Musisoivat kissat

Olen juuri aloittanut laulamiseen ja soittamiseen liittyvien joulukorttien keräämisen. Ilokseni huomasin tänään joulukorttiostoksilla, että musiikki on palannut joulukortteihin. Joululauluja esittävät ihmiset, enkelit ja - kissat.

Itse asiassa en aikasemmilta vuosilta muista, että jouluisia kissakortteja olisi ollut runsaasti. Nyt oli ja mikä merkillisintä, kissat soittavat tai laulavat joulukorteissa.

Luulin, että tämä ensimmäinen jää ainoaksi.

Sitten vastaani osui tämä.

Ja tämä.

Ostettuani nämä kolme joulukorttia muistin, että oikeastaan olen ostamassa joulukortteja läheisilleni, en itselleni. Niinpä ostin lisäksi vain pari kissamaista joulukorttia, mutta niissä ei soiteta eikä lauleta. Ja sitten aloin ajatella, että ehkä kaikki eivät halua kissajoulukorttia.

Taidan mennä uudestaan joulukorttiostoksille.

20/100: Laulu

En aina jaksaisi tätä maailmaa. Epäoikeudenmukaisuutta, ilkeyttä, julmuutta, kyvyttömyyttä ymmärtää toisen ihmisen tilannetta, ahneutta, välinpitämättömyyttä, rumuutta, sivistyksen puutetta ja vain yhden vaihtoehdon politiikkaa. Maailma ja ihmiset ovat sekaisin.

Sielun Veljien Laulu antaa silloin toivoa.

Vaikken mä aina jaksa 

uskoa ja rakastaa

niin on täällä vielä helvetisti 

kaunista katseltavaa.

Kauneus ei poista vääryyttä. Mutta se auttaa jaksamaan ja antaa ehkä voimaa taistella vastaan.

En laita tähän maailman kauneinta kuvaa, en edes kauneinta ottamaani kuvaa. Kauneuden voi löytää vain katsomalla ja näkemällä.

Joulukalenteri, osa 5: Bowie/Crosby

Väsymys lienee toinen nimeni. Joulu tuntuu tulevan liian pian. Ihmettelen vain, koska olen riittävän virkeä joulutaian tekemiseen. Onneksi vielä ei ole hirveä kiire.

Joulu tulee liian hitaasti. Olisinpa jo joululomalla nautiskelemassa levosta, kauniista kodista, hyvästä seurasta ja siitä, että voi vain olla!

Joulua odotellessa Bing Crosby ja David Bowie vuodelta 1977 Peace on Earth/Little Drummer Boy.
- I'm not as young as I look, toteaa Bowie jutustellessaan Crosbyn kanssa :)



Peace on Earth/Little Drummer Boy Wikipediassa.

Tämä Bing Crosby show näytettiin telkkarissa, varmaan juuri jouluna 1977. Ai että tuntui hyvältä katsella David Bowieta ja kuulla hänen lauluaan.

Lontoo, 60-luvun alku

Pienenä tyttönä 60-luvulla luulin, että Beatles on rotu. Tämä luulo oli paljon helpompi kestää kuin tieto siitä, mitä Beatles todellisuudessa oli. Se, että Beatles olikin soitinyhtye Englannista, tarkoitti sitä, että en ikinä pääse kirkumaan muiden kanssa tai pyörtyilemään Beatlesien konserttiin. Tapana kun ei ollut päästää reippaasti alle 10-vuotiasta ulkomaille keikkaa katsomaan.

Tajusin syntyneeni väärään aikaan ja väärään paikkaan. Kun vain olisin muutaman vuoden vanhempi! Jospa asuisin Lontoossa enkä Niinimaalla!

Vieläkin aloittaisin aikamatkailun Lontoosta 60-luvun alkupuolella. Enkä lähtisi Lontoosta pois muutamaan vuoteen. Näkisin Beatlesin lisäksi Marc Bolanin, David Bowien ja kaikki muut.

Synttärikirja

Minä vanhenen, päivä kerrallaan. Alkuviikosta täytän taas vuosia. Hienoa 52 vuoden ikää juhlimme viikonlopulla. Ihanat ihmiset, musiikkia, iloa, naurua, suolaista ja makeaa syötävää ja kuohuviini tekivät synttäreistäni sen tapahtuman, jonka avulla käyn syksyn pimeyttä vastaan.

Synttärilahjat olivat ihania, odotettuja ja yllättäviä.

