70-1+2

Järjestän Agatha Christie -kokoelmaani hyllyssä yhä uudelleen. Olen järjestänyt kirjat mm. nimen mukaan, alkuperäisen ilmestymisajan mukaan, ostamisjärjestykseen jne. Kirjat levittäytyivät kolmelle hyllylle, sillä pidän tämän kirjahyllyn kirjat  aakkosjärjestyksessä tekijän mukaan.

Aikani pohdiskelin, kuinka saisin kaikki Agatha Christieni mahtumaan samaan hyllyyn. Katselin kirjahyllyä, katselin kirjoja, kunnes sain oivalluksen: kirjahyllyssäni on korkea hyllyväli, kirjoja mahtuu myös päällekkäin!

Hyllyssä on 70 nidosta. Kissa kyyhkyslakassa on kahtena kappaleena. Bertramin hotellissa on nidottu yhteen Vuoksi ja luode teoksen kanssa. Lomahotellin murhat on Murha Mesopotamiassa -kirjan kanssa sidottu yhteen. Herkuleen urotyöt on merkillisenä Poirot parhaimmillaan julkaisuna, jossa urotöiden lisäksi on novelli Metsästysmajan arvoitus kokoelmasta Poirot investigates (1924).

Kokoelman ensimmäisen kirjan Neiti Marplen viimeinen juttu ostin vuosia sitten ennen kuin aloitin määrätietoisen suomennettujen Agatha Christien kirjojen keräämisen kesällä 2008. Ostin kirjan silloin, toisen tällöin, joskus jopa uusia painoksia kirjakaupoista. Kirppareilla näin myynnissä täydellisiä Christie-kokoelmia, mutta ei sellaisen ostaminen ole kivaa. Iloitsen mieluummin jokaisesta yksittäisestä kirjasta, jonka kokoelmaani liitän!

Olen saanut apua kirjojen hankkimisessa. Sisareni ovat ansiokkaasti löytäneet muutaman Christien. Työkaverini kuuli kerran minun kertovan Christie-kokoelmastani. Hän lupasi etsiä minulle puuttuvia kierrellessään kirppareita ja antikvariaatteja. Hänen ansiostaan kokoelmassani on mm. Ruskeapukuinen mies ja huomattavsti edullisemmalla hinnalla kuin mitä esim. kirjamessuilla siitä viimeksi pyydettiin.

Minulta puuttuu vielä 14 suomennettua Christietä. Pävitettyä listaa puuttuvista kirjoista ylläpidän Facebook-sivullani muistiinpanoissa.

Näiden hankkimiseen menee luultavasti vuosia, sillä näistä kirjoista on otettu melko pienet painokset. Kirjoja ei liikene antikvariaatteihin ja jos niin käy, hinta lienee huikea.

Niinpä suunnittelen kaksoisniteiden ostamista erillisinä kirjoina. Haaveenani on myös päästä eroon kirjakerhopainoksista eli hankkia niiden tilalle toiset kappaleet. Agatha Christie -kirjojen keräilyni kestää ilmeisesti vielä kauan ja se on hyvä juttu.

Kirjamessuilu on extremelaji

Työpaikkani osallistui ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuille. Minun tehtäväni oli kertoa tarinoita kirjaston avoimuudesta ja samalla esitellä tekemääni avoimuuden aikajanaa. Spesiaalitehtäväni vuoksi sain itse valita ajat, jolloin olin töissä.

Tutustuin tarkasti messuohjelmaan ja laadin aikatauluni siten, että pääsen kuuntelemaan suosikkikirjailijoideni esiintymisiä. Näin sain buukattua itseni töihin kolmena päivänä, torstaista lauantaihin. Myöhemmin selvisi, että saan kirjamessuille kulkukortin, jolla pääsee messuilemaan kaikkina päivinä ihan vapaasti.

Torstai
Torstain suosikkikirjailijani oli Hannu Rajaniemi. Ihastuin aikoinaan suuresti Kvanttivarkaaseen. Kesällä luin Fraktaaliruhtinaan aluksi yrittäen ymmärtää kaiken lukemani kunnes tajusin, ettei se ole edes tarkoitus. Pidin Fraktaaliruhtinaasta vähintään yhtä paljon kuin Kvanttivarkaasta.

Hannu Rajaniemi

Hannu Rajaniemeä on ilo katsella ja kuunnella. Hän kertoi lukeneensa Tuhannen ja yhden yön tarinat uudestaan Fraktaaliruhtinasta varten. Tärkeintä Fraktaaliruhtinaassa ovatkin sisäkkäin kulkevat tarinat ja tarinoiden voima. Tarinat muuttavat ihmisen ja sen mukana maailman!

Perjantai
Perjantain suosikkikirjailijani Johanna Sinisalon esiintymisestä myöhästyin jonkin verran. Luulin hänen olevan Katri Vala -lavalla, vaikka hän itse asiassa olikin toisella puolella olevassa Mika Waltari -salissa. Sääli, olisin mielelläni kuunnellut kaiken, mitä hän kertoi uudesta kirjastaan Auringon ydin.

Johanna Sinisaloa haastatteli Anu Silfverberg

Kirjassa on Suomesta on tullut Euroopan Pohjois-Korea. Ajassamme olevaa diktatuurin vaaraa Sinisalo tuntui pitävän hyvin todellisena, sillä hän vielä esiintymisensä lopuksi varoitti siitä. Aion ehdottomasti lukea Auringon ydin -kirjan, heti kun saan sen käsiini. Sinisalo olisi esiintyntyt heti perään Kirjakallion ohjelmassa Mikä meitä odottaa -tulevaisuuden dystopiat. 

