Osku ja veljet

Alavudella syntyneellä Oskulla oli 2 veljeä ja yksi sisko. Osku oli meidän kissa ja veljensä Otto ja Ville olivat sisareni kissat.

Ensin Helsinkiin matkusti Otto, parin viikon päästä Osku ja viimeisenä Ville. Otimme pennut kovin nuorina, vain Ville oli oikeassa luovutusiässä saapuessaan Helsinkiin. Hyvin ne silti olivat pentuina oppineet kissan tavoille.

Otto Oskun hoidossa sillä aikaa kun Ville on vasta matkalla Helsinkiin

Veljekset tapasivat usein toisiaan, joko meillä tai Oton ja Villen kodissa. Veljiensä kanssa Osku halusi leikkiä ja olla yhdessä, mutta veljet arvostivat enemmän omaa oloaan.

Usein Osku huhuili:"Hei, missä te ootte?"

Villen kanssa leikki sujui, Ville tosin matemaattisen tarkasti valitsi aina paikakseen Oskun lempipaikan. Ensin Osku tuijotti jähmettyneenä Villeä. Seurannut hyökkäys Villen kimppuun oli raivoisa: Osku oli valmis veljenmurhaan. Tuloksena oli kiivas tappelu, joka päättyi tasapeliin. Kumpikaan ei saanut olla Oskun lempipaikassa. Vähän ajan päästä Ville löysi toisen Oskun lempipaikan.

Helpoiten yhteiselo sujui yhdessä nukkumalla.

Periaatteessa Osku oli kohtelias isäntä vierailleen. Se antoi vieraiden syödä ensin ja vasta Oton ja Villen syötyä Osku meni ruokakupille. Otto oli tainnut muutaman kerran sähistä ruokailun yhteydessä eikä Osku halunnut suututtaa kolme-neljä kiloa painavampaa veljeään.

Niinpä Osku tyytyi vakoilemaan ja seurailemaan Ottoa - turvallisen välimatkan päästä.

Salainen agentti Osku vakoilutehtävässään.

Vakoilun vuoksi Osku tiesi aina, missä Otto on. Kerran kävi niin, että Otto katosi. Koko päivänä en löytänyt sitä mistään. Olin kauhuissani, olihan sisareni uskonut kissansa minulle hyvään hoitoon, Kissan kadottaminen ei kuulunut sopimukseen. Kysyin Oskulta moneen kertaan: "Missä Otto on?". Ja joka kerta Osku lähti kohti tyttären työpöytää. Ilmeni, että työpöydän alaosassa oli kissan mentävä aukko, josta Otto lopulta löytyi.

Villen kuolema ei muuttanut Oskun ja Oton välejä. Vanhaan tapaansa Otto sähisi Oskulle ja Osku suhtautui Ottoon varovaisella kunnioituksella ja ihmetyksellä. Oton vieraillessa meillä Osku kertoi minulle töistä palatessani aina ensimmäiseksi Oton kuulumiset. Osku olikin luonteeltaan emo.

Kissasynttärit kesäkuussa 2012

Ihania kissaveljeksiä ei enää ole. Oskun hautajaisissa puhuimme, että ehkä meidän pitäisi uudestaan ottaa itsellemme pennut samasta pentueesta, sillä kissaveljekset yhdistivät myös meidät ihmiset läheisempään yhdessäoloon. Ehkä tämä toteutuu joskus tulevaisuudessa.

Kolme kynttilää Oskun, Oton ja Villen haudalla

Onnellista Uutta Vuotta 2011

Olkoon uusi vuosi toiveiden toteutumista täynnä! Riittävästi yllätyksiä, onnea, rakkautta ja rauhaa.

Kuvassa vuodenvaihteen vieras, Oskun veli Otto, joka viihtyy vaatekaapissa myös kotonaan.

Pääsiäisvieras

Minulla oli pääsiäisvieras. Tai ei se oikeastaan minun vieraani ollut, vaan kissani. Oskun veli Otto oli meillä keskiviikosta eilisiltaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kissaveljekset olivat yhdessä Villen kuoleman jälkeen. Osku oli isäntänä todellinen herrasmies. Tai sitten Otto on kuningas, missä sitten liikkuukin. Ruoan kissat saivat eri kupeissa yhtä aikaa. Joka kerta Osku oli aloittamassa syömistä ensimmäiseksi laitetusta kupista, mutta väisti aina Oton tullessa paikalle. Oskun kipon laitoin etäälle Otosta, koska en halunnut Oton syövän myös Oskun ruoan.

