30/100: Viherterapiaa Baanalla

Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Se on myös kävelyä.

Töistä kotiin kävellessäni kävelen osan matkasta Baanaa pitkin. Matka kotiin kestää huomattavasti kauemmin kuin töihin kävely. Kävelen rauhallisesti musiikkia kuunnelleen, yllätyksiä ja kauneutta tähyillen. Tänään yllätyin siitä, että entinen ratakuilu Baana tarjoaa myös viherterapiaa.

Eikä vielä ole edes toukokuu.

Vältin Baanaa miltei kolme vuotta, sillä mielikuvieni mukaan se on synkkä ja kapea kiven ja kallion välissä oleva kuilu. Kuvakin sen todistaa!

Baana 14.6.2012

Onneksi annoin Baanalle mahdollisuuden tänä keväänä!

24/100: Aamu

Tätä ei yökyöpelin sanomaksi uskoisi, mutta nautin näistä keväisistä ja aurinkoisista aamuista. En tietenkään heti herättyäni, sillä olen hidas herääjä. Keväisen aamun hämmentävä kirkkaus viimeistään herättää minut siinä vaiheessa kun astun ulos kävelläkseni töihin.

Alkumatkan kuljen hitaasti kanavanvartta pitkin ihastellen kaikkea näkemääni. Etelästä paistavan auringon lämmittämissä pensaissa silmut vihertävät ja kanavassa vesi kimmeltää. Jatkan matkaa, välillä pysähtelen, Käännyn katsomaan, miltä taakseni jättämä maisema näyttää. Silloin jopa Itämernkatu näyttää uudelta ja taianomaiselta.

Loppumatkan kävelen kovaa vauhtia, olen käyttänyt liikaa aikaa vain katselemiseen. Töihin saapuessani olen hikinen ja niin hereillä kuin vain voi olla. Keskittyminen päivän töihin voi alkaa!

Jätkäsaari 400 m

Verkkokauppa.comin avajaiset Jätkäsaaressa oli odottamani syy katsella aluetta jalankulkijan näkökulmasta. Kesken olevien ja alkamistaan odottavien rakennustyömaiden Jätkäsaari ei vielä kauneudella lumoa. Vetovoimana alueelle on toiminut länsisatama ja sieltä lähtevät ja sinne saapuvat laivat Tallinnaan. Verkkokauppa.comin siirtyminen Jätkäsaareen tekee alueesta tutun myös muille kuin matkustavaisille.

Tai siis miehille. Verkkokauppa.comin jonossa lauantaina oli arviolta 97 % miehiä ja poikia. Muutama vaimo, äiti, tyttöystävä tai sisko oli paikalla. Meitä yksin jonossa olevia naisia oli kaksi, minä ja eräs läppäriään noutamaan tullut nainen. Tajusin tämän miesvaltaisuuden vasta Top Gear –lehdestä, jota jaettiin ilmaiseksi jonottajille. Milläpä sitä muulla voisi viihdyttää miehiä jonossa kuin kunnon autolehdellä? Joskus tällainen voimakkaisiin stereotypioihin perustuva ajattelu tuntuu vastenmieliseltä.

Kaikkien iloksi itse Joulupukki jakoi jonottajille Marianne-karkkeja. Onneksi olin liikkeellä melko varhaiseen aikaan (helsinkiläisittäin) ja selvisin 20 minuutin jonotuksella. Itse kaupassa vietin vain 20 minuuttia, josta suurin osa ajasta meni jonottaessani puhelinpisteen myyjälle. Ostin puhelimen, valkoisen HTC Wildfire S:n. Minäkin olen nyt sitten älykäs!

Kävellessäni takaisin kotiin olisin ottanut yleisvalokuvan alueesta, mutta kamerastani loppui akku. Kuvasta olisi näkynyt, kuinka vaikea alueella on liikkua jalkaisinkin. Takaisin tullessa harhailinkin pari kertaa ad hoc –parkkipaikoilla, mutta onneksi matka oli lyhyt ja päämäärä koko ajan nähtävissä.

Ilman Verkkokauppa.comin tehokasta viitoitusta en olisi alueella osannut kulkea.

Onneksi matka oli lyhyt.

Melkein perillä.

Lisää kävelyä?

Suomalaiset naiset haluavat kuulemma liikkua enemmän. Luin vain tämän otsikon, hymähdin ja käänsin sivua. Minäkin haluaisin liikkua enemmän. Mutta en liiku. Haluaisin vain.

Kävelen aamuisin töihin ja iltapäivällä takaisin kotiin. Tästä liikkumisesta olen suorastaan riippuvainen. Jos sateen, pakkasen, kiireen tai jonkin muun syyn takia en voi aamulla kävellä, päivä ei tunnu käynnistyvän millään. Kävely on minulle meditaatiota, jonka aikana ja ansiosta herään, tunnen olevani elossa ja luotan itseeni ja tulevaisuuteeni. Aina en edes huomaa kävelleeni perille asti.

Kävellessäni töistä kotiin karistan työn mielestäni ja kehostani. Siirryn konkreettisesti työajasta aikaan, joka on minun.