Jätin sen kuitenkin väliin kiiruhtaessani Katri Vala -lavalle seuraamaan Jane Austen -keskustelua. Siinä Laura Kolbe ja Leena Parkkinen ja kolmas, jonka nimeä en tiedä, keskustelivat mm Jane Austenin kirjopjen vastaanotosta, aikakauden sovinnaisuussäännöistä ja puheen eroottisuudesta. Aikana, jolloin tunteita ei saanut tuoda esiin, oli tärkeää osata puhua, olla sanomatta mitään ja silti kaiken! Nokkela piti tietenkin olla.

Jane Austen -keskustelu

Keskustelussa korostettiin Jane Austenin asemaa kirjallisuuden kaanonissa Englannissa, hänen sanottiin olevan viiden eniten arvostetun kirjailijan joukossa Shakespearen rinnalla. (Olisi kiva tietää ketkä ne muut ovat. Dickens varmaankin, entä muut?) Kaanonissa Jane Austen on romaanin uudistajana (mm. nainen pääosassa), taitavana yhteiskunnan kuvaajana, henkilökuvauksensa ja taiturimaisen sarkasminsa vuoksi. Romanttisen hömpän kirjoittajana Jane Austenia ei Englannissa tunneta. En minäkään. Jos lukisin Austenia romanttisena hömppänä, pettyisin pahasti.

Lauantai

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Lauantainen kirjailijasuosikkini Pasi Ilmari Jääskeläinen esiintyi YLE:n lavalla kirjailijapaneelissa yhdessä Anne Leinosen, Riikka Pelon ja Marisha Rasi-Koskisen lisäksi. Tästäkin myöhästyin alusta. Sen siitä saa, kun laatii itsellensä tiukat aikataulut yhdistäen työn ja huvin. Paneelikeskustelu oli kiinnostava, mutta olin vähällä nukahtaa silkkaa messu-uupumistani.

Olin lukenut vain Jääskeläisen kirjan Sielut kulkevat sateessa. Tuntematta muita kirjoja minulta taisi mennä osa keskustelusta osittain ohi. Jokaisen panelistin kirja vaikutti hyvin kiinnostavalta. Siksi ihmettelenkin, että näin upeat kirjat ja kirjailijat niputettiin yhteen, vaikka jokainen olisi ansainnut oman aikansa ja tilansa. Ehkä paneelin tarkoitus oli sivistää kaltaistani lukijaa, joka lukee kaikenlaista ja yleensä suunnittelemattomasti ja ennakoimattomasti.

Keskustelussa nostettiin esiin kirjoissa esiintyviä yhteisiä piirteitä. Muistan ainakin sateen, fundamentalismin uskonnollisena ja poliittisena ilmiönä ja onnekkaiden sattumusten nousseen esiin. Kekustelussa selvisi, että onnekkaat sattumukset ovat aina jotain muuta ja totuus on tuolla jossain, toisaalla joka tapauksessa. Paneelin lopuksi kirjailijoilta kysyttiin vielä toivosta, sen merkityksestä. Kun keskustelussa pohdittiin lisäksi uskontoa, oltiinkin perimmäisten kysymysten äärellä.

Aamun kirja esittää: Seppo Puttonen, Anne Leinonen, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Riikka Pelo, Marisha Rasi-Koskinen ja Nadja Nowak.

Myöhemmin Jääskeläinen signeerasi teoksiaan Atenan osastolla. Minäkin hain omistuskirjoitukset Sielut kulkevat sateessa -teokseen. Ehdimme jutella muutaman sanan, mutta muutkin halusivat Pasin nimmarin kirjaansa.

Vaikka olin lopen uupunut kirjamessuihin, en silti osannut vielä lähteä kotiin. Sisaren kanssa vietetyn kahvi- ja rupattelutuokion jälkeen huomasin kuuntelevani Hesarin lavalla käytyä keskustelua Näitä kirjoja kansanedustajat lukevat. Lavalla olivat karismaattiset poliitikot Pekka Haavisto ja Jörn Donner sekä Maria Guzenina-Richardson. Ei-poliitikkoja edustivat keskustelussa Timo Turja ja Jukka Petäjä.

Näitä kirjoja kansanedustajat lukevat

Jokaisella heistä oli sana hallussaan, mutta aiheessa he eivät pysyneet. Jörn Donner huomautti pari kertaa, että kirjoistahan meidän piti puhua, mutta muut halusivat puhua eduskunnan täysistunnoissa käytetyistä puheenvuoroista ja muuttuneesta keskustelukulttuurista. Guzenina-Richardson kiteytti asian viitaten tilanteeseen 1970-luvulla: "Ennen oli aikaa puhua vaikka kuinka kauan, mutta ei saanut sanoa mitään. Nyt saa sanoa vaikka mitä, mutta aikaa sanomiseen ei ole".

Keskustelun lopuksi palattiin kirjoihin. Jokainen sai suositella yhtä kirjaa. Donner kieltäytyi kunniasta, sillä lukee niin paljon, ettei halua nostaa yhtä teosta muiden yläpuolelle, Haavisto susoitteli Baltasar Gracián Viisauden käsikirjaa ja Guzenina-Richarson filosofisia kirjoja. Jokaisen pitäisi tuntea Platonin luolateoria jo peruskouluaikana! Turja ehdotti Soininvaaran kirjaa SATA-komiteasta vallankäytön oppikirjana.

Agatha Christie
Työvuoroni olivat onneksi lyhyitä. Seisominen ja intensiivinen puhuminen veivät kuitenkin sen verran voimia, että messutarjontaan tutustuminen kirjailijaesiintymisten lisäksi tuntui kummallisen raskaalta. Päätavoitteeni on aina kirjamessuilla antikvariaatit ja Agatha Christie -kokoelmani täydentäminen. Jos hyvin käy, mukaan tarttu jotain muutakin ihanaa.

