Ja jos vielä kyselet, kutsun vartijan!

Kävin tyttären kanssa työvoimatoimistossa. Toivottavasti se oli viimeinen kerta, kun hänen tarvitsi siellä asioida. En saanut selville, mitä siellä tehdään, mistä niille ihmisille maksetaan palkkaa. Ainut apu, jonka tyttäreni on sieltä koko aikana saanut, on ollut kehotus hakeutua työharjoitteluun.

Hän teki työtä käskettyä ja oli kaksi kuukautta työharjoittelussa ja piti siitä kovasti. Tosin työvoimatoimisto onnistui sotkemaan sen asian muutaman kerran. Ensin ne antoivat lausunnon Kelalle työharjoittelusta ja oikeudesta päivärahaan sinä aikana ja laittoivat lausuntoon väärät päivänmäärät. Ihmettelimme näin huolimatonta työntekoa ja korjasimme virheen.

Työharjoittelun loputtua tyttäreni sai lausunnon, ettei ole oikeutettu mihinkään tukeen, koska ei ollut ilmoittautunut työnhakijaksi viimeisenä työharjoittelupäivänään. Lausunnossa mainittiin, että se on tuotettu automaattisesti työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmässä, päiväys oli ennen työharjoittelun päättymistä. Tämäkö palvelua?

Sen jälkeen Kela ilmoitti, että tyttäreni on ollut luvatta poissa työharjoittelusta useita päiviä ja että se harkitsee päivärahan peruuttamista niiltä päiviltä. Siis mitä? Toki tyttäreni oli ollut sairas, mutta hän noudatti tarkasti työpaikan käytäntöjä ja teki kaikesta asianmukaiset selvitykset.

Tyttäreni sai kopiot näistä selvityksistä ja meni niiden kanssa työvoimatoimistoon. Se ei heille riittänyt, harjoitteluajan esimieheltä tarvittiin vielä kirjallinen lausunto työpaikan käytännöistä ja että tyttäreni oli niitä noudattanut. Sen lisäksi työvoimatoimistosta oli soitettu työharjoittelun esimiehelle.

Kävi ilmi, että työvoimatoimisto oli pyytänyt listausta poissaoloista. Siihen esimies oli kiltisti listannut kaikki poissaolot. Työvoimatoimiston pyynnössä ei ollut kerrottu, että kyse oli luvattomista poissaoloista. Ehkä kaikkien tulisi tuntea heidän käytäntönsä.

Viimeisin tapaaminen alkoi siten, että tyttärelleni työnnettiin eteen paperi, jossa ilmoitettiin, ettei hän ole oikeutettu mihinkään tukeen. Tyttäreni pyysi perustelua, mutta sitä ei työvoimatoimiston ihminen osannut sanoa. Kun tyttäreni kertoi saaneensa opiskelupaikan Oslon yliopistosta, tämä ihminen vain kysyi oliko tyttäreni hakenut kolmeen vaihtoehtoon yhteishaussa.

Tyttäreni kysyi uudestaan perusteluja mielivaltaiseen kohteluunsa. Virkailija sanoi, että hän on ihan jumissa, ei tiedä, ei pysty auttamaan. Ja jos vielä kyselet, kutsun vartijan!

Ehkä virastossa, jossa palvellaan ihmisiä automaattisesti tuotetuin lausunnoin, ei olla totuttu kysymyksiin. Tyttäreni oli niin hankala asiakas, että toinen virkailija tuli paikalla ensimmäisen lähdettyä pois huoneestaan, ehkä hakemaan vartijaa. Tämä toinen sanoi varaavansa seuraavan ajan johtajalle, kun on niin hirvittävä asiakas.

Onneksi sitä aikaa ei tarvitse käyttää. Tyttäreni aloittaa ensikuussa opiskelut Oslon yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Tyttäreni kohtelu työvoimatoimistossa on ollut asiatonta ja täynnä virheitä. Eikös se ole oikeusasiamies, jolle tällaisista valitetaan?

