Noidan veli

Diana Wynne Jonesin Noidan veli ilmestyi suomeksi vuonna 1980. Ensilukeminen teki suuren vaikutuksen ja pidin sitä yhtenä parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Sisareni lukivat sen myös ja keskusteluissa ilmeni, että he kaikki eivät pitäneetkään kirjasta. He pitivät sitä liian ahdistavana voidakseen nauttia siitä.

Päätin lukea Noidan veljen nyt uudestaan, ties kuinka monennen kerran. Halusin lukea sen itselleni varoitukseksi ja muistutukseksi. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin useampi vuosi, joten muistissani olivat vain kirjan pääpiirteet. Noidan veli kertoo Kissasta, oikealta nimeltään Eric, jonka sisar Gwendolen on mahtava noita. Kissa on passiivinen tarkkailija, joka palvoo sisartaan. Itseään hän ei pidä minään, kaikki taito ja lahjakkuus, aivan kaikki, on Gwendolenissa.

Kissa on puhtaimpia itsensä syrjäyttämisen hahmoja, mihin olen kirjallisuudessa törmännyt. Koska itseni syrjäyttäminen on persoonallisuuteni huonoimpia ominaisuuksia (ominaisuus, jonka näkevät vain minut paremmin tuntevat ihmiset), ajattelin, että tämä kirja vahvistaa minua pitämään huolen itsestäni.

Myöskään Kissa ei osaa huolehtia itsestään eikä hän osaa puolustaa itseään. Kissa vähättelee itseään aina kun se on mahdollista. Chrestomancin kysyessä Kissalta voiko tähän luottaa, Kissa vastaa: ”Älkää ihmeessä. Se olisi ihan hirveää. Minuun ei voi yhtään luottaa.”

Koska Kissa ei pidä itseään minään, hän ei myöskään ota vastuuta. Gwendolen on ilkeä, töykeä, huonokäytöksinen ja omaan ylivoimaisuuteensa luottava noita, joka kostonhimossaan tekee useita inhottavia taikoja Chrestomancin linnassa. Kissan mielestä hänen tehtävänsä ei ollut puuttua Gwendolenin taikoihin. Jos Kissa jotenkin kommentoi Gwendolenin tekemiä taikoja, hän saattoi sanoa, että se oli rumasti tehty.

Gwendolenin lahjakkuus perustui Kissan lahjojen hyväksikäyttämiseen. Omien voimavarojen tunnistamattomuus ja niiden tiedostamaton luovuttaminen toisen käyttöön aiheuttavat Kissan kuoleman. Monta kertaa, sillä hänellä oli yhdeksän henkeä.

Gwendolen lähti toiseen maailmaan ja hänen sijalleen tuli kaksoisolento Janet. Kissa joutui ottamaan vastuun Janetista, koska Janet ei muuten olisi selvinnyt Kissan maailmassa. Gwendolenin lähtö sai aikaiseksi myös sen, että Kissan omat voimavarat alkoivat tulla esiin.

Diana Wynne Jones voitti Noidan veli kirjallaan vuonna 1977 Guardian Awardin. Omista voimavaroistaan tietämättömiä henkilöitä on hänen muissakin kirjoissaan, kuten esimerkiksi riemukkaan hauskassa Voi noita noitia –teoksessa. Liikkuva linna oli Hayao Miyazakin ohjaaman piirretyn elokuvan perustana.

---------------
Huomasin vasta kirjaa hyllyyn laittaessani, että Voi noita noitia on Eva Ibbotsonin kirjoittama. Pyydän anteeksi aikaisemmin antamaani virheellistä tietoa.

Pimeä nousee

Olen naiivi, lapsellinen ja idealistinen. Juuri siksi luen edelleen nuorille suunnattuja kirjoja. Joululukemisekseni valitsin nuorten fantasiakirjan Pimeä nousee, joka on Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan toinen osa. Sarjan ensimmäinen osa Yllä meren, alla kiven julkaistiin lapsellisin viisikkomaisin kansin, aivan kuin kokeeksi. En tiedä, minkälainen vastaanotto kirjalla oli Suomessa aikoinaan, mutta onneksi sarjan kääntämistä jatkettiin. Varsinkin kun sarjan päähenkilö Will aloittaa olemisensa vasta toisessa osassa.

Ainut syy Pimeä nousee -kirjan valinnaksi joululukemiseksi oli sen tapahtumien sijoittuminen talvipäivänseisauksen ja loppiaisen väliin. Mieleeni ei tullut muita kirjoja, jotka näin tarkkaan ajoittuvan joulunaikaan, vaikka niitä lienee olemassa. Loppiaisen tienoilla luen Loppiaisaaton eli Kuten haluatte!

Valinta oli onnistunut, ainakin se on usein pyörinyt mielessäni katsellessani jatkuvaa lumisadetta ja tuntiessani kiristyvän pakkasen. Lumella ja kylmällä on kirjassa keskeinen rooli, ne ovat tarinassa pimeän keinoja estää ikivanhoja toimimasta. Tapahtumapaikkana on eteläinen Englanti. Maa, jossa pienikin lumisade aiheuttaa edelleen sekasortoa. Kun siihen yhdistää pakkasen, englantilaiset ovat pulassa, ainakin minusta se on vaikuttanut siltä. Kirjassa tosin vain melkein.

"Hassua", Will sanoi kun he puikkelehtivat häntä kohti. "Kaikki on ihan pielessä ja silti ihmiset näyttävät paljon onnellisemmilta kuin muulloin. Katsokaa nyt. Kihisevät innosta."
"Englantilaisia", Merriman sanoi.

Pimeä nousee ei ole elämää suurempi, mutta se on hyvä kirja ja se riittää minulle. Kirjan lukeminen on nautinnollista, koska sen kieli on sujuvaa, kuvailevaa ja taitavaa. Puhdasta fantasiaa se ei ole, sillä Willin elämä tässä ja nyt on koko ajan läsnä. Will on samanaikaisesti viimeinen Ikivanha ja 11-vuotias poika. Molemmat tasot tai elämät on taitavasti lomitettu yhteen. Hyvän ja pahan välinen taistelu on tarinan teemana toki tuttu, mutta silti Pimeä nousee on raikas ja poikkeaa edukseen monesta muusta kirjasta.

Kirjasta on tehty elokuva, jota en ole nähnyt. Olen lukenut muutaman arvostelun elokuvasta. Niissä se yleensä arvioitiin ala-arvoiseksi. Jos se on yhtä huono filmatisointi kuin Kultainen kompassi oli, en sitä halua nähdäkään. Kultaisen kompassin ja koko Universumin tomu -trilogian lukemista suosittelen myös. Miksi tyytyä huonoon leffaan, kun on mahdollista lukea loistavaa kirjallisuutta?