Auli Wahlbergin maalauksesta Lentoharjoitus painettu kortti on oivallinen muistutus siitä, että kaikkia vaikeita asioita ei tarvitse yksin opetella tai yksin tehdä. Apua voi pyytää ja sitä annetaan. Omat lentoharjoitukseni pyrin aloittamaan mahdollisimman pian.

Tyttäreltäni sain lahjaksi Synttärikirjan, johon vieraani voivat kirjoittaa nimensä ja terveisensä. Ja johon minä kirjaan illan mittaan kuunnellun musiikin.

Synttärikirjaan liittyi hienoinen epätietoisuus siitä, kenen kirjasta on kyse.

Illan mittaan jokainen vuorollaan esitteli yhden musiikkikappaleen, jonka sitten kuuntelimme ja toisinaan myös katselimme. Synttärisankarina minä aloitin Whon My Generationilla, jonka jälkeen Beatles oli avun tarpeessa.

60-luvulle emme jämähtäneet. Saimme kuulla mm. Jenni Vartiaisen Missä muruseni on, The Black Eyed Peasin Just Can’t Get Enough, Radioheadin Lotus Flowerin, Jace Everettin Bad Things ja Hijo de la Lunan Montserrat Cabellen esittämänä. Näiden synttäreiden biisit kirjasin Synttärikirjaan, siksi en niitä täällä enempää luettele. Neljä biisiä kultakin vieraalta muodostaa aikamoisen näkymän iltaan ja meihin itseemme.

Vappumusiikkia

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen viettänyt vappuaaton yksin kotona. Niin outoa kuin se onkin, halusin olla yksin kotona ja siivota. Hulluus iskee kun sitä vähiten odottaa.

Siivotessani kuuntelin tekemäni Vappu 2007 ja Vappu 2010 –koostelevyt. Hyvä musiikki riittävän lujalla soitettuna tekee siivoamisestakin nautinnon. Ei sentään liikaa, tiskaamaan en ruvennut. Mutta työpöytä on raivattu, pölyt pyyhitty, matot ja lattiat imuroitu ja pesty.

Muun muassa nämä ihanat biisit saivat minut tanssahtelemaan, hymyilemään, unelmoimaan ja muistelemaan:

David Bowie: Let’s Dance
KOM-teatteri: Kalliolle kukkulalle
Kolmas Nainen: Äiti pojastaan pappia toivoi
Gackt: Vanilla
The Renegades: Cadillac
Aki Sirkesalo: Kissanainen
Elvis presley: Heartbreak Hotel
Kauko Röyhkä: Maa on voimaa
Hassisen kone: Rappiolla

HAUSKAA VAPPUA!

Kelanauhuri, musiikki ja hevoset

Uudessa yliökuvassa olen 13-vuotias, tai ainakin melkein, ja vuosi on 1972. Olen kirjoittanut aikaisemmin (tosin en löytänyt sitä) tästä käännevuodesta elämässäni, jolloin kolme suurta rakkautta astui elämääni: David Bowie, astrologia ja yksi poika, josta myöhemmin tuli ensimmäinen poikakaverini.

Kuvassa taustalla oleva hevosjuliste kertoo hevoshulluudesta. Se oli tavatonta maaseudulla, jossa hevoset olivat työtä varten. Me neljä tyttöä taisimme olla Alavuden ensimmäiset hevoshullut. Haaveilimme ratsastamisesta, keräsimme hevoskorttia ja lähetimme ravikuninkaalle onnittelukortin.

Minä olin siinä onnellisessa asemassa, että naapuritalossa oli hevonen, jolla pääsin ratsastamaan. Ilman satulaa ja pitkillä ohjaksilla. Kypärä minulla sentään oli. Oli upeaa olla ison hevosen selässä. Ratsastin vain lyhyitä matkoja ja enimmäkseen käyntiaskelin. Ratsastin naapurin hevosella korkeintaan vuoden ajan, sillä murrosikä iski.

Ratsastusleirillä olin kolmena kesänä. Rahat leirejä varten ansaitsin siivoamalla viikonloppuisin Niinimaan koulun. Sanna-Liisa oli muuttanut Ruotsiin ja äitini oli koulun siivooja-keittäjä-vahtimestari jonkin aikaa. Ratsastusleireillä opin hoitamaan hevosta, satuloimaan sen ja myös ratsastamaan. Mutta ei se minun lajini ollut, vaikka vielä toisinaan näen unta ratsastamisesta ja upeasta tunteesta hevosen selässä.

