miten vähän lunta alppiruusumetsikössä on, vaikka nyt on runsasluminen talvi. Muualla on puolimetrinen hanki, mutta metsikössä vain hitunen lunta. Alppiruusut ovat kestäneet tämän lumettomuuden yllättävän hyvin, nyt vähän jännittää toiko tammikuun kovat pakkaset jotain vaurioita. Herkin alppiruusu on vanhan untuvatäkin alla, sen kohtalon näkee keväällä. Jäätynyttä täkkiä ei niin vain siirretä alle kurkistamista varten.

Tulehan kevät pian, täällä ollaan siihen valmiita.

Verkotusurakka on ohi

 Nyt ovat kaikki verkot ja suojat paikoillaan. Iso työ ja navetta tyhjeni viimeistä palaa myöten. Samalla on fiilis, että takki on tyhjä puutarhan suhteen. En käynyt syksyllä kertaakaan katsomassa aletaimia, en syynäillyt alesiemeniä tai hankkinut yhtään vähän vielä- kukkasipulia. Tuli tehtyä totaalinen lepo puutarhasta. Haravointia kai pitäisi tehdä, vähän sain jo haravoitua. Lähinnä vaahteranlehdet pitää saada pois, eipä meillä paljoa muuta ole parin ison lehtiään tiputtavan koivun lisäksi. Loput hoitaa tuuli ja talvi.

Tietokoneeni on kohta oikeasti vaihdettava uuteen. Tähän tuli joku päivitys (tai sitten ei enää päivity koska on niin vanha) ja nyt en pysty olemaan blogissa kirjautuneena jos suljen koneen, heittää minut ulos joka kerta. Arvatkaa vain kuinka menin paniikkiin kun se tapahtui ensimmäistä kertaa, ei mitään salasanoja tallessa kuin omassa mielessä ja tällä kertaa ei muisti pelittänyt. On ärsyttävää kirjautua joka kerta kun on tottunut klikkaamaan vain yhtä kuvaketta. 

Tänä vuonna yhtenäisen verkon sai hortensiapuutarha. Tuollaisen yhtenäisen verkon kanssa on muuten syytä olla varovainen. Jos sen ympärille kinostuu lunta, pääsee jänis hyppäämään verkon ylitse kun toisella puolella on hyvin tilaa. Jos verkko on tiiviimmin yhden kasvin ympärille, on sisälle hyppääminen vaikeampaa. Opin tämän yhtenä talvena kun seurasin jänisten liikkeitä. Siinä ei silloin auta edes tällainen 150cm korkea verkko.

Meillä on maa jo jäässä, kiitos yöpakkasten. Onneksi olin kerrankin fiksu ja laittelin alppiruusujen varjostuskankaiden tukikepit ajoissa maahan. Itse kankailla ei ole vielä kiire. Alppiruusumetsikkö on niin tiheä, ettei sinne yleensä sada lunta kun vähän peitoksi, sen takia herkät rodot on syytä suojata jo heti talvella auringon porotukselta.

Voisin melkeinpä tehdä oman postauksen äitini ihmekasveista. Tässä on äidin tomaatti. Se innostui tekemään uudet lehdet ja nuput. Ja äitini innostui kokeilemaan mihin lopputulokseen tuo kaikki johtaa. Niinpä tomaatti ei päätynytkään kompostiin vaan jatkaa toistaiseksi elämää sisätiloissa.

Kuura on tehnyt viimeisistä ruusuista kauniita. Olen toisaalta ollut onnellinen maan jäätymisestä. On voinut hyvällä omalla tunnolla heittää puutarhatöiden hanskat naulaan ja luovuttaa. 

Mies sen sijaan on ollut ahkerana ja teki traktorivajaan pienen remontin. Tarkoitus on saada vajaan paikka kahdelle traktorille. Niinpä vajasta heivattiin kaikki tavarat ulos, järjestettiin uudestaan. Vajan maapohjasta kaivettiin huono ja liian hieno hiekka pois ja tilalle tuotiin karkeampaa soraa. Hiekalla jatkettiin autotallin edustan sora-aluetta ja poistettiin siitä nurmikkoa. Kuvassa on poistettu nurmikko joka jätettiin tuohon autopaikan viereen odottamaan kevättä ja uusintakäyttöä puutarhassa. Tulee hyödynnetty kaikki mahdollinen maa-aines mitä jostain irtoaa. Saan tuosta erinomaista multaa tulevaan laatikkoprojektiin jota aloitin jo tänä syksynä.

Tomaattia riittää, kuva on tältä aamulta. Yhden vastaavan erän keitin aamusella soseeksi. Nyt on tehty tomaattisosetta pakastimeen niin paljon, että saatamme olla koko talven sen suhteen omavaraisia.

