En ole aikoihin rukoillut näin paljon. En edes tiedä, ketä tai mitä rukoilen. Silti useamman kerran päivässä huokaisen, rukoilen: ”Rakas jumala, auta!”
Asunnon etsiminen Oslosta on toivotonta.
Sikäläiseen Oodiin eli opintojärjestelmään kirjautumiseen tarvitaan norjalainen henkilötunnus. Sen saa tekemällä muuttoilmoituksen. Kaikki kulminoituu asuntoon, jota ei ole.
Selaan tuntitolkulla norjalaisia asuntoilmoituksia. Hyvältä tuntuva maksaa helvetisti. Halpa on jossain hornankuusessa, jossa yksinäisyys vain korostuu. Kimppakämppiin haetaan usein yli 25-vuotiasta ja vapaana olevan huoneen koko on noin 10 neliötä. Mahtuuko sellaiseen sängyn lisäksi edes pöytää?
Tyttäreni pääsi Oslon yliopistoon pohjoismaalaisena, jolloin hänet luetaan samaan ryhmään norjalaisten kanssa. Hänellä ei ole varsinaista ulkomaalaisen opiskelijan statusta, joka helpottaisi asioita huomattavasti.
Uuvun tähän toivottomuuteen. Siksi rukoilen avun lisäksi myös voimaa. Pakko jaksaa, sillä tyttären elämän lisäksi tässä on kyse minun elämästäni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
4. elokuuta 2010
2. elokuuta 2010
Ihmeitä odotellessa
Kesälomaani on vielä viikko jäljellä. Tai enää viikko.
Tämä kesä on ollut outo, kummallinen, erilainen. Ja ihanan lämmin.
Joka päivä olen valmistautunut ottamaan vastaan ihmeen. Että kohtaisin ihmisen, jonka kanssa viettäisin loppuelämäni. Että saisin rahaa niin paljon, että voisin hankkia tyttärelleni asunnon Oslosta. Että elämässäni tapahtuisi jotain.
Ei ole ihmettä tullut elämääni. Ei vieläkään. Alan olla kärsimätön. Olisi jo minun vuoroni!
Tyttäreni opiskelupaikka Oslon yliopistossa ei ole ihme. Ihme olisi ollut, jos hän ei olisi sitä saanut. Jännitän kovasti hänen elämänmuutostaan. Murehdin, ovatko kaikki yliopistoon liittyvät ilmoittautumiset ja kirjautumiset varmasti kunnossa. Odotan sitä merkillistä maksulappua, josta hyväksymiskirjeessä puhuttiin. Suunnittelen hänen muuttoaan asuntoon, jota ei vielä ole.
On vaikea luopua hänestä. Pelkään yksin jäämistä. Pelkään sitä, etten uskalla nukkua öisin. Pelkään tyhjään kotiin tulemista työpäivän jälkeen. Pelkään, että vietän viikonloput puhumatta kenenkään kanssa, vain kissa seuranani. Ja maanantaisin töissä puhumiseen tottumatonta ääntäni.
Aikaa on vähän. Ensimmäinen pakollinen tilaisuus on 19.8. Muutto Oslon olisi kai 15.8 tai siinä paikkeilla. Ja Oslossa täytynee käydä sitä ennen, allekirjoittamassa vuokrasopimus, hoitamassa yliopistolla asioita, hankkimassa puhelinliittymä ja mahdollisesti myös nettiliittymä. Ja vaikka mitä.
Toivon tyttärelleni hyvää ja turvallista alkua uudessa elämässään. Monet kerrat olen vannottanut, että et sitten jää yksin. Rakenna turvaverkostosi mahdollisimman nopeasti. Onneksi hänellä on ennestään norjalaisia ystäviä, joista yksi muistaakseni asuu Oslossa.
Tajuan, ettei peloistani ole mitään hyötyä, mutta niiden vastustaminen on vaikeaa. Se, että en voi tehdä mitäänasioiden eteen, on suurin pelon aiheuttaja. Joudun vain odottamaan. Ensin asunnon ihmettä, sen jälkeen rahan ihmettä. Muutto Oslon ja siellä elämän aloittaminen ei ilman rahaa suju, eikä minulla ole liikoja rahoja. Tiedän, että annan tyttärelleni kaiken, mikä minulla on ja vähän enemmänkin. Mutta se ei riitä. Opintotuki tulee sitten aikanaan ja se auttaa jonkin verran.
