Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

6. elokuuta 2011

Onnistuneen loman ainekset

Lämmin kesä ja ihana Helsinki.


Eiran rannasta aukeava meri. Meren äänet, kaukainen horisontti ja auringon kimallus laineilla.

Helsingin kukkaloisto,



merelliset istutukset,




jännittävät taideteokset, uudet


ja vanhat,



tekevät minut onnelliseksi.

20. huhtikuuta 2011

Minttuhyytelöä unohtamatta

Tänään oli rankka työpäivä kolmine kokouksineen. Jännitin ja stressasin niistä jokaista viime yön. Kun kännykkä herätti klo 06.15, minusta tuntui, etten ole nukkunut kuin pari tuntia. Tiesin sentään, mikä päivä oli ja mitä kello oli. Toisin kuin eräänä yönä vastatessani puhelimeen.

Kotiin palattuani töistä olen nukkunut. Puolinukuksissa katsoin Operaatio Valkyrien. Johtuiko väsymyksestä vai mistä, mutta kreivin von Stauffenbergistä katsomani dokumentti YLE1:ltä oli paljon jäntevämpi, koskettavampi ja kiinnostavampi. Tai sitten elokuvasta vei terän se, että tiesin tarkkaan, mitä siinä tulee tapahtumaan.

Huomenna ei ole kokouksia, mutta kiireinen päivä silti edessä. Voisiko sana kiirastorstai viitata myös kiireiseen tosrstaihin? Töiden jälkeen riennän vielä tekemään ostoksia, onhan pääsiäinen ruokajuhla. Pashaa, norjalaista suklaakakkua, lammasta kahvikastikkeella ja valkosipuliperunoilla, unohtamatta minttuhyytelöä. Nam.

Ruoanlaiton ja sen tuloksista nautiskelun lisäksi aion pääsiäisenä lukea loppuun Jani Saxellin romaanin Unenpäästäjä Florian. Vavahduttava teos tähän mennessä. Digiboksin aarteista, television tarjonnasta ja dvd-hyllyni antamista nautin myös – mitä nukkumiselta ehdin.

Sunnuntaina osallistun sokraattiseen dialogiin menestyksestä. Siitä lisää ehkä joskus.

Leppoisaa pääsiäistä!

31. lokakuuta 2009

Lauantaikuume

Höh. Olen kuumeessa, taitaa olla flunssa. Ei tunnu kivalta. Pää ei ole skarpeimmillaan.

Otin hyvät lääkkeet levätäkseni ja parantuakseni levon kautta. Tiesin ennakolta, että ipuprofeiinin ottaminen on riski. Se saattaa piristää ja antaa vaikutelman siitä, että voi paremmin. Juuri niin kävi. Aloin laittaa ruokaa ja sen jälkeen tiskata. Nyt sitten tuntuu, etten jaksa mitään.

Lomaviikko on ollut oikein hyvä. Torstai oli kiireinen Ateneum-vierailuineen, Painonvartijoineen ja Kolmannen naisen keikkoineen. Ateneumista ostin Picasso-pinssin. Siinä lukee: ”Good taste is the enemy of creativity”. Tällä voin hienosti puolustella tyylittömyyttäni ja toisinaan puuttuvaa hyvää makua.

Painonvartijoissa sain avaimenperän, sillä olen laihtunut 10 % siitä, kun aloitin. Hieno tulos, jota oli kiva juhlia Kolmannen Naisen keikalla. Keikka oli parasta Kolmatta Naista, mitä olen nähnyt. Uudet ja vanhat biisit oli lomitettu kivasti. Olisin kuitenkin toivonut enemmän biisejä uudelta levyltä, sillä suoraan sanottuna olen nähnyt Kolmannen Naisen esittävän hittejään lukemattomat kerrat. Uusien biisien mukanaolo sähköisti keikan ja edellytti myös bändiltä aktiivisempaa otetta. Juttelin keikan jälkeen Pesolan Sakarin kanssa ja hän kertoi uusien biisien soittamisen olevan haasteellista. Aivan selkäytimestä ne eivät vielä tule.

Tänään olisi sisareni synttärit. En tiedä, jaksanko mennä sinne, olo on sen verran hutera.

23. lokakuuta 2009

Mieleni minun tekevi


Aloitan tänään viikon loman. En aio matkustaa, enkä tehdä mitään erityistä. Nukun, luen, katson tv:tä ja Supernaturalia, syön kevyesti ja teen pitkiä päiväkävelyjä. Loman odotetuimpia hetkiä ovat Kolmannen Naisen keikka Tavastialla ja sisaren synttärit Halloweenina. Ei hän sille voi mitään, että on syntynyt lokakuun viimeinen päivä.

Loma alkaa perjantain tyyliin Painonvartijoiden tiloissa viikkopunnituksessa ja tietoiskussa. Tänään aiheena on unen määrä. Toivottavasti pysyn hereillä. Tiedän, mitä liian vähäinen nukkuminen tekee painon vartioinnille. Olen tiennyt sen vuosia. Näläntunteen kontrolli heikkenee väsyneenä. Väsyneenä en jaksa ajatella, mitä syön. Makeaa tekee mieli enemmän kuin olisi hyväksi. Väsyneenä syön pysyäkseni hereillä. Toki silloinkin näkkileipä vähärasvaisella juustolla ja tomaatilla maistuu, mutta sen lisäksi olisi kiva saada vielä jotain.

Tällä viikolla olen antanut väsymykselle periksi. Olen syönyt suklaata ja muuta hyvää. En usko vaa'an lukeman kertovan tänään laihtumisesta. Onneksi ainut laihtumisen aikatauluni on tavoite viiden vuoden aikana oppia terveelliset ruokatottumukset.

Huomenna tai sunnuntaina menen kirjamessuille, tai sitten molempina päivinä. Hyvä loma tiedossa.