Isä osti kelanauhurin ehkä vuonna 1970. Ei hän sitä minulle tai muillekaan lapsille ostanut, vaan nauhoittaakseen englanninkielen oppitunteja. Kelanauhuri oli Niinimaan kylässä iso juttu ja naapurin isot tytöt ja pojat yllyttivät nauhoittamaan radiosta päivän hittejä.

Niin alkoi radion kuunteleminen. Eihän radiossa silloin rockia soitettu juuri lainkaan. Onneksi oli Sävellahja, jossa oli aina yksi rock-biisi ja Rock eilen – tänään, joka tuli muistaakseni kahtena päivänä viikossa. Ohjelman juontajan Heikki Harman ansioista tutustuin mm. David Bowieen. Soitti Harma toki muutakin, esim. Beatlesia, Genesistä, Alice Cooperia, T. Rexiä ja Janis Joplinia.

Olen viime aikoina käynyt läpi elämäni rakennusaineksia. Romaani- tai pikemmin kaunokirjallisuushyllyn esitteleminen on ollut sellainen. Voi olla, että sitä projektia en enää jatka. Lapsuuteni ja nuoruuteni vaiheiden ja tapahtumien muistaminen ja muisteleminen tuntuvat nyt tärkeiltä keinoilta päästä eteenpäin elämässäni.

edit:
Ja tässä se kuva

Damnded if I do

and damnded if I don’t
want you.

True Bloodin uskomattoman upea tunnusmelodia Bad Things sekoitti pääni ja sydämeni ja sai minut ostamaan sen mp3:na, kun en mitenkään muuten sitä käsiini saanut. Siitä on aikaa, mutta edelleen Bad Thingsin alkeassa soida joko puhelimeni soittoäänenä tai ipodissani ajattelen: ”Tämä on varmasti maailman paras biisi” ja tulen älyttömän hyvälle tuulelle, suorastaan onnelliseksi.

Jos yksi Jace Everettin biisi on näin hyvä, millaista on hänen muu musiikkinsa? Lainasin kirjastosta hänen uusimman levynsä Red Revelations uteliaisuuttani enkä sen jälkeen ole paljon muuta kuunnellut. Jace Everettin matala, miehekäs, seksikäs ja herkkä ääni saa minut värisemään ja huokailemaan. En osaa hänen musiikkiansa määritellä, mutta monessa yhteydessä hänen musiikkinsa väitetään olevan countrya. Minun korviini se kuulostaa rockilta, mutta samapa tuo. Hyvältä se kuulostaa kuitenkin.

Erinomaista levyä kuunnellessani hymyni levenee entisestään etenkin aloitusbiisin Possessionin ansiosta. Muita saman reaktion aiheuttavia ovat Burn for You, More to Life (C’mon C’mon), The Good Life ja hieman hitaampi kappale Damned if I do. Humoristisessa Little Black Dress –kappaleessa yritetään päästä eroon tuosta pikkumustasta. Lopetusbiisinä, bonuksena, levyllä on Bad Things.

Red Revelations –levyn kappaleisiin voi tutustua hänen kotisivullaan, mutta tässä teille maistiaisiksi Damned if I do, joka myös on soinut True Bloodissa. Jaksoa en saanut selville, mutta todennäköisesti kolmoskaudella.

Musiikin ilotulitusta

Vietimme synttäreitäni jo tänään perinteisesti kuohuviiniin ja musiikkiin keskittyen. Aloitin juhlat M Peoplen Movin on up ja Aerosmithin Dude (looks like a lady) -kappaleilla. Sen jälkeen olikin jo aika siirtyä niihin kappaleisiin, jotka meille olivat ajankohtaisia juuri nyt. Nämä kappaleet kuuntelimme

AC/DC Thunderstruck
Beatles Because (Love)
Clash Should i stay or should i go
Lapinlahden linnut Ojasta noustaan
Rufus Wainwright 14th street
Beyoncé Sweet dreams
Seppo Laakko Legendaa
Pink Floyd Money
Bach Toccata & Fuge d-moll
Aretha Franklin Think
Kolmas Nainen Lentojätkä ja tyttökulta
Red hot Chili Peppers Tell Me Baby
Shakira Shewolf in spanish
Vesa-Matti Loiri Tulkaa kotiin
Jazz Gillum Key to the Highway
Mozart Sinfonia nro 40 g-molli K. 550 Menuetto. Allegretto – Trio
Miljoonasade Miljoonasade
Beecake This is not an exit
Alexander Rybak Roll with the wind
Jesus Christ Superstar Juda’s Death
Beatles Strawberry fields forever
Kauko Röyhkä Sinä olet tähti
Pelle Miljoona Mulla menee lujaa
Oingo Boingo Private Life
Pixie Lott Apologize
Wigwam Freddy are you ready
Bach Air
Muse Supermassive Black Hole
Tiktak Sankaritar
Battlestar Galagtica Season 4 OST Kara Remembers
Tokio Shiina
David Bowie Man who sold the world
Johnnny Burnett Trio The train kept a-rollin’
Bad Company Ready for love
Muumimusiikkia 31
Giles Standing in the way
Tapio Rautavaara Sininen uni

