”Lupaa minulle yksi asia. Älä tee mitään holtitonta.”
Tämän sanottuaan Edward lähti pois, jätti Bellan.
Yli sadan vuoden iästään huolimatta Edwardilla ei ollut elämänkokemusta eikä hän ymmärtänyt mitään rakkaudesta. Ei rakasta saa jättää yhtäkkiä. Ei saa valehdella eikä keksiä jotain huteraa tekosyytä, jonka toinen järkyttyneenä uskoo. Koska kokee parhaillaan jotain uskomatonta.
Bella istuu monta kuukautta huoneessaan, surusta mykkänä. Uponneena suruunsa hän ei reagoi vuodenajan vaihtumiseen eikä muihin ihmisiin.
Lopulta Bellan isä sanoi, että nyt saa riittää. Bella nousi ja lähti ystävänsä Jessican kanssa ulos. Moottoripyöräpoikien ilmestyttyä paikalle Edwardin hahmo varoittaa Bellaa. Tämän jälkeen Bella hakeutuu tietoisesti vaarallisiin tilanteisiin, on holtiton, tavoittaakseen Edwardin edes jotenkin. Ilman Edwardia Bellan elämällä ei ole merkitystä.
Olen kokenut tämän liian läheltä. Elokuvan päätyttyä tyttäreni sanoi: ”En ole koskaan itkenyt minkään elokuvan aikana yhtä paljon”. Jos olisin tiennyt Uudenkuun käsittelevän yksin jätetyn naisen surua, olisin miettinyt pari kertaa elokuvan katsomista yhdessä tyttäreni kanssa. Ehkä hänelle kuitenkin teki hyvää elokuvan aikana itkeä ja surra muutaman vuoden takaista jätetyksi tulemistaan.
Elokuvassa tapahtuu käänne Bellan hypättyä jyrkänteeltä mereen. Surun, epätoivon ja holtittomuuden aika on ohi. Edward on pelastettava!
Elokuva päättyy onnellisesti, luullakseni, sillä Edward pyytää Bellaa menemään naimisiin kanssaan. Vastausta ei elokuvassa anneta.
Kirjasta Houkutus kirjoitin, etten pysty ymmärtämään Bellan ajatusmaailmaa. Elokuvassa Uusikuu ymmärsin. Eläydyin Bellan suruun ja epätoivoon voimakkaasti. Saa nähdä, miten kirja Uusikuu minuun vaikuttaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paranormaalit romanssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paranormaalit romanssit. Näytä kaikki tekstit
26. huhtikuuta 2010
25. huhtikuuta 2010
Kaunotar kohtaa hirviön(?)
Kasvissyönti on in. Jopa vampyyrit kutsuvat itseään kasvissyöjiksi, koska kieltäytyvät ihmisen verestä. Näin on ainakin kirjassa ja elokuvassa Houkutus. Edward Cullen toteaa, ettei hän halua olla hirviö.
Nuorille kirjoitettu Houkutus on paranormaali romanssi, jossa ihminen ja vampyyri rakastuivat toisiinsa. Bella rakastui Edwardiin tämän kauneuden takia, Edward rakastui Bellaan tämän tuoksun takia. Edwardia kiehtoi myös se, ettei pystynyt lukemaan Bellan ajatuksia.
Nähtyään Edwardin ensimmäisen kerran Bella muisti jokaisesta tapaamisesta kertoa, kuinka täydellisen kaunis Edward on. Bella häikäistyi, hänen hengityksensä salpautui, hänen täytyi kääntää katseensa pois kohdatessaan Edwardin täydellisyyden. Harvoin olen lukenut näin esineellistävää tekstiä.
Bellan omaa ulkoista olemusta ei kirjassa juurikaan kuvailla. Nimi on toki enne, sana bella tarkoittaa kaunista. Sukunimi Swan antoi lukijalle myös mielikuvan Bellasta kauniina nuorena neitona.
