Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusut. Näytä kaikki tekstit

6. syyskuuta 2015

Elokuu kuvina

Olin elokuun lomalla. Ilmat olivat mitä parhaimmat. Todellakin kannatti kärvistellä heinäkuu töissä, jolloin kaikki muut tuntuivat olevan lomalla.

Ruusut kukkivat vastustamattoman kauniisti Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa,

Rosa New Dawn 

Ruoholahden leikkipuistossa,



ja talvipuutarhan ruuspuistossa.

Rosa Queen of Hearts

Elokuu on todellakin ruusujen kuukausi. Siksi ihana Rosa Petticoat oli saanut kunnian poseerata elokuun kuvassa.



Myös meri esitti parastaan. Se kimalteli auringon säteitä Kaivopuiston rannassa ja



Ruoholahden kanavassa.





Helsinki on kaunis mereltä päin katsottaessa.




Suomenlinnassa tunnelma oli tyyni ja rauhallinen,




vaikka kaupungilla kuljeskeli jättiläisnainen.

Taiteiden yössä 20.8.2015

Osku tuumasi olevansa onnekas, koska saa olla kotona rakkaiden ihmisten kanssa.



Elokuun synttäreiden kunniaksi leivoimme tiikerikakun



ja tytär teki juustokakun.



Vanha digipokkarini ei aina jaksanut tarkentaa kuvia, niinpä ostin uuden kameran.


Opettelen vielä kameran käyttöä. Tämän jutun kuvista suurimman osan olen ottanut uudella kameralla, mutta en ole siihen vielä niin ihastunut kuin mitä vanhaan digipokkariini olin.

Elokuun viimeisenä päivänä palasin lomaltani töihin. Kahvihuoneessa kaikki oli ennallaan.


6. elokuuta 2015

Ruusupuistossa

Käyn Helsingin kaupungin ruusupuistossa joka kesä, yleensä heinäkuun puolessa välissä. Myöhensin menoa ruusupuistoon, sillä oletin, että ruusut kukkivat kaikessa loistossaan hieman myöhemmin. Kun meno ruusupuistoon sisaren kanssa siirtyi, kävin siellä jo heinäkuun lopulla. Maantaina, ensimmäisenä lomapäivänä,  pääsimme vihdoin menemään sinne yhdessä.

Tervetuloa ruusupuistoon!

Ruusuja voi ihahilla myös menemättä ruusupuistoon. Aidanvierusruusut olivat melkein kaikki pinkkejä, Leonardo da Vinci -ruusuja tai Eifellaufer-ruusuja.



Poikkeuksena oli pari punaista ruusua (Rosa Red Eden Rose) sekä tämä nimettömäksi jäänyt valkoinen ruusu.
Valkoiset aidanvierusruusut

Rosa Summerwind on heti ensimmäisenä tulijaa vastassa ruusupuiston alueella.

Rosa Summerwind

Ruusjen kuningas Rosa Kosmos oli elokuun alussa kukinnan loppuvaiheessa. Viikkoa aiemmin se kukki vielä upeasti.

Rosa Kosmos

Gold Marie oli jo ohittanut kukinnan keltaisimman vaiheen.

Rosa Gold Marie

Rakastuin Prinsessa Dianan ruusun väreihin, leikillisyyteen ja monipuolisuuteen. Ihana ruusu! Aikaisempina vuosina Queen of Hearts ei ole näyttänyt yhtä hyvältä.

Rosa Queen of Heats

Rosa Petticoat kukki kaikissa vaiheissaan. Kuvassa kukinta on vielä alussa.

Rosa Petticoat

Oli hyvä käydä korjaamassa väärinkäsitykset. Pitkään olin luullut tätä Kotiliesi-ruusua Karen Blixen -ruusuksi, joka on valkoinen. Käsittämätön väärinymmärrys.

Rosa Kotiliesi

Rosa Erotika kiinnitti huomioni jo viime vuonna huikealla tummuudellaan.

Rosa Erotika

Bella Rosa on ruusupuiston yleisruusu, joka kasvaa puiston keskiosan pitkillä laidoilla.

Rosa Bella Rosa

Rosa Sebastian Kneipp oli uusi tuttavuus, johon ihastuin heti.

Rosa Sebastian Kneipp

Maanantaina opin uusia asioita jutellessamme puistotyöntekijän kanssa. Leikattujen ruusunkukkien pääteasema on biojäteastia.