Iloitsin huomatessani, että myynnissä oli useita minulta vielä puuttuvia Christie-dekkareita: Määränpää tuntematon, Kohtalon portti, Kuoleman koira, Toinen kutsu jne. Tosin näiden hinnat järkyttivät, jopa masensivat. Toisen kutsun olisin saanut omaksenui 126 eurolla, muut maksoivat 20-40 euroa kappale. Ensin ajattelin, että tämä on nyt sitä messuhinnoittelua. Käsitykseni korjasi Punaisen planeetan ystävällinen myyjä: kyse on kirjoista, joista on otettu hyvin pieni painos ja jotka eivät liiku antikvariaateissa.

Onneksi kokoelmastani puuttui myös muutama tavallisempi Christie. Ostin kolme melko kohtuullisella hinnalla: Kolmetoista, Listerdalen arvoitus ja Kissa kyyhkyslakassa. Kissaa kyyhkyslakassa oli tarjolla myös kovakantisena ja parempikuntoisena, mutta pidän vanhoista ja paljon luetuista kirjoista. Kansikuvatkin näissä vanhoissa pokkareissa puhuttelevat minua enemmän.

Tiedän, mitä luen seuraavaksi

Extremelaji
Paljon enemmän olisin halunnut tehdä. Messujen ohjelmaan olin merkinnyt kelteisella korostustussilla useita esiintymisiä ja keskusteluja. En jaksanut enkä ehtinyt nähdä ja kokea kaikkea. Työn ja huvin yhdistäminen ei ollut niin sujuvaa kuin olin luullut. Perjantaina en päässyt runsaan seitsemän tunnin aikana istumaan kuin kahvin ja ruokailun ajaksi. 

Työvuorossa jatkuva puhuminen - asioiden innostava ja innostunut esittely - ei niin kevyttä työtä olekaan. Jatkuva huolehtiminen siitä, että kaikkea on tarjolla, on stressaavaa. Lisäksi otin valokuvia myös työpaikkaani varten. Valokuvaaminen on toki ihanaa, mutta valaistusolot olivat hankalat. Valokuvaaminen tarkoitti myös sitä, ettei päivä päättynyt kotiin palaamiseen. Sen jälkeen oli käytävä kuvat läpi, hyvät muokattava vielä paremmiksi ja huonoista oli yritettävä saada hyviä.

Perjantai-iltana olin jo ihan loppu. Lauantaina jaksoin tehdä työvuoroni, mutta sen jälkeen voimavarani olikin käytetty.

Onneksi kirjamessut ovat vain kerran vuodessa ja kestävät vain neljä päivää.

Kirjamessuilla

Vietin sunnuntaipäivän kirjamessuilla eksyksissä. Kuljin kirjamessujen kartan kanssa ja silti minun oli todella vaikeaa hahmottaa sitä, missä olin ja kuinka pääsen haluamaani paikkaan. Olin varautunut eksymiseen ja merkinnyt karttaan muutamia kustantamojen ja kirjakauppojen messupaikkoja. Mutta ei se auttanut. Kohtalontovereiden tapaaminen lohdutti minua kovasti.

Mukana minulla oli kaksi kirjaa: Rajaniemen Kvanttivaras ja Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. Olin juuri ajoissa paikalla kuullakseni Esko Valtaojan haastattelevan Hannu Rajaniemeä. Älykästä keskustelua, jonka kuuntelemisesta nautin. Rajaniemi piti scifiä tähän huikean teknologisen kehityksen aikaan hyvin sopivana kirjallisuuden genrenä. Hän valaisi Kvanttivarkaan alussa olevaa sitaattia Maurice Leblancin kirjasta ”Arsene Lupin karkaa” niin, että minäkin ymmärsin itsensä kadottamisen teeman. Kvanttivarkaassa elämän kuvitteellisuus, identiteettien, muistojen, jopa kehojen, vaihtaminen kuvaa osittain jo tätä aikaa.

Haastattelun jälkeen löysin Gummeruksen messupaikan, vaikka olin välillä joutua paniikkiin. Pelkäsin kirjailijan ehtivän poistua ja minä en saakaan omistuskirjoitusta. Onneksi niin ei käynyt. Yhtä tärkeää kuin omistuskirjoituksen saaminen oli kysyä Rajaniemen sukujuurista, sillä Niinimaalla asui Rajaniemen perhe. Mutta ei, Hannu Rajaniemi ei ole lapsuudessani tuntemieni nuorten miesten jälkeläinen.

Tämän jälkeen halusin tupakkaa ja kahvia. Edellisiltä kirjamessuilta muistin hatarasti, missä tupakkapaikka on. Sinne löytäminen oli puhdasta harhailua, epätoivoa ja eksymisen tunnetta, vaikka kysyin tietä. Löysinpä antikvariaattiosaston ja osasin sinne jopa palata saatuani kahvia ja tupakkaa.

Tapasin toisen eksyneen, kirjailija Jääskeläisen. Juttelimme jonkin aikaa ja sanoin hakevani omistuskirjoituksen myöhemmin Ateenan messuosastolta.

Sitä odotellessani käväisin kuuntelemassa Kauko Röyhkää. En jaksanut keskittyä ja toisaalta, olin eilen hänen keikallaan. Eilisillan hyväntuulinen ja säkenöivä muusikko oli tänään hiukan väsynyt kirjailija. Kiersin antikvariaattiosaston ja kartutin kirjahyllyäni neljällä Agatha Christiellä ja yhdellä Robert van Gulikilla. Agatha Christie –kokoelmastani puuttuu enää 37 suomennettua teosta!

