Vappuaaton kuulumisia

Tämän päivän järkevin teko oli pestä hiukset heti aamulla. Myöhemmin se olisi ollut mahdotonta.

Veimme Nessan ulos kävelylle. Aluksi vain katselimme sisäpihan kummallisuuksia kuten uskomattoman isoa kissanhiekkalaatikkoa ja kuuntelimme lintujen livertelyä. Rauhallista ja mukavaa, mutta ei aurinkoa. Läksimme läheiselle aurinkoiselle kalliolle, jonne voi kiivetä mukavaa puuportaikkoa myöten.

Portaiden yläpäässä Nessa pelästyi portaita pitkin tömisteleviä lapsia. Empaattisena ihmisenä minäkin menin paniikkiin ja otin panikoivan kissan syliini. Ja se oli päivän järjettömin teko. Vinkki: älä ota panikoivaa kissaa syliin. Älä edes ajattele tekeväsi sellaista.

Nessa huitoi kynsillään oikean käteni verille. Pikkurillin, nimettömän, kämmenen ja peukalon. Muutama pisara verta tipahti kalliolle ennen kuin sain vedettyä nenäliinan taskustani. Sitten tulikin kiire kotiin puhdistamaan haavoja.

Nessa piti tietenkin rauhoitella ensin. Tyttäreltäni se sujuikin oikein hienosti. Kotiin päästyään Nessa oli taas oma utelias itsensä.

Haavoilla oleva käteni on kipeaä septidinistä ja huuhteluista huolimatta. Haavat ovat hankalissa paikoissa eikä tiskaaminen ole silloin kivaa. Taikinan pyörittely käsissä on mahdotonta. Sentään munkkien paistajaksi kelpasin.

Hyviä niistä tuli, vaikka paistoin munkkeja ekan kerran. Miten siitä kärystä muuten pääse eroon?

Hyvää vappua!.

Nefertiti eli Nessa

Pikkuinen ragdoll-neiti Nefertiti eli kutsumanimeltään Nessa saapui kotiimme tammikuun 16. päivä.

Sen jälkeen elämä on ollut ihmeellistä. Pienen kissan löytöretkiä kodissani ja ihmettelyä on ilo seurata. Jokaiseen päivään kuuluu leikki, ensimmäiseksi aamulla ja viimeisenä illalla.

Kirjahylly on oikein mukava paikka nukkua, kunhan saa ensin turhat kirjat pois tieltä.

Nessa harkitseekin vakavasti kirjallisuuskriitikon uraa.

Ragdolleja sanotaan rauhallisiksi kissoiksi. Nessan pentuenergia on hurja ja se kohdistuu kaikkeen mahdolliseen liikkuvaan. Lattian lakaisu harjalla on aivan ihanaa, samoin lakanoiden vaihto ja sängyn petaaminen. Huiskaa tavoitellessaan Nessa hyppii ja tekee ilmassa kärrynpyöriä. Pallot saavat kyytiä pitkin kotiani. Mutta joskus Nessa on sitä mieltä, että jalka on paras saalis.

Aluksi Nessa oli nirso ruoan suhteen. Saattoi se toki olla pieneltä kissalta jännitystä, kun yhtäkkiä koti on aivan toinen ja elämä ainoana kissana on alkanut. Kokeilin lähes kaikkia mahdollisia penturuokia. Mieluismmaksi osoittautui Schesirin penturuoka.

Paljon energiaa sisältävän penturuoan ja aina tarjolla olevien naksujen ansiosta Nessa on kasvanut nopeasti. Koko ajan Nessa näyttää yhä enemmän ragdollilta.

2015

Vuoden viimeisenä päivänä yritän löytää kuluneesta vuodesta jotain hyvää. Löydän yhden oikein hyvän. Ja lukuisan määrän hyviä lukemiani kirjoja. Ja perheeni ja ystäväni.

Aloitin vuoden 2015 edellisen vuoden raskaissa fiilikseissä. Kaikki tekemiseni tuntuivat saavan alkunsa pakosta. Ikäväähän sellainen on. Kamppailin vastaan etsimällä ja löytämällä joka päivästä syyn olla onnellinen. Helppoa se ei aina ollut. Jotain kuitenkin tapahtui eikä elämä tuntunut enää pakon sanelemalta.