Jos koneella oleminen, pasianssin pelaaminen ja kirjoittaminen olisivat liikuntaa, olen superliikkuja. Ja vielä enemmän, jos tv-sarjojen ja elokuvien katsominen olisi liikuntaa. Viime aikoina olen yhä useammin ihmetellyt, kuinka edes pystyn näin liikkumattomaan elämään vapaa-ajallani. No, on pimeää, haluan liikkuessani olla vapaa ja inhoan kaikkea ohjattua liikuntaa ja liikuntatiloja.

Onneksi en ole ainut suomalainen nainen, joka haluaisi liikkua enemmän.

Kesän väri

Lähdin tänään löytöretkelle. Kävelin tuttua reittiä, ensin Hietalahden torille ja sieltä Hietalahden laiturin, Telakkakadun ja Merikadun kautta Ursinin kalliolle. Meren kimmeltäessä sinisenä olin vakuuttunut siitä, että kesän väri on sininen. Tunnen suurta rauhaa ollessani veden äärellä, silloin en kaipaa minnekään. Hitaasti nautiskellen lämmöstä ja auringosta kävelin merenrantaa pitkin Kauppatorille.

Siellä leikin turistia. Katsoin kaikki hopeiset korvakorut ja kyselin hintoja. Kavahdin turkiskojuja ja niiden paljoutta. Kyselin mansikoiden ja herneiden hintoja, maistelin ja ostin. Silloin olin vakuuttunut, että kesän värejä ovat herneenpalon vihreä ja mansikan punainen.

Myöhemmin kaupassa ruokaostoksilla huomasin ostaneeni vihreää salaattia, tilliä ja kurkkua. Ihastellessani Ruoholahden vihreyttä tajusin vihreän olevan kesän väri.

Levittäessäni after sun –voidetta punaisena kirvelevälle iholleni sen päätin. Kesän väri on punainen.

20 %

Olen kävellyt töihin ja takaisin siitä lähtien, kun aloitin kävelykauden. Kenkäni eivät ehkä ole parhaat mahdolliset sillä, nilkkani kipeytyivät heti ensimmäisen päivän jälkeen. Kävellessäni en sitä tunne, vaan vasta töissä laitettuani korolliset työkengät jalkaan. Tänään ovat myös reiteni olleet kipeät, tosin se saattoi tulla keväthuumasta. Kävelin ohuissa sukkahousuissa ja ohuessa mekossa eikä siellä aivan niin lämmin ollut.

Kävelyn jälkeisiä kipuja en kävellessäni ajattele. Nautin ulkona olemisesta ja liikkumisesta. Ihmisten katselemisesta. Kaupungin puhdistautumisesta samalla kun hämmästelen hiekan määrää kaduilla. Askeleitani tahdittaa usein ipodissa soiva Kauko Röyhkä, Kävelen, Lauralle ja muut upeat biisit. Ohessa Kauko Röyhkä vuonna 1985.



Kävely vauhditti painonpudotustani, joka on ollut hyvin hidasta tämän vuoden. Olen toki ajatellut, ettei vauhti ole tärkeintä vaan päämäärä. Tänään saavutin yhden tavoitteen: olen laihtunut 20 % aloituspainostani. Tästä välietapista on hyvä jatkaa!

Kevät tulee!

Koko talven olin sisällä, liikkumatta mihinkään. Töissä kävin ja hoidin ruokaostokset, muuten välttelin ulosmenoa parhaani mukaan. Syynä moiseen käytökseen olivat pakkanen, lumi ja jää eli en uskonut tarkenevani ja toisaalta pelkäsin kaatuvani.

Tarve liikkua kasvoi samaa vauhtia kuin talvi jatkui. Tuntui, ettei kevät ala ikinä. Olen ihan varma, että monena vuonna pääsiäisen aikoihin, huhtikuun alussa, on ollut +10 astetta. Samaan ei taideta päästä tänä vuonna. Onneksi päivälämpötila on jo plussan puolella. Vesisateet ovat pitäneet huolen siitä, että ainakin asuinalueellani kaduilla ei ole enää paljoa lunta.

Kävelykausi on alkanut! Eilen kävelin ensimmäisen kerran tänä vuonna töistä kotiin. Tänään kävelin sekä töihin että sieltä takaisin. Yhteen suuntaan kävelyä on noin 20-25 minuuttia, sinä aikana ehtii oikein hyvin nauttia ulkona olemisesta, huomioida kevättä ja katsella, miltä kaupunki näyttää talven jäljiltä.

Ei kovin kauniilta. Kaikkialla on likaa, roskia, koirankakkaa ja likaisia lumikasoja. Mutta ei se mitään. Kevät tulee silti!

Kevät ajaa ihmiset liikkeelle. En muista nähneeni yhtä paljon kävelijöitä kuin kauniina kesäpäivinä. Talven musta väri on vaihtunut pinkkiin, fuksiaan, turkoosiin ja vihreään vaatetuksessa. Ihanaa kun värit tulevat takaisin!