Elokuvassa Kristen Stewartin esittämä Bella oli arkisen kaunis, ei lumoava. Kirjaa lukiessani ihmettelin, miten kukaan voi näytellä täydellisen kaunista vampyyrinuorukaista? Robert Pattinson ei minusta ole täydellisen kaunis, mutta en taida kuulua kohderyhmään enkä siksi näe asiaa oikein :)
Houkutus oli kirjana lähes tylsä. Mutta oli siinä hyvät puolensa. Pidin vampyyrimytologiaan liittyvistä tarinoista, joista osa oli uusia. Cullenien talo keskellä metsää lasisine seinineen oli yllättävä, samoin Cullenien vain ukkosmyrskyssä pelaama baseball. Vampyyrin myrkky oli minulle aivan uutta.
Pidin myös siitä, kuinka Alice perusteli Bellalle syytä siihen, että koko Cullenin perhe oli valmis suojelemaan Bellaa:
”Edward on ollut yksin melkein sata vuotta. Nyt hän on löytänyt sinut. Sinä et voi tietää, miten hän on muuttunut, toisin kuin me, jotka olemme eläneet hänen kanssaan ties kuinka kauan. Luuletko että yksikään meistä pystyisi katsomaan häntä silmiin sataan vuoteen, jos hän menettäisi sinut?”
Elokuvassa esitetty perustelu ei sisältänyt yhtä paljon perheensisäistä rakkautta.
Minun oli vaikea ymmärtää kirjan Bellan ajatusmaailmaa. Hän poukkoili, taktikoi, väänteli ja käänteli. Aidolta hän ei vaikuttanut, edes rakkaudessaan Edwardia kohtaan. Bellan ominaisuuksista pidin eniten hänen kömpelyydestään. Elokuvan Bella oli suoraviivaisempi ja se teki elokuvasta huomattavasti kiinteämmän ja toimivamman.
Elokuvassa vastakkainasettelu hyvien ja pahojen vampyyrien välillä oli konkreettisempi. Cullenin perheen kauneuden ja vegetrarismin vastapainona olivat James, Victoria ja Laurent, jotka eivät olleet yhtä kauniita ja jotka näkivät ihmiset kävelevinä lounaina. Kirjasta poiketen James, Victoria ja Laurent aiheuttivat pelkoa Forksin alueella elokuvan alusta alkaen.
Voisi olettaa, että vampyyrit ovat hirviöitä. Edwardin hirviömäisyys oli sekä kirjassa että elokuvassa vain hänen mielessään. Hän puhui siitä, että himoitsee Bellan verta, mutta saman tien torjui ajatuksen kauhistuneena. Edwardille Bellan fyysinen läheisyys oli vaikeaa, koska hän pelkäsi itsehillintänsä pettävän.
Houkutusta on paheksuttu sen seksuaalisuuden takia. Ehkä paheksujat eivät ole lukeneet kirjaa tai katsoneet elokuvaa. Seksiä Houkutuksessa nimenomaan ei ole. Muutamassa elokuvan kohtauksessa siirryttiin vihjailevasti kuvaamaan kasveja. En ymmärtänyt miksi.
Paranormaalit romanssit kiehtovat minua. Siksi jatkan Twilightin parissa lukemalla seuraavaksi Uudenkuun.
Nuorille kirjoitettu Houkutus on paranormaali romanssi, jossa ihminen ja vampyyri rakastuivat toisiinsa. Bella rakastui Edwardiin tämän kauneuden takia, Edward rakastui Bellaan tämän tuoksun takia. Edwardia kiehtoi myös se, ettei pystynyt lukemaan Bellan ajatuksia.
Nähtyään Edwardin ensimmäisen kerran Bella muisti jokaisesta tapaamisesta kertoa, kuinka täydellisen kaunis Edward on. Bella häikäistyi, hänen hengityksensä salpautui, hänen täytyi kääntää katseensa pois kohdatessaan Edwardin täydellisyyden. Harvoin olen lukenut näin esineellistävää tekstiä.
Bellan omaa ulkoista olemusta ei kirjassa juurikaan kuvailla. Nimi on toki enne, sana bella tarkoittaa kaunista. Sukunimi Swan antoi lukijalle myös mielikuvan Bellasta kauniina nuorena neitona.
