Työelämän tunteet

Osallistuin työhyvinvointikyselyn palauteilaisuuteen. Kolmen tunnin tilaisuus oli toteutettu piristävästi poikkeavalla tavalla, kyse ei ollutkaan pelkästä power pointin ja puhujien tuijottelusta. Asiaa tuli paljon, mutta eniten ajatuksia herätti väite asiantuntijatyöstä työnä, jota tehdään tunteella.

Ymmärsin sillä tarkoitettavan sitä, että asiantuntija tekee työtään koko persoonallisuudellaan. Työ ei olekaan pelkkää työtä, jota ihmiset toteuttavat itsestään ulkopuolisina, koulutuksen harjaannuttamina robotteina. Kokonaisvaltainen työnteko tehdään tiedon, taidon ja osaamisen lisäksi tunteella. Tällöin työhön sitoutumisen aste saattaa vaihdella ääripäästä toiseen herkästi.

Polttoaineekseen asiantuntija tarvitsee arvostusta, kiitosta ja palautetta työstään. Negatiivinen palaute tai palautteen puuttuminen voi muuttaa työn tekemisen puurastukseksi, josta innostus ja luovuus on kaukana. Valitettavasti työhönsä tunteella sitoutuneelta asiantuntijalta vaaditaan usein yhä enemmän, joka usein on ainut palautemuoto, jonka hän työstään saa.

Palautteen puuttuminen tai työntekijän mielestä vääriin asioihin keskittyvä negatiivinen palaute tekee tunteella töitä tekevän ihmisen kyyniseksi. Hän väittää, että työtähän tämä vain on. Hän joko jatkaa työn tekemistä pakkopullana tai aloittaa töiden välttelyn. Kummassakin tapauksessa on kyse suurista tunteista, katkeruudesta ja petetyksi tulemisen tunteesta. Työntekijästä tuntuu, että työnantaja/esimies ei noudata psykologista työsopimusta.

” Psykologisen sopimuksen käsitteellä tarkoitetaan työntekijöiden itselleen omaksumien ja heidän aikaisempiin kokemuksiinsa perustuvien uskomusten muodostamaa kokonaisuutta siitä, millaisia velvollisuuksia heillä on työnantajaansa kohtaan ja mitä heillä on oikeus saada vastineeksi näiden velvollisuuksien täyttämisestä ja hoitamisesta. Psykologinen sopimus on yksilöllinen ja subjektiivinen, ja sen sisältämät uskomukset ovat suurelta osin kirjoittamattomia ja julkilausumattomia.” (Kriisit ja työyhteisöt : kriisijohtaminen työyhteisöjen tukena / Hannele Seeck).

Kehityskeskustelut lienevät keino avata psykologisen työsopimuksen sisältöjä. Siinä onnistuminen vaihtelee mm. sen mukaan, millainen on organisaation työkulttuuri, toimivatko henkilökemiat ja kuinka suureen rehellisyyteen ja avoimuuteen niissä pystytään. Toisinaan kehityskeskustelut eivät toimi toivotulla tavalla. Ristiriidat odotusten ja velvollisuuksien välillä jäävät selvittämättä. Pitkäkestoinen ristiriitatilanne voi johtaa työntekijän uupumiseen eli burnoutiin.

Merkillistä, että nyt vasta aletaan puhua työn tekemisestä tunteella. Tähän asti vallitsevana paradigmana on ollut, että tunteet eivät työhön kuulu. Tämä ilmenee etenkin usein toistetusta sanonnasta: ”Asiat riitelevät, eivät ihmiset”. En tiedä, miksi tällainen sanonta on otettu työn tekemisen motoksi. Näyttäkää minulle se ihminen, joka pystyy erottamaan tunteensa siitä, mitä tekee ja mitä puhuu! Ainakaan minä en haluaisi tehdä töitä sellaisen psykopaatin kanssa.

Voi olla, että puhuja mainitsi asiantuntijatyötä tehtävän tunteella, koska hän puhui asiantuntijaorganisaatiossa työskenteleville ihmisille. En silti jättäisi tunteilla työskentelyä asiantuntijoiden yksinoikeudeksi. Väitän, että kaikkia töitä tehdään tunteella.

