Ihme - kymmenen kertaa tai useammin

”Tiedän että tätä ette usko”, aloitti isä, ”mutta enkeleitä on olemassa”. ”Minä jos kuka tiedän sen, sillä ainakin kymmenen kertaa on suojelusenkeli pelastanut henkeni”, hän jatkoi.

”Hei, me tunnetaan sut. Kyllä uskotaan!” ja halusimme isän kertovan vähintään ne kymmenen tarinaa ihmepelastumisistaan. Olimme kuulleet ne monta kertaa, mutta yksittäin, muutaman silloin tällöin.

Isäni syntyi kuolleena tai valekuolleena taitaa olla se oikea termi. Talon vanhin poika ei päästänyt syntyessään ääntä, ei pihausta, ei huutoa eikä karjaisua. Vain hiljaisuus. Hämmentynyttä tilaisuutta oli kestänyt puolisen minuuttia kun kätilö otti lapsen syliinsä jaloista roikottaen ja läpsäsi takapuolelle. Huuto täytti huoneen. Lapsi eli!

Dramaattisen syntymän jälkeen onnettomuudet ja täpärästi pelastumiset seurasivat toisiaan. Ilman suojelusenkeliä hevonen olisi kaatunut päälle, isäni olisi hukkunut kaivoon, järveen ja jäihin. Kuorma-auto olisi ajanut moottoripyörän päälle. Auto-onnettomuuksissa isä selvisi naarmuitta vaikka autot menivät lunastukseen.

Ihmeitä toinen toisensa jälkeen.

Kertomuksensa isäni lopetti: ”Suojelusenkeliäni olen joutunut vaivaamaan usein. Joskus olen ajatellut, että niitä on täytynyt olla useampi kuin yksi. Mutta nyt 78-vuotiaana tuntuu, ettei minulla ole enää jäljellä kovinkaan montaa ihmettä”.

Kuolemanpelko käväisi kuulijoiden mielissä, mutta hävisi saman tien. Ei tässä suvussa kuolla. Olihan esi-isämme niitä harvoja, jotka jäivät eloon Kaarle XII:n sotaretkeltä Norjassa.

Toivon, että ihmeiden luetteleminen ja niistä kertominen helpotti myös isäni tuntemaa kuolemanpelkoa.