Elokuvassa Kristen Stewartin esittämä Bella oli arkisen kaunis, ei lumoava. Kirjaa lukiessani ihmettelin, miten kukaan voi näytellä täydellisen kaunista vampyyrinuorukaista? Robert Pattinson ei minusta ole täydellisen kaunis, mutta en taida kuulua kohderyhmään enkä siksi näe asiaa oikein :)
Houkutus oli kirjana lähes tylsä. Mutta oli siinä hyvät puolensa. Pidin vampyyrimytologiaan liittyvistä tarinoista, joista osa oli uusia. Cullenien talo keskellä metsää lasisine seinineen oli yllättävä, samoin Cullenien vain ukkosmyrskyssä pelaama baseball. Vampyyrin myrkky oli minulle aivan uutta.
Pidin myös siitä, kuinka Alice perusteli Bellalle syytä siihen, että koko Cullenin perhe oli valmis suojelemaan Bellaa:
”Edward on ollut yksin melkein sata vuotta. Nyt hän on löytänyt sinut. Sinä et voi tietää, miten hän on muuttunut, toisin kuin me, jotka olemme eläneet hänen kanssaan ties kuinka kauan. Luuletko että yksikään meistä pystyisi katsomaan häntä silmiin sataan vuoteen, jos hän menettäisi sinut?”
Elokuvassa esitetty perustelu ei sisältänyt yhtä paljon perheensisäistä rakkautta.
Minun oli vaikea ymmärtää kirjan Bellan ajatusmaailmaa. Hän poukkoili, taktikoi, väänteli ja käänteli. Aidolta hän ei vaikuttanut, edes rakkaudessaan Edwardia kohtaan. Bellan ominaisuuksista pidin eniten hänen kömpelyydestään. Elokuvan Bella oli suoraviivaisempi ja se teki elokuvasta huomattavasti kiinteämmän ja toimivamman.
Elokuvassa vastakkainasettelu hyvien ja pahojen vampyyrien välillä oli konkreettisempi. Cullenin perheen kauneuden ja vegetrarismin vastapainona olivat James, Victoria ja Laurent, jotka eivät olleet yhtä kauniita ja jotka näkivät ihmiset kävelevinä lounaina. Kirjasta poiketen James, Victoria ja Laurent aiheuttivat pelkoa Forksin alueella elokuvan alusta alkaen.
Voisi olettaa, että vampyyrit ovat hirviöitä. Edwardin hirviömäisyys oli sekä kirjassa että elokuvassa vain hänen mielessään. Hän puhui siitä, että himoitsee Bellan verta, mutta saman tien torjui ajatuksen kauhistuneena. Edwardille Bellan fyysinen läheisyys oli vaikeaa, koska hän pelkäsi itsehillintänsä pettävän.
Houkutusta on paheksuttu sen seksuaalisuuden takia. Ehkä paheksujat eivät ole lukeneet kirjaa tai katsoneet elokuvaa. Seksiä Houkutuksessa nimenomaan ei ole. Muutamassa elokuvan kohtauksessa siirryttiin vihjailevasti kuvaamaan kasveja. En ymmärtänyt miksi.
Paranormaalit romanssit kiehtovat minua. Siksi jatkan Twilightin parissa lukemalla seuraavaksi Uudenkuun.
13. heinäkuuta 2009
Rakastu väärin
Kuunnellessani Finnconissa esitystä paranormaaleista romansseista ihmettelin, miksi esityksen pitäjä ei analysoinut syitä paranormaalien romanssien suosioon. Suuresta suosiosta hän kertoi esimerkkinä, että Tukholman Science Fiction Bokhandelnista ei muuta scifiä juuri löydy. Mielenkiintoista oli myös keskittyminen kirjallisuuteen, kun nimenomaan elokuvat ja tv-sarjat ovat tehneet paranormaaleista romansseista tunnettuja ja suosittuja (Buffy, Twilight).
Kirjallisuudessa paranormaali romantiikka tarkoittaa romanttista kirjallisuutta, jossa on yliluonnollisia elementtejä. Muistaakseni 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun romanttisen kirjallisuuden ja taiteen yksi tärkeimmistä elementeistä oli yliluonnollisuus, jolloin sillä yleensä tarkoitettiin toteutuvia unia (painajaisunia), aaveita ja erilaisia myyttisiä hahmoja. Paranormaalissa romantiikassa yliluonnollisuus tarkoittaa eri lajien välisiä rakkaussuhteita, esim. ihmisen ja vampyyrin välillä.