Viikko sitten räpsäisty kuva puutarhan alimmalta reunalta. Enää viisi kuukautta ja puutarhatyöt voi aloittaa täydellä tohinalla. En tiedä onko se ikä vai mikä, mutta syksyt tuntuvat joka vuosi entistä vaikeimmilta. Pitäisi kai muuttaa asennetta talven ja kylmän suhteen, mutta ei se ole helppoa kun rakastan valoa, lämpöä ja aurinkoa.

Kohti keskikesää

Kohti keskikesää mennään kovalla vauhdilla. Voisin maksaa siitä, että tässä vaiheessa kesää saisi vetää hätäjarrusta ja pysäyttää ajan. Tai jos ei pysäyttäminen onnistu, niin edes hidastaa. Ei tahdo pysyä kaiken perässä. Olin ajatellut tehdä suuren iirispostauksen mutta jätän sen tuonnemmaksi, on niin paljon muutakin mistä kertoa. 

Kylvin vuosi sitten keväällä salkoruusun siemeniä lajikkeesta 'Nigra'. Oli työ ja tuska saada siemenet itämään, vaativat esimerkiksi kaksi kylmäkäsittelyä ennen kuin itivät. Yksikään taimi ei kukkinut viime kesänä ja olin ihan varma, että kaikki kuolevat talven aikana pois. Osa selvisi tai jopa kaikki, en muista mihin kaikkialle näitä istutin. Talikko antaa osviittaa Nigran koosta. Tuossa on muistaakseni kolme taimea yhdessä mutta koko on silti luokkaa jätti. Tänä kesänä uskallan odottaa kukintaa.

Koristeraparperi heräilee hitaasti keväisin. Niin hitaasti, että parahdan ääneen sen surkeutta. Lopulta siitä kasvaa ihan kunnon raparperi joka myös kukkii.

Kukat ovat paljon vaisummat kuin syötävällä raparperilla mutta tässä tapauksesa väri korvaa koon. Ihanaa purppuraista syheröä.

Koiranheidestä on kasvanut niin kookas pensas, että sitä on vaikea kuvata. Vedimme pensaan matalaksi heti ensimmäisenä vuotena kun muutimme tänne. Onneksi pensas ei kuollut moiseen rääkkäykseen vaan tuuheutui ja sai uutta virtaa. Tänä vuonna ei kärsitä heisinälvikkäistä. Kuvan alaosassa kukkii puutarhaystävältä saatu keltakurjenmiekka. Kasvimaan verkot kuuluvat kaaleille.

Harakankello on vallannut arboretumista aimo palan itselleen. Toki on myönnettävä, että valtaus on tapahtunut puutarhurin luvalla. Tykkään harakankellosta todella paljon. Se on helppo kitkeä pois jos sen ei halua antaa jatkaa valloitusta, nyppäisee taimen pois ennen kuin se ehtii siementää.

Alppiruusumetsikösä ei ole tänä vuonna kovin paljon mainittavaa. Kukinnassa on selvästi välivuosi. Ainut kukkuva alppiruusu on kuvan 'Hellikki', muut ovat keskittyneet koon kasvattamisen ja uusia versoja onkin runsaasti. En pidä sitä pahana asiana, mieluummin kasvavat ja kukkivat sitten joskus. Näin kestävät kuivuuttakin paremmin.

Sinnikkäästi hankin välillä uuden atsalean vaikka ne eivät meillä viihdy. Viime syksynä ostin viime hetken alennusmyynneistä 'Nabucco' puistoatsalean. Se teki muutaman kukan. Väri on todella intensiivinen punainen, tykkään sillä tämä näkyy kauas. Muista atsaleoista totean, että sinnittelevät hengissä.

Nyt painun helteeseen, tänään tulee puutarhaan vierailijaryhmä ja pitää saattaa muutama asia loppuun ennen sitä. 

Vierailu ystävän luona

 En ollut tavannut ystävääni liki kahteen viikkoon. Pimeät illat töiden jälkeen, vesisade, tuuli, lumisade, laiskuus, kylmä ja mitä kaikkia tekosyitä sitä olikaan. Tänään hoidin ystäväni tapaamisen heti aamupäivästä navakasta tuulesta huolimatta. Ystäväiseni, puutarha, olipa kiva tavata pitkästä aikaa.

Tarkistusmatka kasvihuoneelle, siellä oli kaikki hyvin. Eilen kasvihuoneessa oli sisällä +7 astetta kun mies oli käynyt siellä, aurinkoinen päivä saa lämpötilan heti nousuun. Tänään oltiin nollan tienoilla.