Odotin kevään eduskuntavaaleilta muutosta parempaan. Kolmen eniten paikkoja eduskunnassa saaneen puolueen hallitus tuntui jo hallitusohjelmallaan vastaavan huonosti odotuksiini.

Yhteiskunta ja politiikka alkovat mennä sekaisin kesällä. Viha, riitely, vastakkainasettelu, uhkailu, pakottaminen (esim. pakkolait) ja poliittinen vastuuttomuus hätäisine aikatauluineen synnyttivät ahdistuksen, josta ei pääse eroon.

Hallituksen puheet ja teot kuulostavat korviini siltä, kuin vain niillä, joilla on rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa, olisi merkitystä. Muilta saa viedä tuhkankin pesästä, sillä hallitus tuntuu ajattelevan etteivät esim. lapset, sairaat, vanhukset, opiskelijat eikä julkinen sektorikaan tuota yhteiskunnalle mitään. Vain rahan menoa. Eikä niistä siksi tarvitse pitää huolta. Kuin raha voisi olla ainut mitta! Missä ovat välittäminen, toisen kunnioittaminen, ihmisarvoinen elämä ja huolenpito, yhteiskunnallinen solidaarisuus?

Mikä on tämä maa, jossa koulutus on taloudellinen riesa, ei voimavara? Mikä on tämä maa, jossa pelkoa ja vihaa toisia ihmisiä kohtaan voi lietsoa ihan rauhassa? Rasisminvastaisesta ryhmästä Facebookissa saan lukea, kuinka pimeää, vääristynyttä, sairasta ja tietämätöntä ajattelua ja siitä kumpuavaa toimintaa voi Suomessa olla. Miten se on edes mahdollista?

Ahdistavaa.

Aivan hirvittävää oli kissan sairastuminen ja kuolema.

Tyttäreni tajusi nopeasti, että uuden kissan etsiminen helpottaa surussa. Minulla kesti pitempään asian tajuaminen. Mutta kun vastaan tuli Daisyn ja Nipsun pentue ja siinä pikkuinen Rosmariini, aloin ymmärtää.

Rosmariinilla ikää 3 viikkoa. Kuva Minna Penninkangas.

Ilmoitin kasvattajalle, että olemme kinnostuneita Rosmariinista ja hän varasi sen meille alustavasti. Pääsimme katsomaan Rosmariinia ja muita pentuja, kun niillä oli ikää melkein kaksi kuukautta. Tunnin verran ihastelimme kuuden pennun elämää. Ja se oli ihanaa. Lopuksi viisi tyttökissaa nukahti vieretysten, aivan toisissaan kiinni. Pentueen ainut poika oli nukahtanut jo aikaisemmin omiin oloihinsa. Ja Rosmariini oli todella suloinen!

9-viikkoinen Rosmariini. Kuva Minna Penninkangas.

Rosmariini tulee meille tammikuun puolen välin jälkeen. Silloin kisu saa uuden nimen. Jo nyt se on tuonut elämääni niin paljon ihanuutta, toivoa ja luottamusta tulevaan, että uskallan odottaa alkavalta vuodelta myös jotain hyvää.

Musisoivat kissat

Olen juuri aloittanut laulamiseen ja soittamiseen liittyvien joulukorttien keräämisen. Ilokseni huomasin tänään joulukorttiostoksilla, että musiikki on palannut joulukortteihin. Joululauluja esittävät ihmiset, enkelit ja - kissat.

Itse asiassa en aikasemmilta vuosilta muista, että jouluisia kissakortteja olisi ollut runsaasti. Nyt oli ja mikä merkillisintä, kissat soittavat tai laulavat joulukorteissa.

Luulin, että tämä ensimmäinen jää ainoaksi.

Sitten vastaani osui tämä.

Ja tämä.

Ostettuani nämä kolme joulukorttia muistin, että oikeastaan olen ostamassa joulukortteja läheisilleni, en itselleni. Niinpä ostin lisäksi vain pari kissamaista joulukorttia, mutta niissä ei soiteta eikä lauleta. Ja sitten aloin ajatella, että ehkä kaikki eivät halua kissajoulukorttia.

Taidan mennä uudestaan joulukorttiostoksille.

Osku ja ruoka

Oskun tapa pyytää ruokaa oli vastustamaton. Osku meni keittiiöön ja otti perusistuma-asennon ruokakuppinsa läheisyydessä. Siinä Osku istui sanomatta mitään, asentoa vaihtamatta.

