Juhannus on ohi. Ei ole minun suosikkijuhlani, olen jouluihminen ja synttäri-ihminen. Rakastan synttäreitä, omia ja muiden. Syntymäpäivä eroaa virallisista juhlapäivistä ehdottomasti edukseen, koska siinä juhlitaan yhden ihmisen ainutlaatuisuutta. Juuri minua tai sinua.
Kehruu-Jennystä alkoi massateollisuus, massakulttuuri ja massayhteiskunta. Aluksi se oli varmaan ihanaa. Kaikkea ei tarvinnut tehdä itse, vaan vaatteet ja ruoan saattoi ostaa kaupasta. En tiedä missä vaiheessa, kuinka nopeasti teollisen tuotannon alettua, alkoi raivoisa yksilöllisyyden korostaminen. Halu erottua muista on ikiaikainen ominaisuus ihmisessä, sillä se liittyy kosiorituaaleihin, parinmuodostukseen ja kumppanin valintaan. Yhteiskunnallinen ilmiö siitä tuli vasta teollistumisen vaikutuksesta.
Yksilöllisyydestä tuli massatuotannon suurin myyntivaltti.
Ennen teollistumista ja massatuotantoa yksilöllisyyttä korosti Martti Luther, joka vaati teeseissään, että jumalasuhde on yksilöllinen, ei yhteisöllinen. Tarve kuulua johonkin on kuitenkin yhtä keskeinen ominaisuus kuin erottua muista. Yksilöllisyyden avulla myydään yhteisöllisyyttä. Kun ostat tämän tuotteen, kuulut meihin. Tällä tuotteella erotut niistä ja olet osa meitä. Kovin on onttoa yhteisöllisyyttä.
Aldous Huxleyn kirjassa Uljas uusi maailma on yksilöllisyys hävitetty. Hedelmöittyneen munasolun jakautumista jatketaan moneen kertaan niin, että siitä saadaan 12 000 kloonia tai enemmän. Näin saatiin yhteiskunnan tarpeisiin työntekijät. Perhesuhteet katkaistiin, isä ja äiti olivat rumia sanoja. Uljaan uuden maailman dystopia/aikalaiskritiikki on kauhea. Mitä ihmisestä jää jäljelle yksilöllisyyden kadottua? Huxleyn mukaan ei mitään, ontto ja tyhjä kuori, joka tarvitsee somaa ja muita viihdykkeitä. Voisi kuvitella, että seksi on yksilöllisyyden viimeinen linnake. Uljaassa uudessa maailmassa sekin on yhteisöllistetty. Kiinteää parisuhdetta ei saa muodostaa. Jokainen kuului jokaiselle. Eroottiset leikit ovat tärkeimpiä lasten leikeistä. Minulle jäi kirjasta epäselväksi, miksi Uljaassa uudessa maailmassa harrastetaan seksiä paljon. Mutta minä uskonkin seksiin, jossa tunteet ovat mukana.
Tasapainottelu yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä jatkuu. Nykyään vaakakupissa painaa yksilöllisyys enemmän kuin yhteisöllisyys. Kuinka kauan?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit
21. kesäkuuta 2009
12. kesäkuuta 2009
En soisi niiden päättyvän
Ajatus ensimmäisen poikakaverin tapaamisesta sai minua pohtimaan nuorena koettua ensirakkautta ja ties kuinka monennetta rakkautta keski-iällä. Ensirakkaudessa on usein kyse asioiden kokemisesta ensimmäisen kerran: suudelmat, hyväilyt, seksi (kortsun kanssa tietenkin). Ja myös sen ihmettely, mitä yhdessä oleminen, seurustelu tarkoittaa. Onko se sitä, että ollaan koko ajan, aina, yhdessä? Entä mitä rakastavaiset tekevät silloin kun eivät rakastele? Kuinka oppia tuntemaan toinen siinä elämäntilanteessa, jolloin oma minäkin tuntuu vieraalta ja oudolta?
