Olen monesti ajatellut, että Suomessa nuorilla ei ihmisarvoa kaikissa tilanteissa ole. Vai mitä mieltä olette esimerkiksi nuorisokarkotteista, joita joissakin kaupungeissa käytetään nuorison kokoontumisen johonkin paikkaan vähentämiseksi. Karkotteena käytetään muun muassa klassista musiikkia.
Nuoria voi kohdella perusoikeuksien vastaisesti ihan laillisesti eduskunnan hyväksyttyä maanantaina hallituksen esityksen (84/2008) alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisesta. Sen mukaan
"Jos alle kahdeksantoistavuotiasta epäillään todennäköisin syin 50 §:n 4 momentin 4 kohdassa tarkoitetusta rikkomuksesta, poliisi voi laittomasti hallussa pidetyn alkoholijuoman etsimiseksi tarkastaa tällaisen henkilön mukana olevat tavarat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, jos se voi tapahtua puuttumatta loukkaavalla tavalla epäillyn henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Tarkastuksen kirjaamiseen sovelletaan, mitä poliisilain 23 §:n 3 momentissa säädetään. Tarkastuksessa noudatetaan muutoin, mitä pakkokeinolain 5 luvussa säädetään henkilöntarkastuksen toimittamisesta." (Lakivaliokunnan mietintö 11/2009)
Hallituksen esityksessä ei vaatteiden tarkistamista päällisin puolin ollut. Sen kohdan lisäsi lakivaliokunta, jolla oli kuultavanaan useita asiantuntijoita, mutta ei nuorisojärjestöjen, esim. lukiolaisliiton edustajia. Eihän nuoria tarvitse kuulla. Mietinnössään lakivaliokunta toteaa:
”Päällisin puolin tapahtuvalla tarkastamisella tarkoitetaan henkilön yllä olevien vaatteiden ulkopuolista käsin koettelemista. Tarkastusoikeus ei ulotu alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden ja ihon väliin kätkettyjen esineiden etsimiseen, joka on henkilöntarkastusta” ja jatkaa ” Edellytys henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamattomuudesta tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden päällisin puolin tapahtuva tarkastaminen olisi mahdollisuuksien mukaan pyrittävä tekemään sivullisten läsnä olematta”.
Tällä lailla poliisit saavat oikeuden kopeloida nuoria ja vielä niin, ettei kukaan ole näkemässä sitä. Ei todistajia. Poliisin sana nuoren sanaa vastaan. Nuoria tyttöjä, nuoria poikia. Lakitekstissä hurskaasti toivotaan, että tarkastus ei loukkaisi henkilökohtaista koskemattomuutta. Mutta sitä se juuri tekee.
Lakiesityksestä käydyn keskustelun yhteydessä vain Paavo Arhinmäki (vas.) sanoi vastustavansa tätä ”kopelointipykälää”. Muiden keskustelijoiden mukaan se on hyvä keino puuttua nuorten alkoholinkäyttöön.