Kuvastaja-palkinto myönnettiin Pasi Ilmari Jääskeläiselle vuoden 2010 parhaasta kotimaisesta fantasiateoksesta Harjukaupungin salakäytävät. Onnea! Jääskeläisen haastattelua en ehtinyt kuunnella kuin alusta, sillä ystäväni tulivat hakemaan minua kahville.

Kirjaan Lumikko ja yhdeksän muuta sain omistuskirjoituksen: ”Päiville 30.10.11 kirjamessuilla” ja nimikirjoitus, jossa ehkä lukee Pasi Ilmari Jääskeläinen tai sitten vain Pasi Jääskeläinen. Keskustelimme Lumikosta ja Harjukäytävistä, palkintojen merkityksestä ja siitä, kuinka täältä pääsee pois. Olisin jatkanut keskustelua pitempään, mutta aloin ajatella, että en voi omia kirjailijaa. Vaikka olisin kyllä halunnut.

Onneksi elämässäni on muutakin kuin työ.

Sunnuntain iloksi L

Miltä L näyttäisi? L on kirjahyllyni sydän ja se näyttää Laxnessilta, Leeltä, Le Guinilta, Lessingiltä, Lewisiltä ja Lindgreniltä. Se näyttää myös Lee Mastersilta, Lennonilta, Lindeltä, Lindqvistiltä ja Londonilta. Siihen kuuluvat myös Leino, Leinonen ja Linnankoski.

Elämää suurempia kirjoja melkein kaikki.

Aloitan varhaisimmasta lukukokemuksesta eli Astrid Lindgrenistä. Mestarietsivä Kalle Blomkvist on kokoomateos, jossa on kaikki kolme Kalle Blomqvist –kirjaa. Yksityisetsivä Kalle Blomkvist, Kalle Mestarietsivä sekä Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä. Niinimaan koulun siivooja-vahtimestarilla oli tapana lukea ääneen meille lapsille ja hänen ansiostaan sain nauttia näistä ennen kuin opin lukemaan. Pepit ja muut Astrid Lindgrenit tulivat tutuksi vasta lukemaan opittuani.

Mestarietsivä Kalle Blomkvist on jotain perin juurin ruotsalaista. Pikkukaupunki, pullantuoksu, ruotsalainen kesä (Ruotsissa ei ole vain kesä, se on aina ruotsalainen kesä), ikuisesti murrosiän kynnyksellä olevat päähenkilöt – ja rikokset. Elokuvassa Miehet jotka vihaavat naisia, Mikael Blomkvistista puhuttaessa joku kysyy, onko hän joku Kalle Blomkvist.

Gunnel Linde on myös ruotsalainen lastenkirjailija. Hänen satukokoelmansa Tulta syöksevä äiti sekä muita satuja isistä ja äideistä on täynnä riemastuttavia nykyaikaa (kirja on julkaistu Ruotsissa vuonna 1976)kuvaavia satuja. Olen oikea ihmissusi on välillä ahdistava kuvaus Ulfin identiteettiongelmista. Kirja oli pitkään ainut lukemani kirja, jossa edes viitattiin ihmissusiin.

Kolmas ruotsalainen on John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen. Luin tämän katsottuani elokuvan kolme kertaa. Pidän edelleen elokuvasta paljon enemmän.

Lapset ovat päähenkilöinä myös Harper Leen Kuin surmaisi satakielen –kirjassa. Pari viikkoa sitten Teemalta tuli kirjasta tehty elokuva, mutta se ei ollut riittävän hyvä. Koska kirja on yksi parhaista kuvatessaan lämmöllä ja huumorilla lapsuutta, rakkautta, ymmärrystä, oikeudenmukaisuutta, rasismia ja pelkoa. Sain kirjan 10-vuotiaana äidiltäni joululahjaksi ja rakastuin siihen jo silloin. Loppuun asti ja risaiseksi luettu.

Halldor Laxnessin Salkavalkaa en aio lukea uudestaan. Ensimmäistä ja ainutta kertaa kirjaa lukiessani olin ekstaasissa. Näin upeaa ja hienoa ja intensiivistä kirjaa en ollut koskaan aikaisemmin lukenut. Haluan säilyttää tämän mielikuvan.

Maailman parhaaksi kirjaksi nimitin aikoinaan myös Ursula Le Guinin Osattomien planeettaa. Teoksen vahva yhteiskunnallisuus ja pyrkimys oikeudenmukaisuuteen kiehtoivat minua. Kuten myös kirjan teoreettisuus ja ainutlaatuisuuden korostus. Ihminen oli yhtä nimensä kanssa, kenelläkään ei ollut samaa nimeä. Luin Osattomien planeetan pitkästä aikaa uudestaan pari vuotta sitten. Kirja oli muuttunut raskaaksi ja kieli vaikeaselkoiseksi.

Ursula Le Guinin teoksista rakastan toki Maameren tarinoita, mutta sarjan viides osa Kertomuksia Maamereltä maistui hieman väkinäiseltä. Maailma, vihreä metsä viehätti minua enemmän kuin Pimeyden vasen käsi. Molemmat ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

L on paljon suppeampi kuin mitä se voisi olla. Pepit, Leijonamieli ja muut Lindgrenit ovat jotenkin kummasti siirtyneet tyttäreni hyllyyn. Saman kohtalon ovat saaneet kokea Ursula Le Guinin Maameren tarinoiden neljä ensimmäistä osaa ja C. S. Lewisin kaikki Narnia-kirjat. Narnioista hyllyssäni on vain Taikurin sisarenpoika, sillä se on kaksoiskappale. Velho ja Leijona taitaa olla meillä peräti kolmena kappaleena. Aslaniin rakastuin ensi lukemisella.

