2015

Vuoden viimeisenä päivänä yritän löytää kuluneesta vuodesta jotain hyvää. Löydän yhden oikein hyvän. Ja lukuisan määrän hyviä lukemiani kirjoja. Ja perheeni ja ystäväni.

Aloitin vuoden 2015 edellisen vuoden raskaissa fiilikseissä. Kaikki tekemiseni tuntuivat saavan alkunsa pakosta. Ikäväähän sellainen on. Kamppailin vastaan etsimällä ja löytämällä joka päivästä syyn olla onnellinen. Helppoa se ei aina ollut. Jotain kuitenkin tapahtui eikä elämä tuntunut enää pakon sanelemalta.

Odotin kevään eduskuntavaaleilta muutosta parempaan. Kolmen eniten paikkoja eduskunnassa saaneen puolueen hallitus tuntui jo hallitusohjelmallaan vastaavan huonosti odotuksiini.

Yhteiskunta ja politiikka alkovat mennä sekaisin kesällä. Viha, riitely, vastakkainasettelu, uhkailu, pakottaminen (esim. pakkolait) ja poliittinen vastuuttomuus hätäisine aikatauluineen synnyttivät ahdistuksen, josta ei pääse eroon.

Hallituksen puheet ja teot kuulostavat korviini siltä, kuin vain niillä, joilla on rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa, olisi merkitystä. Muilta saa viedä tuhkankin pesästä, sillä hallitus tuntuu ajattelevan etteivät esim. lapset, sairaat, vanhukset, opiskelijat eikä julkinen sektorikaan tuota yhteiskunnalle mitään. Vain rahan menoa. Eikä niistä siksi tarvitse pitää huolta. Kuin raha voisi olla ainut mitta! Missä ovat välittäminen, toisen kunnioittaminen, ihmisarvoinen elämä ja huolenpito, yhteiskunnallinen solidaarisuus?

Mikä on tämä maa, jossa koulutus on taloudellinen riesa, ei voimavara? Mikä on tämä maa, jossa pelkoa ja vihaa toisia ihmisiä kohtaan voi lietsoa ihan rauhassa? Rasisminvastaisesta ryhmästä Facebookissa saan lukea, kuinka pimeää, vääristynyttä, sairasta ja tietämätöntä ajattelua ja siitä kumpuavaa toimintaa voi Suomessa olla. Miten se on edes mahdollista?

Ahdistavaa.

Aivan hirvittävää oli kissan sairastuminen ja kuolema.

Tyttäreni tajusi nopeasti, että uuden kissan etsiminen helpottaa surussa. Minulla kesti pitempään asian tajuaminen. Mutta kun vastaan tuli Daisyn ja Nipsun pentue ja siinä pikkuinen Rosmariini, aloin ymmärtää.

Rosmariinilla ikää 3 viikkoa. Kuva Minna Penninkangas.

Ilmoitin kasvattajalle, että olemme kinnostuneita Rosmariinista ja hän varasi sen meille alustavasti. Pääsimme katsomaan Rosmariinia ja muita pentuja, kun niillä oli ikää melkein kaksi kuukautta. Tunnin verran ihastelimme kuuden pennun elämää. Ja se oli ihanaa. Lopuksi viisi tyttökissaa nukahti vieretysten, aivan toisissaan kiinni. Pentueen ainut poika oli nukahtanut jo aikaisemmin omiin oloihinsa. Ja Rosmariini oli todella suloinen!

9-viikkoinen Rosmariini. Kuva Minna Penninkangas.

Rosmariini tulee meille tammikuun puolen välin jälkeen. Silloin kisu saa uuden nimen. Jo nyt se on tuonut elämääni niin paljon ihanuutta, toivoa ja luottamusta tulevaan, että uskallan odottaa alkavalta vuodelta myös jotain hyvää.

Kiireellisiä asioita

Toivon, että huomenna ei sada. Aion osallistua Ydinvoima historiaan –päivään. Jos sataa, mukavuudenhaluni voi viedä voiton ja jään kotiin.