ja ekstrana Tauno Palon Ruusu on punainen.

Musiikin ilotulitusta! Fantastista!

edit: korjailin kirjoitusvirheitä, joita yöllä kirjoitettu teksti vilisi.

Nostalgiaa, melankoliaa ja fiilistelyä

Tänään kävellessäni töihin unohdin katsella upeita maisemia, auringossa kimmeltävää merta ja puiden vihreyttä. Olin uponnut musiikkiin. Sekoituksena musiikkia soittava ipodini oli tänään hyvällä päällä ja soitti vain fiiliksiini sopivia biisejä. Usein kärsimättömänä klikkaan seuraavaan biisiin ja sitä seuraavaan ja sitä seuraavaan eikä mikään tunnu hyvältä.

Siksi työmatka hyvän musiikin tahdittamana on nautinnollinen poikkeus. Puoleen tuntiin mahtuu paljon hyvää musiikkia, siksi en enää muista kaikkia kappaleita enkä soittojärjestystä. Mutta ainakin nämä antoivat minulle hyvä fiiliksen:

Pelle Miljoona: Hyvää yötä, maailma
Pelle Miljoona: Juokse villi lapsi
Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Joki
Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Kaipaan
Police: Invisible Sun
Turtles: Happy Together

Muistan vieläkin sen kutkuttavan jännityksen, kun ostin Moottoritie on kuuma –levyn sen ilmestymispäivänä. Olin koko kesän kuunnellut Pelleä ja ruotsalaista punkkia kesätyöpaikassani Ruotsissa. Sain työtoverini, tukholmalaispunkkarin, ihastumaan Pelleen niin paljon, että hän osti kaikki löytämänsä Pellen levyt.

Ryntäsin uuden levyn kanssa heti kotiin kuuntelemaan sitä. Mieletöntä, upeaa musiikkia, joka vei minut ekstaasiin. Sitten poikakaverini, joka oli mustasukkainen kaikesta, tuli kotiin ja tyynesti nosti neulan pois levyltä. Yhdessä emme levyä koskaan kuunnelleet. Nimikappaleen olen kuunnellut puhki ja hyvin harvoin se enää koskettaa. Mutta Hyvää yötä, maailma ja Juokse villi lapsi toimivat edelleen hienosti. Eikä pidä unohtaa itsetunnonnostatusbiisiä Olen kaunis!

Vuosia kävin Pauli Hanhiniemen Perunateatterin keikoilla, jotka olivat joka kerta upeita. Kaipaan on Perunateatterin parhaita ellei peräti paras biisi. Siksi on harmi, että Youtubessa siitä on vain suttuinen keikkaversio. Joki on Pauli Hanhiniemen Hotelli Sointu –ohjelmassa tekemä kappale, jonka Perunateatteri sovitti hieman raskaammaksi versioksi levylle ja vielä raskaammaksi keikoilla soitettavaksi. Toimi todella hyvin!

Policen Invisible Sun on muuten vaan hyvä. Se oli BBC:n kiellettyjen biisien listalla Pohjois-Irlannin tilannetta kommentoivan teksitnsä vuoksi.

Työapaikan oven avasin Turtlesin Happy Togetherin tahdittamana. No, olemmehan me olleet yhdessä jo 23 vuotta, joten kai me olemme onnellisia yhdessä. Silti Happy Together tuo aina mieleeni ajan, jolloin olin rakastunut luokkakaveriini. Voi sitä ujoutta ja kaipuuta! Ja toki suomennos Sä mikset mua huomaa sopi myös oikein hyvin nuoren tytön maailmaan.

10 minuuttia

Tietokoneeni tekee minut hulluksi. Enkä dramatisoi yhtään :)

Runsaan kahden vuoden ikäisen läppärini käynnistyminen kestää useita minuutteja. Sen jälkeen täytyy houkutella vääntynyttä nettitikkua toimimaan. Jos hyvin käy, nettiyhteys aukeaa ja toimii.

