Musisoivat kissat

Olen juuri aloittanut laulamiseen ja soittamiseen liittyvien joulukorttien keräämisen. Ilokseni huomasin tänään joulukorttiostoksilla, että musiikki on palannut joulukortteihin. Joululauluja esittävät ihmiset, enkelit ja - kissat.

Itse asiassa en aikasemmilta vuosilta muista, että jouluisia kissakortteja olisi ollut runsaasti. Nyt oli ja mikä merkillisintä, kissat soittavat tai laulavat joulukorteissa.

Luulin, että tämä ensimmäinen jää ainoaksi.

Sitten vastaani osui tämä.

Ja tämä.

Ostettuani nämä kolme joulukorttia muistin, että oikeastaan olen ostamassa joulukortteja läheisilleni, en itselleni. Niinpä ostin lisäksi vain pari kissamaista joulukorttia, mutta niissä ei soiteta eikä lauleta. Ja sitten aloin ajatella, että ehkä kaikki eivät halua kissajoulukorttia.

Taidan mennä uudestaan joulukorttiostoksille.

Osku ja ruoka

Oskun tapa pyytää ruokaa oli vastustamaton. Osku meni keittiiöön ja otti perusistuma-asennon ruokakuppinsa läheisyydessä. Siinä Osku istui sanomatta mitään, asentoa vaihtamatta.

Tarkkaavaisesti Osku katseli kun laitoin ruoan sen kuppiin. Vasta kun kuppi oli pakallaan, Osku luopui perusasennosta. Ruoasta Osku kiitti aina kovaäänisellä kehräyksellä.

Näin päiväsaikaan. Öisin Osku naukui minut hereille: nyt on saatava ruokaa ja heti! Ja niin se saikin.

Ruoan suhteen Osku oli hyvin nirso. Mikä tahanasa ruoka ei kelvännut, mutta McDonaldsin ranskalaisia Osku rakasti. Niitä se tuli aina vaatimaan itselleen - eikä juuri koskaan saanut. Mutta silloin kun sai, Osku nuoli tarkkaan ensin suolakerroksen ja sitten mutusteli saamansa pienen palan suussaan.

Usein kävi niin, että luulin Oskun pitävän jostain ruoasta. Olihan se sitä syönyt jo jonkin aikaa. Yhtäkkiä ennen himoittu ruoka ei kelvannut lainkaan. Tällöin alkoi uuden lempiruoan etsintä.

Se oli epätoivoista työtä.

Kun Osku ensimmäisen kerran lopetti syömisen kokonaan, ostin sille kaikki mahdolliset kissan märkäruoat, jotka löysin.

Kesti piinaavan kauan ennen kuin löysin Oskulle maistuvan ruoan: tonnikalaa aloe vera -öljyssä. Sen jälkeen alkoivat muutkin ruoat maistua.

Osku siirtyi paremmille metsästysmaille lokakuussa. Ikävä ja suru on kova.

Muistot persoonallisesta kissastamme lohduttavat minua. Ehkä kirjoitan muitakin muistoja Oskusta jossain vaiheessa.

Kirjastoasiaa

Ken Follettin hienossa romaanissa Kun suuret sortuvat pohditaan myös kirjaston ja lukemisen olemusta.

"Lev osasi lukea, mutta hän ei oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka nauttivat siitä. Sanomalehdet oli täällä kiinnitetty painaviin puupidikkeisiin, niin ettei niitä voinut varastaa, ja kylteissä luki: HILJAISUUS. Mitä hauskaa sellaisessa paikassa voi tehdä?" 

Myös kirjastoalan ihmiset saavat oman osansa.

"Hän oli kaupungin kirjastolaitoksen palveluksessa ja tarkka pikkuasioista."

Salaperäiset rukiinjyvät ja Viiden pennin laulu

Agatha Christie upotti kirjoihinsa lastenloruja ja sitaatteja mm. Shakespearen näytelmistä. Hänen teostensa nimetkin ovat toisinaan lastenloruista, kuten esim. Viisi pientä possua (Five little pigs) tai kirjallisuussitaatista, kuten esim. Tuijottava katse  (The mirror crack'd from side to side).

Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät murhataan kolme ihmistä lyhyen ajan sisällä. Herra Rex Fortescue toimistossaan, vaimonsa Adele Fortescue kello viiden teellä olohuoneessaan ja heidän nuorempi sisäkkönsä Gladys Martin ripustaessaan pyykkiä.

Tarkastaja Neeleä hämmentävät tapaukseen liittyvät omituiset yksityiskohdat. Herra Fortescuen takin tasku oli täynnä rukiinjyviä. Gladysin nenä oli puristettu pyykkipojalla. Piirakan täyte oli vaihdettu kuolleisiin rastaisiin.

Neiti Marplen mieleen murhat tuovat lastenlorun ja hän huomauttaa olevansa Hanhiemon kasvattama. "Ajattelin tietysti lastenlorua. Kuningas konttorissaan, kuningatar vierashuoneessa ja tyttö vaatteita levittämässä," toteaa neit Marple.

Salaperäisissä rukiinjyvissä loru menee näin: 

Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.

Viisitoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista.

Syömään kun sitten ryhdyttiin, ne alkoivat lauleskella.

Eikös ollut sukkela herkku kuninkaan lautasella?

Konttorissaan kuningas rahojaan laski ja huoli.

Vierashuoneessa kuningatar hunajaa leivälle vuoli.

Pikkupiika se tarhaan meni vaatteita levittelemään.

Silloin tuli se pikkuinen lintu ja nokkasi häntä nenään.

Olin utelias ja hain hyllystäni Hanhiemon iloisen lippaan. Siinä Kirsi Kunnas riimittelee Killingin laulun näin:

Tää laulu maksaa killingin

                ja kapallisen ruista.

Kaksikymmentäneljä rastasta

                linnanpihan puista

kuninkaan kaakkuun leivottiin.

                Ne lauloi herkkusuista,

ne mustat linnut lauloi niin,

                kun kakku avattiin.

Ja kuningas laski rahojaan

                ja oli huolissaan.

Ja kuningatar hunajaa

                maisteli nojatuolissaan.

Ja piika takapihalla

                pyykkinsä koriin koppasi,

ja silloin rastas viimeinen

                häneltä nenän noppasi.

Todella absurdia. Ei ihme, että loru jää lapsen mieleen pyörimään niin, että se muistuu neiti Marplen mieleen vuosikymmenien jälkeen.

Murhat eivät ratkea lorun avulla, mutta se auttaa neiti Marplea jäsentämään tehtyjä murhia. Ja murhaajalle - loru on vain kiva kulissi.

Salaperäiset rukiinjyvät (A pocket full of rye, 1953). Suomentanut Eila Pennanen.

Hyvää alkanutta joulukuuta!

Haaveilen siitä, että jaksaisin tänä vuonna kirjoittaa joulukalenteria. Ei nyt ehkä päivittäin, mutta melkein joka päivä. Saa nähdä, miten tänä vuonna käy. Viime vuonna blogissani oli peräti seitsemän joulukalenterijuttua.

Näin jolukuun aluksi muutama kuva Helsingin Esplanadin puistosta.

Valaistut puut ja porot ovat toki paikan päällä nähtynä huomattavasti upeampia kuin kuvissa. Silti miltei jokainen puistossa kävellyt otti niistä kuvia ja /tai poseerasi poron edessä.

Kuinka pimeä joulukuu olisikaan ilman valoja.

Myös itse Espalanadi on valaistu.

Hyvää alkanutta joulukuuta 2015!

Joulukalenterin 7. luukku: Rei Shimura

"Minun täytyy selvittää eräs ilmennyt seikka, minä sanoin."

Rei Shimura on Japanissa asuva englannin opettaja/antiikkikauppias, joka ratkaisee kohdalleen tulevia rikoksia. Selvittäessään ilmenneitä seikkoja Rei Shimura on impulsiivinen, jopa holtiton ja saattaa itsensä siten vaarallisiin tilanteisiin. Hän on myös intuitiivinen ja itsepintainen, jopa jankkaava silloin kun muut eivät usko Rein tavoin jonkin yksityiskohdan tärkeydestä.