Odotan ihmettä.
Tämä kesä on ollut outo, kummallinen, erilainen. Ja ihanan lämmin.
Joka päivä olen valmistautunut ottamaan vastaan ihmeen. Että kohtaisin ihmisen, jonka kanssa viettäisin loppuelämäni. Että saisin rahaa niin paljon, että voisin hankkia tyttärelleni asunnon Oslosta. Että elämässäni tapahtuisi jotain.
Ei ole ihmettä tullut elämääni. Ei vieläkään. Alan olla kärsimätön. Olisi jo minun vuoroni!
Tyttäreni opiskelupaikka Oslon yliopistossa ei ole ihme. Ihme olisi ollut, jos hän ei olisi sitä saanut. Jännitän kovasti hänen elämänmuutostaan. Murehdin, ovatko kaikki yliopistoon liittyvät ilmoittautumiset ja kirjautumiset varmasti kunnossa. Odotan sitä merkillistä maksulappua, josta hyväksymiskirjeessä puhuttiin. Suunnittelen hänen muuttoaan asuntoon, jota ei vielä ole.
On vaikea luopua hänestä. Pelkään yksin jäämistä. Pelkään sitä, etten uskalla nukkua öisin. Pelkään tyhjään kotiin tulemista työpäivän jälkeen. Pelkään, että vietän viikonloput puhumatta kenenkään kanssa, vain kissa seuranani. Ja maanantaisin töissä puhumiseen tottumatonta ääntäni.
Aikaa on vähän. Ensimmäinen pakollinen tilaisuus on 19.8. Muutto Oslon olisi kai 15.8 tai siinä paikkeilla. Ja Oslossa täytynee käydä sitä ennen, allekirjoittamassa vuokrasopimus, hoitamassa yliopistolla asioita, hankkimassa puhelinliittymä ja mahdollisesti myös nettiliittymä. Ja vaikka mitä.
Toivon tyttärelleni hyvää ja turvallista alkua uudessa elämässään. Monet kerrat olen vannottanut, että et sitten jää yksin. Rakenna turvaverkostosi mahdollisimman nopeasti. Onneksi hänellä on ennestään norjalaisia ystäviä, joista yksi muistaakseni asuu Oslossa.
Tajuan, ettei peloistani ole mitään hyötyä, mutta niiden vastustaminen on vaikeaa. Se, että en voi tehdä mitäänasioiden eteen, on suurin pelon aiheuttaja. Joudun vain odottamaan. Ensin asunnon ihmettä, sen jälkeen rahan ihmettä. Muutto Oslon ja siellä elämän aloittaminen ei ilman rahaa suju, eikä minulla ole liikoja rahoja. Tiedän, että annan tyttärelleni kaiken, mikä minulla on ja vähän enemmänkin. Mutta se ei riitä. Opintotuki tulee sitten aikanaan ja se auttaa jonkin verran.
Odotan ihmettä.
30. heinäkuuta 2010
Vuokrata halutaan
Opiskelujen aloittaminen toisessa maassa on äidille aikamoinen stressin aihe. On sitä taatusti myös tyttärelle.
Suurin huolenaihe tällä hetkellä on asunnon puuttuminen. Opiskelija-asuntoja ei ole vapaana, ilmoittavat kyllä jos joku joskus vapautuu. Vapailla markkinoilla on jonkin verran vuokra-asuntoja, mutta hinnat ovat melkoiset, alkaen 6000 tuhannesta Norjan kruunusta.
Ulkomailla opiskelevan asumistuki on enintään 210 euroa kuussa. En tiedä, mihin tuen pienuus perustuu. Mutta parempi sekin kuin ei mitään.
