Lumipallolla päähän

Olen kuumeessa, enkä oikein jaksa hillitä itseäni.

Kauppareissulla pojat, noin 15-vuotiaat, heittelivät minua lumipalloilla ja pari lumipalloa osui. Suutuin. Kirosin heille ja haukuin heidät tavalla, joka nolottaa myös minua. Tapasin pojat uudestaan kotimatkalla ja he tunnistivat minut. Sanaillessamme haukuin heidät pelkureiksi ja taisin sanoa muitakin valittuja sanoja.

Hölmöä. Typerää. Nyt en jaksa kuitenkaan ajatella, mikä olisi ollut viisaan aikuisen käyttäytymistä siinä tilanteessa. Jotenkin tuntuu, ettei vaikeneminenkaan olisi ollut sitä.

Saa nähdä, onko lumi tullut jäädäkseen. Noin vuosi sitten ostin itselleni hyvät talvikengät. Olin kävellyt lämpimät pitkävartiset saappaat kelvottomiksi enkä oikeastaan enää halunnut saappaita. Eikä vuosi sitten ollut myynnissä kivannäköisiä matalakorkoisia, kävelemiseen tarkoitettuja talvikenkiä.

Ihastuin ensisovittamisella Riekerin mataliin nilkkureihin. Korko oli sopiva, pohja vaikutti pitävältä myös jääkelillä ja varsi oli matalin näkemäni. Uskoin pärjääväni Helsingin vähälumisessa talvessa niillä.

Tuli ennätystalvi.

Minulla on edelleen vain nämä yhdet talvikengät. Helsingissä on nyt enemmän lunta kuin koskaan tähän aikaan vuodesta.

Olisi varmaan aika hankkia uudet talvikengät. Mutta ensin parannan flunssan ja kuumeen pois, pysyn kotona. Lienee turvallisinta minulle ja muille.

Villi ja viilee ja vaarallinen

No ei sitten yhtään, ainakaan nyt. Kuume jyrää minut kykenemättömyyteen: pystyn vain olemaan. Lukea en jaksa, en katsoa telkkaria. Ei edes ruoka maistu.

Yritin löytää YouTubesta Aki Sirkesalon Kissanaisen. Löytyi vain yksi video, jossa Kissanainen oli kuvitettu piirroksin. En pitänyt siitä. Joten laitain tähän vain sanat. Sunnuntai-illan iloksi haaveilen olevani kuin Kissanainen – jos vain olisin terve.

Sä tuut, sä meet
sä kahjoksi teet
mun pään kun jään
sua ihmettelemään

oijoi
oijoi

Sä tuut, sä meet
sun kissanaskeleet
kun keinuu, täytyy
kaivaa savukkeet

esiin,
mä teen niin

kertosäe:
Villi ja viilee
ja vaarallinen
sä herätät henkiin
mun eläimen,
kissanainen

Sä tuut, sä meet
ja taivaankappaleet
sinkoaa
pian irti radaltaan

ja maa
vavahtaa

Sä tuut, ja suut
jo alkaa supattaa
ei onni hylkää
tänään rohkeaa

jaa jaa
ei kukaan sua kesyttää saa

kertosäe

Villi ja viilee
viekas ja notkee
minua härnää
mun systeemit sotkee

Et etsimään tullut
sä kesyttäjää
en tiedä saako sua ees
silittää,

vaarallista elämää
mun yhtä, sun yhdeksää
kissanelämää

Sä tuut, sä meet
mut kahjoksi teet,
kissanainen

kissanainen (3x)

Lauantaikuume

Höh. Olen kuumeessa, taitaa olla flunssa. Ei tunnu kivalta. Pää ei ole skarpeimmillaan.

Otin hyvät lääkkeet levätäkseni ja parantuakseni levon kautta. Tiesin ennakolta, että ipuprofeiinin ottaminen on riski. Se saattaa piristää ja antaa vaikutelman siitä, että voi paremmin. Juuri niin kävi. Aloin laittaa ruokaa ja sen jälkeen tiskata. Nyt sitten tuntuu, etten jaksa mitään.

Lomaviikko on ollut oikein hyvä. Torstai oli kiireinen Ateneum-vierailuineen, Painonvartijoineen ja Kolmannen naisen keikkoineen. Ateneumista ostin Picasso-pinssin. Siinä lukee: ”Good taste is the enemy of creativity”. Tällä voin hienosti puolustella tyylittömyyttäni ja toisinaan puuttuvaa hyvää makua.

Painonvartijoissa sain avaimenperän, sillä olen laihtunut 10 % siitä, kun aloitin. Hieno tulos, jota oli kiva juhlia Kolmannen Naisen keikalla. Keikka oli parasta Kolmatta Naista, mitä olen nähnyt. Uudet ja vanhat biisit oli lomitettu kivasti. Olisin kuitenkin toivonut enemmän biisejä uudelta levyltä, sillä suoraan sanottuna olen nähnyt Kolmannen Naisen esittävän hittejään lukemattomat kerrat. Uusien biisien mukanaolo sähköisti keikan ja edellytti myös bändiltä aktiivisempaa otetta. Juttelin keikan jälkeen Pesolan Sakarin kanssa ja hän kertoi uusien biisien soittamisen olevan haasteellista. Aivan selkäytimestä ne eivät vielä tule.

Tänään olisi sisareni synttärit. En tiedä, jaksanko mennä sinne, olo on sen verran hutera.