C. S. Lewisin scifitrilogiaa en aikoinaan voinut vastustaa, koska rakastin Narnia-kirjoja ja rakastan edelleen. Suurimman vaikutuksen teki Matka Venukseen, sillä siinä ylistetään kokemuksen ainutlaatuisuutta. Tänä aikana, jolloin kaikki on tallennettavissa ja toistettavissa, sellainen tuntuu kuin saisi kerrankin happea keuhkoihinsa.

Vastustin pitkään. Ajattelin, että minun ei ole pakko lukea jotain kirjaa vain sen takia, että jokainen sanoi minulle: ”Päivi, sun täytyy lukea Doris Lessingin Shikasta!”. Onneksi annoin periksi. Shikasta mullisti ajattelutapani, antoi käsitteitä, ratkaisun nuorisotyöttömyyteen (!) ja ihastuttavan tarinan kissasta. Ihmisyyden perimmäinen olemus on Lessingin mukaan realistisessa optimistisuudessa. Siinä vaiheessa kun kaikki on menetetty, ihminen toteaa: ”No, huonomminkin voisi olla” ja aloittaa alusta. Canopuslaisuus on vieläkin ominaisuus, jota haen toisesta ihmisestä.

Avioliitot vyöhykkeiden välillä antoi lisää ajateltavaa ja käsitteitä. Ajatusisät ja –äidit kuulostavat todella hyvältä ajatukselta. Kuinka tärkeää onkaan nostaa katse ylös, nähdä pidemmälle ja kauemmas!

Sen sijaan Siriuksen kokeet –kirjaa minun on ollut vaikea sulattaa. En pidä siitä, mutta se kuuluu samaan sarjaan, joten se kuuluu kirjahyllyyni. Lessingin muuta tuotantoa olen lukenut aivan liian vähän.

Muistaakseni olin oppikoulussa, kun eräässä aamunavauksessa luettiin runo, joka alkoi ”Haihtuvi nuoruus niin kuin vierivä virta”. Seuraavalla välitunnilla ystäväni hieman naureskellen totesi, että eivätpä ihmiset tainneet tunnistaa Eino Leinon Elegiaa. Kyllä minua hävetti, en minäkään ollut tunnistanut. Ystävyyteni Eino Leinon kanssa alkoi vasta Vesa-Matti Loirin hienoista Leino-tulkinnoista. Myöhemmin luin Leinon Helkavirret ja muut runokokoelmat ja romaanitkin.

Sillä runonlukijaa ei minusta saa oikein mitenkään. Sain Maaria Leinosen valitut runot vuosilta 1980-1994 Unet kukkina tielle sisareltani jouluna 1999. Kirja on edelleen kesken. Aikanaan hyvin muodikasta Spoon River antologiaa en myöskään ole lukenut kokonaan.

Kesken on jäänyt myös John Lennonin Hispanialainen jakovainaa. Ehkä en vain ole ollut oikeassa fiiliksessä. Sen sijaan Lennonin musiikille olen miltei aina oikeassa fiiliksessä!

Jack Londonin kirjoja luin aikoinaan ahmimalla. Jossain syvällä minussa on toinen Päivi, joka rakastaa erämaata ja villiä luontoa. Jack Londonin Susikoira muistuttaa minua siitä, että kaikki elämä ei ole tässä. Kuten hyvä kirja tekee aina.

Ja vielä odotan sitä miestä, joka laulaa minulle laulun. Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta –kirjan Olavi lauloi jokaiselle naiselle erilaisen laulun. Luin lumoutuneena Olavin taidosta sanoa jokaiselle naiselle juuri ne sanat ja asiat, joita toinen sydämessään kaipasi.

Sunnuntain iloksi JK

Etukäteen oli suunnitellut, että sunnuntain iloksi olisi L, jolloin Harper Leen Kuin surmaisi satakielen saisi haltioituneet kehunsa. Kirjasta tehty elokuva on tänään YLETeeman klassikkoelokuvana.

JK:ssa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, siinä on useita lempikirjailijoitani ja –kirjojani. Jones, Jääskeläinen ja Kivi!

Ensimmäisenä Noidan veli, josta olen kirjoittanut aikaisemmin. Tampereen Finnconissa pari vuotta sitten kuuntelin paneelikeskustelua Diana Wynne Jonesista. Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että Noidan veli on kirjailijan paras. Kirjailijan laajasta tuotannosta olen lukenut Noidan veljen lisäksi vain muutaman suomennetun teoksen. Hienoja kirjoja.

James Joycea kuuluu lukea, eikö niin? Hyllyyni on eksynyt Taiteilijan omakuva nuoruusvuosilta ensimmäisen poikakaverini innoittamana. Hän opiskeli englantia ja rakastui Joyceen Finnegans Waken ja Odysseuksen myötä. Minuun Joyce ei tehnyt niin suurta vaikutusta.

Leski, nunna ja kurtisaani odottaa lukemista. Delawaren pojat on niitä lapsena lukemiani poikien seikkailukirjoja, joista pidin kovasti.

Pasi Ilmari Jääskeläisen koko kirjamuotoinen tuotanto on tässä hyllyssä. Toisessa hyllyssä ovat ne Portti-lehdet, joissa julkaistiin hänen kunkin vuoden scifi- ja fantasiakirjoituskilpailun voittaneet novellinsa. Nautin suuresti Jääskeläisen tyylistä kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin. Olen monesti yrittänyt kirjoittaa Jääskeläisen kirjoista. Joka kerta olen huomannut, että se on hyvin vaikeaa, sillä en pysty tavoittamaan niiden monimuotoisuutta. Olen joskus verrannut Jääskeläisen tyyliä Malice Mizeriin. Vertaus on edelleen osuva.

