24 vuotta

24 vuotta sitten kesän varsinaiset helteet alkoivat vasta elokuussa. Helteitä kesti pari viikkoa, sisällä oli jatkuvasti noin 27 astetta lämmintä - aivan kuin ulkonakin. Ja meillä oli vastasyntynyt lapsi.

24 vuotta sitten Irak liitti Kuwaitin itseensä ikuisiksi ajoiksi. Tämä oli viimeisin uutinen, jonka kuulin ennen tyttäreni syntymää. Niin iso asia lapsen saaminen - syntymän ihme - on, etten kertaakaan pohtinut: "Uskallanko saada lapseen tähän sodanuhkan täyteiseen maailmaan?"

Nyt 24 vuotta myöhemmin, maailma on taas sekaisin.  Ihmisiä murhataan, aina oikean asian nimissä tietenkin, Irakissa, Israelissa ja Palestiinassa, Syyriassa, Ukrainassa, Sudanissa. Ilmaiskuja määrätään ja kauppapakotteita asetetaan.

Nyt 24 vuotta myöhemmin, minulla on ihana 24-vuotias tytär. Elämä voittaa myös tässä hullussa maailmassa. Sen on pakko, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin!

Vauhdilla maailmaan

Synnyin kolme viikkoa etuajassa hirveällä vauhdilla ns. syöksysynnytyksessä. Kiireisen maailmaan tuloni sai aikaiseksi lakanapyykki, jota äitini kunnon vaimona pesi Kajaanin opettajaseminaarista lomalla olevalle miehelleen. Ei silloin ollut pyykinpesukoneita, äitini pesi pyykin saunalla ja huuhteli sen kylmässä järvivedessä. Sopivaa työtä viimeisillään raskaana olevalle naiselle.

Kun sitten ilmoitin tulostani, syntyi ongelma. Miten päästä sairaalaan, joka oli 16 kilometrin päässä? Autoa ei ollut eikä ajokorttiakaan eikä ilmeisesti taksi tullut edes mieleen. Samassa Niinimaan kylässä toimi veljesten perustama kuljetusfirma. Punaisilla Sisu-merkkisillä kuorma-autoillaan he kuljettivat etupäässä soraa läheisestä Kaatialan louhoksesta. Toinen veljeksistä lähti Sisullaan kuskaamaan äitiäni sairaalaan ajaen niin lujaa kuin autolla pääsi.

Sairaalaan ehdittiin. Äitini mukaan synnyin saman tien eikä päivä ehtinyt vaihtua lauantaista sunnuntaiksi. Ehkä hän ei siinä tilanteessa paljoa kelloa katsellut, sillä syntymäpäiväkseni merkittiin sunnuntai. Ensi yönä siitä on tasan 50 vuotta.