Lumipallolla päähän

Olen kuumeessa, enkä oikein jaksa hillitä itseäni.

Kauppareissulla pojat, noin 15-vuotiaat, heittelivät minua lumipalloilla ja pari lumipalloa osui. Suutuin. Kirosin heille ja haukuin heidät tavalla, joka nolottaa myös minua. Tapasin pojat uudestaan kotimatkalla ja he tunnistivat minut. Sanaillessamme haukuin heidät pelkureiksi ja taisin sanoa muitakin valittuja sanoja.

Hölmöä. Typerää. Nyt en jaksa kuitenkaan ajatella, mikä olisi ollut viisaan aikuisen käyttäytymistä siinä tilanteessa. Jotenkin tuntuu, ettei vaikeneminenkaan olisi ollut sitä.

Saa nähdä, onko lumi tullut jäädäkseen. Noin vuosi sitten ostin itselleni hyvät talvikengät. Olin kävellyt lämpimät pitkävartiset saappaat kelvottomiksi enkä oikeastaan enää halunnut saappaita. Eikä vuosi sitten ollut myynnissä kivannäköisiä matalakorkoisia, kävelemiseen tarkoitettuja talvikenkiä.

Ihastuin ensisovittamisella Riekerin mataliin nilkkureihin. Korko oli sopiva, pohja vaikutti pitävältä myös jääkelillä ja varsi oli matalin näkemäni. Uskoin pärjääväni Helsingin vähälumisessa talvessa niillä.

Tuli ennätystalvi.

Minulla on edelleen vain nämä yhdet talvikengät. Helsingissä on nyt enemmän lunta kuin koskaan tähän aikaan vuodesta.

Olisi varmaan aika hankkia uudet talvikengät. Mutta ensin parannan flunssan ja kuumeen pois, pysyn kotona. Lienee turvallisinta minulle ja muille.

Tästä se alkaa

Lupailin aikaisemmin, että aloitan juoksemisen. Ainakin itseni siitä vakuutin.

Tänään ostin elämäni ensimmäiset juoksukengät. Mallin nimi on Nike Air Citius 2+ MSL Ladies Running Shoe. Kengät tuntuivat jalassani hyviltä.

Ostin myös farkkuja paremmin juoksemiseen sopivat housut ja juoksusukat. Vielä on hakusessa takki. Pitkä talvitakki yllä ei voi juosta. Kevyempää takkia minulle ei ole. Olen ilmeisesti laiminlyönyt urheilullisten vaatteiden hankinnan.

Vaatekaupoissa kiertely ei ole lempipuuhaani, siksi minulla ei ole paljon muitakaan vaatteita. Useimmiten jätän kiertelemättä, jätän ostamatta ja pidän vanhoja vaatteita riekaleiksi asti.

Tarkoituksena on, että käyn juoksemassa yhdessä tyttäreni kanssa. Tänään emme yhteistä harrastustamme aloita, olemme kumpikin liian väsyneitä siihen. Mutta huomenna juoksemme niin, että kaupunki pyörähtää ympäri.

Odotan kevättä

Odotan kevättä. Ja kevätkenkiä, joissa voi olla kevytkenkäinen. Niin kauan kuin lumi, jää ja loska täyttävät kadut, niin kauan laahustan vielä tyttäreni vanhoilla talvikengillä. Omani menivät rikki muutama viikko sitten. Kaupoissa olevista talvikengistä ei enää ole myynnissä minun kokoani.

Nyt käyttämäni kengät ovat kivan näköiset, mutta niillä käveleminen on eri asia. Ensinnäkin tuntuu siltä, kuin kävelisin pelkillä sukilla. Toiseksi kengissä ei ole korkoa, joten askel ei saa tukea lainkaan. Niinpä kävely on lähinnä laahustamista enkä sellaisesta nauti. Kaikenlaisia kenkiä sitä on tullut tyttärelle hankittua.

Odotan kevättä, että voin laittaa kevätkengät jalkaan ja alkaa taas harrastamaan töihin kävelyä ja kotiin kävelyä. Uintiharrastuksen aloittamisen jälkeen kaipaan koko ajan enemmän liikuntaa. Uinti 2-3 kertaa viikossa ei tunnu riittävän.

Ehkä siinä on sekin, että lihakseni ovat voimistuneet. Pystyn enempään kuin aikaisemmin ja huomasin tänään jopa istuvani ryhdikkäästi. Tunnen lihakseni liikkuessani. Tunnen itseni kokonaiseksi.

Odotan kevättä, että saan taas kävellessäni laulaa Kauko Röyhkän sanoin: "Minä kävelen".