Tarkkaavaisesti Osku katseli kun laitoin ruoan sen kuppiin. Vasta kun kuppi oli pakallaan, Osku luopui perusasennosta. Ruoasta Osku kiitti aina kovaäänisellä kehräyksellä.

Näin päiväsaikaan. Öisin Osku naukui minut hereille: nyt on saatava ruokaa ja heti! Ja niin se saikin.

Ruoan suhteen Osku oli hyvin nirso. Mikä tahanasa ruoka ei kelvännut, mutta McDonaldsin ranskalaisia Osku rakasti. Niitä se tuli aina vaatimaan itselleen - eikä juuri koskaan saanut. Mutta silloin kun sai, Osku nuoli tarkkaan ensin suolakerroksen ja sitten mutusteli saamansa pienen palan suussaan.

Usein kävi niin, että luulin Oskun pitävän jostain ruoasta. Olihan se sitä syönyt jo jonkin aikaa. Yhtäkkiä ennen himoittu ruoka ei kelvannut lainkaan. Tällöin alkoi uuden lempiruoan etsintä.

Se oli epätoivoista työtä.

Kun Osku ensimmäisen kerran lopetti syömisen kokonaan, ostin sille kaikki mahdolliset kissan märkäruoat, jotka löysin.

Kesti piinaavan kauan ennen kuin löysin Oskulle maistuvan ruoan: tonnikalaa aloe vera -öljyssä. Sen jälkeen alkoivat muutkin ruoat maistua.

Osku siirtyi paremmille metsästysmaille lokakuussa. Ikävä ja suru on kova.

Muistot persoonallisesta kissastamme lohduttavat minua. Ehkä kirjoitan muitakin muistoja Oskusta jossain vaiheessa.

Elokuu kuvina

Olin elokuun lomalla. Ilmat olivat mitä parhaimmat. Todellakin kannatti kärvistellä heinäkuu töissä, jolloin kaikki muut tuntuivat olevan lomalla.

Ruusut kukkivat vastustamattoman kauniisti Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa,

Rosa New Dawn 

Ruoholahden leikkipuistossa,

ja talvipuutarhan ruuspuistossa.

Rosa Queen of Hearts

Elokuu on todellakin ruusujen kuukausi. Siksi ihana Rosa Petticoat oli saanut kunnian poseerata elokuun kuvassa.

Myös meri esitti parastaan. Se kimalteli auringon säteitä Kaivopuiston rannassa ja

Ruoholahden kanavassa.

Helsinki on kaunis mereltä päin katsottaessa.

Suomenlinnassa tunnelma oli tyyni ja rauhallinen,

vaikka kaupungilla kuljeskeli jättiläisnainen.

Taiteiden yössä 20.8.2015

Osku tuumasi olevansa onnekas, koska saa olla kotona rakkaiden ihmisten kanssa.

Elokuun synttäreiden kunniaksi leivoimme tiikerikakun

ja tytär teki juustokakun.

Vanha digipokkarini ei aina jaksanut tarkentaa kuvia, niinpä ostin uuden kameran.

Opettelen vielä kameran käyttöä. Tämän jutun kuvista suurimman osan olen ottanut uudella kameralla, mutta en ole siihen vielä niin ihastunut kuin mitä vanhaan digipokkariini olin.

Elokuun viimeisenä päivänä palasin lomaltani töihin. Kahvihuoneessa kaikki oli ennallaan.

16/100: Mallioppiminen

Pitkän päivän jälkeen on vihdoinkin aika mennä nukkumaan. Nukkumisen mallia antaa itse syvän unen mestari Osku!

Hyvää yötä!

15/100: Joulupukin pajassa

Laatikoita penkoessani (etsin tulostuspaperia) silmiini osui vanha, koneella kirjoitettu kolmisivuinen näytelmä. Yläreunassa lukee isäni käsialalla Kirj. Päivi Erkkilä v. 1968. Olin kirjoittanut näytelmän Joulupukin pajassa koulun joulujuhlaa varten. Muistan että se myös esitettiin.

Uskon saaneeni jonkin verran apua kirjoittamisessa. Ja ehkä teksti on harjoituksissa muokkautunut. Olen kuitenkin varma, että Kissavieköön-niminen unilääke on minun ideani. Myös keskeisin juonenkäänne liittyy kissaan. Muistan kuinka vaikeaa oli saada kissa näyttelemään, mutta silakka hoiti tehtävänsä ja Lillukka-kissamme selviytyi roolistaan.