Lilian Kallion Ugudibuu on erittäin riemastuttava teos. Viiden nuoren naisen selviämistarina Tampereella kaikkien muiden ihmisten yhtäkkiä hävittyä maailmasta on tutustumisen arvoinen.

Aleksis Kiven Mestariteokset II löytyi asuintaloni jätehuoneesta. Ihmettelen kyllä itseäni, sillä Seitsemän veljestä puuttuu hyllystäni edelleen. Seitsemän veljestä on ihana!

Anita Konkan Hullun taivaassa olen saanut sisareltani jouluna 1991. En muista kirjasta mitään, pitäisi ehkä lukea uudestaan. Sen sijaan Dean R. Koontzin kirjan Ääniä yössä muistan oikein hyvin. Geenimanipuloitu koira Einstein valloittaa sydämeni joka kerta. Kirjallisuudessa on kaksi eläintä, joita rakastan. Toinen on Einstein ja toinen on eräs leijona, josta L-kirjoissa lisää.

Olemisen sietämätön keveys on kuin aforismi.

Keskiviikon iloksi HI

HI alkaa teoksella, jota parhaillaan luen. Ensitapaaminen Haanpään kanssa tuntuu alkuhämmennyksen jälkeen sujuvan oikein hyvin. Yhdeksän miehen saappaat ajoittuu jatkosotaan ja nimensä mukaisesti on tarina yhdeksästä miehestä, jotka käyttävät samoja saappaita. Olen miehessä numero neljä.

HI:ssä on neljä nuortenkirjaa, alkaen Kuningas Salomonin kaivoksilla. Siitä en muista muuta kuin dramaattisen auringonpimennyksen. Osmo Ilmarin Uhka avaruudesta, Siriuksen lähettiläs ja Planeetta Logos taitavat sittenkin olla ne ensimmäiset scifi-kirjani. Tykkäsin niistä kovasti aikoinaan. En ole niitä lukenut aikoihin ja hyllyssäni ne ovat maamerkkejä lukemishistoriassani. A.E Ingmanin Latvasaaren kuninkaan hovilinnaan tutustuin vasta opiskelijana erään ystäväni haltioituneen suosituksen ansiosta. Jos haluat lukea vanhanaikaisen kunnon poikien seikkailuromaanin, jossa on hieman mystisiä elementtejä, tämä on juuri se kirja!

Vaikea sanoa, mikä näistä nyt hyllyssä olevista HI-kirjoista on suosikkini sen ehdottoman suosikkini ollessa lainassa. Niin, olen malttanut luopua Homeroksen Odysseiasta tukeakseni nuoren opiskelijan aherrusta antiikin kirjallisuuden parissa. Saarikosken käännös on erinomainen, kieli ja kielikuvat ovat kutkuttavia!

Odysseian ollessa poissa sanon, että Kaikki isäni hotellit on se kirja, johon palaan näistä useimmiten. Kirja naurattaa, itkettää, liikuttaa, kauhistuttaa ja synnyttää groteskeja mielikuvia. Toinen kirja, johon palaan usein, on Uljas uusi maailma, mutta ajatuksissani. Kirja on raskas. Sen tulevaisuus on ahdistava ja ihmisten elämän tunteettomuus ja onttous on pelottava. Dystopia kerrakseen.

Synkästä tulevaisuudesta kirjoittaa myös Risto Isomäki. Tosin hänen kirjojensa tapahtuma-aika ei ole kovin kaukana tästä päivästä. Litium 6 ahdisti ydinteknologiallaan, olenhan viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni ydinaseiden kauhun tasapainon ollessa rauhan tae. Isomäen kirjoista olen pitänyt eniten Gilgamesin tappiosta. Sarasvatin hiekkaa ja Herääminen käsittelevät ilmastomuutosta herättävällä tavalla.

Kesäviiniä ja Talvinen tarina ovat hyvässä sovussa vierekkäin. Olen lukenut muitakin Joanne Harrisin kirjoja, mutta Kesäviiniä on niistä ehdottomasti viehättävin. Talvisessa tarinassa hevonen laukkaa pitkin New Yorkin katuja, sängystä näkyvät tähdet ja kaupunkia rakennetaan. Tarina äidistä ja tyttärestä, joiden elämä keskittyy kielen ihasteluun ja kielestä keskustelemiseen, tuo mieleeni sekä lapsuuteni että omat keskusteluni tyttären kanssa.

Hemingway, ei en ole lukenut hänen koko tuotantoaan. Nick Adamsin tarinasta nautin suuresti joka kerta kirjaa lukiessani. Sen sijaan Kirjavaa satamaa en osaa lukea kirjana, mielessäni on kaiken aikaa elokuva Kirjava satama ja nuori Lauren Bacall.

Liian paksu perhoseksi –kirjasta tehtiin tv-elokuva minun lapsuusmaisemissani, Niinimaalla. Loistava syy lukea kirja ja pitää se kirjahyllyssään. YLEn Elävässä arkistossa on katsottavissa kohtauksia elokuvasta .

HI:ssä on vain yksi kirja, jota en ole lukenut. Valasratsastajan ostin elokuvan innoittamana, mutta en olekaan lukenut sitä.

HI saa minut tajuamaan, kuinka paljon rakastan elokuvia!

Sunnuntain iloksi G

Kuusi G-kirjailijaa.