Toissakesänä ostin kirpparilta Sujata Masseyn Rei Shimura ja zen-temppelein arvoituksen. Olin toki lukenut kirjan, tiesin mitä ostin. Kevyttä luettavaa, joka tarjoaa illalle ennen nukahtamista keinon olla ajattelematta ja murehtimatta mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa.

Viime kesänä sain päähäni kerätä kaikki ilmestyneet Rei Shimurat. Onneksi kirjoja liikkui paljon kirppareilla ja divareissa. Intoni taisi loppua kesken, sillä yhdeksästä julkaistusta Rei Shimurasta minulla on kahdeksan. Rei Shimuran ensimmäinen tapaus puuttuu.

Kahdeksan yhdeksästä

Eniten pidän sarjan toiseksi viimeisestä kirjasta Rei Shimura yakuzan jäljillä (Girl in a Box, 2006,). Siitä on myös päivän toinen sitaatti:

"Kuinka monta vakoojaa tarvitaan rakastumiseen?"







Rei Shimura on 'gaijin' japanaliaisttain nähtynä: ulkomaalainen, jolla on USA:n passi ja amerikkalainen äiti. Japanilainen isä ei tätä luokittelua muuta eikä Rein japanilainen ulkoinen olemus. Ehkä tämän vuoksi kirjat vaikuttavat toisinaan japanilaisen kulttuurin esittelyltä: tältä Japani voisi näyttää ja tuntua, jos siellä asuisi, osaisi kieltä ja jos siellä asuisi mukava japanilainen sukulaisperhe. Esittely tehdään hyvin ja kirjat luettuaan tuntuu siltä, kuin oikeasti tietäisi Japanista jotain.

Vain Rei Shimura ja helmenkalastaja sekä Rei Shimura Havaijilla eivät sijoitu kokonaan tai joiltain osin Japaniin.

Joulukalenterin 6. luukku: Eetu Salin

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sen jälkeen kun eduskunnassa oli 6.12.1917 äänestetty itsenäisyydestä Eetu Salin pyysi puheenvuoroa:

"Tahdon pöytäkirjaan merkittäväksi vastalauseeni porvariston tällaisesta edesvastuuttomasta politiikasta, että näin tärkeissä kysymyksissä esitetään asiapaperi tuollaisena yllätyksenä, ettei siihen eduskunnan suurella enemmistöllä ole ollut edes ennakolta tilaisuutta tutustua, ja että se sitten samanlaisena yllätyksenä naulataan kiinni  ilman perusteluja, noin vain yhdellä vasaraniskulla. Pelkään sellaisesta politiikasta Suomen kansalle koituvan tulevaisuudessa aivan raskaita ja vaikeita seurauksia ja vieritän sen vuoksi edesvastuun tästä tämän syyntakeettoman ja edesvastuuttoman porvariston ja sen muodostaman hallituksen niskoille."

Kuka oli Eetu Salin? Kansanedustaja ja paljon muuta.

Kalevi Kalemaan teoksessa Eetu Salin, legenda jo eläessään (1975) Salin kuvataan huikein vedoin:
"Vanhan työväenliikkeen tunnetuin agitaattori, yksi maamme suurimmista puhujista, työväenliikkeen johtajista ristiriitaisimpia, loistava taktikko, legendaarinen juoppo, vastustajien kauhistus, työväen joukkojen kunnioittama taistelija sekä maanpetoksesta tuomittu isänmaanystävä."

Samassa teoksessa tuskainen Eetu Salin pohti viisautta ja tyhmyyttä kuolinvuoteellaan Yrjö Mäkelinille Sörnäisten kuritushuoneella 6.4.1919:
"Yrjö, tiedätkö, mitä on viisaus? Minäpä sanon. Viisaus on alkuaineensa puolesta tyhmyyttä. Meidän on tehstävä tyhmyyksiä elämässämme voidaksemme ne sitten korjata ja siten kehittyä viisaiksi. Tulimmepa kuitenkin miten viisaiksi tahansa, päättyy elämämme tyhmyyteen, sillä kun kuolema tulee, ei meillä ole enää mahdollisuutta korjata sitä viimeistä tyhmyyttä. Siispä me kuolemme tyhminä; niin kait se kuoli Salomonkin. Annahan tänne se Raamattu, katsotaan."