Minä sain olla seitsemän vuotta ensirakkauteni kanssa. Tänään tapasin hänet. Kahden tunnin ajan puhuimme, kyselimme toistemme kulumiset ja tekemiset, kävimme läpi elokuvat ja musiikin, lapset ja heidän elämänsä. Muistin hyvin sen nuoren Päivin, joka rakastui häneen. Muistin myös sen nuoren miehen, johon silloin rakastuin. Oli edelleen aivan ihana.
Keski-ikäisen rakkaudessa voi myös kysyä, mitä tehdään silloin, kun ei rakastella. Tosin rakastelu on todennäköisesti paljon harvinaisempaa herkkua kuin nuorena. Jotain muuta täytyy siis olla. Älyn ja mielikuvituksen leikkiä, keskusteluja, musiikkia ja elokuvia. Yhteisiä rientoja, joilla täyttää yhdessä vietetty aika. Mutta mukana ovat aikaisemmat rakkaudet, pettymykset ja pelot. Varaukseton rakastaminen ei ole itsestäänselvyys. Tunteiden osoittaminen ja niistä puhuminen voi olla niin vaikeaa, ettei siitä tule mitään. Siitä huolimatta, että tuntuisi kuin olisi ”tulivuori sisälläin”, kuten Pelle Miljoona lauloi.
Keski-ikäisellä on lisäksi oma elämänsä. Rakkauden iskiessä siitä saatetaan luopua yhdessä vietetyn ajan eduksi, mutta usein vain ensihuuman ajaksi. Sitten alkaa tasapainoilu oman elämän, yhteisen elämän ja toisen elämän välillä. Ensirakkaudessa kysymys oman identiteetin säilyttämisestä toiseen uppoamisen rinnalla on irrelevantti, käsittämätön. Keski-iässä niiden välille on löydettävä tasapaino, muuten rakkaus ei kestä.
Ensirakkaus päättyy aikanaan, niin myös keski-ikäisen ties kuinka mones rakkaus. Tämä on realiteetti, vaikka kuinka ajattelisi Pentti Saarikoskea mukaillen: ”En soisi niiden päättyvän”.
Minä sain olla seitsemän vuotta ensirakkauteni kanssa. Tänään tapasin hänet. Kahden tunnin ajan puhuimme, kyselimme toistemme kulumiset ja tekemiset, kävimme läpi elokuvat ja musiikin, lapset ja heidän elämänsä. Muistin hyvin sen nuoren Päivin, joka rakastui häneen. Muistin myös sen nuoren miehen, johon silloin rakastuin. Oli edelleen aivan ihana.
Keski-ikäisen rakkaudessa voi myös kysyä, mitä tehdään silloin, kun ei rakastella. Tosin rakastelu on todennäköisesti paljon harvinaisempaa herkkua kuin nuorena. Jotain muuta täytyy siis olla. Älyn ja mielikuvituksen leikkiä, keskusteluja, musiikkia ja elokuvia. Yhteisiä rientoja, joilla täyttää yhdessä vietetty aika. Mutta mukana ovat aikaisemmat rakkaudet, pettymykset ja pelot. Varaukseton rakastaminen ei ole itsestäänselvyys. Tunteiden osoittaminen ja niistä puhuminen voi olla niin vaikeaa, ettei siitä tule mitään. Siitä huolimatta, että tuntuisi kuin olisi ”tulivuori sisälläin”, kuten Pelle Miljoona lauloi.
Keski-ikäisellä on lisäksi oma elämänsä. Rakkauden iskiessä siitä saatetaan luopua yhdessä vietetyn ajan eduksi, mutta usein vain ensihuuman ajaksi. Sitten alkaa tasapainoilu oman elämän, yhteisen elämän ja toisen elämän välillä. Ensirakkaudessa kysymys oman identiteetin säilyttämisestä toiseen uppoamisen rinnalla on irrelevantti, käsittämätön. Keski-iässä niiden välille on löydettävä tasapaino, muuten rakkaus ei kestä.
Ensirakkaus päättyy aikanaan, niin myös keski-ikäisen ties kuinka mones rakkaus. Tämä on realiteetti, vaikka kuinka ajattelisi Pentti Saarikoskea mukaillen: ”En soisi niiden päättyvän”.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)