Eri lajien väliset rakkaudet ovat väärin rakastumista. Huikea esimerkki tästä on Jorge Amadon ihastuttava Kirjava Kissa ja Tytti Pääskynen. Saalistaja rakastuu saaliiseen, saalis vihamieheensä. Onnellista loppua tarinalla ei ole. Onnellinen loppu puuttuu myös Pienen merenneidon tarinasta, jossa merenneito rakastuu ihmiseen.
Paranormaalit romanssit ovat mielestäni eri kulttuureihin kuuluvien ihmisten rakkauden allegorioita. Globaalin muuttoliikkeen aikana yhä useampi rakastuu toisesta maasta, toisesta kulttuurista tulevaan ihmiseen. Eikä se ole helppoa. Kulttuurit voivat olla keskenään vihamielisiä ja kilpailevia, mutta rakkaus kaiken voittaa? Vihan keskellä syntyneen rakkauden kuuluisin esimerkki kirjallisuudessa on Romeo ja Julia. Romeo ja Julia kuolevat, mutta paranormaaleissa romansseissa rakkaus voittaa. Tai häviää mahdottomuuteensa.
Viime EU-vaaleissa eräs ehdokas kampanjoi vaalilauseella ”Äänestä väärin!”. RKP:lla puolestaan oli pari vuotta sitten kampanja ”Rakastu suomenruotsalaiseen!” Mielessäni nämä kaksi lausetta yhdistyvät lauseeksi Rakastu väärin. Toivomukseksi eri kulttuurien välisen kanssakäymisen lisääntymiseksi. Paranormaali romantiikka käsittelee kysymyksiä eri kulttuurien yhteensovittamisesta ja siksi se on niin suosittua.
Kirjallisuudessa paranormaali romantiikka tarkoittaa romanttista kirjallisuutta, jossa on yliluonnollisia elementtejä. Muistaakseni 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun romanttisen kirjallisuuden ja taiteen yksi tärkeimmistä elementeistä oli yliluonnollisuus, jolloin sillä yleensä tarkoitettiin toteutuvia unia (painajaisunia), aaveita ja erilaisia myyttisiä hahmoja. Paranormaalissa romantiikassa yliluonnollisuus tarkoittaa eri lajien välisiä rakkaussuhteita, esim. ihmisen ja vampyyrin välillä.
Eri lajien väliset rakkaudet ovat väärin rakastumista. Huikea esimerkki tästä on Jorge Amadon ihastuttava Kirjava Kissa ja Tytti Pääskynen. Saalistaja rakastuu saaliiseen, saalis vihamieheensä. Onnellista loppua tarinalla ei ole. Onnellinen loppu puuttuu myös Pienen merenneidon tarinasta, jossa merenneito rakastuu ihmiseen.
Paranormaalit romanssit ovat mielestäni eri kulttuureihin kuuluvien ihmisten rakkauden allegorioita. Globaalin muuttoliikkeen aikana yhä useampi rakastuu toisesta maasta, toisesta kulttuurista tulevaan ihmiseen. Eikä se ole helppoa. Kulttuurit voivat olla keskenään vihamielisiä ja kilpailevia, mutta rakkaus kaiken voittaa? Vihan keskellä syntyneen rakkauden kuuluisin esimerkki kirjallisuudessa on Romeo ja Julia. Romeo ja Julia kuolevat, mutta paranormaaleissa romansseissa rakkaus voittaa. Tai häviää mahdottomuuteensa.
Viime EU-vaaleissa eräs ehdokas kampanjoi vaalilauseella ”Äänestä väärin!”. RKP:lla puolestaan oli pari vuotta sitten kampanja ”Rakastu suomenruotsalaiseen!” Mielessäni nämä kaksi lausetta yhdistyvät lauseeksi Rakastu väärin. Toivomukseksi eri kulttuurien välisen kanssakäymisen lisääntymiseksi. Paranormaali romantiikka käsittelee kysymyksiä eri kulttuurien yhteensovittamisesta ja siksi se on niin suosittua.
Tilaa:
Kommentit (Atom)