Olen allekirjoittanut lupauksen, että seuraavissa eduskuntavaaleissa en äänestä ydinvoimaa kannattavaa ehdokasta. En ole ennenkään äänestänyt ydinvoiman kannattajaa, joten miksi tekisin sen keväällä 2011? Ihmettelen kuitenkin, mitä hyötyä tästä lupauksesta on. Lupa kolmelle uudelle ydinvoimalalle on eduskuntakäsittelyssä nyt. Lähetekeskustelu on tiistaina ja tarkoituksena lienee viedä asia läpi juhannukseen mennessä.

Tärkeä asia käsitellään kovin kiireellä. Joku sanoi, että mitä tärkeämpi asia on, sitä nopeammin se eduskunnassa käsitellään. Nopeusennätys näyttää menevän Kreikan tukipaketille, joka kulkee eduskunnassa nimellä Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2010 toiseksi lisätalousarvioksi (Toinen lisäbudjetti 2010).

Olin tänään kuuntelemassa keskeisessä asemassa olevien talousasiantuntijoiden paneelikeskustelua Kreikan tukipaketista. Päällimmäiseksi jäi mieleen avuttomuus ja tietämättömyys. Mitä tahansa voi tapahtua, sai Kreikka lainansa tai ei. Ymmärsin, että asiassa voisi toimia järkevämmin, mutta Euroopan unionia ja euroaluetta säätelevät lait estävät sen. Eikä niitä ehdi muuttaa tilanteeseen sopiviksi. Kreikkaa on kuitenkin pakko auttaa, muuten kaikki syöksymme kurimukseen.

En ymmärrä makrotaloutta. En ymmärrä Kreikan tilannetta. Tarvitsen lisää ymmärrystä ja tietämystä ollakseni asiasta jotain mieltä. Nyt olen vain ihmeissäni.

---------
Tämä, kuten niin moni muu blogijuttuni, on kirjoitettu yöllä. Vaikka vuorokausi on vaihtunut lauantaiksi, minulle lauantai alkaa sitten vasta kun aamulla herään ja nousen ylös.

Verotuksesta

Kuluvan vuoden verokortissa veroprosenttini päätoimesta on yhtä prosenttia pienempi kuin viime vuonna. On toki mukavaa saada enemmän rahaa käteen. Mutta en oikein ymmärrä, miten verotuksen kevennykseen on varaa. Samaan aikaan, kun yhteiskunnan rahat eivät riitä vanhusten hoitoon ja koulujen, sivukirjastojen ja päiväkotien aukipitämiseen, kevennetään verotusta. Onko siinä jokin järki takana?

Yhteiskunnalla ei ole ollut pitkään aikaan varaa huolehtia vähäosaisistaan niin, että takaisi heille nöyryytysten sijaan toimeentulon, jolla voisi tuntea itsensä arvokkaaksi ihmiseksi. Silti perustuslaissa sanotaan: "Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon." Ihmisarvo on tärkeä lain tasolla, kunpa se näkyisi myös silloin, kun säästöistä päätetään.

Politiikka näkyy nimenomaan siinä, kuinka valmiita yhteiskunnan varoja ollaan jakamaan kullekin taholle ja mihin tarkoituksiin varoja jaetaan. Tämän vuoksi on tärkeää äänestää. Siten on mahdollisuus vaikuttaa hallitusohjelmaan, budjettikehyksiin ja yhteiskunnan hyvinvointiin.

Verotuskeskustelussa tuntuu olevan vallalla ajatus siitä, että palkansaajien verotus on liian korkea. Toinen yhtä keskeinen ajatus on, että yhä useammat haluaisivat itse päättää verorahojensa käytöstä. Ei verorahoja maahanmuuttajien tukemiseen, ei verorahoja lihavuustutkimukseen, ei verorahoja itseaiheutettujen sairauksien hoitoon jne.