Näytelmää ei voi skannata. Vain ensimmäisestä sivusta saa kunnolla selvää. Kaksi muuta sivua on spriikopiokoneella ja punaisella musteella aikaansaatuja. Jälki on epäselvä ja skannattuna se näyttäisi vielä epäselvemmältä. Kirjoitin näytelmän word-tiedostoksi ja säilytän alkuperäiset tekstit hyvässä tallessa. Olen ylpeä ainoasta kirjoittamastani näytelmästä!

Onnellisuus 3/100: Osku-kissamme

Osku, melkein 18-vuotias kissamme.

Kiitos, mulle riitti tällä kertaa.

Tammikuussa lääkäri kehotti antamaan Oskulle juotavaa kaikkialla, mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa. Nyt Osku on oppinut, että sille tarjotaan maitoa sänkyyn :)

Aamutuimaan

Kylmä, pakkasta 13 astetta. Tuulee. Olen parvekkeella tupakalla. Seuraavaksi siivoan Oskun hiekkalaatikon.

Oskulla on vanhojen kissojen vaivaa, pissattaa enemmän kuin laki sallii. Hiekkalaatikko on tyhjemnettävä usein. Eikä se ole kivaa etenkään näin aamutuimaan.

Osku kävi lääkärissä

Osku-kissa kävi lääkärissä ensimmäistä kertaa viime kesän käynnin jälkeen. Kyseessä oli kontrollikäynti, jonka perusteella selviää, onko lääkitys kilpirauhasen liikatuotantoon kohdallaan.

Tutkimuspöydällä

Osku oli lääkärissä oma utelias, rohkea ja sosiaalinen itsensä. Olin oikein ylpeä kissastani. Tällä kertaa Osku ei tiputtanut karvojaan tutkimuspöytää täyteen. Tällä kertaa Oskua ei huputettu verinäytteenottoa varten kuten kesällä, joten se sujui oikein hyvin.

Verinäytteen tulosten mukaan Osku tuottaa edelleen liikaa kilpirauhashormonia. Lääkitystä lisätään ja nyt pitää tarkkailla, ettei lääkitys vähennä liikaa kilpirauhashormonin tuotantoa. Jos niin käy, Osku muuttuu veltoksi, erittäin uneliaaksi kissaksi, jolle ei ruoka kelpaa. Vielä sellaista ei ole näkynyt.

Koiraihminen?

Silloin tällöin minussa herää koiraihmisyys, vaikka olen kissaihminen ja vaikka pelkään koiria. En mene vapaaehtoisesti koiran lähelle, mutta pelkoni ei estä minua ihastelematta kauniita koiria ja ihastuttavia koiranpentuja. Saksanpaimenkoiran pentu on todella suloinen luppakorvineen. Miten siitä voikin useimmiten tulla niin tylsännäköinen aikuisena!

Viimeaikoina koirafaniutta ovat vakavasti herätelleet suomenlapinkoirat Usma, Seita ja Ainu, joiden elämää olen seurannut Millanin blogien kautta. Elokuva Hachiko sai aikaan sen, että menetin sydämeni japanilaiselle akitalle, sen peruskoiramaisuudelle. Viime kesänä näin junassa koiran, joka kovasti muistutti akitaa, vaikka oli pienikokoisempi. Kävin kysymässä koiran rotua ja sain kuulla sen olevan shiba, myöskin japanilainen koirarotu.

Tänään näin elämäni toisen shiban (kysyin koiran rotua) ja kyllä oli viehättävä koira, pentu vielä. Niin suloinen, että pystyn näkemään itselläni shiba-rotuisen koiran. Selasin shiban rotuyhdistyksen sivut ja totesin, ettei minusta kuitenkaan ole koiranomistajaksi. Rotukoiriin liittyvät vaatimukset kauhistuttavat minua. Luulen, että rodunjalostus ei vielä ole tehnyt shibaa sairaaksi, kuten monen muun koirarodun on käynyt.

Koiraihmisyyteni pysynee kuvitteellisena. Todennäköisesti en hanki koiraa. Jatkan koirien ihailua turvallisesti kadun toiselta puolelta tai valokuvien ja blogien kautta. Ja seuraan mielenkiinnolla, miten tässä vielä käy.