Synttäreitä ja kesäsuunnitelmia

Olen synttärisukua. Lapsille järjestämme sukusynttärit vielä heidän täyttäessä 18. Useimmat meistä juhlivat omia synttäreitään joka vuosi. Minä juhlisin synttäreitäni joka kuukausi tai mieluummin joka päivä, mutta jokapäiväinen juhliminen voisi käydä jo työstä … ja voisi olla vaikea saada ihmisiä juhlimaan samaa asiaa joka päivä.

Viikon aikana olen saanut osallistua kahden sisarentyttäreni synttäreille. Vuosien aikana lasten isänpuoleiset sukulaiset ovat tulleet tutuiksi ja heitä on kiva tavata vähintään kerran vuodessa. Juttelemme, nauramme ja syömme hyvin. Nykyään kevyesti salaattia lisukkeineen, mutta ehdottomasti pöydässä on synttärikakku.

Tänään teimme suunnitelmia ja sopimuksia kesää varten. Ehdotin vanhimmalle sisarentyttärelleni, että hän lähtisi kanssani Finnconiin heinäkuun puolessa välissä. Hän oli ensimmäistä kertaa Finnconissa viime vuonna ja piti siitä paljon. Iloissani julistin muille, että lähden Ainon kanssa Finnconiin Jyväskylään. Silloin toiseksi vanhin sisarentyttäreni sanoi voivansa tulla myös. Hän osallistui Jyväskylässä Finnconin yhteydessä pidettävään Animeconiin silloin kun se siellä viimeksi oli, kai vuonna 2007. Päätimme lähteä kaikki kolme.

Tyttäreni katseli vierestä, sillä en pyytänyt häntä mukaani. Häntä ei Finncon tai Animecon kiinnosta, vaikka juuri hän tutustutti minut animeen, mangaan, cosplayhin ja j-rockiin. Hänellä on samaan aikaan vieras Englannista, joten ajankohta ei edes sovi hänelle.

Scifiin minut tutustutti Alavuden kirjasto, jossa uteliaan ja tarinanälkäisenä kuljeskelin hyllyjen välissä löytääkseni hyvää luettavaa. Silmiini osui kummallisen niminen kirja ”Välijääkausi 4”, tekijänä joku Kobo Abe. Luettuani sen halusin lukea lisää tätä merkillistä kirjallisuutta, joka ihmettelee, millainen maailma voisi joskus olla.

Ihme ja ihmetys on ollut usein eniten kirjavalintoihin vaikuttanut seikka. Tätä ihmetystä ja ihmettä menen kesällä kokemaan Finnconiin. Nuoret sisarentyttäreni pitävät huolen siitä, että saan katsella asioita myös nuorten silmin, uusina!

Viime vuoden Finnconista kirjoitin neljä juttua.

Järjenkäytön rajallisuus

Kuin jatkoa postaukselleni Battle Royalista on tämä torstain uutinen: Koulutyttö hakattiin rajusti kaksi kertaa Viikissä. Kahdeksasluokkalainen tyttö oli ensin pahoinpidelty asunnossaan (kodissaan?) ja siitä parin viikon päästä Viikin kirkon edustalla. Tapahtumaa oli ensin seurannut kymmenisen nuorta, jotka olivat kännyköillään kutsuneet kavereitaan katsomaan pahoinpitelyä. Lopulta paikalla oli ollut nelisenkymmentä nuorta seuraamassa pahoinpitelyä. Yksi katsojista oli soittanut uhrin äidille, joka tuleminen paikalle lopetti tilanteen. Äiti myös soitti poliisin paikalle.

Missä on tapahtumaa katsoneiden inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, empatia, järki? Barack Obama vastaanottaessaan Nobelin rauhanpalkintoa viittasi ihmisen rajallisuuteen järjenkäytössä.