Jos tyttäreni laatisi ”Vuokrata halutaan” ilmoituksen, se olisi suurin piirtein tällainen:
Oslon yliopiston oikeustieteellisessä opinnot aloittava suomalainen 20-vuotias nuori nainen etsii yksiötä Oslon alueelta. Asunto voi olla kalustettu tai kalustamaton. Kiire. Opinnot alkavat 19.8.2010.
Sattuisiko kukaan tietämään vapaata asuntoa Oslossa ja jota voisi vuokrata tyttärelleni?
Suurin huolenaihe tällä hetkellä on asunnon puuttuminen. Opiskelija-asuntoja ei ole vapaana, ilmoittavat kyllä jos joku joskus vapautuu. Vapailla markkinoilla on jonkin verran vuokra-asuntoja, mutta hinnat ovat melkoiset, alkaen 6000 tuhannesta Norjan kruunusta.
Ulkomailla opiskelevan asumistuki on enintään 210 euroa kuussa. En tiedä, mihin tuen pienuus perustuu. Mutta parempi sekin kuin ei mitään.
Jos tyttäreni laatisi ”Vuokrata halutaan” ilmoituksen, se olisi suurin piirtein tällainen:
Oslon yliopiston oikeustieteellisessä opinnot aloittava suomalainen 20-vuotias nuori nainen etsii yksiötä Oslon alueelta. Asunto voi olla kalustettu tai kalustamaton. Kiire. Opinnot alkavat 19.8.2010.
Sattuisiko kukaan tietämään vapaata asuntoa Oslossa ja jota voisi vuokrata tyttärelleni?
24. heinäkuuta 2009
Jäähyväiset, osa 2
Eilinen oli raskas päivä. Villen kuolema ja hautajaiset kirvoittavat kyyneleet silmiini edelleen.
Villen lisäksi hyvästelin eilen opiskelijaidentiteettini. Kävin läpi opiskeluajan mapit ja kansiot. Säilytin ainoastaan omat tekstini, kirjoista tekemäni muistiinpanot ja joitakin yksittäisiä juttuja. Kaikki muut vein paperinkeräykseen. Viisi kassillista paperia ja 12 mappia.
Papereita läpi käydessäni ajattelin sitä valtavaa tietomäärää, jonka itselleni hankin. Lähes joka kurssiin liittyen luin huomattavasti vaadittua enemmän. Etenkin kaikki kansalaisvaikuttamiseen ja demokratiaan liittyvät asiat saivat minut penkomaan nettiä ja kirjastoa lisää.
Ja taas ihmettelin sitä, ettei työpaikkani halunnut hyödyntää osaamistani ja tietämystäni silloin kun se oli suurimmillaan eli opiskeluaikana. Eipä minulle haluttu antaa opintovapaatakaan. Olin kuulemma liian tärkeä Nuorten parlamentille ja gradun tekeminen on pikkujuttu, joka tehdään työn ohessa. Väitelleen tohtorin mielestä gradu on pikkujuttu. Murrosikäisen tyttären äidin, yksinhuoltajan, silmissä kyse ei ole pikkujutusta.
Tunnollisena ihmisenä annoin itseni sekä työlle että opinnoille. Sairastuin. Olin kuumeessa joka ikinen päivä, olin hyvin väsynyt ja minulle tuli muistihäiriöitä. Olin töistä poissa väsymyksen ja kuumeen takia. Mutta opintovapaata en saanut. Enkä opintoihini liittyviä työtehtäviä.
Stressin ja erilaisten ristiriitojen seurauksena romahdin kesän 2007 alussa. Olin koko kesän sairaslomalla ja lomalla. Töihin palasin innokkaana ja luovana, ideoita pursuen. Lähes jokainen ideani tyrmättiin. Hoidin vielä vuoden 2008 Nuorten parlamentin valmistelut, mutta sydämeni ei ollut enää työssä mukana. Opintoja en pystynyt edes ajattelemaan.
Olin ollut passiivinen opiskelija jo pari vuotta. Viime syksynä minulle kävi vahinko yliopistoon ilmoittautumisen kanssa. Olin päättänyt ilmoittautua viimeisenä mahdollisena päivänä eli syyskuun 15. En käynyt yliopiston sivuilla sitä ennen. Olisinpa käynyt. Ilmoittautumisen ajankohtaa oli muutettu, viimeinen ilmoittautumispäivä oli ollut syyskuun 1. päivä. Se niistä opinnoista.