Syntyy vaikutelma siitä, että nämä ihmiset haluavat Suomeen USA:n verotusmallin. En tarkkaan tiedä, millainen se on, mutta käsittääkseni palkkatulojen verotus on alhainen, koska yhteiskunta ei siellä vastaa pienimmistään. Huonoa omaatuntoaan – tai sosiaalisen paineen vuoksi – rikkaat julkkikset rahoittelevat varoja hyväntekeväisyyteen.

Kun Suomeen rakennettiin hyvinvointivaltiota, tavoitteena oli jakaa yhteistä hyvää, taata yhteiskunnan heikompien toimeentulo ja ihmisarvo. Katsottiin, että hyväntekeväisyys on liian hatara ja oikullinen keino siihen. Hyvinvointivaltion pohjaksi luotiin progressiivinen verotus ja verovaroin ylläpidettiin mm. koulut, sairaalat, yhteiskunnan infrastruktuuri, yliopisto ja kirjastot.

Tällaisen järjestelmän toimiminen perustuu siihen, että kansalaiset luottavat poliitikkoihin ja heidän kykyynsä jakaa rahat oikeudenmukaisesti. Toinen peruspilari on solidaarisuus, sen ymmärtäminen, että toinen ihminen on yhtä tärkeä kuin minä.

Kumpaakaan näistä ei enää ole. Oma napa on lähimpänä, niin kansalaisilla kuin poliitikoillakin. Maailma on muuttunut, yhteiskunnan tehtävä on muuttunut. Yhteiskunnan tehtäväksi on tullut huolehtia isommistaan, koska he vallitsevan ajattelun mukaan pitävät yhteiskuntaa pystyssä.

Kenelle? Itselleen.

Onneksi en ole poliitikko

Olen iloinen siitä, että en ole poliitikko. Voin pitää idealismini. Minun ei tarvitse olla mukana tekemässä maailmankuvani vastaisia suunnitelmia, ehdotuksia ja päätöksiä.

En oikein ymmärrä, mikä on tämä palveluverkkotyöryhmä, joka seuraavaksi käsittelee helsinkiläisten lähikirjastojen lakkauttamista. Tietoja työryhmästä ei löydy googlettamalla eikä Helsingin kaupungin sivuilta. Lauantain Hesarin jutusta ”Helsinki aikoo karsia myös terveysasemia, kouluja ja päiväkoteja” ymmärsin, että palveluverkkotyöryhmä koostuu kaupunginvaltuutetuista, poliitikoista. Silti työryhmän varapuheenjohtajan Elina Moision (vihr.) mukaan poliittiset lautakunnat saavat lopulta päättää, mitkä toimipisteet mahdollisesti lakkautetaan. Luulin, että lopullisesti asian päättää kaupunginvaltuusto kokouksessaan, mutta kunnallishallinto taitaa olla minulle vieras asia.

Huvittavaa asiassa on, että sekä Elina Moisio että Ville Ylikahri (vihr.) julistavat blogissaan vastustavansa kirjastojen lakkauttamista. Myös Ylikahri on palveluverkkotyöryhmän jäsen. Ketä muita siihen kuuluu Hesarin jutussa mainitun Osku Pajamäen (sd) lisäksi? Mihin palveluverkkotyöryhmää tarvitaan?

Miten Moision, Ylikahrin, Pajamäen ja muiden ideologia kestää olla mukana lakkauttamassa terveysasemia, kouluja, päiväkoteja ja kirjastoja?

Poliittinen kasvatus

”Kaikki on keskustapuolueen syytä.” Tähän äitini kommenttiin päättyivät useimmat hiukankin politiikkaa hipovat keskustelut lapsuudessani. Idealistisena alkiolaisena äitini oli hyvin pettynyt keskustapuolueeseen, joka hänen mielestään oli unohtanut Santeri Alkion hyvät opit. Suurimmat katkeruuden hetket liittyivät vuotuisiin verokalentereiden ilmestymiseen. Äitini tutki tarkkaan maanviljelijöiden veroäyrit ja vertasi niitä omiinsa. Miten nekin paljon maata ja metsää omistavat sikatilalliset maksavat vähemmän veroäyrejä kuin mitä hän maksoi pienestä, silloin koulun vahtimestari-keittäjän, palkastaan? MOT: keskustapuolueen syyllisyys oli todistettu. Toinen, lähes yhtä raskauttava todiste, oli järvien rehevöityminen.

