Synttäreitä ja kesäsuunnitelmia

Olen synttärisukua. Lapsille järjestämme sukusynttärit vielä heidän täyttäessä 18. Useimmat meistä juhlivat omia synttäreitään joka vuosi. Minä juhlisin synttäreitäni joka kuukausi tai mieluummin joka päivä, mutta jokapäiväinen juhliminen voisi käydä jo työstä … ja voisi olla vaikea saada ihmisiä juhlimaan samaa asiaa joka päivä.

Viikon aikana olen saanut osallistua kahden sisarentyttäreni synttäreille. Vuosien aikana lasten isänpuoleiset sukulaiset ovat tulleet tutuiksi ja heitä on kiva tavata vähintään kerran vuodessa. Juttelemme, nauramme ja syömme hyvin. Nykyään kevyesti salaattia lisukkeineen, mutta ehdottomasti pöydässä on synttärikakku.

Tänään teimme suunnitelmia ja sopimuksia kesää varten. Ehdotin vanhimmalle sisarentyttärelleni, että hän lähtisi kanssani Finnconiin heinäkuun puolessa välissä. Hän oli ensimmäistä kertaa Finnconissa viime vuonna ja piti siitä paljon. Iloissani julistin muille, että lähden Ainon kanssa Finnconiin Jyväskylään. Silloin toiseksi vanhin sisarentyttäreni sanoi voivansa tulla myös. Hän osallistui Jyväskylässä Finnconin yhteydessä pidettävään Animeconiin silloin kun se siellä viimeksi oli, kai vuonna 2007. Päätimme lähteä kaikki kolme.

Tyttäreni katseli vierestä, sillä en pyytänyt häntä mukaani. Häntä ei Finncon tai Animecon kiinnosta, vaikka juuri hän tutustutti minut animeen, mangaan, cosplayhin ja j-rockiin. Hänellä on samaan aikaan vieras Englannista, joten ajankohta ei edes sovi hänelle.

Scifiin minut tutustutti Alavuden kirjasto, jossa uteliaan ja tarinanälkäisenä kuljeskelin hyllyjen välissä löytääkseni hyvää luettavaa. Silmiini osui kummallisen niminen kirja ”Välijääkausi 4”, tekijänä joku Kobo Abe. Luettuani sen halusin lukea lisää tätä merkillistä kirjallisuutta, joka ihmettelee, millainen maailma voisi joskus olla.

Ihme ja ihmetys on ollut usein eniten kirjavalintoihin vaikuttanut seikka. Tätä ihmetystä ja ihmettä menen kesällä kokemaan Finnconiin. Nuoret sisarentyttäreni pitävät huolen siitä, että saan katsella asioita myös nuorten silmin, uusina!

Viime vuoden Finnconista kirjoitin neljä juttua.

Onneksi jouluna saa levätä

Olen aivan poikki. Töissä olen kuulostellut ihmisten fiiliksiä, enkä ole ainut väsynyt. Kiireen ja pakkotahtisuuden aiheuttamia vuoden loppupuolen fiiliksiä eräs kuvasi sanoilla: ”Olen aivan rikki, niin rikki. Aamuisin en millään jaksa nousta ylös”.

Jos joulua ei olisi, se olisi pakko keksiä, totesi joku. Väitän, että joulun pitkiä pyhiä ja joululomaa odotetaan enemmän kuin kesälomaa. Joulupyhiin liittyy tekemättömyys, nautiskelu, kiireettömyys. Voi lukea lukemattomat kirjat – tai olla lukematta. Perinteisesti (joulu)ruokaa on valmistettu niin paljon, ettei juhlapyhinä tarvitse edes ruoanlaittoon ryhtyä.

Tänä vuonna en matkusta jouluksi Alavudelle. Vanhempani tulevat Helsinkiin ja se on suuri helpotus. Olen koti-ihminen ja siksi oma koti on minulle paras paikka rentoutumiseen, rauhoittumiseen.

Jouluaaton vietämme sisareni luona vanhempieni ja muiden sisarteni perheiden kanssa. Siitä on useita vuosia, kun olemme viimeksi viettäneet yhdessä jouluaattoa. Ei siitä kuitenkaan viittäkymmentä vuotta ole, kuten äitini epäili eilen puhelimessa. Huomautin hänelle: ”Äiti, minä olen 50-vuotias ja minulla on kolme nuorempaa sisarta”. Nauroimme pitkään äidin viidellekymmenelle vuodelle ja se tuntui oikein hyvältä. Toivon yhteisestä joulustamme samanlaista hyvää ja sydämellistä rauhaa.

Huominen on vielä jaksettava töissä ja sitten alkaa joululomani.