Tosin sen tajuamiseen, että toista ei saa pahoinpidellä, ei tarvita järkeä. Sen tajuamiseen, että katsomisen sijaan asialle voi ja pitää tehdä jotain, olisi tarvittu empatiaa ja rohkeutta.

Uskon, että tyttö ei halua nähdä ketään niistä ihmisistä, jotka olivat katsomassa. Olen varma, että hän ei halua koskaan mennä alueen kouluun. Uskon, että hän ei halua asua alueella enää. Uskon, ettei hän halua poistua kodistaan niin kauan kuin se on alueella, jolla hänet pahoinpideltiin. Toivon, että hänen perhettään autetaan välittömästi löytämään uusi asuinpaikka kaukana Viikistä.

Se on vain leffa

Katsoin tiistai-iltana leffan The Day After Tomorrow Kööpenhaminan ilmastokokous mielessäni. Tyttäreni ilmoitti hyvin selkeästi inhoavansa katastrofileffoja, koska ne järkyttävät häntä. Puolustelin hänelle katastrofielokuvia sillä, että jotkut niistä ovat tarinoita selviytymisestä ja luottamuksesta. Keskiviikkoiltana tyttäreni ehdotti leffan katsomista yhdessä. Hänen leffavalintansa oli Battle Royale, jonka olemme katsoneet muutaman kerran, mutta edellisestä kerrasta on pari vuotta.

Ihmeissäni kysyin tyttäreltäni, että tätäkö sinä voit katsoa järkyttymättä. Tyttäreni hymyili vastatessaan, ettei Battle Royale järkytä, koska se on vain leffa. Ja lisäsi: ”Katastrofileffat ovat ihan eri asia”.

Battle Royalen myyntidvd on Suomessa varustettu K-18 -merkinnällä. Elokuva perustuu Koushun Takamin kauhuromaaniin ja sen ohjasi Kinji Fukasaku vuonna 2000. Alkuasetelmana on yhteiskunnan luhistuminen työttömyyteen ja nuorison kapinointiin. Aikuisten ja päättäjien mukaan nuoret ovat kelvottomia, koska eivät kunnioita enää vanhempiaan tai muita auktoriteetteja. Nuoria vastaan säädetään Battle Royale –laki.

Kerran vuodessa yksi oppivelvollisuutensa päättävä koululuokka valitaan pelaamaan Battle Royalea. Sääntönä on tappaa tai tulla tapetuksi. Jokainen saa sattumanvaraisen aseen. Se voi olla esim. viuhka, kattilan kansi, kirves tai konekivääri. Jos kolmen vuorokauden kuluttua pelin alkamisesta on useampi kuin yksi oppilas hengissä, kaikki kuolevat. Jos vain yksi on hengissä, on hän voittanut pelin ja pääsee pois pelialueeksi valitulta autiolta saarelta. Elokuva kuvaa yhden koululuokan oppilaat tappamassa toisiaan.

Olen katsonut leffan useamman kerran, koska olen halunnut ymmärtää, mistä siinä on kyse. Miten nuoret saadaan tappamaan toisiaan? Miksi nuoret ovat niin vaarallisia, että heihin pitää kohdistaa tällaisia toimenpiteitä? Miksi ja kuinka joku jää henkiin? Mitä hänestä voi sen jälkeen tulla, tapettuaan luokkakaverinsa? Kunnon kansalainen?

Elokuva on dystopia, mutta sen ihmiskuva ei ole täysin pessimistinen: kaikki oppilaat eivät ryhdy tappamaan toisiaan vaan osa kieltäytyy pelaamasta. Neljä nuorta tekee mieluummin itsemurhan kuin ryhtyy tappamaan luokkakavereitaan. Jotkut piilottelevat ja toivovat säilyvänsä hengissä.