1960-luvulla keskustapuolueen syyttäminen kaikesta pahasta ei ollut tapana. Eikä se ollut sitä etenkään Alavudella, jonka asukkaista suurin osa on uskollisia keskustan kannattajia ja äänestäjiä ( yli 51 % edellisissä kunta- ja eduskuntavaaleissa).

Alavutelaisittain tyypillisempää ehkä oli se, että äitini toisinaan varmemmaksi vakuudeksi osallistui poliittiseen keskusteluun kommentilla ”Saatanan sossut”. Tälle demereiden pirullisuudelle hän ei koskaan esittänyt perusteluja. Ehkä se oli vain sanonta, jota toisinaan oli soveliaampaa käyttää keskustelussa.

Nämä lähes irralliset lausahdukset muuttuivat perheessäni vitsiksi enkä usko sen synnyttäneen inhoa keskustaa tai demareita kohtaan. Mutta epäluottamus vallassaolijoita kohtaan jäi.

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku oli myös Alavudella poliittisen aktiivisuuden aikaan. Kouluneuvostovaaleja pidettiin ja monet nuoret tunnustautuivat taistolaisiksi tai maolaisiksi. Kommunistinen opintopiiri jakoi oppejaan. Olin liian nuori ymmärtääkseni näistä muuta kuin kuilun ihmisten välillä. Yhtäkkiä pahiksia olivatkin kokoomuslaiset. Kysymykseeni kokoomuslaisten ajatusmaailmasta minulle vastattiin, että he kannattavat mm. apartheidia ja olisivat kannattaneet natseja. Etelä-Afrikan harjoittama apartheid oli siihen aikaan pahimpia tietämiäni asioita. Eihän sellaista voi kukaan kannattaa, mutta aloin kuitenkin suhtautua varauksellisesti kokoomuslaisiin. Ymmärtääkseni jotain lainasin Marxin Pääoman. Luin muutaman sivun, mutta ei ymmärrykseni siitä lisääntynyt.

Vasta paljon myöhemmin olen tajunnut, kuinka tuon ajan voimakas aatemaailmaa värittää ihmisten tapoja käsittää ja arvottaa asioita. Annan esimerkkejä. Kaupallisuus on pahasta. Kaupallisesti menestynyt bändi, ei kai sellainen voi olla hyvä. Agatha Christie kirjoitti vain yläluokan näkökulmasta, siispä hänen kirjansa ovat vain halpaa viihdettä. Viihde on pahasta, koska se ei sivistä ihmistä eikä sisällä yhteiskunnallista ajattelua. Aikakauden keskeisin ajatus taisi kuitenkin olla käsitys yhteisön ylivoimaisuudesta yksilöön verrattuna. Joukossa on voimaa ja yksilön on sopeuduttava ja alistuttava yhteisön edun mukaisesti.

Noin ei enää ajatella. Kaupallisesti menestyneen bändin täytyy olla hyvä, ei kai se muuten menestyisi. Vapaa-aikana hakeudutaan viihteen pariin sankoin joukoin. Ja yksilö on kuningas yksinäisellä saarellaan.

Odotan jo antiteesia.

edit: Miten tällainen virhe pääsi tekstiin, missä ajatukseni olivat. En odota antiteesia vaan synteesiä.

Olen duunari

Olen hyvin iloinen siitä, että Paavo Arhinmäki valittiin vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Toivon ja uskon, että hänen johdollaan vasemmistoliitto siirtyy menneisyydestä nykyaikaan. Luin Paavo Arhinmäen kirjan Punavihreä sukupolvi heti sen ilmestyttyä. Sen keskeinen sisältö oli politiikan tuomisessa ihmisten keskelle, sinne missä ihmiset liikkuvat. Kannatan tällaista ajatusta lämpimästi, sillä demokratian kriisissä on pitkälti kyse ihmisten vieraantumisesta politiikasta.