Ain laulain työtäs tee?

Tämä viikko ei ole sujunut hyvin. Olen ollut kiukkuinen, vihainen, ahdistunut. Normaaleja fiiliksiä tupakoinnin lopettajalle. Kuulin, että tupakoinnin lopettamisen jälkeen saattaa mennä puoli vuotta ennen kuin huomaa olevansa onnellinen. Yleensä tupakoinnin lopetusta seuraa masennus. On kuulemma elimistön kosto psyykelle tupakoinnin lopettamisesta.

En ole masentunut, olen ahdistunut. Työasiat painavat. Minun pitää edelleen tehdä Nuorten parlamenttia varten mm. prosessikartoitus ja aikataulu, mitä hommia tehdään milloinkin ja kuka niistä vastaa. Jättäessäni Nuorten parlamentin ajattelin, että kun en minä ole sanomassa kuinka asiat on ennen tehty, on mahdollista uudistaa asioita. Ehkä mitään uudistusta ei haluta.

Minua ahdistaa myös totaalinen motivaation puute töissä. Kehityskeskustelun jälkeen motivaationi on ollut hukassa. Minun kun pitäisi innostua tekemään töitä, jotka eivät vastaa koulutustani, asiantuntijuuttani ja osaamistani. Eivätkä ne minulle annetut työt ole edes kiinnostavia.

Voisin laulaa ylistyslaulun UPJ:lle ja kehityskeskustelulle:
Näin me kehitämme työntekijöiden motivaatiota
palkitsemme vaativampien työtehtävien tekemisestä
tuomme oikeudenmukaisuuden palkkaukseen.
Vihdoinkin jokainen saa palkan tekemästään työstä
mitä väliä koulutuksella.
Eikä meidän päätöksistä voi valittaa
kuin meille itsellemme.
Olemme täydellisen oikeassa!

Ennenhän olin kiinnostunut työstäni. Olin motivoitunut. Mutta en enää. Haluaisin olla. En ole keksinyt keinoja motivoida itseäni. Pakko työt on tehdä, mutta silloin ne tulevat vain tehtyä. Hammasta purren, vastenmielisyydellä ja jopa inhoten. Ei ihme, että ahdistaa.

Työministeri Tarja Cronberg vastaanotti eilen Hyvän työn manifesti 2009:n.

Pitääkö työt tehdä?

Olen sairastunut tai parantunut – näkökulmasta riippuen. En ole ehtinyt/pystynyt tekemään tällä viikolla kuin pakolliset päivystysvuorot ja rutiinit. Päätän, että nyt hoidan asiat ja sitten iskee paniikki. Yhtäkkiä en osaa, en pysty, en halua tehdä töitä.

Tätä on jatkunut kehityskeskustelusta lähtien, joka tehokkaasti vei lopunkin työmotivaatiosta. Sen vähän, mitä UPJ oli jättänyt jäljelle. Kehityskeskustelussa minulle tarjottiin Nuorten parlamentin jättämää tyhjiötä täyttämään tehtäviä, joilla ei ole mitään tekemistä osaamiseni kanssa. Tehtäviä, joita kuka tahansa voi tehdä. Olen siis yleismies Jantunen. Erityisosaamiselleni, jota olen hankkinut opiskelemalla, jota olen kartuttanut Nuorten parlamentissa toimiessani ja jota minulla on luonnostaan -kuten hyvät puhujan ja siten hyvän kouluttajan taidot – ei työpaikallani ole mitään käyttöä.

Aion käyttää työaikani osaamiseni kehittämiseen. Luen ja kirjoitan. Otan selvää. Kokeilen ja testaan. Työni hoidan, jos pystyn.

Voihan olla, että työpaikallani jossain vaiheessa tarvitaan tietämystäni mm. vaikutusmahdollisuuksista suomalaisessa demokratiassa, nuorista ja sosiaalisesta mediasta. Mutta sellaista osaamista saatetaan tarvita jossain muuallakin.