Sitten ovat ne oppilaat, jotka ovat heti pelin hengessä mukana. Valmiina tappamaan. Elokuva ei juurikaan pohdi näiden tappajien henkilökohtaisia motiiveja. Sen sijaan yleisinä motiiveina esitellään pelko ja halu säilyä hengissä.

Elokuva järkyttää minua joka kerta. En totu ajatukseen siitä, että ihmiset on kovin helppo saada tappamaan toisensa. Enkä ymmärrä yhteiskuntaa, joka näkee nuoret vihollisinaan. Tämän vuoksi en ole halukas suosittelemaan elokuvaa jokaiselle. Elokuvaa on sanottu yhteiskunnalliseksi satiiriksi, joten jos kestää tappamista, niin siitä vaan.

Minä näin Battle Royalen ensimmäisen kerran vuosia sitten, koska tyttäreni oli lainannut sen kaveriltaan. En tiennyt ennakolta leffasta mitään. Ehkä en olisi antanut hänen silloin katsoa leffaa, jos olisin tiennyt. Elokuva on hyvin tehty, se on tehokas ja se on katsottava loppuun. Jokin siinä minua kiehtoo, sillä minulla on se dvd:nä hyllyssäni.

Nuoretko uuskonservatiiveja? osa 2

Palaan vielä nuorten uuskonservatiivisuuteen, josta oli juttu sunnuntain Hesarissa 13.9.2009. Netti-Hesarissa sitä ei ole. Suoraan siinä ei määritelty, mitä uuskonservatismilla tarkoitetaan. Mutta siihen liitettiin tällaisia adjektiiveja ja substantiiveja kuin turvallisuushakuisuus, mukavuus, muutoshaluttomuus, varovaisuus, pysyvyyden kaipuu, perinteiset sukupuoliroolit ja pesän rakentaminen.

Varsinkin nuorten kommentit miehestä perheen elättäjänä ja naisen jäämisestä kotiin hämmästyttivät minua. Mihin tällainen ajatus perustuu maassa, jossa yliopisto-opiskelijoista yli puolet on naisia? Tekeekö kotiin lasten kanssa jääminen naisen onnelliseksi ja takaako se hyvän elämän perheelle ja lapsille?

Tein jonkinlaista nuorisotyötä seitsemän vuotta. Siinä minulla oli mahdollisuus tutustua nuorten ajatusmaailmaan ja niihin kysymyksiin, jotka heidän mieltään askarruttavat. Työhöni liittyvät nuoret olivat peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia ja usein luokkansa menestyjiä – oppilaskunnan jäseniä ja luokkansa priimuksia – mutta poikkeuksiakin oli. Heidän ajatuksissaan oli huomattavissa näistä uuskonservatiivisiksi luetuista asioista etenkin turvallisuushakuisuus. Maailma pelottaa nuoria ja siksi monet heistä kaipaavat lisää poliiseja ja lisää lakeja suojakseen.

Muita uuskoservatiivisia arvoja en niinkään löytänyt. Nämä nuoret halusivat voimakkaasti vaikuttaa asioihin, muuttaa maailmaa. He olivat aidon huolissaan globaaleista kysymyksistä, ydinvoimasta ja ilmastonmuutoksesta. Monet heistä ilmoittivat olevansa valmiita tekemään asioiden eteen jotain. Jos ei muuta niin osallistumaan keskusteluun asioista. Halu muuttaa maailmaa ei kohdistunut pelkästään globaaleihin asioihin.

Perhekeskeisyys ja sukupuoliroolit eivät nousseet keskusteluun, joten niistä arvoista nuorten kohdalla en osaa sanoa mitään. Kuitenkin yli puolet oli tyttöjä. Voiko näiden aktiivisten tyttöjen tavoitteena olla naimisiinmeno, kaksi lasta ja kotiäitiys?

Nuoretko uuskonservatiiveja?

