En jää sairaslomalle

Minulla on ollut tapana jäädä sairalomalle heti flunssan ensioireiden ilmetessä. Kun väsyttää, koko ruumista kolottaa, silmiä ja päätä särkee, olo on takkuinen ja on kuuma ja kylmä yhtaikaa. Yleensä kahden päivän poissaolo on riittänyt flunssan torjumiseen.

Tämä ei kuitenkaan takaa sitä, ettei flunssa yrittäisi iskeä vaikka viikon päästä. Ajattelen, että se menee ohi enkä jää kotiin sairastamaan. Ehkä flunssa ei menekään ohi. Sairastun ikävään pariviikkoiseen flunssaan, josta toipuminen kestää viikon verran. Sairaslomalla olen todennäköisesti vain ne kolme lääkärin määräämää päivää, koska töitä on paljon. Tai koska kuvittelen, että töitä on paljon. Tai koska uskon pystyväni/jaksavani tehdä töitä sairaanakin.

Asiakaspalvelussa yskin ja pärskin, niistän nenää kun ehdin. Tartutan työkaverit, asiakkaat ja muut kohtaamani ihmiset työpäivän mittaan.

En tee sitä ilkeyttäni. Ajattelen, että töissä on oltava niin kauan kuin pystyy ja varmaan kuvittelen saavani jonkin palkinnon työnsankaruudestani. No en sentään, mutta jokin sisäinen pakko saa minut ja monet muut tekemään töitä sairaana.

Hallitus julkaisi eilen kustannuskilpailukykyä parantavat toimensa. Yksi liittyi sairastamaiseen:

"Sairauspäivien korvaustasoa alennetaan niin, että ensimmäinen päivä on vastaisuudessa palkaton ja päiviltä 2–9 maksetaan 80 prosenttia palkasta."

Jos/kun tuo menee lakina läpi, en jää sairaslomalle torjuakseni flunssan silloin kun sen vielä voi tehdä. Töissä tartutan kolleegat eivätkä hekään jää sairaslomalle. Köhimme, aivastelemme ja palvelemme asiakkaita silmät kuumeesta kiiluen, mutta emme jää sairaslomalle.

En ymmärrä, kuinka tämä parantaa kustannuskilpailukykyä.

Flunssa on helppo esimerkki parannuskeinon järjettömyydestä. Valitettavasti flunssa on vain yksi sairaus. Sairastaminen voi vastaisuudessa tulla työntekijöille todella kalliiksi. Mitä pienemmät tulot, sitä rankemmin sairauspäivien korvaustason heiketäminen tuntuu palkkapussissa. Minunkin palkkapussissani.

Hyvää onnea ja terveyttä vaan kaikille!

Koiran kuolema ja muita hyviä syitä

”Koiran kuolema ei ole sairaus”, kirjoittaa Jari Sarasvuo tämän päivän Helsingin Sanomissa kolumnissaan ”Saikuttelu syö oikeuksiasi”. Sairaslomia pidetään Sarasvuon mukaan turhista syistä ja niitä myönnetään liian herkästi. Ja se tulee kalliiksi. Se kai lienee pahinta, mitä Sarasvuo ja moni muu asiasta keksii.

Viime aikoina on useasti keskusteltu eri medioissa ja työpaikoilla sairauslomista. Eniten tuntuvat hiertävän lyhyet, enintään kolmen päivän poissaolot, sillä niihin ei työnantaja aina vaadi lääkärintodistusta.

Myös työpaikkani taustaorganisaation Varhaisen puuttumisen mallia esiteltäessä mainittiin turhat poissaolot etenkin perjantaisin ja maanantaisin, joiden suoraan sanottiin viittaavan liian pitkään iloluonteiseen viikonloppuun. En ollut silloin uskoa korviani, sillä työpaikkani ja sen taustaorganisaation keski-ikä lienee yli viidenkymmenen. Kyse on siis keski-ikäisistä ihmisistä, joita hieman kärjistäen ei saa pysymään töistä pois vaikka olisivat kuinka sairaita.

Osaatko ajoittaa sairastumisesi tiistaista torstaihin? STM:n julkaisun ”Sairauspoissaolokäytäntö työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyönä” mukaan lyhyissä poissaoloissa hälytysrajana on esim. kolme viikonloppuun rajautuvaa poissaoloa puolen vuoden aikana. Kun hälytysraja ylitetään, tulisi poissaoloista keskustella työterveyden, työnantajan ja tämän poissaolijan kesken.

Samaisesta STM:n julkaisusta on seuraava määritelmä: ”Sairaus- ja tapaturmaperusteisella työkyvyttömyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa sairauden tai tapaturman aiheuttama työkyvyn heikkeneminen on siinä määrin työkykyä rajoittavaa, että ns. jäljellä olevalla työkyvyllä ei selviä työstään.”

Ja lisää: ”Poissaolo on lääketieteellisesti arvioiden tarpeen seuraavissa tilanteissa:

sairausoireiden selvittämiseksi,  sairaus estää työnteon, sairauden hoidon onnistumiseksi, sairaus pahentuisi työssä, sairauden paraneminen hidastuisi työssä, sairauden aiheuttama työkyvyn alentuma lisäisi  tapaturmariskiä,  työssäolo aiheuttaisi muille selvän sairastumisvaaran (mm. tartuntavaaran).”