Leikkisä kissavanhus on sairas

Osku, 14-vuotias kissaherra, kävi lääkärissä.

Kuvassa Osku 14-vuotissyntymäpäivänään.

Vihdoinkin. Nopea laihtuminen, valtava ruokahalu ja yliaktiivisuus kummastuttivat ja pelottivat. Leikkisäksi pennuksi ryhtynyt kissavanhus oudoksutti. Miukuminen iltaisin ja öisin oli häiritsevää. Lisääntynyttä kehrääminen ja hellyydentarve olivat toki miellyttäviä oireita. Nukkuminen kodin kylmimmissä paikoissa antoi vaikutelman siitä, että kissalla on aina kuuma. Osku tiputteli karvojaan jokaisella silityksellä ja kotimme alkoi muistuttaa kissankarvalla vuorattua pesää. Ei ihme, että pölynimurit menivät rikki.

Aloin soitella lääkäriaikaa kissalle. Vapaita aikoja ei ollut sinä päivänä, mutta jokaisessa eläinlääkärissä sanottiin, että kissa on vietävä heti lääkäriin ja kehotettiin jatkamaan yrittämistä. Lopulta tärppäsi.

Lääkärissä Osku katseli tutkimuspöydällä innokkaana ympärilleen, pysyi silti paikallaan, ja oli suloisen näköinen. Lääkäri tutki käsin koettelemalla kissan ja lopulta ilmoitti, että verikoe on otettava. Kerroin, että Osku on raivopääkissa toisinaan. Tiedosta kiitollisena lääkäri laittoi hupun Oskun päähän. Kissahoitaja piti Oskusta kiinni ja lääkäri pisti Oskua jalkaan. Se ei vielä herättänyt rimpuilua, mutta näytteenotto kesti liian kauan. Huppupäistä kissaa taatusti pelotti.

Osan verikokeen tuloksista saimme heti. Maksa-arvot olivat hieman koholla ja punasolujen määrä oli lisääntynyt. Tärkeimmän tuloksen saimme vasta tiistaina. Kyllä, Oskulla on kilpirauhasen liikatoiminta, joka on vanhoilla kissoilla yleinen. Lääkärin mukaan normaaliarvon yläraja on 58, mutta Oskulla mitattu arvo oli reippaasti yli 200.

Lääkitys oli aloitettava heti ja sitä on jatkettava koko Oskun elämän ajan. Oskulle määrättiin Tyrazolia 5 mg aamuin illoin. Osku inhoaa lääkkeiden ottoa. Tähän mennessä se on saanut lääkkeen ruokaan sekoitettuna ja se on sujunut hyvin. Onneksi Osku tykkää kovasti Sheban kissanruoasta. Parin kuukauden päästä otettavasta verikokeesta selviää, kuinka hyvin lääkitys auttaa.

Hoitamaton kilpirauhasen liiketoiminta johtaa kissalla sydänvian kehittymiseen. Toivottavasti vein Oskun ajoissa lääkäriin.

Osku hieman nuorempana, raukeampana ja isompana.

Tallinnan Ikkunakissa

Eilen opin sen, että kovalla tuulella matka Tallinnaan Linda Linen katamariinilla voi olla epämiellyttävä. Aallot keikuttivat venettä niin, että oksennuspussin hakumatkalla oli koko ajan pidettävä jostain kiinni. Portailla liikkuminen oli lähes mahdotonta. Onneksi matka kesti vain puolitoista tuntia.

Linnahallin satama on liian suureellinen nimitys paikalle, johon Linda Linen veneet saapuvat ja josta ne lähtevät. Paikka on kuitenkin upea Linnahallin portaiden ja niiltä avautuvien meri- ja kaupunkinäkymien vuoksi. Portaiden kävely ylös ja alas oli korkeapaikankammosta kärsivälle koettelemus, jonka jälkeen jalat olivat jonkin aikaa puupökkelöitä.

Löysimme jotain siitä, mitä lähdimme etsimään ja enemmän. Uus-katua kävellessämme tutustuimme Ikkunakissaan, joka tervehti jokaista ohikulkijaa. Saamastaan huomiosta ilahtuneena kissa kellahti selälleen ja nousi nopeasti ylös. ”Eihän ihailijat vain ole lähteneet pois? Jäikö joku tervehtimättä, sillä aikaa kuin kelliskelin selälläni?”, tuntui kissa tuumivan.