Onneksi Hesarilla on tarkkaavaisia lukijoita, jotka korjaavat virheitä. Sunnuntain Hesarissa oli iso juttu suomalaisten arvojen muuttumisesta konservatiivisemmiksi. Erityisesti nuoret mainittiin konservatiivisten arvojen kannattajiksi nimittämällä heitä uuskonservatiiveiksi. Juttuun liittyvässä kuvassa nimellä mainitut nuoret saivat uuskonservatiivin maineen sitä ehkä haluamatta.

Niinpä yksi heistä, Joonas Turunen, kirjoitti tänään Hesarin mielipideosastolla, ettei ole uuskonservatiivi. Hienoa, näin sitä pitää. Kuinka moni huomasi hänen kirjoituksensa mielipideosastolla?

Minua riemastutti myös se, että kaikki eivät halua olla konservatiiveja. Nuorten arvojen kovenemisesta on kirjoitettu lukuisia kertoja. Niin paljon, että moni pitää sitä jo faktana. Mutta nuoret eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, joka laumana kulkee uuskonservatismin polkua.

Laillista kopelointia

Olen monesti ajatellut, että Suomessa nuorilla ei ihmisarvoa kaikissa tilanteissa ole. Vai mitä mieltä olette esimerkiksi nuorisokarkotteista, joita joissakin kaupungeissa käytetään nuorison kokoontumisen johonkin paikkaan vähentämiseksi. Karkotteena käytetään muun muassa klassista musiikkia.

Nuoria voi kohdella perusoikeuksien vastaisesti ihan laillisesti eduskunnan hyväksyttyä maanantaina hallituksen esityksen (84/2008) alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisesta. Sen mukaan
"Jos alle kahdeksantoistavuotiasta epäillään todennäköisin syin 50 §:n 4 momentin 4 kohdassa tarkoitetusta rikkomuksesta, poliisi voi laittomasti hallussa pidetyn alkoholijuoman etsimiseksi tarkastaa tällaisen henkilön mukana olevat tavarat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, jos se voi tapahtua puuttumatta loukkaavalla tavalla epäillyn henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Tarkastuksen kirjaamiseen sovelletaan, mitä poliisilain 23 §:n 3 momentissa säädetään. Tarkastuksessa noudatetaan muutoin, mitä pakkokeinolain 5 luvussa säädetään henkilöntarkastuksen toimittamisesta." (Lakivaliokunnan mietintö 11/2009)

Hallituksen esityksessä ei vaatteiden tarkistamista päällisin puolin ollut. Sen kohdan lisäsi lakivaliokunta, jolla oli kuultavanaan useita asiantuntijoita, mutta ei nuorisojärjestöjen, esim. lukiolaisliiton edustajia. Eihän nuoria tarvitse kuulla. Mietinnössään lakivaliokunta toteaa:
”Päällisin puolin tapahtuvalla tarkastamisella tarkoitetaan henkilön yllä olevien vaatteiden ulkopuolista käsin koettelemista. Tarkastusoikeus ei ulotu alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden ja ihon väliin kätkettyjen esineiden etsimiseen, joka on henkilöntarkastusta” ja jatkaa ” Edellytys henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamattomuudesta tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden päällisin puolin tapahtuva tarkastaminen olisi mahdollisuuksien mukaan pyrittävä tekemään sivullisten läsnä olematta”.

Tällä lailla poliisit saavat oikeuden kopeloida nuoria ja vielä niin, ettei kukaan ole näkemässä sitä. Ei todistajia. Poliisin sana nuoren sanaa vastaan. Nuoria tyttöjä, nuoria poikia. Lakitekstissä hurskaasti toivotaan, että tarkastus ei loukkaisi henkilökohtaista koskemattomuutta. Mutta sitä se juuri tekee.

Lakiesityksestä käydyn keskustelun yhteydessä vain Paavo Arhinmäki (vas.) sanoi vastustavansa tätä ”kopelointipykälää”. Muiden keskustelijoiden mukaan se on hyvä keino puuttua nuorten alkoholinkäyttöön.