27/100: Pihavirkiä

Pihavirkiä oli minulle tuntematon sana tähän päivään asti. Työkaveri oli tosin varma, että tottahan minä pihavirkiän tiedän, onhan se pohjalainen sana. Pyöritin vain päätäni ja kolleega alkoi selittää:

"Pihavirkiä hössöttää ja touhuaa jokapaikassa ja puhuu mitä sylki suuhun tuo."

Pohjalaisuuteen tuollainen touhotus ei tietenkään sovi, kuuluu olla jähmeä, harvasanainen ja huumorintajuton. Siksi epäilen, että jossain muualla tämä ihastuttava sana pihavirkiä määriteltäisiin paljon positiivisemmassa hengessä.

Kuvassa Osku-kissamme näyttää Otto-veljelleen, miten pihavirkiä loikkii ulkona. Otto puolestaan osoittaa pohjalaista temeperamenttia ja kävelee hillitysti ja päämäärätietoisesti.

Onni on uusi sana päivässä!

Pohjalainen huumorintaju

Huumoria on monenlaista. Hauskaa ja oikein ikävää. Sain viime viikolla tutustua ns. pohjalaiseen huumorintajuun. Se on jäänyt minulle vieraaksi, niin pohjalainen kuin olenkin. Kesti päiviä uskoa, että kaikki ilkeät huomautukset olivatkin huumoriksi tarkoitetut.

Kun tyttären isä ilmoittaa haluavansa allergialääkettä ylioppilasjuhlia vastaan, otan sen tosissani. Niin teki tyttärenikin. Saimme kuulla useita kommentteja siitä, kuinka kamala kokemus tyttären ylioppilasjuhlat hänelle ovat. Kun loukkaannuimme, otimme tosissamme, saimme kuulla: "Ettekö te nyt leikkiä ymmärrä?". Ei, en ymmärrä.

Tyttären isä piti puheen tyttärelleen juhlissa. Liikuttui, nieleskeli kyyneleitään. Haluan uskoa, että tämä oli se, miten hän oikeasti asian koki ja tunsi. Hienoksi ja ihanaksi asiaksi. Tytär on kasvanut isoksi ja aikuiseksi, saanut ylioppilaslakin ja sitä on syytä juhlia.

En tiennyt, että ilkeä ja loukkaava huumorintaju viittaa nimenomaan pohjalaiseen huumoriin, mutta asia on todistettu minulle useasti. Tosin olen ollut sen kohteena, vaikka humoristi olisi ollut äkkiväärä savolainen. Kovin tarkkarajainen käsite pohjalainen huumori ei siis ole. Mutta en varmaan ikinä opi ymmärtämään sitä huumoriksi. Minusta ilkeys ja pahasti sanominen ei ole hauskaa. Olen tosikko!