Keittoa, smoothieta ja vettä

Neljäs päivä vähäkalorisella dieetillä ja olo on ihanan kevyt. Ei närästä, ei turvota. Mihin niitä turvotusta vähentäviä jogurtteja ja närästyslääkkeitä tarvitaan, kun oikeastaan tarvitsi vain vähentää syömisiään – ja miettiä mitä syö.

Allevon ohjeen mukaan heidän keittonsa ja pirtelönsä viisi kertaa päivässä pitäisi riittää. Lisäksi saisi nauttia vain vettä tai vähäkalorisia juomia. Näin hullu en ole. Päivittäin olen syönyt kasviksia, joko tuoreita tai pakasteita. Lisäksi tyttäreni kehitti ihanan smoothien, jonka teemme heti aamulla.

2 banaania
2 persikkaa
iso kourallinen mansikoita
noin 3-4 dl vähäkalorista mansikkakeittoa

Pilko hedelmät ja mansikat. Laita sekoittimeen lopuksi mansikkakeitto ja anna mennä. Smoothie on ihanan raikas ja hyvänmakuinen.

Allevolta löysin peruna-purjokeiton, jota pystyn syömään. Aluksi minun oli hirveä nälkä. Heikotti kovasti ja päätä särki. Näitä oireita ei enää ole, elimistöni on kai tottunut vähempään ravintoon. Juon paljon vettä, sillä tähän dieettiin liittyy jatkuva jano.

Eilen kaivoin vanhan, pölyisen ja ikivanhan mekaanisen vaa’an esille ja punnitsin itseni. Ylipainoa on noin 10 kiloa. Toivon tämän vähäkalorisen dieetin toimivan todellisena kick-startina, innostavana lähtölaukauksena pysyvään painonpudotukseen ja ruokailutottumusten muutokseen. Olisi niin mukavaa olla hoikempi!

Yökötystä ja hyviä enteitä

Voi yökötys sentään!

Tiedän olevani etuoikeutettu asuessani vauraassa Suomessa. Olen tottunut hyvään, niin vaatteissa, asumisessa kuin ravinnossakin. Ruoka on maistunut ehkä liikaakin, sillä painan hieman enemmän kuin pituiseni ihmisen normaalipianon.

Muutama viikko sitten sain ajatuksen, että lomallani minä ja tyttäreni yhdessä laihduttaisimme Allevon avulla. Tyttäreni oli aikaisemmin kokeillut eri makuja ja todennut kaakaopirtelön maun parhaaksi.

Kuuri alkoi torstaina, joten kokemukseni on lyhyt. Mutta silti. Olen yrittänyt unohtaa makuaistin olemassaolon, mutta en voi. Kaakaopirtelön maku yököttää minua. Siihen kuulemma tottuu halutessaan. Minä en halua. Huomenna menen kauppaan ja ostan jotain muuta. Kokeilen Allevo-patukoita ja korvaan niillä ravintoni. Toivottavasti ne eivät yökötä.

Tarkoituksena on pitää puolentoista viikon vähäkalorinen dieetti. Toivottavasti se onnistuu eli löydän sellaisen ravinnonkorvikkeen, jota pystyn syömään. Ja toivottavasti en sen jälkeen syö kuin hevonen.

Huomenna menen myös kirjastoon ja lainaan Terry Pratchettin ja Neil Gaimannin yhteisteoksen Hyviä enteitä. Ratkiriemukas kirja, jossa maailmanloppu uhkaa. Neljästä apokalyptisesta vitsauksesta yksi on nälkä. Nälän ratkaisu yltäkylläisessä runsaudessa on muistuttaa ylipainosta ja luoda laihuus kauneuden ihanteeksi. Hykertelen tällä ja kirjan kaikilla muilla hulvattomilla ideoilla samalla kuin yritän nauttia elämästäni vähäkalorisella dieetillä.

----------------------------------
Edit: Surukseni Hyviä enteitä on lainassa, kadonnut tai odottaa noutoa kaikissa Helmet-kirjastoissa. Täytyy lukea jotain muuta.