Geen aloittaa Galsworthyn Forsytein taru, josta minun on häpeäkseni tunnustettava, että en ole sitä vielä lukenut. Aikomus lukea on silti vakaa, miksi muuten olisin kirjat ostanut.

William Gibsonin Neurovelho lumosi aikoinaan ja sai minut lukemaan muunkin Gibsonilta suomennetun tuotannon. Neurovelho on se kirja, joka toi keskusteluun ja jopa tieteeseen käsitteen kyberavaruus. 2000-luvun alussa verkkoviestintää opiskellessani tähän kirjaan viitattiin yhtenään. Tunsin olevani asioista hyvin perillä, koska olin lukenut Neurovelhon useaan kertaan. Neurovelhon maailma tuo aina mieleeni Besterin Päämääränä tähdet –teoksen, aivan kuin ne olisivat sukua toisilleen.

Gilbrethin sisarusten kirjoittaman Tusinoittain halvemmalla sain jouluna 1970 äidiltäni. Tämä on yksi niistä kirjoista, joilla leikin kirjastonhoitajaa. Olen päällystänyt kirjan kirjastomuovilla, tehnyt kirjan viimeiselle sivulle taskun ja siihen kirjan tiedot sisältävän kortin. Sen mukaan kirja on luokassa 85 ja sen numero on 101. Kortissa on toki myös kirjan tekijät (F BG JR – EGC) ja nimi. Lainaajatietoja varten on omat sarakkeensa, mutta ilmeisesti en ole malttanut lainata teosta koskaan kenellekään.

Olen lukenut Tusinoittain halvemmalla rikki. Sivut ovat irti, väärissä paikoissa ja viimeiset sivut puuttuvat kokonaan. Tyttären hyllyyn ostin kirjasta uudemman painoksen, mutta tästä loppuun luetusta kirjasta en luovu koskaan. Rakastin kirjan tarinoita, sen lämmintä ja rakastavaa tunnelmaa, josta ei ilkikurisuutta ja viisautta puuttunut. Koin suurta hengenheimolaisuutta tähän 12-lapsiseen perheeseen. Valitettavasti tästä kirjasta on tehty vain huonoja elokuvia.

Nikolai Gogolilta minulla on hyllyssä vain Muotokuva. Se on todella sääli, sillä Nikolai Gogol on venäläisistä vanhoista mestareista ollut minulle läheisin. Kuolleet sielut, Reviisori , Päällysviitta, Nenä, Mielipuolen päiväkirja lukuisat muut novellit vampyyreineen kuuluisivat tähän myös. Joskus kuvittelin olevani todellinen Gogol-tuntija, mutta en enää väittäisi sellaista.

Angelika-kirjoista hyllyssäni on vain ensimmäinen. Historiaa, romantiikkaa, eksotiikkaa ja vähän seksiä. Pidin Angelikoista aikoinaan todella paljon. Silloin haaveilin, että olisin sitten joskus aikuisena naisena yhtä viehättävä, vahva ja seksikäs kuin Angelika. Uudestaan en ole Angelikoja lukenut.

Graham Greeneä en ole juurikaan lukenut. Kunniakonsuli oli pitkään hyllyssäni, vaikka inhosin sitä. Olihan ensimmäinen poikakaverini sitä niin kovasti suositellut. Kolmas mies odottaa vielä lukijaansa. Ehkä voisin jatkaa sillä kirja ja elokuva –projektia.

Lauantain iloksi DEF

Syy kolmeen kirjaimeen näkyy kuvassa.

D-kirjailijoita on 4, E-kirjailijoita 1 ja F-kirjailijoita 2. DEF on hyvä esimerkki siitä, kuinka satunnaisesti ja sattumanvaraisesti kirjahyllyni sisällöt muodostuvat. Ja onko hyllyssäni olevilla kirjoilla muuta kuin hatara yhteys kaiken lukemani kirjallisuuden kanssa?

Anthony De Mellon Havahtumisen ostin hieman Cameronin Tie luovuuteen –kirjan jälkeen. En sitä kuitenkaan ole jaksanut lukea, koska teksti on minun havahduttamiseksi liian sekavaa. Dickensiä edustavat Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit, joista muistan vain ällistyttävän riemastuttavan vankilakuvauksen.

Tärkein D-kirja on Arthur Conan Doylen Baskervillen kirja. Omistuskirjoituksen mukaan se on ensimmäinen kirja, jonka olen ostanut palkkarahoillani. Päiväys on 8.8.1972 ja työpaikka oli turvesuo. Siihen aikaan työaikalainsäädäntö ei ilmeisesti rajoittanut lasten työntekoa. Tai sitten VAPO rikkoi lakia mennen tullen. Kirjana Baskervillen koira on edelleen hiuksia nostattavan jännittävä.

Alexandre Dumasin tuotannosta olen lukenut kaikki suomennetut teokset. Hyllyyn on päätynyt vain Kolme muskettisoturia jostain sattuman syystä. Pidän siitä enemmän kuin Monte-Criston kreivistä, jonka kostoteema on minulle vieras. Veriset taistelut Ranskan kuningasperheissä hugenottien ja kavalien kardinaalien aikaan veivät aikoinaan mennessään, mutta niiden pariin en ole koskaan palannut.

Aikaan liittyvät kysymykset ovat aina kiehtoneet minua. Michael Enden Momon ajatus aikavarkaista, jotka koko ajan hoputtavat tekemään kaiken nopeammin ja tehokkaammin muistuttaa joka kerta kiireen mielettömyydestä.

John Fowlesin Jumalten naamiot on loistava hämmentävyydessään. Kirjan lopetussanat ovat aina tehneet minuun vaikutuksen: ”ja rakkauden anna saapua hänelle, joka sitä ei tunne, ja hänelle joka tuntee rakkauden anna rakkauden silti saapua”.