Ruusujen kohtalo

Ruusupuisto on upea paikka, jossa kannattaa käydä muutaman kerran kesässä. Ja näkymä Töölönlahdelle on hieno.

Näkymä Töölönlahdelle

30. kesäkuuta 2015

Heinäkuu

Blogin vasemmassa ylälaidassa on paikka kuvalle, jonka vaihdan kuukausittain. Tänään vaihdoin kesäkuisen omenankukkakuvan heinäkuiseksi ruusukuvaksi.




Heinäkuussa on lämmintä, aurinko paistaa ja tuulen henkäys hyväilee ihoa. Ruusut kukkivat, luonto kukoistaa ja meri säkenöi sinisenä.

Toivottavasti. Heinäkuun alkuun on luvattu hellettä ja se on ihanaa. Viihdyn kuumassa ilmassa, hikoilu ei minua haittaa.

Olen töissä koko heinäkuun, mutta se ei vähennä sitä iloa, jonka kesä sydämeeni tuo.

1. tammikuuta 2014

12 kuvaa

Olen kuulemma tosi huono ottamaan valokuvia ihmisistä. Ehkä juuri siksi kuvaan mieluummin kaikkea muuta, mitä ympärilläni näen. Mennyt vuosi oli luonnonilmiöiltään outo. Talvi jatkui huhtikuuhun asti, kevättä ei ollut lainkaan, lämmin ja pitkä kesä vaihtui syksyksi hitaasti ja lempeästi. Eikä syksy luovuttanut asemaansa loppuvuoden vuodenaikana talvelle.


Tammikuussa valon määrä kasvoi ja lumi pysyi maassa.

5.1.2013


Helmikuussa lunta tuli lisää.

26.2.2013


Maaliskuussa auringolla oli paljon töitä.

25.3.2013


Rohkeus ja huimapäisyys kuuluivat huhtikuuhun.

6.4.2013


Toukokuussa tulppaanit koristavat risteyksiä, ainakin Hakaniemessä.

23.5.2013


Kesäkuussa ruusuja riitti leikkiin asti.

27.6.2013


Heinäkuussa kukkaistutukset olivat runsaita - Kontulassa.

13.7.2013


Kasviteteellisen puutarhan heinäkuista kukkaloistoa kuvasin videolle. Käväisin myös Talvipuutarhan ruusutarhassa kuvaamassa.




Elokuussa kesä jatkui ihanana, mutta ilmassa oli outoa syksyn tunnelmaa.

24.8.2013


Silti syksy unohti tulla syyskuussa.

22.9.2013


Lokakuun syksy oli kaunis ja leikkisä.

13.10.2013


Marraskuu oli ilmastotutkimuksen lämpimin.

11.11.2013


Joulukuussa taivas oli harmaa. Pakkasta? Lunta? Ei.

23.12.2013

13. heinäkuuta 2011

Kolme viikkoa töissä

Pian on ohi kolmen viikon töissäolo kesälomieni välissä. Olen nauttinut työnteosta, hiljaisuudesta ja keskeytysten vähyydestä.

Aamuisin työmatkani aluksi käyn ihastelemassa läheisin puiston ruusuja.


Hyvä alku päivälle. 


Päivystystehtävien ohessa olen matkannut menneisyyteen käymällä läpi vuosien aikana kertyneitä työpapereitani. Monet asiat olin unohtanut, jotkut asiat suututtavat vieläkin. Hämmästellen seuraan, mitä kaikkea olen ehtinyt tehdä, kirjoittaa, kouluttaa ja kouluttautua pian 25-vuotisen työurani aikana.

Järjestän paperit uudelleen kokonaisuuksiksi, joista yksittäinen juttu on helpompi löytää. Välillä olen vakuuttunut siitä, että voin heittää kaikki paperit paperinkeräykseen. Onhan työpaikallani arkisto. Välillä haluan säilyttää kaiken ja jotkut paperit useana kappaleena. Asian täytyy toki löytyä kaikista niistä kokonaisuuksista, joihin se sisältönsä puolesta kuuluu. Omien tekemisten haluaisin löytyvät helposti 

Projekti päättyy loman alkamiseen. Siihen mennessä osa papereista on vielä läpikäymättä. Ehkä heitän ne loman alkamisen kunniaksi paperikeräykseen.