Ehkä yleisin lyhyen poissaolon syy on flunssa. Koska viimeksi sairastit 3 päivää kestäneen flunssan? Itselläni flunssa alkoi 16.2. ja jatkuu edelleen ja töistä olin pois yhden perjantain flunssan takia. Kuinkahan monta olen ehtinyt tartuttaa ja tartutan edelleen flunssan jatkuessa?

Totta, koiran kuolema ei ole sairaus. Suru ei ole sairaus. Näyttäkää minulle silti ihminen, joka pystyy tekemään töitä itkultaan ja surultaan. Ainakin minä olisin työkyvytön, jos niin ikävästi kävisi, että kissani kuolisi. Tai jos sattuisi jotain vielä ikävämpää. Kai kaikki tunnolliset ihmiset käyttävät lemmikin kuolemasta aiheutuneeseen työkyvyttömyyteen lomapäiviään? Ei vai? Ainakin minulla menee hieman sekaisin käsitteet sairaudesta aiheutuva työkyvyttömyys ja työkyvyttömyys. Näin työntekijän näkökulmasta lopputulos on sama: töitä ei pysty tekemään.

Sairauspoissaoloihin liittyvässä keskustelussa on minua ihmetyttänyt myös se, että sairauksia ovat etupäässä fyysiset sairaudet. Entä mielen flunssa, lyhytaikainen depressio, käsittämätön alakulo tai väsymys, josta nukkumalla ei pääse eroon? Mainitsemani STM:n julkaisu mainitsee psyykkisistä sairauksista vain depression kaikkine luokituksineen.

Entä jos töissä ahdistaa niin ettei pysty tekemään töitä? Kävelläänkö silloin esimiehen juttusille, kuten nykyisten ohjeiden mukaan pitäisi tehdä? No, kuinka moni haluaa ehdoin tahdoin kertoa esimiehelleen, ettei nyt jaksa tai pysty ja alentaa siten palkkaansa? Epäilen useimpien kävelevän tällaisessa tapauksessa työterveyshuoltoon ja saavan ehkä muutaman päivän tai tapauksesta riippuen pidemmän sairausloman. Sairausloman kun ei pitäisi vaikuttaa suoritusarviointiin.

Olen ihmetellyt näitä asioita pitkään ja kirjoittanut täällä Päiväkävelyllä sairastamisen ja työelämän suhteesta. Juuri tämän päivän aiheeksi asia nousi Sarasvuon kolumnin vuoksi. Se raivostutti ylimielisen asenteensa vuoksi. Se raivostutti niputtaessaan kaikki työntekijät saikuttelijoiksi. Myös kolumnin tapa käsitellä monimutkaista asiaa suoraviivaisesti ja yksinkertaisesti raivostutti. Onneksi, sillä muuten en olisi tutustunut asiaan liittyvään lainsäädäntöön tai kirjallisuuteen.

Jatkan silti edelleen ihmettelyä: saako sairaana olla pois töistä? Ja toinen puoli: pitääkö sairaana olla pois töistä?

Torchwood, Burana ja Felden

Olen sairaslomalla loppuviikon. Vasen nilkkani kieltäytyi yhteistyöstä ja kaksi päivä nilkutin töissä. Pitkittäinen kipu jomotti ja välillä kipu syöksähti niin, että jalka meni alta. Kysyin lääkäriltä, mikä raajojani oikein vaivaa (edellisellä kerralla sormet) ja lääkäri vastasi jotain epämääräistä viitaten fibromyalgiaan. Se kuulemma altistaa kaikelle tällaiselle.

Lääkkeeksi sain Burana 600:sta ja Felden-geeliä. Toipumiseen uskon auttavan myös Torchwoodin kolme kautta, jotka posti toi maanantaina.

Töissä on niin kiire, että minulla ei olisi aikaa olla sieltä poissa.Ehkä juuri siksi töihin meno tuntuu usein hyvin raskaalta ja ahdistavaltakin. Samanlainen suhde minulla on kotitöihin. Siivoamiseen, tiskaamiseen, ruoanlaittoon, paitsi pyykinpesuun. Minä kun haluaisin vain olla.

Yö on minun aikaani

Maksoin laskut. Sitä varten palkkapäivä on ja sitä varten käyn töissä. Nyt kuitenkin nautin sairaslomasta. Saako niin sanoa? Nautin kotona olemisesta ja aikatauluttomuudesta. Nautin myös ihmisten tapaamisesta, mutta olen huono ottamaan yhteyttä. Osa ystävistäni on yhtä saamattomia yhteydenotossa – emme tapaa kovin usein toisiamme. Jos ystävä soittaa minulle ja ehdottaa tapaamista, olen valmis. Harvoin käy niin, että minulla on muuta menoa, jota ei voi siirtää.

Aikatauluttomuuteen liittyy myöhään nukkumaan meneminen. Pidän yöstä, tunnen olevani parhaimmillani silloin. Lääkäri kehotti minua menemään sairasloman aikana nukkumaan jo yhdeltätoista. Miten sellainen tehdään? Miten voi keskeyttää mielekkään tekemisen? Kysyin asiaa ja lääkäri kehotti ottamaan unilääkettä. Kaikki keinot on sallittuja, jotta vain pääsisin siihen rytmiin, jota yhteiskunta pitää suotavimpana. En vielä kärsi univelasta. En vielä koe tarpeelliseksi ryhtyä minulle outoon rytmiin – aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös. Nousen aikaisin ylös kun on pakko, mutta mikään ei pakota minua luopumaan yöstä.