Innokkaana aloitan kirjoittamisen, musiikin lataamisen koneelle tai mitä kulloinkin. Ja sitten läppärini sammuu. Olen ehtinyt käyttää konettani noin 10 minuuttia.

Toiveikas ja optimistinen kun olen, käynnistä hetken kuluttua koneeni uudestaan. Mitäpä sitä lomalainen muuta tekisi?

Kesäkotini vakituiselle asujalle, rakkaalle sisarelleni, totesin, että täällä asuessani minun ei tarvitse käydä kirjastossa. Tarkoitin hänen kirjahyllynsä erinomaisen laajaa ja laadukasta kirjakokoelmaa fiktiota ja faktaa.

Tänään katsoin kirjahyllyä tarkemmin ja tajusin, ettei minun tarvitse käydä Kirjasto 10:ssäkään, sillä cd-kokoelmasta löytyy useita levyjä, joita olen viime aikoina kaipaillut: Prince, Sade ja Pelle Miljoona muutaman mainitakseni.

Tässä maistiaisia kirjahyllyn levykokoelmasta, iki-ihana Sade ja Is it a Crime!

Ei enää musiikkia

En olisi uskonut näin käyvän. Olen kyllästynyt musiikkiin. Musiikki on täyttänyt työmatkani ja työpäiväni. Kotona en kuuntele musiikkia kuin tiskatessani.

Nyt kaikki musiikki tuntuu samalta, mitäänsanomattomalta. Ei hetkauta, ei tunnu missään. Näin on ollut jo jonkin aikaa.

Poikkeuksia toki on. Musiikin huippuhetkiä kohtaan vielä. Viimeksi vappuna kuuntelimme yhden kappaleen jokaisen valinnan mukaan. Minun valintani oli Päiväkävelyllä aikaisemmin hehkuttamani vankiladuetto oopperasta Faust siten kuin se Oopperan kummituksessa esitetään. Ja taas itkin vuolaasti koko kappaleen ajan.

En minä musiikkia kuuntele pelkästään itkeäkseni. Pikemminkin päinvastoin, musiikki on ollut ilon ja nautinnon lähde elämäni ajan.

Miksi se ei ole sitä enää? Oma osuutensa voi olla tällaisella laitteella, jossa minulla yli 1400 kappaletta musiikkia.

Työkoneellani on 2125 kappaletta. Kotikoneellani on hieman vähemmän musiikkia. Kyse ei ole musiikin määrästä eikä laadustakaan.

En vain jaksa kuunnella musiikkia. Aloitan musiikkipaaston, se ehkä palauttaa musiikin merkityksen. Jos niin ei muutaman päivän aikana tapahdu, niin ei sitten.

Satuja ja sadunkertojia

Akateemisessa kirjakaupassa osui silmiini kaksi kirjaa. Haluan kummatkin. Toinen oli Suomalainen satu 1: kehittäjiä ja kehityslinjoja ja toinen oli Suomalainen satu 2: perinteitä ja moni-ilmeisyyttä. Yhden osan hinta oli nelisenkymmentä euroa, joten odottelen niiden tuloa alennusmyyntiin parin vuoden päästä.

Pidän saduista ja olen lukenut niitä paljon. Yksi lapsuuden lempisatukirjojani oli Joel Lehtosen Tarulinna, joka sisältää mm. sadut Valkea käärme, Jotaarkka, Kuoleman kesyttäjä ja Tynnyrissä kasvanut tyttö. Myöhemmin tutustuin Laura Soinnen satukirjaan Satuja, jonka sadut ovat lähellä kauhutarinoita, kuten esim. Hukkasaaren vangit. Juhani Konkan Keltainen kurki on huikea kokoelma kiinalaisia satuja.

Nautin kovasti suomalaisista kansansaduista, niiden pankolla makaajista, jäällä kehrääjistä ja etenkin hölmöläisistä. Topeliuksen saduista suosikkini oli Adalmiinan helmi. Koivun ja tähden tarinan Topelius kertoi myös Välskärin kertomuksissa, vain hieman muutettuna.

Joten kyllä, haluan nuo kirjat itselleni.

H. C. Andersenin sadut luin moneen kertaan. Pieni merenneito on ylittämätön ykkönen, mutta Andersenin satutuotanto on niin monipuolinen, että siitä löytyy luettavaa joka mielentilaan. Tuhannen ja yhden yön tarinat luin lukuisat kerrat. Norjalaista kansansatua Auringosta itään, kuusta länteen rakastin, joskus jopa enemmän kuin Pientä merenneitoa.