Tänään Hesarissa oli mielipideosastolla Henry Laasasen kirjoitus, siitä, mitä hän odottaa uudistuvalta vasemmistoliitolta. Laasasen mukaan vasemmistoliiton tulisi ryhtyä ajamaan miesasiaa, koska ” kaikki suuret ei-konservatiiviset puolueet (sdp, vihreät) alkavat olla niin tiukasti feministien hallinnassa, että niiltä puuttuu uskottavuus duunarimiesten keskuudessa”.

Anteeksi vain Henry Laasanen, mutta luulin vasemmistoliiton äänestäjien joukossa olevan myös duunarinaisia. Vai onko duunarius vain miesten asia? Eikö naisten äänillä ole merkitystä? Voisiko vasemmistoliitto ajaa ihmisten asiaa, olivat he sitten miehiä tai naisia?

Olen duunari siten, että myyn työvoimani työnantajalle, eli teen palkkatyötä. Minulle tällainen duunarin määritelmä riittää. Minusta se riittää myös vasemmistoliitolle. En usko puolueen enää, varsinkaan Paavo Arhinmäen johdolla, tukeutuvan pelkästään teollisuuden duunareihin. Meitä duunareita kun on töissä kaikilla työpaikoilla, oli sitten kyse Nokiasta tai lähikirjastosta. Olen ymmärtänyt, että vasemmistoliitto ajaisi myös pätkätyöläisten ja työttömien asiaa.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten vasemmistoliiton uudistuminen onnistuu. Toivotan onnea työhön!

Terveisiä Facebookista

Hyvä Pentti Otto Koskinen,

emme enää halua sinun olevan Facebookin jäsen. Erotamme sinut, koska kirjoituksesi ja valokuvasi loukkaavat uskontoa ja ovat liian poliittisia.

Ei, Pentti Otto Koskinen ei saanut tuollaista viestiä. Eikä mitään muutakaan viestiä. Mutta Facebookin käyttäjä hän ei enää ole.

Pentti Otto Koskinen on performanssitaiteilija. Facebookissa hänellä oli valokuvia mm. performanssistaan Mika Aalto-Setälä imettää haavoistaan. Ehkä se loukkasi uskontoa.

Pentti Otto Koskinen perusti Facebookiin ryhmän "Mainostoimisto pyytää anteeksi". Lisäksi hän teki asiaan liittyen videon. Se oli kai liian poliittista.

Tätähän Facebook on. Viharyhmiä saa olla eikä niitä saada poistettua. Rajoja koettelevaa taidetta Facebook ei kuitenkaan suvaitse. Eikä kannanottoa politiikkaan silloin, kun se ei ole konsensuksen mukainen.

Facebookin käyttäjäehdoissa sanotaan näin:
Ymmärrät ja hyväksyt, että Yritys voi tarkistaa Sivuston ja harkintansa mukaan poistaa (ilmoittamatta) Sivuston Sisällön tai Käyttäjän Sisällön mistä tahansa syystä tai ilman syytä, mukaan lukien Käyttäjän Sisältö, joka Yrityksen harkinnan mukaan on tämän Sopimuksen tai Facebookin menettelyohje -sivun ohjeiden vastaista tai jota voidaan pitää loukkaavana, laittomana, muiden oikeuksia loukkaavana, muita vahingoittavana tai muiden turvallisuutta uhkaavana.

Menettelyohjeita lukemallakaan en ymmärrä, miksi Pentti Otto Koskinen suljettiin pois Facebookista.

Politiikka tunnetilana

Vihreässä Langassa 20.3.2009 oli Johan Ehrenbergin haastattelu. Hän on ruotsalainen vaihtoehtolehtien perustaja, äänekäs energiavaikuttaja ja sosialisti. Sosialismiaan hän perustelee sillä, että hän luottaa ihmisissä olevaan hyvään.