Oton vierailun aikana tajusin jälleen kerran kissojen konservatiivisuuden. Kissat haluavat, että asiat tehdään samalla tavalla, samassa järjestyksessä ja samaan aikaan. Aina, vuodesta toiseen. Poikkeamat järkyttävät kissan mieltä. Siksi Osku oli vierailun aikana kuin toinen kissa. Vasta viimeisenä päivänä Osku tuli päiväunille viereeni nukkumaan ja kehräsi.

Kaksi kertaa Otto teki jotain syvästi Oskua järkyttävää. Torstaina Osku oli heti ovella minua vastassa ja miukui hädissään: Tule heti katsomaan, mitä täällä on tapahtunut! Haju oli jo paljastanut minulle, mistä oli kyse. Keittiössä, kissojen ruokakupin alustalla oli kissankakka. Oskusta se oli käsittämätöntä käytöstä. Toista kertaa en lähtenyt kotoa hakematta kissojen hiekkalaatikkoa sisälle parvekkeelta.

Lauantaina Osku taas haki minut katsomaan ihmeellistä asiaa. Tyttären huoneessa oli vaatekomeron ovi auki ja komeron neljännellä hyllyllä nukkui Otto. Taitava kissa, tämä Otto! Otto on aina meillä kyläillessään nukkunut vaatekomerossa. Oskusta se on outoa, sillä sille ei tulisi mieleenkään nukkua vaatekomerossa.

Kissojen yhdessäolo oli rauhanomaista rinnakkaiseloa. Otto on jonkin verran isompi kissa. Se ehkä hillitsi Oskun halua puolustaa reviiriään. Lisäksi Otto sähisi ja murisi niin, ettei Osku kertaakaan uskaltanut hyökätä Oton kimppuun. Kevyttä takaa-ajoa kissat leikkivät jonkin verran. muuten niiden aika kului nukkuessa ja syödessä. Tai no, Osku vahti vierastaan koko ajan, joten sen nukkumiset jäivät aika vähälle.

Oton lähdettyä Osku on kehrännyt, ollut tiukasti vieressä ja nukkunut. Mikäs sen parempaa kissan elämää!

Jäähyväiset

Kolmea kissaveljestä ei enää ole. Ville, Oskun ja Oton veli, kuoli eilen illalla. Se oli sairastanut pitkään. Useista lääkärillä käynneistä ja testeistä huolimatta siitä ei löydetty mitään sairautta. Sairas se silti oli. Ville söi paljon, ahmimalla, mutta ruoka ei pysynyt sen sisällä. Kissaparka laihtui niin, että oli lopulta vain luuta ja nahkaa.

Tänään Ville haudattiin rakastamansa pensaan paikalle. Ennen hautaan panoa silitin Villeä. Turkki oli hyvin pehmeä, mutta luut tuntuivat kovalta. Eloton kissa – ei kissa ole koskaan niin hiljaa liikkumatta. Eikä se ollut lämmin.

Sisareni, Villen omistaja, oli varannut hautajaismusiikiksi ”Sä kuulut päivään jokaiseen”. Itkimme kaikki, sisareni, tyttäreni ja minä. Varovasti sisareni kääri Villen peittoon ja laski aikaisemmin kaivamaansa hautaan. Päälle multaa ja kukkia maljakossa.

Ville oli maailman vahvin kissa. Meillä ollessaan se piti sänkyä pystyssä ja vielä eilen se oli pitänyt sisareni mökkiä pystyssä. Se oli loistava hyppääjä ja kaupunkiasunnossa se usein oleskeli hattuhyllyllä. Sinne päästäkseen sen piti ensin hypätä kirjahyllyyn ja sieltä loikata metrin verran hattuhyllylle.

Ville rakasti noutamisleikkiä. Vuosia sitten tyttärelläni oli kuminen isohko hämähäkki. Jostain syystä se oli nukkumaan mennessäni sängyssäni. Heitin sen kauhistuneena pois, mutta Ville toi sen takaisin. Heitin sen uudestaan ja taas Ville toi sen. Kuminenkin hämähäkki kammotti minua niin paljon, että vein sen roskiin. En halunnut enää Villen tuovan sitä sänkyyni.

Villellä oli mahtava ääni. Pienikokoinen kissa karjui kuin leijona.