Viime aikoina en ole satuja lukenut. Tätä nuorta sadunkertojaa olen kuunnellut viime aikoina:

Oopperan kummitus ja Faust

Kävin Kirjasto 10:n synttäreillä. Vihdoin viimein hyllyssä oli Gonoudin ooppera Faust. Ei minua oopperan ystäväksi voi sanoa, mutta Faust onkin jotain muuta. Faustia rakastan vain yhdestä syystä. Samasta syystä sitä rakastaa Hesarin tv-kolumnisti Marjatta Möttölä, joka kirjoitti 14.3.2010 asiasta otsikolla Television toivotut.

Muistaakseni vuonna 1990 tai 1991 TV1 esitti Tony Richardsonin ohjaaman tv-elokuvan Oopperan kummitus. Toisin kuin Andrew Lloyd Webberin musikaalissa, tässä Oopperan kummituksessa esitetään oikeaa oopperaa. Keskeisessä roolissa on Gonoudin Faust. Siitä esitetään koruaaria ja Mefiston ja Margaretan vankiladuetto. Kotiin tultuani laitoin välittömästi cd:n soimaan, ensin vankiladueton ja sen jälkeen koruaarian. En paljon pystynyt kuuntelemaan, koska välittömästi vankiladueton alkaessa kyyneleet alkoivat valua. Joka kerta Richardsonin Oopperan kummitusta katsoessani olen itkenyt vankiladueton ajan.

Löysin YouTubesta Oopperan kummituksen version vankiladuetosta. Laulajina ovat Michéle Lagrange ja Gerard Garinon, näyttelijöinä ovat Teri Polo ja Charles Dance.



Amazonissa olisi tämä dvd:nä myynnissä. Uuden hinta oli 95 dollaria ja käytetyn 35,99 dollaria. Möttölä ehdotti, että esim. Teema esittäisi uusintana Richardsonin Oopperan kummituksen. Toivon samaa, sillä videonauhurini ei enää toimi.

Hyvä päivä itselle

Tänään on ollut hyvä sunnuntai. Ehkä sen takia, että eilen oli paskalauantai. Olin sairas, voin pahoin ja päätä särki. Vielä tänä aamuna vatsassa kiersi jonkin aikaa. Ja sitten olin terve.

Olin yksin koko päivän, tyttäreni oli valokuvaamassa ystävänsä kanssa. Nautin yksinolosta. Tiskasin parin päivän tiskit, pesin pyykkiä ja kuuntelin musiikkia. Tein uudenvuodenaattona tälle vuodelle oman cd:n. Kappaleet ovat sen verran erilaisia, että kokonaisuus on nautittava ja ahaa-elämyksiä antava. Jokaisella kappaleella on oma merkityksensä siitä, mitä tältä vuodelta odotan tai en odota.

Heitin isoiksi käyneitä vaatteita pois. Loppuun asti kuluneita ja osa jopa rikkinäisiä vaatteita, mutta puhtaita. Puhtaus ei auta, Lähetystorin (Fidan) keräyslaatikkoon ei risaisia vaatteita saa laittaa.

Vaatteita läpikäydessäni sovittelin aikoinaan pieniksi jääneitä vaatteita. Jotkut niistä sopivat oikein hyvin, jotkut olivat isoja ja muutama vaate saa odottaa kaapissa laihtumistani. Kummallista on, että pieniksi jääneet vaatteet ovat hyväkuntoisia, lähes uuden veroisia ja hyvännäköisiä. Niitä sovittaessani pidin kovasti itsestäni.

In the mood for love

Tämä Yumejin teema Wong Kar-Wain elokuvasta In The Mood For Love soi tänään Ylen uutisissa taustoittamassa juttua avioerojen määrän lisääntymisestä Kiinassa.

To be played at maximum volume

Vuonna 1972 vanhempani päättivät, että sinä jouluna ei osteta joululahjoja lainkaan. Sen sijaan perheeseen päätettiin jouluksi ostaa stereot eli levysoitin, viritinvahvistin ja kaiuttimet. Lisäksi jokainen saisi valita yhden mieleisensä levyn.

Otimme mukisematta vastaan tämän esityksen, sillä levysoitin eli stereot kuten silloin sanottiin, oli sentään jotain. Ennen levysoitinta olimme kuunnelleet musiikkia radiosta ja Tandbergin kelanauhurista, johon etenkin minä nauhoitin innolla musiikkia Pop eilen tänään –ohjelmasta.