Herkunhimo

Painonvartiointi on sujunut oikein hyvin. Olen laihtunut viidessä viikossa viisi kiloa. Nälissäni en ole ollut, sillä olen ahkerasti syönyt hedelmiä ja kasviksia. En usko kilo/viikko –vauhdin jatkuvan pitkään. Joka kerta viikoittainen vaa’alle meno jännittää, vaikka huomaan vaatteideni mahtuvan paremmin ylleni.

Haaveilen hoikemmasta minusta. Kuinka on helppo ostaa ihania ja kauniita vaatteita. Kuinka kaunis sitten olenkaan. Mietin, kuinka paljon laihdutan – normaalipainon keskivaiheille vai alarajalle. Katselen kuvia itsestäni nuorena ylioppilaana, jolloin painoin 54 kiloa. Miltä näyttäisin, jos tämän ikäisenä painaisin niin vähän? Pystyisinkö laihduttamaan niin paljon? Ja miksen pystyisi?

Sitten on joitakin asioita, joita en pysty vastustamaan. Jos kodissani on makeita herkkuja (ostan niitä toisinaan tyttärelleni), en saa rauhaa ennen kuin ne kaikki on syöty. Mitä pikemmin, sitä parempi. Syön vaikka itse kaikki. Taannoin purkillinen Rainbow’n pähkinäsuklaalevitettä kesti kolme päivää. En tiedä, miten tästä herkunhimosta pääsisin eroon. Luontevin ratkaisu olisi olla ostamatta niitä. Se tarkoittaisi sitä, että en osta niitä tyttärelleni, koska itselleni en niitä osta.

Tämä ratkaisu ei vie herkunhimoa, se vain estää sen toteuttamisen. Tunnen itseni ja epäilen, etten koskaan pysty vastustamaan suklaata, jäätelöä, mutakakkua ja mitä niitä ihanuuksia onkaan. Jonkin aikaa ehkä, mutta sitten se taas iskee. Annan periksi. Päätän syödä, mutta samalla päätän, etten sinä päivänä syö enää muuta kuin kasviksia ja hedelmiä ja juon vain vettä tai Cokis Lightia. Onko tämä sitten niitä terveellisiä ruokatottumuksia?

Minä vasta opettelen

Sisareni soitti viime tiistaiaamuna ja kertoi menevänsä töiden jälkeen Painonvartijoihin. Olin matkalla töihin juuri ajatellut, että haluan olla hoikempi. Niinpä lupasin mennä hänen kanssaan. Painonvartijoiden punnituksessa sain lähtöpainon, tavoitepainoa en ole vielä miettinyt.

Kuluneen viikon ajan olen katsellut valokuvia itsestäni. Näytän niissä lihavalta. On kummallista, että peili ei minulle sellaista kerro. Peilin mukaan näytän ihan kivalta enkä ollenkaan niin lihavalta kuin kuvissa. Miksi edelleenkin ajattelen kuten ihmiset valokuvauksen alkuaikoina, että valokuva kertoo totuuden? Valokuvaa voi photoshopata mielin määrin. Entä jos photoshoppaisin kaikki itseäni esittävät valokuvat niin, että näytän niissä nuorelta, kauniilta ja hoikalta? Uskoisinko edelleen, että valokuva on totta?

Olin nuorena lukiolaisena hoikka tyttö, sen näen valokuvista. Silti mielikuva itsestäni väittää toista. Vaikka painoin normaalipainon alarajoilla, uskoin olevani lihava. Jos olisin silloin ollut luonteeltani perfektionisti, olisin todennäköisesti sairastunut anoreksiaan. Osasin silloin ottaa asiat rennommin kuin nyt. Silti vietin esim. yhden talven syöden vain näkkileipää ja appelsiineja.