Ehkä jossain vaiheessa palaan yliopistoon. Nautin opiskelemisesta, uudesta tiedosta ja asioiden ymmärtämisestä uudella tavalla, uusilla käsitteillä. Olen aina vastannut kysymykseen ”Mitä tekisit elämässäsi, jos et tekisi sitä mitä nyt teet?” samalla tavoin: opiskelisin.
Viime aikoina olen löytänyt elämääni muita asioita. Opiskelu ei tunnu enää niin tärkeältä identiteettiäni rakentavana asiana. Siksi opiskelusta muistuttavista asioista luopuminen oli helppoa - ja raskasta.
Villen lisäksi hyvästelin eilen opiskelijaidentiteettini. Kävin läpi opiskeluajan mapit ja kansiot. Säilytin ainoastaan omat tekstini, kirjoista tekemäni muistiinpanot ja joitakin yksittäisiä juttuja. Kaikki muut vein paperinkeräykseen. Viisi kassillista paperia ja 12 mappia.
Papereita läpi käydessäni ajattelin sitä valtavaa tietomäärää, jonka itselleni hankin. Lähes joka kurssiin liittyen luin huomattavasti vaadittua enemmän. Etenkin kaikki kansalaisvaikuttamiseen ja demokratiaan liittyvät asiat saivat minut penkomaan nettiä ja kirjastoa lisää.
Ja taas ihmettelin sitä, ettei työpaikkani halunnut hyödyntää osaamistani ja tietämystäni silloin kun se oli suurimmillaan eli opiskeluaikana. Eipä minulle haluttu antaa opintovapaatakaan. Olin kuulemma liian tärkeä Nuorten parlamentille ja gradun tekeminen on pikkujuttu, joka tehdään työn ohessa. Väitelleen tohtorin mielestä gradu on pikkujuttu. Murrosikäisen tyttären äidin, yksinhuoltajan, silmissä kyse ei ole pikkujutusta.
Tunnollisena ihmisenä annoin itseni sekä työlle että opinnoille. Sairastuin. Olin kuumeessa joka ikinen päivä, olin hyvin väsynyt ja minulle tuli muistihäiriöitä. Olin töistä poissa väsymyksen ja kuumeen takia. Mutta opintovapaata en saanut. Enkä opintoihini liittyviä työtehtäviä.
Stressin ja erilaisten ristiriitojen seurauksena romahdin kesän 2007 alussa. Olin koko kesän sairaslomalla ja lomalla. Töihin palasin innokkaana ja luovana, ideoita pursuen. Lähes jokainen ideani tyrmättiin. Hoidin vielä vuoden 2008 Nuorten parlamentin valmistelut, mutta sydämeni ei ollut enää työssä mukana. Opintoja en pystynyt edes ajattelemaan.
Olin ollut passiivinen opiskelija jo pari vuotta. Viime syksynä minulle kävi vahinko yliopistoon ilmoittautumisen kanssa. Olin päättänyt ilmoittautua viimeisenä mahdollisena päivänä eli syyskuun 15. En käynyt yliopiston sivuilla sitä ennen. Olisinpa käynyt. Ilmoittautumisen ajankohtaa oli muutettu, viimeinen ilmoittautumispäivä oli ollut syyskuun 1. päivä. Se niistä opinnoista.
Ehkä jossain vaiheessa palaan yliopistoon. Nautin opiskelemisesta, uudesta tiedosta ja asioiden ymmärtämisestä uudella tavalla, uusilla käsitteillä. Olen aina vastannut kysymykseen ”Mitä tekisit elämässäsi, jos et tekisi sitä mitä nyt teet?” samalla tavoin: opiskelisin.
Viime aikoina olen löytänyt elämääni muita asioita. Opiskelu ei tunnu enää niin tärkeältä identiteettiäni rakentavana asiana. Siksi opiskelusta muistuttavista asioista luopuminen oli helppoa - ja raskasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)