Philips-merkkiset stereot ostettiin Seinäjoelta. Siellä oli useita levykauppoja, mutta valtasimme Fazerin musiikkikaupan levyostoksiamme varten. Minun levyvalintani oli ollut selvä alusta lähtien. Halusin ehdottomasti David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars. Omilla rahoillani ostin toisenkin levyn. Sen valinta oli vaikeampaa, koska en tiennyt, minkä Bowien levyn olisin ostanut. Päädyin Hunky Doryyn. Olin niin innoissani omista levyistäni, että en varmuudella muista, mitä levyjä neljä sisartani ja vanhempani valitsivat itselleen. Stereot ja levyt käärittiin lahjapaperiin ja joulunodotus alkoi.

Joulu 1972 tulee mieleeni joka kerta kun kuuntelen David Bowien Five Years –kappaletta, joka aloittaa Ziggy Stardustin. Kuuntelin levyä jännittyneenä, lumoutuneena ja ihmeissäni, sillä suurimman osan sen kappaleista kuulin silloin ensimmäisen kerran. En tiedä, mitä odotin, mutta levy kuulosti erilaiselta kuin radiosta kuulemani kappaleet. Kummalliselta ja ihanalta kuulosti myös Hunky Dory, josta olin aikaisemmin kuullut vain Life on Mars –kappaleen. Käperryin olohuoneen nojatuoliin ja upposin musiikkiin.

Valitettavasti Philips-merkkiset stereot olivat maanantaikappale. Kaiuttimet särisivät, kaikkia ääniä ei kuulunut ja stereovaikutelma oli välillä hukassa. Ehkä kuuntelemani musiikin outous johtui siitä, mutta ei laitteen ongelmat minua haitanneet. Minähän kuuntelin David Bowieta!

Heti joulun jälkeen laite vietiin takaisin liikkeeseen korjattavaksi, josta se haettiin entistä ehompana viikon päästä. Tai niin ainakin kuvittelimme. Kaiuttimet särisivät edelleen, jos volyymia oli riittävästi. Sitähän oli, sillä siihen aikaan lp-levyissä luki melko yleisesti: ”to be played at maximum volume”.

Olen viettänyt elämässäni useita hyviä jouluja, mutta vuoden 1972 joulu oli yksi parhaista.

Five Years vuodelta 1972, David Bowie niin nuorena ja kauniina.

Kierrätysmusiikkia

Katsoin, tai oikeastaan kuuntelin, linnan juhlia. Musiikista sanottiin, että siinä on kierrätysteema. Höristin korviani siinä vaiheessa kun Rihannan Umbrella alkoi soida. Kierräytskappaleeksi sen teki toimittajan mukaan se, että kuuluisa saksalainen bändi Baseballs on kierrättänyt jonkin vanhan biisin. Ei se Umbrella niin kovin vanha ole, vuodelta 2007.

Etukäteen olin lukenut Michael Jackson –blogista, että linnassa soitetaan Jackson Fiven Blame it on the Boogie ja Michael Jacksonin Bad. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Kaartin combon revittelevän Badin tahtiin, mutta sitä ei tv-lähetyksessä kuultu. Combon versio Blame it on the Boogie toimi oikein hyvin.

En löytänyt YouTubesta mieleistäni videota Michael Jacksonin Badista. Niinpä tässä soi Rihannan Umbrella. Sitä paitsi pidän Rihannan Umbrellasta enemmän kuin Baseballsin coverista.

Musiikillisia paheita

Kävin tänään kirjastossa toteuttamassa musiikillisia paheitani. Maanantaina kahvilassa kuulemani kappale nousi tänään esille keskustelussa musiikista, josta tykkäämistä ei kehtaa tunnustaa. Yllytyshulluna ja impulsiivisena ihmisenä kävelin kirjastossa suoraan kohtaan Collins, Phil ja siellä hyllyssä minua odotti Face Value. Kappale on tietenkin In the Air Tonight.

Seuraavaksi suuntasin suomalaisen viihdemusiikin saloihin. Halusin vihdoinkin löytää Ville-kissan hautajaisissa ja sen jälkeen synttäreilläni soitetun kappaleen. Edellisellä kerralla esittäjältä oli useita levyjä hyllyssä, mutta ainoassakaan ei ollut sitä kappaletta. Nyt se oli usealla levyllä, mutta valitsin kuitenkin levyn 20 suosikkia: Suuret suomalaiset tangot. Eino Grönin Sä kuulut päivään jokaiseen –tangon lisäksi siinä ovat mm. Esko Rahkosen Erottamattomat sekä Rakasta, kärsi ja unhoita, Reijo Taipaleen Satu ruskeista silmistä ja Olavi Virran Täysikuu.