Tallinna on ristiriitainen kaupunki kauneudessaan ja rumuudessaan, vanhuudessaan ja uutuudessaan, sekoitus isoja puistoja, kovia liikekeskuksia ja Vanhan kaupungin tunnelmaa.

Fred Vargasin kissajutut ja Osku

Fred Vargasin Adamsberg-romaaneissa on kissa nimeltä Kerä. Kerä asuu Adamsbergin johtaman murharyhmän toimistossa. Kissa kuvataan laiskaksi otukseksi, joka pitää kantaa ruokakupille, hiekkalaatikolle ja juomaan. Valkoviinistä pitävä Kerä nukkuu päivät kopiokoneen päällä. Kopiointia varten toimistoon hankittiin toinen kone, sillä Kerää ei haluttu pelästyttää eikä häiritä.

Kissaan usein liitetyt adjektiivit itsenäinen ja riippumaton eivät kuvanneet Kerää lainkaan. Se ei kestänyt yksinoloa vaan tarvitsi ihmisen seuraa kaiken aikaa. Kerällä oli murharyhmässä suosikki-ihmisensä. Kun Retancourt lähti toimistosta hoitamaan tehtäviä tai kotiin, kissa saattoi miukua 3 tuntia oven edessä.

Ikimetsän sydän –romaanissa Kerä tekee sankariteon. Eihän kissoja tunneta sankarillisina eläiminä kuin saduissa ja kissoja rakastavien ihmisten kertomuksissa. Tapaus on dramaattinen, traaginen, huvittava ja uskomaton ja kertoo kissan rakkaudesta suosikki-ihmistään kohtaan. Jo tämän sankariteon takia Ikimetsän sydän kannattaa lukea.

Myös Vargasin romaanissa Elottomat, jalattomat kissalla on keskeinen rooli. Kerä asustaa tässäkin kirjassa murharyhmän toimistossa, mutta nyt asialla on komisario Adamsbergin naapurin hoivaama kissa pentuineen.

Kolmannessa lukemassani Vargasin romaanissa Kuriton mies nurin ei ole kissaa. Susia ja lampaita sen sijaan mielin määrin.

Kerä-kissa muistuttaa meidän Oskua. Oskulla on harvinaiset itsenäisyydenpuuskansa, mutta muuten se on siellä missä minä ja tyttäreni. Oskua ei tarvitse kantaa ruokakupille, mutta sen vieressä on istuttava, muuten ruokailusta ei tule mitään.

Tytärtäni Osku palvoo (kyllä sellainen on kissalle mahdollista). Tyttäreni ollessa poissa kotoa Osku on levoton, miukuu ja etsii tytärtäni. Ja kun tyttäreni tulee kotiin, mitä kissa tekee? Ei ole huomaavinaan, jatkaa nukkumista ja tulee vastaan vasta kun sitä on kutsuttu riittävän kauan.

Viimeinen tarkastus on tehty

Kesäinen kylpyhuoneremontti on nyt saatettu loppuun. Viimeisen tarkastuksen teki Osku, joka eilen tarkasti korkean kaapin, jota voisi kutsua myös pyykkikaapiksi tai siivousainekaapiksi.

Osku saa välillä hurjuuskohtauksia, jolloin se tavoittelee kuuta taivaalta. Päästäkseen lähemmäs kuuta, se hyppii tai ainakin suunnittelee hyppäävänsä kirjahyllyn ylimmälle hyllylle. Mihin vain, jossa olisi lähempänä taivasta (sisätiloissa). Usein teko jää aikeeksi, mutta ilme on sitäkin hurjempi.

Eilen puuhailin kylppärissä ja olin jättänyt kylppärin kaapin ylemmän osan oven auki. Oskuun iski hurjuus ja uuden kokemuksen kaipuu. Vaivaton, nopea hyppy ja niin oli kissa kaapissa. Ihmetteli, haisteli kodinpuhdistusaineiden putelleja ja asettui makaamaan. Hyvä paikka, ilmeisesti.

Kuvaa en siitä saanut, sillä lähtiessäni hakemaan kameraa Osku tuumasi, että on niitä parempiakin paikkoja ja hyppäsi pois.