Olipa mainio hankikanto ajatellen puutarhassa kävelyä. Ei tarvinnut miettiä mihin uskaltaa astua kun hanki ei pettänyt alta. Lunta on silti vain surkea kerros ja paikoitellen ei yhtään.

Jänisten salaattibuffetit on helppo tunnistaa. Tässä on kaivettu esiin bellisten kasvusto.

Virittelin suojaverkkoja sillä huomasin, että pallotuijien kärjissä oli jo ruskettumaa. Tosin se saattaa olla jo kuivan kesän peruja, näille on hankala löytää tässä puutarhassa varjoisaa paikkaa. Nyt on sitten suojattu kerrankin ajoissa tulevia aurinkoisempia säitä varten.

Havuja napsin jouluruusun ja vuoriarhon suojaksi. Juuri sopivasti piti poistaa oksia jotka roikkuivat liikaa jäteastioiden päällä.

Alppiruusumetsikössä ei ole yhtään lunta. Siellä ei ole vielä kiirettä verkkojen kanssa, ympärillä kasvavat havupuut suojaavat todella hyvin. Tänään tuulen ollessa kova, jätin vielä varjostukset laittamatta.

Osa alppiruusuista ei saa keinotekoisia varjostuksia ollenkaan vaan niille riittää luonnon tuoma suoja. Tämä matala alppiruusu on yksi niistä.

Herkin kelta-alppiruusu tarvitsee vahvan suoja. Niinpä se sai päällensä vanhan untuvatäkin. Herkkis kun ei kestä oikein yhtään kovaa pakkasta. Täkin alla on kori joka on täytetty ilmavasti oljilla. Tällä suojalla on menty pari vuotta ja alppiruusu on kestänyt talvet hengissä. Lisäksi sitä suojaa hyvin viereinen kuusi oksineen.

Nyt ystävä saa jäädä huomiseen, muut puuhat kutsuvat.

Verkkotarkastus

 Tänään oli ohjelmassa kiertää kaikki puutarhan suojaverkot läpi. Korjata ne missä oli korjattavaa ja nostaa ylös ne mitkä eivät ole piikeillä maassa kiinni. Umpihangessa sai kahlata mikä tuntuu ihan hassulta sillä niin monta lumetonta joulukuuta olemme saaneet kokea täällä asuessa.

Tämä arboretumin yksi iso verkko saattaa olla riski. Jos lunta tulee vielä paljon lisää niin verkko on liian matala ja sen yli pääsee hyppäämään. Ja tuo yksi kohta oikealla puolella meinaa kaatua vaikka siinä on tuki. Laitoin sitten liian lyhyen tuen. Tuossa kannattanee käydä tamppaamassa lumi matalaksi verkon ympäriltä. Verkkoa ei pysty nostamaan sillä se on tiukasti maassa kiinni.

Viime talvena kokonaan syöty koristeomenapuu 'Marjatta' oli ilman verkkoa. Verkko löytyi vierestä maasta pötköllään. Nostin verkon paikoilleen ja tamppasin sen tiiviisti lumeen kiinni. Marjatta on onneksi omajuurinen joten annoin sen vain tehdä uudet versot tyngäksi sahatusta rungosta.

Kompostipolku on aurattu. Voisi olla järkevää siirtää kompostori lähemmäksi taloa mutta eipä tuo polun teko kevyeen pakkaslumeen ollut paha urakka. Polku on helppo pitää auki kun se on kerran tehty.

Kävin katsastamassa myös kasvihuoneet. Mies oli vienyt vanhan villaviltin viiniköynnöksen suojaksi.

Kun kerran lunta riittää, suojasin myös mustaseljan ja safiirihortensian lumella. Tuonne alppiruusumetsikköön ei ikinä sada niin paljon lunta kuin aukeammille paikoille, joten siellä pitää vähän avittaa luontoa. Samalla myös herkkä kelta-alppiruusu sai kunnon lumi-iglun päällensä.

Talokin sai oman suojavilttinsä. Lumi eristää hyvin ja tekee sisälle mukavan lämpöiset ja vedottomat lattiat. Enpä muista milloin tämä toimenpide olisi saatu tehtyä jo joulukuussa saatikka näin joulukuun alussa. 

En ole mikään talven ja lumen ystävä, mutta pakko myöntää, että nyt ovat maisemat kauniita.

Oma pururata

 Launataina sillä välin kun nautin Mustilan taimipäivästä, oli mies tehnyt kotona urakalla töitä oksasilppurilla. Tuloksena oli suursäkillinen silppua. Tällä viikolla olen levitellyt silppua eri puolille puutarhaa, vain muutama multasäkillinen jäi myöhempää käyttöä varten.

Ensimmäinen kohde silpulle oli rinnepuutarhan polku josta vanhat silput olivat maatuneet kokonaan pois. 