Suomalaisen viihdemusiikin joukosta löysin myös 20 suosikkia: Suomalaisia elokuvaiskelmiä. Sen lainasin yhden kappaleen takia. Leif Wagerin Romanssi. Ehkä lapsena katsoin elokuvan Katarina ja Munkkiniemen kreivi niin monta kertaa, että Romanssi iskostui mieleeni. Lisäksi kappale tuo mieleeni vanhempani ja heidän rakkaustarinansa. Muutama vuosi sitten äitini syntymäpäivänä isäni lauloi hänelle Romanssin. Tapansa mukaisesti äitini ei pystynyt näyttämään tunteitaan, tuhahteli vain sitä kuunnellessaan. Katsellessani heitä siinä tilanteessa aistin voimakkaasti heidän elämää suuremman rakkautensa.

Eräs matka

Helmikuussa 1989 lähdimme junalla Kuopioon viiden ihmisen porukalla. Sisareni oli aloittanut siellä opintonsa syksyllä ja tämä oli eka kerta kun matkasimme katsomaan hänen kuopiolaista elämäänsä. Yöjunassa oli tunnelmaa ja Kuopiossa meitä odottivat kolmen aikaan yöllä lumikinokset, pakkanen ja sisareni. Majoittauduimme sisaren pieneen opiskelukämppään, nukkumispaikat löytyivät eteisen lattialta.


Tuliaisiksi veimme Kolmannen Naisen juuri ilmestyneen levyn Hikiset siivut. Itsestään selvä valinta, täytyihän sisarelle viedä keskelle Savoa jotain tuttua, alavutelaista. Kuuntelimme levyä kämpillä viettämämme ajat. Jos se ois helppoo ja Äiti pojastaan pappia toivoi tuntuivat vetoavan muihin kuulijoihin. Minä olisin jaksanut kuunnella yhä uudestaan kappaletta Sylistäsi heräsin.

Kappaleen sanat avasivat minulle uuden näkökulman. Ihanko totta joku voi parisuhteessa kehottaa toista pitämään unelmista kiinni, vaikka sitten parisuhteen hinnalla? Kuunnellessani katselin kihlattuani ja tajusin, ettei hän koskaan ajattelisi niin.

Kolmannen Naisen vaiheita olin seurannut ensimmäisestä R.A.S.A.:n Aulavan keikasta lähtien kesällä 1980. Iloitsin muiden tavoin bändin menestyksestä rockin SM-kisoissa vuonna 1984. Kolmas Nainen Tavastialla toukokuussa 1986 tahditti ensitreffejäni tulevan aviomieheni kanssa ja ensimmäistä yhteistä Provinnsirockkia samaisena kesänä. Mutta vasta Hikiset siivut –levy teki Kolmannesta Naisesta minulle tärkeimmän kotimaisen bändin.

Elämääni tahdittivat monet Kolmannen Naisen kappaleet. Kun olin aviomieheni pahoinpitelemänä odottamassa lääkärille pääsyä, alkoi radiossa soida En oo kuullut mitään. Niinpä. Olin huutanut apua, eikä kukaan tullut soittamaan ovikelloa ja kysymään mikä on hätänä. Olivat toki kuulleet.

Uutisen Kolmannen Naisen hajoamisesta kuulin radiosta ollessani vanhempieni luona Alavudella. Uutisen jälkeen alkoi Tästä asti aikaa soida, josta tyttäreni korviin tarttui kertosäe mielin määrin kahvia ja tupakkaa. Isäni paheksui kovin nelivuotiasta tytärtäni, jonka laulamana sanat kuulostivat sopimattomilta.

Nyt Kolmannelta Naiselta on ilmestynyt uusi levy Sydänääniä. Ostin sen heti tunteakseni biisit Tavastian keikalla lokakuun lopulla. En tiedä vielä, mitä ajatella uudesta levystä. Kolmas Nainen kuulostaa siinä erilaiselta ja silti niin samalta. Kolmas Nainen on nimenomaan live-bändi. Siksi luotan uuden levyn loksahtavan paikoilleen vasta keikalla. Kiitos sisarelleni, joka osti minulle lipun Tavastialle!