Ehrenbergin mukaan katkeruus tekee ihmisestä porvarin. Tällöin kaikki on jonkun muun vika ja "ihminen lakkaa olemasta luova voima". Myös Julia Cameronin kirjassa Tie luovuuteen katkeroituminen aiheuttaa luovuuden tukkeutumisen. Cameron myös painottaa että kaiken syyn vierittäminen toisen niskaan tekee ihmisestä riippuvaisen toisista ihmisistä ja heikon. Onko sitten niin, että vastuun ottaminen omasta elämästä tekee ihmisestä sosialistin?

Ehrenbergin mukaan porvarillisuuden voimanlähde on usko siihen, että kaikki ihmiset ovat valheellisia. Tällaisen vaikutelman itsestään on antanut mm. Ben Zyskowicz, joka useaan otteeseen on puhunut sosiaalitukien väärinkäyttäjistä. Heidän vuokseen sosiaalituet on pidettävä pieninä, koska siten estetään "sosiaalipummien" määrän kasvaminen. Puhumalla "sosiaalipummeista" lisätään ns. kunnon kansalaisen katkeruutta: minun palkkani, minun veroni ja tuo toinen saa rahaa tekemättä mitään. Toivon totisesti etten koskaan harhaudu ajattelemaan noin kateellisesti ja katkerasti.

Suomessa opetusministeri Henna Virkkunen esitti Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa, että "Sdp ja vasemmistoliitto ovat katkerien ihmisten puolueita. Ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät". Virkkunen joutui pyytämään lausuntoaan anteeksi, vaikkakin se kuvastanee oivallisesti kokoomuslaista ajattelua.

Virkkusen mukaan Suomessa katkerista tulee sosialisteja ja Ehrenbergin mukaan heistä tulee Ruotsissa porvareita. Kumpikin määrittelee katkeruudella itselleen vastakohtaista poliittista suuntausta. Olin kuvitellut, että ihminen, oli sitten suomalainen tai ruotsalainen tai minkä maalainen hyvänsä, valitessaan poliittista suuntaustaan perustaa valintansa tunnetilan lisäksi esimerkiksi rationaaliseen pohdintaan.

Tai sitten politiikkakin on tunnetila.

Hyväosaiset metelöivät

Pääministeri Matti Vanhanen keksi Rukalla hiihdellessään ratkaisun Suomen ongelmiin: nostetaan eläkeikä 65 vuoteen! Tällaisista asioista on ennen ollut tapana keskustella ammattiliittojen kanssa, mutta tällainen vuoropuhelu ei pääministeriä kiinnostanut, koska ne kuitenkin olisivat vastaan.

Asiasta on noussut valtava meteli. Ammattiliitot olivat mielenosoituksellisesti poissa Sata-komitean kokouksesta, oppositio tekee asiasta välikysymyksen, netti täyttyy keskusteluista ja lehtien mielipideosastoilla ihmetellään ratkaisua.

Suomalaisten eliniänodote on noussut hitaasti ja varmasti. Tilastokeskuksen sivuilla tilastot ulottuivat vuoteen 2007 ja silloin 0-vuotiaan miehen eliniänodote oli 75,9 vuotta ja 0-vuotiaan naisen eliniänodote 82,9 vuotta. Näihin lukuihin verrattuna 65-vuotiaana eläkkeelle ei kuulosta mitenkään pahalta. Toinen juttu on sitten se, miten päätös vaikuttaa työpaikkojen ikärakenteisiin. Kuinka ollaan innovatiivisia ja pysytään kehityksessä mukana, kun työpaikalla jyräävät 60-65 -vuotiaat?

Etupäässä meteli eläkeiän nostamisesta inhottaa minua. Inhottaa sen takia, että epäilen kohun peittävän alleen vähempiosaisten ihmisten sosiaaliturvassa tapahtuvia heikennyksiä. Eikä heidän puolestaan nosteta meteliä! Eivätkä he itse sitä useinkaan tee.