Lahjaksi saamaani Marianne Fredrikssonin Simonia en ole lukenut.

Torstain iloksi C

Otin hyllyllisestä C-kirjoja kaksi kuvaa.

Ja minähän en sitten ole keräilijä! Enkä minä lue dekkareita! Muuten vain C-kirjoista suurimman osan on kirjoittanut Agatha Christie.

Näin kesällä/syyskesällä 2008 tv:stä ohjelman Agatha Christien koodi. Innostuin ohjelmasta niin, että päätin lukea kaikki Christiet – ja hankkia ne itselleni. Nyt niitä on nelisenkymmentä eli noin puolet. Jotkut ovat olleet loistavaa kirjallisuutta kuten esim. Eikä yksikään pelastunut, Syyttömyyden taakka ja Ikiyö. Floppeja ei juurikaan ole ollut joukossa, tosin Vaarallinen talo ei minua sytyttänyt.

Christiet ovat ilmestymisjärjestyksessä. Ensimmäisenä komeilee Stylesin tapaus, joka on ensimmäinen Agatha Christien julkaisema dekkari ja Hercule Poirotin ensiesiintyminen. Esirippu on viimeinen Poirot ja Neiti Marplen viimeinen juttu on nimensä mukainen.

Ceen aloittaa kuitenkin Julia Cameronin Tie luovuuteen. Romaanien joukkoon eksynyt vai tahallaan siihen laitettu? Vaihtoehto C on tässäkin tapauksessa oikea. Kirja on siinä ainoassa paikassa, johon sille on aikoinaan löytynyt tilaa. Tie luovuuteen –kirjasta olen kirjoittanut pari kertaa ja se on suuri vaikuttaja matkalla itseeni.

Coletten Vilja oraalla kertoo nuoren miehen ja ”kypsän” naisen eroottisesta rakkaudesta. Sain sen 15-vuotislahjaksi sisareltani. Luulen, että hän ei ollut lukenut kirjaa etukäteen. Joseph Conradinin Anarkisti on ollut hyllyssä parisen vuotta enkä vieläkään ole löytänyt aikaa sen lukemiseen.

Dinosauruksia olen rakastanut lapsesta lähtien. Michael Chrichtonin Dinosauruspuiston ja Kadonneen maailman aion lukea vielä monta kertaa uudestaan. Kirjat ovat parempia kuin elokuvat, joista pidän myös todella paljon.

Michael Cunninghamin romaaneista jäljellä on enää Samaa sukua. Pidin kovasti Kodista maailman laidalla, joten annoin sen pois. Joskus en itsekään ymmärrä omaa logiikkaani.

Viimeinen C, James Oliver Curwoodin Lumikenttien laki, ei taida olla minun. Omistustekstin mukaan sen on antanut Tuulikki-tädilleni muistoksi Alavudelta vuonna 1957 äitini yhdessä vanhimman, vuonna 1957 syntyneen, tyttärensä kanssa. Erittäin romanttinen seikkailukertomus sijoittuu Kanadan erämaihin turkismetsästäjien aikaan. Kiehtova ja ihana tarina, joka saa kaipaamaan lumisia erämaita ja rakkautta. Kai se on silti palautettava sisarelleni, jolta olen sen lainannut.

Tiistain iloksi B

Lapsuuden sankareita, lukemattomia kirjoja, upeita novelleja, scifiä, fantasiaa ja Bulgakov! Ja kaksi Dan Brownia, joita nolostelen ja joista haluaisin päästä eroon.

Lasten- ja nuorten kirjoja luen luultavasti aina. Etenkin vanhoihin rakkaisiin palaaminen on useimmiten palkitsevaa. B-kirjaimeen niitä mahtuu useita: Peter Pan, Blytonin Seikkailu-sarja, Tarzan ja Marsin sankari, jumalat ja sotavaltias ja Marsin ritarit.

B-kirjain ja novellit näyttävät myös kuuluvan yhteen Karen Blixenin ja Boccaccion myötä. Karen Blixenin novelleja oli joskus enemmänkin, mutta olen joko lainannut tai hukannut ne. Ray Bradburyn Toiset taivaat -novellikokoelma lentelee jossain maailmalla. Se unohtui tyttäreltäni lentokoneeseen varmaan vuosi sitten ja edelleen se harmittaa.

Alfdred Besterin Määränpäänä tähdet oli pitkään paras lukemani scifi. Luin sen ties kuinka monennen kerran pari vuotta sitten enkä enää pitänytkään siitä. Banksia en ole edes aloittanut ja Baol on jäänyt kesken. Voi olla, että joskus luen ne. Tai sitten kyllästyn tilaa vieviin lukemattomiin kirjoihin ja vien ne kierrätykseen jonnekin.

Ray Bradbury on yksi monista lempikirjailijoistani. Paha saapuu portin taa –kirjasta olen kirjoittanut aikaisemmin ja Fahrenheit 451:n lukemisesta on aivan liian pitkä aika.

Avalonin usvat oli 80-luvulla niitä pakko lukea –kirjoja. Sen tapa katsella kuningas Arthurin legendaa naisten näkökulmasta on edelleen haastava. Kristinuskon vastaisuudessa se on samalla viivalla Universumin tomun kanssa!

Saatana saapuu Moskovaan, aina, yhä uudelleen.

B:n myötä kirjojen hankintatavat laajenevat. Synttärilahjaksi Bulgakov, kirjakerhon liittymislahjoina Dan Brownit, muuten vaan saadut ja lapsuudenkotoa tuodut.