Tämän viimeisen tarkastuksen ansiotako lienee se, että pitkään huonosti vetänyt lattiakaivo toimii nyt kuin unelma?

Yleensä Osku ei korkealla viihdy, pois on päästävä heti.

Maailmanlopun enne?

Jos olisi sanonta ”Pienenee kuin kissa maailmanlopun edellä”, olisin todella huolissani. Onneksi sanonnassa puhutaan pyystä.

Oskun laihtuminen ei ole maailmanlopun enne. Huolissani olen silti. Osku on aina näyttänyt puolipitkän turkkinsa ansiosta isommalta kuin mitä se oikeasti on. Hyvän kokoinen se silti on ollut.

Mutta ei enää. Kylkiin on ilmestynyt kuopat, selkäranka tuntuu silitettäessä. Nostaessani Oskun syliin yllätyn joka kerta: eihän tämä kissa paina paljon mitään.

Ei Osku ole syömistä lopettanut. Päinvastoin. Ehkä kyse on vanhenevan kissan jutusta. En tiedä, koska minulla ei ole koskaan ollut näin vanhaa kissaa. Ensi viikolla Osku täyttää 13 vuotta ja 10 kk.

Mikään ei näytä kissaa vaivaavan. Turkki on hyvässä kunnossa. Se leikkii innoissaan mehupilleillä ja tulee viereen kehräämään ja silitettäväksi.

.

Onnellista Uutta Vuotta 2011

Olkoon uusi vuosi toiveiden toteutumista täynnä! Riittävästi yllätyksiä, onnea, rakkautta ja rauhaa.

Kuvassa vuodenvaihteen vieras, Oskun veli Otto, joka viihtyy vaatekaapissa myös kotonaan.

Kotikissa

Huomenna tulee neljä viikkoa siitä, kun muutimme kesäkotiin kylppäriremonttia pakoon. Ihana asunto, ihana kävelyreitti töihin. Kaikki on hyvin. Mutta yksi täältä puuttuu, Jean-Louis Huen sanoin:

Kissaton koti on kuin kalaton akvaario.

Siksi odotan kovasti remontin päättymistä ja kotiin pääsyä.

Käyn miltei päivittäin kotona. Katson postin, avaan telkkarin, yritän olla kuin kotona.

Remontin pölyt ja hajut tekevät kodistani vieraan. Vieraat miehet tulevat kotiini avaimillaan. On kuuma, mutta en voi vähentää vaatteitani. Olen kotonani kylässä, tarjoan itselleni kahvit, kerron kuulumiset. Sitten palaan kesäkotiin.

Odotan sitä että pääsen kotiin, että saan olla kotona. Odotan sitä, että saan kissan kotiin, sillä olen kotikissa.

Diivaa tapaamassa

Kumman tyhjältä kesäkoti tuntuu ilman Osku-kissaa. Haen sitä katseellani ja olen näkevinäni siitä vilauksen sohvalla, tuolilla, sängyllä ja keittiön pöydällä. Mutta ei ole Osku sulostuttamassa elämäämme kehräämisellään ja turkkinsa pehmoisuudellaan.

Käymme usein katsomassa Oskua sen kesäkodissa. Kunnon diivan tavoin monen tunnin odottelun jälkeen Osku piipahtaa seurassamme muutaman minuutin. Silloin se kehrää äänekkäästi tyttäreni sylissä. Minun syliini se ei ehdikään, on jo kiire. Juoksemaan, makailemaan pensaan alla, väijymään kaikkea pientä liikkuvaa, olemaan harakoiden kiusattavana ja metsästämään!

Eilen saapuessamme Osku oli juuri lähdössä retkilleen. Meidät nähtyään se pysähtyi, epäröi ja tuli luoksemme. Muisti vielä keitä olemme. Innokkaana kaivoin kameran esille, nyt otetaan Oskusta kesäkuvat.

Kuvista tuli oudon valoisia. Tyttäreni ihmetteli, mitä säätöjä olin kameraan laittanut. Minä vannoin, etten ole sattunut mihinkään. Lopulta ilmeni, että olin onnistunut kiinnittämään objektiivin vaillinaisesti. Kyllä se pysyi kameranrungossa kiinni, mutta valo pilkisti välistä.

Onneksi Osku tuli parin tunnin jälkeen takaisin hellittäväksi ja kuvattavaksi.