Kummallista

Minä kävelen, näen ja koen. Kummallisia asioita, kuten suksi sillan rakenteissa. Miksi suksi on laitettu siihen? Kuka kyllästyi hiihtämiseen? Eikö suksi luistanut? Tärkein kysymys: missä on toinen suksi? Jatkoiko hiihtäjä sillä matkaansa? Missä ovat sauvat tai toinen sauva?

Kävelynopeus

Tänään kävelin keskustaan. Ilma oli miellyttävä ja käveleminen pitkästä aikaa tuntui hyvälle. Vuosia sitten eräässä tv-ohjelmassa kaupunkisuunnittelusta puhuttiin ihmisen kyvystä tajuta/huomioida asioita eri nopeuksissa: kävellen, pyöraillen, autossa, ratikassa, junassa jne. Siinä ohjelmassa pidettiin kävelynopeutta ihmiselle opitmaalisena nopeutena silloin kun halutaan havainnoida ympäristöä. Tästä johtuen ohjelmassa voimakkaasti korostettiin sitä, että kaupunkisuunnittelun lähtökohtana tulisi olla kävelynopeus.

Minusta se kuulostaa oikein hyvältä. Kävelynopeuden kaupunkisuunnittelu tarkoittaa melko tiivistä rakentamista siten, että tarvittavat palvelut ovat kävelymatkan päässä. Se tarkoittaa myös sitä, että rakennetun miljöön tulee olla kiinnostava, yksityiskohtia sisältävä ja vaihteleva ollakseen miellyttävä – eikä kaiken tarvitse olla suurta. Asun alueella, jonka suunnittelussa kävelynopeus on otettu melko hyvin huomioon. Alueella ei ole ainuttakaan samanlaista taloa, puistoja ja puistomaisia alueita on useita ja meri tarjoaa alati vaihtuvan maiseman. Kävellen pääsen sinne minne haluankin ja aina voin nousta bussiin, ratikkaan tai metroon, jos haluan jonnekin kauemmas. Pidän asuinympäristöstäni, koska sitä ei ole rakennettu autoille. Eihän minulla ole ajokorttiakaan.

Käsittääkseni useimmat lähiöt on rakennettu autojen nopeudelle. Jotta silloin voisi asioita havaita, täytyy rakennetun miljöön sisältää suuria pinta-aloja: rakennusten on oltava samankaltaisia ja suuria. Rakennettu miljöö on ehkä, mutta vain ehkä, väljempää, koska autolla pitää päästä joka paikkaan. Palvelut eivät välttämättä ole lähellä eikä niitä tavoiteta kävellen. Talojen välissä kulkevat tiet, eivät kadut, ja ne ovat leveitä ja vaikeasti ylitettäviä. Tunnen oloni usein hyvin yksinäiseksi ja turvattomaksikin tällaisessa ympäristössä.

Ehkä kärjistin kävelynopeuden ja autojen nopeuden eroja kaupunkisuunnittelun lähtökohtana. En edes tiedä, kuinka paljon niitä on otettu huomioon. Kävellessä tällaisia tulee mietittyä.

Mitä sitten tänään huomasin? Näin alkoholistin, joka kannatteli repaleisia housujaan. Kylmä hänen varmaan oli, vaikka pitkät kalsarit näyttivätkin olevan jalassa. Ohitin hänet nopeasti. Pelkäsin että hän sanoo minulle jotain, aivan kuin olisimme kavereita. Kuin alkoholismi ja siitä johtuva ahdinko olisi tarttuvaa. Näin ihmisiä kävelevän yksin, kaksin, perheittäin. Kaunis ilma houkutteli. Kanavan vesi oli jäässä, mutta meri vilkkui sinisenä.

Odotan kevättä

Odotan kevättä. Ja kevätkenkiä, joissa voi olla kevytkenkäinen. Niin kauan kuin lumi, jää ja loska täyttävät kadut, niin kauan laahustan vielä tyttäreni vanhoilla talvikengillä. Omani menivät rikki muutama viikko sitten. Kaupoissa olevista talvikengistä ei enää ole myynnissä minun kokoani.

Nyt käyttämäni kengät ovat kivan näköiset, mutta niillä käveleminen on eri asia. Ensinnäkin tuntuu siltä, kuin kävelisin pelkillä sukilla. Toiseksi kengissä ei ole korkoa, joten askel ei saa tukea lainkaan. Niinpä kävely on lähinnä laahustamista enkä sellaisesta nauti. Kaikenlaisia kenkiä sitä on tullut tyttärelle hankittua.

Odotan kevättä, että voin laittaa kevätkengät jalkaan ja alkaa taas harrastamaan töihin kävelyä ja kotiin kävelyä. Uintiharrastuksen aloittamisen jälkeen kaipaan koko ajan enemmän liikuntaa. Uinti 2-3 kertaa viikossa ei tunnu riittävän.

Ehkä siinä on sekin, että lihakseni ovat voimistuneet. Pystyn enempään kuin aikaisemmin ja huomasin tänään jopa istuvani ryhdikkäästi. Tunnen lihakseni liikkuessani. Tunnen itseni kokonaiseksi.

Odotan kevättä, että saan taas kävellessäni laulaa Kauko Röyhkän sanoin: "Minä kävelen".