Nyt pitäisi laihtua terveellisemmin keinoin. Oikeastaan Painonvartijoissa on kyse toisenlaisten ruokailutapojen oppimisesta. Paljon vihanneksia ja hedelmiä ja vain hiukan terveellisiä rasvoja. Kaikkea saa syödä. Sisareni sanoi, että hän aikoo olla Painonvartijoissa viisi vuotta. Niin kauan hän uskoi menevän terveellisempien ruokailutottumusten oppimiseen. Minua hänen sanansa lohduttivat. Minulla ei olekaan kiire. Minun ei tarvitse olla jouluun mennessä hoikka kuin oljenkorsi. Minä vasta opettelen.

Juhlavalmisteluja

Tyttäreni on muutaman kerran laihduttanut Cokis Lightin avulla. Yhdessä desissä Cokis Lightia on vain 0,4 kaloria. Dieetissä juodaan tätä juomaa aina kun on nälkä, koska se huijaa vatsaa antamalla täysinäisen olon. Joskus hän yhdisti Cokis Light –dieetin sukalaa-dieettiin eli päivässä 100 grammaa suklaata ja muuten Cokis Lightia. Ei kovin terveellistä, mutta tehokasta.

Minä olen ollut Cokis Light –dieetillä sunnuntaista lähtien. Ostin silloin ylioppilasjuhliin itselleni vartaloa myötäilevän mekon, jota en itse saanut edes kiinni. Tuntui ahtaalta ja tiukalta. Dieetin aikana olen syönyt jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän kuin normaalisti.

Tänään mekko mahtui oikein hyvin päälleni ja sain itse vetoketjun kiinni. Odotan kovasti lauantaita, jotta saan taas syödä :-).

Tosin en jännitykseltäni varmaankaan saa syötyä juuri mitään, boolia taitaa kulua sitäkin enemmän.

Isäni kysyi tänään puhelimessa, onko kaikki jo kunnossa juhlia varten. Kyllä muuten, mutta meillä ei ole käytössä autoa eikä kameraa. Tyttäreni isän auto oli matkalla Helsinkiin syttynyt palamaan ja lopun matkaa hän tuli junalla. Autoa tarvitsemme tavaroiden kuskaamiseksi juhlapaikalle ja lauantaina liikkumiseen kotoa koululle ja sieltä juhlapaikalle. Tyttäreni kameran (Samsung) yhdysjohto on vioittunut. Kuvia sillä voi ottaa, mutta kuvia ei saa siirrettyä tietokoneelle.

En kertonut isälleni, ettei meillä ole vielä täytekakusta mitään tietoa, ei ruusuja annettavaksi uudelle ylioppilaalle heti koululla eikä ylioppilasvalokuvausta ollut vielä tilattu. Nämähän on ihan pieniä juttuja, joista kyllä selviää. Niin uskoimme tyttären kanssa.

Kunpa Stockmann ei olisi aiheuttanut Stellan konkurssia. Olisimme tilanneet täytekakut Stellasta. Mutta koska Stellaa ei enää ole, kiertelimme Helsingin keskustan liikkeitä. Epätoivo valtasi meidät huomatessamme, että kaikki täytekakut oli jo myyty ja varauksia ei otettu vastaan. Hätäpäissämme, vastoin periaatteitamme, ostimme yhden Sans Rival –kakun. Sen, jonka takia Stella meni konkurssiin. Ostimme vielä yhden hätäkakun. Näytti siltä, että suunnittelemamme täytekakkutarjoilu ei toteudu.

Tyttäreni lähti lakkiaisharjoituksiin koululle ja minä palasin vielä Stockalle. Yllättäen siellä saattoikin varata kakkuja. Sain sen mitä halusimmekin.

Ruusuja emme saaneet. Niitä ei voi varata. Saimme neuvon ostaa huomenna ruusut valmiiksi. Jos vain ehdimme kukkakauppaan huomenna.

Auto-ongelma ratkesi tavaroiden kuskaamisen osalta. Sisareni tulee miehensä kanssa huomenaamulla ja viemme tavarat (mm. kuohuviinipullot ja boolimaljan) juhlahuoneistoon. Lauantaille autoa ei vielä ole käytössä, mutta tyttäreni isä sanoi hoitavansa asian.

Huomenna uurastamme koko päivän. Aivan varmasti on hyvät juhlat tulossa!