Pakkaset, viima ja kylmyys eivät onnistu lannistamaan minua eikä muitakaan. Toinen luonnonilmiö, täyttyvä kuu, sekoittaa ihmisten mielet ja heikentää harkintakykyä. Hyvä niin, sillä varovaisuudesta on hyvä luopua välillä. Tämä kuukausi on mennyt suojautessa pakkasta vastaan, varovaisin askelin, jotta ei liukastuisi ja kaatuisi.
Tänään on Millennium +10 –bileet. Kyse on kymmenen vuoden katselmuksesta alkaen Millennium-bileistä 31.12.1999. On jännittävää katsoa asioita pidemmällä perspektiivillä, sillä menneisyydessä on aina mukana tulevaisuus. Tulevaa pohdimme myös, mitä siltä odotamme, mitä aiomme tehdä. Kovin systemaattisia emme ehkä ole, paitsi alussa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylmyys. Näytä kaikki tekstit

29. tammikuuta 2010
26. tammikuuta 2010
Elämä tauolla
Näillä pakkasilla en halua liikkua ulkona kuin minimin. Töihin, kauppaan ja kotiin. Jatkuva sisälläolo tylsistyttää. Kaipaan liikkumista ja ulkona olemista. Työmatkoja en ole kävellyt tänä vuonna kertaakaan. Siihen on ollut joko liian kylmä tai liian liukasta. Tämä liikkumattomuus veltostuttaa, ei vain fyysisesti, vaan myös henkisesti.
Jyrki Siukosen tutkimus Muissa maailmoissa. Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria on vieläkin kesken. Siukonen käänsi teosta varten useita tekstejä, muun muassa Voltairen tarinan Mikromegas, jossa siriuslainen ja saturnuslainen vierailevat maapallolla. Hauskaa tekstiä, josta tiedän nauttivani. En vain jaksa lukea.
Katson televisiota, tv-sarjoja, elokuvia, dokumentteja ja uutisia. Aloitan urakan Neiti Marplella, jonka aikana on hyvä ottaa päikkärit. Herättyäni ehdotan tyttärelleni, että eikös katsottaisi jotain. Aloitamme edellisyön Torchwood-jaksolla. Ensimmäinen tuotantokausi on nähty ja huomenna aloitamme toisen kauden jaksojen katsomisen. Sen jälkeen Heroesia, Supernaturalia tai elokuvia tai jotain muuta. Tänään Torchwoodin jälkeen ensin Päätön ratsumies ja sen jälkeen Kill Bill vol. 1 ja 2. Mutta kaikki nämä olen nähnyt ennenkin.
Ylen Naisia kaupungilla on loistava piristys näihin jo nähtyihin. Käsikirjoitus on räväkkä ja suorapuheinen. Ehkä juuri siksi naiset ja miehet sarjassa tuntuvat uskottavilta ja todellisilta.
Outoa on, että pakkanen on vaikuttanut myös kissaamme. Sitä ilmeisesti hermostuttaa sisällä olo, onhan se tottunut nautiskelemaan ulkoilmasta parvekkeella. Kovalla pakkasella ei kissa siellä viihdy. Tai sitten jokin muu on syynä, mutta kissamme hyökkäsi eilen tyttäreni kimppuun ja tänään minun. Istuin nojatuolissa ja kissa tuli minua tervehtimään. Juttelin sille, en silittänyt. Varoittamatta se hyökkäsi kimppuuni. Puri ja raapi oikeaa kättäni – raivoissaan, kuten sillä on tapana.
Teki mieli välittömästi viedä kissa eläinlääkärille nukutettavaksi. Murhanhimoni lauhtui nopeasti, mutta en kaveeraa kissani kanssa. Ruokin ja siivoan hiekat. En silitä enkä juttele.
Tuntuu kuin elämäni olisi tauolla pakkasten vuoksi. Tunnen olevani toukka, joka odottaa oikeaa hetkeä ja lämpöä kuoriutuakseen. Toivottavasti se hetki on pian.

19. joulukuuta 2009
Kylmänpelko ja ötökkäfobia
Talven pakkasissa monet moittivat suomalaisten esi-isiä matkasta pohjoiseen. Miksi ihmeessä he eivät kulkeneet etelään? Ei tarvitsisi palella pakkasissa, jos Suomi olisi vaikkapa Italian tai Kreikan paikkeilla.
Oma kantani asiaan vaihtelee sen mukaan, kumpaa kahdesta fobiastani painotan: ötökkäfobiaa vai kylmänpelkoa.
Inhoa ja pelkään ötököitä, etenkin hämähäkkejä. Suomen viileä ilmasto on pitänyt huolen, etteivät täällä vilistä isommat hämähäkit ja muitakin ötököitä on vähemmän kuin lämpimämmän ilmaston maissa. Ilmaston lämpeneminen toisi tänne mm. uusia hämähäkkilajeja ja se on yksi tärkeä syy toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Pelkään kylmää. Se saa minut pukeutumaan jo muutaman asteen pakkaseen kuin olisin lähdössä etelänavalle. Monet kerrokset vaatteita auttavat tarkenemaan ja siksi en yleensä ulkona palele, mutta näytän muodottoman paksulta muiden sipsutellessa tyylikkäinä. Pakkassäässä kauppojen kiertäminen on hikistä puuhaa ja kapakassakin olo saattaa käydä kuumaksi.
Kylmät sisätilat kauhistuttavat minua. En minä nuku viileässä paremmin, olen sitä joutunut kokeilemaan enemmän kuin olisin halunnut. Lapsuuteni koti oli puulämmitteinen talo, jossa talviaamuisin ainut lämmin huone oli keittiö. En tiedä, kuinka aikaisin äitini joutui nousemaan ylös tehdäkseen tulen hellaan ja saadakseen keittiön lämpimäksi.
Kylmänpelkoni liittyy myös fibromyalgiaan, jonka diagnoosin sain viitisen vuotta sitten. Veto ja kylmyys aiheuttavat minulle kiputiloja. Tämä ja ötökkäpelkoni pitävät ikkunani kiinni pitkään myös kesäisin.
Jos joutuisin muuttamaan Suomesta pois, muuttaisin toiseen viileään maahan, koska kylmän kanssa pärjään, mutta ötököiden kanssa en.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)