Seuraava kohde oli mansikkamaa josta kaavin vanhan, puoliksi maatuneen silpun talteen ja käytin sen multana uudella hortensia-alueella.

Kaikkein mukavin käyttökohde oli uusi polku joka tuli yhdistämään uuden hortensia-alueen ja alppiruusumetsikön. Pitkään mietin polun kattamista sillä alppiruusumetsikkö tulee olemaan mahdollisimman luonnonmukainen. Oksasilppu onneksi harmaantuu nopeasti ja saa luonnonmukaisemman ilmeen. Ison sammaleisen kiven ja katajan välistä on vähän ahdasta kulkea mutta en raaski leikata katajaa. Taustan vihreä pöheikkö on talon päädyssä kasvava jättimäinen valkoinen syreeni.

Kun tullaan kiven ja katajan mutkaan, on näkymä tämä. Uutta nurmikko (kunhan kasvaa) ja pieni pala uutta hortensia-aluetta. Oksasilpun alla on kevyt kerros sanomalehteä tai pahvia ihan siksi jotta polun kohdalla kasvanut heinä ei kasvaisi ihan heti takaisin.

Ja kuva toisesta suunnasta. Polun reunustoille tulee istutuksia mutta niiden tekeminen jää ensi vuoteen. Katselin kyllä alppiruusuja alennusmyynneistä, mutta maltoin olla ostamatta, aika ei riitä nyt kaikkeen ja alppiruusuille pitää tehdä ihan omanlainen istutusmaa. Sitä varten ison kiven juurella on jo maatumassa lahopuuta.

Lahopuun paikka näkyy tässä kuvassa kiven alapuolella. Se on varjossa lähes koko päivän, siis oiva paikka yhdelle alppiruusulle. Vasemman puolen heinää yritän nyhtää vielä lisää pois, mutta kaikki mustikanvarvut saavat jäädä vaikka eivät ole tehneet koskaan mustikkaa.

Monivuotinen haave on toteutunut, puutarhasta menee oma pieni pururatapolku ison kiven ja katajan välistä alppiruusumetsikköön. Eiköhän siitä pääse kulkemaan puutarhavieraatkin ensi kesän aikana.

Herkkisten suojausta ja havukranssi

Aprikoosipuiden suojaaminen pakkasilta jäi myöhäiseksi mutta ehdin ajoissa ennen pakkaspäiviä. 

Puut ovat valeistutuksessa ruukuissaan. Kaivoin ne kasvihuoneen multaan jo aiemmin syksyllä. Nyt lisäsin taimien päälle kaksi lankakoria. Piiskataimet tulivat nätisti korien läpi ja säilyivät ehjinä. Täytin korit kuivalla oljella jota löytyi omista varastoista.

Lopuksi kiedoin koko hökötyksen hallaharsoon. En laittanut harsoa päälle, ehkä olisi pitänyt.

Kelta-alppiruusu sai pakkaspeiton päälle kerroksen olkea ja lisäsin olkea myös peiton alle. Päälle lankakori pitämään olkea paikoillaan. Lisään tuohon vielä harson koska lunta tuskin on tulossa enempää vielä pitkään aikaan.

Olin tällä viikolla työpaikkani virkistysiltapäivänä kranssikurssilla. Jokainen sai tehdä havukranssin. Koska olen hyvin yksinkertaisten kranssien ystävä, tein hyvin yksinkertaisen kranssin. Vain kahta erilaista havua ja muutama eukalyptuksen oksa koristeeksi. Olen joskus aiemmin kokeillut kranssin tekoa ja jo silloin totesin ettei ole minun lajini vaan mielelläni maksan jonkun muun tekemästä kranssista. Mieli ei muuttunut tämän kranssin myötä.

Kranssi pääsi koristamaan saunan eteistilan ikkunaa. Laitoin kranssiin paristotoimiset valot mutta ne eivät ole päällä kuin hämärässä, valoissa on ajastus ja ne palavat vain kuusi tuntia vuorokaudessa. Tämän ikkunan pokat ovat keväällä kunnostusvuorossa ja siinä vaiheessa pitää ottaa kantaa korjataanko tuo puuttuva alaruutu vai annetaanko olla pois. Se on kissojen reitti saunalle turvaan ja lämmittelemään kun ulkoilevat.

Hyvin sopii kranssi vanhan rakennuksen tyyliin.

Ei muuten tunnu yhtään siltä, että on jo 1. adventti. Joulun tulo pääsi yllättämään.

Vanhempi lapsenlapsi oli tänään huolissaan, että tuleehan varmasti hommattua joulukuusi. Tulee ja pappa lupasi, että pääsee mukaan metsään kuusta valitsemaan.