Ville päiväunilla

Raivopääkissa

En tiedä, mitä tekisin kissalleni. Se on miukunut kovasti sen jälkeen, kun palasimme Tukholman reissulta. Tänään se hyökkäsi kimppuuni. Petasin sänkyä ja se kai oli kissan mielestä kohtuutonta ja raivostuttavaa. Onneksi näin sen elekielestä, mitä on tulossa ja suojauduin päiväpeitolla sen hyökkäystä vastaa. Kissa hyppäsi kimppuuni, mutta sain sen pyydystettyä päiväpeittoon. Yhden kynnen se onnistui upottamaan ranteeseeni. Heitin - kuvaannollisesti - kissan parvekkeelle ja desinfioin haavan.

Mitä tällaiselle raivopääkissalle tehdään? Muuten kiva kissa, mutta näitä hyökkäyksiä se on harrastanut aina. Hyökkäysten välillä saattaa olla pitkiä aikoja, jona aikana alkaa uskoa, ettei se enää tee sellaista. Siksi jokainen kerta järkyttää. Kissan ei kuulu hyökätä raivostuneena ihmisen kimppuun.

Varoitamme vieraitamme aina kissan arvaamattomasta luonteesta. Vieraat eivät sitä halua uskoa, sillä kissa tulee paijattavaksi ja silitettäväksi. Mukava sitä on paijata, koska sillä on hyvin pehmeä turkki ja se kehrää kovaäänisesti. Mutta kun sitä on sen mielestä riittävästi paijattu, se hyökkää, usein varoittamatta.

Minulla on ollut useita kissoja eikä yksikään ole ollut näin aggressiivinen. Ihana Juippi-kissa tuli hieman aggressiiviseksi veljensä Lanssin kuoleman jälkeen. Juippi hyökkäsi jalkoihin silloin tällöin, koska se ei mielestään saanut riittävästi huomiota.

Joka kerta hyökkäyksen jälkeen olen valmis viemään kissan nukutettavaksi. Ehkä se todellakin pitäisi joskus tehdä.

Kissasynttärit

Perheeni kolmas jäsen, Osku-kissa, täytti kesäkuun alussa 12 vuotta. Osku on kotoisin Alavudelta ja sen kaksi veljeä samasta pentueesta kuuluvat sisareni perheeseen.

Äiti oli etukäteen käynyt katsomassa pentuetta ja kuvaili yhden pennun olleen erityisen suloinen, harmaa kissa. Kun menimme hakemaan kissaamme, pennut olivat piilossa pensaissa. Vain yksi oli kyllin rohkea tullakseen tutustumaan meihin. Se oli harmaa-valkoinen kissa, jolla oli musta nenä. Maksoimme kissasta jonkin verran ja lähdimme talosta onnellisina kissanomistajina. Äidiltä kuulimme, että kissamme ei ollut se, jonka hän oli meille puhunut. Ei sellaisella asialla ollut siinä tilanteessa enää merkitystä. Meillä oli kissa!

Tyttäreni antoi kissalle nimeksi Osku. Se osoittautui hyväksi nimeksi, sillä kissa oppi tunnistamaan sen nopeasti. Oskun turkki kasvoi tavallisen kotikissan turkkia pidemmäksi ja sen anturoihin kasvoivat pitkät karvat suojaamaan tassuja.

Oskusta kasvoi hyvin seurallinen ja puhelias kissa. Se tervehtii, vastaa ja tulee juttelemaan. Sylissä Osku viihtyy vain hetken. Osku on arvaamaton – kesken silityksen se saattaa hyökätä kimppuun. Näin ei käy usein, mutta yksikin kerta on liikaa. Niinpä vain pidän Oskusta, se ei ole lempikissani kaikkien omistamieni kissojen joukossa.

Tänään vietimme kolmen veljeksen, Oskun, Oton ja Villen, synttäreitä sisareni luona. Kissasynttäreitä olemme viettäneet vuosittain, aina kun se on ollut mahdollista. Kissat eivät tosin tajua olevansa juhlinnan aiheita. Tänään saavuttuamme juhlapaikalle kissat häippäsivät heti omille teilleen. Meillä ihmisillä oli mukavaa. Aurinko paistoi, söimme ihania salaatteja ja jälkiruokasi mansikoita vaniljavaahdolla ja lopuksi vielä kahvia. Lähdimme kotiin tyytyväisinä. Sisarelleni vielä kiitokset hauskoista synttäreistä!