Joulukalenterin 5. luukku: Sherlock Holmes ja tohtori Watson

Maailman paras yksityisetsivä Sherlock Holmes on minulle kuten monelle muullekin tutumpi tv-sarjojen ja elokuvien kautta. Jeremy Brett oli upea Sherlock ja Benedict Cumberbatch on suorastaan loistava Sherlock.

Kirjoista ja lyhyistä kertomuksista minulle tutuin on Baskervillen koira. Baskervillen koira  ilmestyi alun perin jatkokertomuksena Strand Magazinessa vuosina 1901–1902 ja se sijoittuu ajallisesti syksyyn 1888.

Hyllyssäni olevassa kirjassa lukee näin: "8.8.1972. Itse ostamani lahja itselleni ensimmäisillä palkkarahoilla, jotka tienasin rapanevalla. Päivi Erkkilä."

Sherlock on tottunut tarkkailemaan muita ihmisiä, mutta Baskervillen koirassa hän itse joutuu James Mortimerin tarkastelun kohteeksi.
"Suokaa anteeksi, herra Holmes, teidän ulkomuotonne on tavattoman mielenkiintoinen. En olisi odottanut, että olette noin selvästi pitkäkalloista tyyppiä ja että otsaluunne on noin voimakkaasti kehittynyt."

Mitäpä olisi Sherlock Holmes ilman John Watsonia! Sherlock sanoo Watsonille:
"Muutamat ihmiset, jotka eivät itse ole neroja, voivat huomattavalla tavalla toimia nerojen innoittajina. Minun on tunnustettava, hyvä ystävä, että minä olen sinulle hyvin suuressa kiitollisuudenvelassa."

ja vähän myöhemmin
"Kun sanoin sinun innoittavan minua, tarkoitin rehellisesti puhuen sitä, että nimenomaan sinun virheesi ovat silloin tällöin opastaneet minut oikealle tolalle."
Samasta syystä Hercule Poirot kaipaa ystäväänsä kapteeni Hastingsia.

Sherlock Holmes on kiintynyt Watsoniin. Lähettäessään Watsonin Devonshireen Henry Baskervillen turvaksi Holmes sanoo:
"Mutta olen vähän huolissani.
- Miksi niin?
- Sinun lähtösi takia. Tämä on ikävä ja vaarallinen juttu, Watson. Kuta enemmän asiaa ajttelen, sitä vähemmän siitä pidän. Niin, hyvä veli, naura sinä vain, mutta olen iloinen, jos saan sinut takaisin Baker Streetin varrelle."

Joulukalenterin 4. luukku: Longbournin talossa

Hyvän kirjan ei soisi päättyvän. Yritän hidastella lukemista, vain pari sivua tai yksi luku päivässä. Mutta ei niin voi tehdä. Kirja vie mennessään ja yhtenä yönä huomaa kellon olevan kolme ja kirjassa olisi vielä 30 sivua jäljellä. Kuinka moni siinä tilanteessa sulkee kirjan nukkuakseen vielä ne neljä tuntia ennen herätystä?

Viimeisin tällainen kirja oli Jo Bakerin Longbournin talossa (2013). Suomenkielisen kirjan kanteen on lukijoiden opastukseksi painettu teksti Palvelusväen Ylpeys ja ennakkoluulo. Kirjan alkuperäinen nimi Longbourn antaa viitteen kirjan sisällöstä vain vannoutuneimmille Jane Austenin ja erityisesti kirjan Ylpeys ja ennakkoluulo faneille.

Kirjan alku johdattaa suoraan asiaan.

" Vaatteita ei voi käyttää pesemättä, niin kuin ei voi kuljeskella ilman pukeita, ei ainakaan Hertfordshiressa eikä syyskuussa, joten pyykkipäivää ei voi välttää, mutta silti huushollin vaatteiden viikkopyykki oli Sarahille vastenmielinen ajatus."

"Edessä oli pitkä päivä, ja tämä oli vasta alkua."

Joulukalenterin 3. luukku: Neiti Maple ja muut

Kolmannen luukun kirja on yhteistyön ylistys. Älykkäinkään salapoliisi ei pärjää ilman tukijoukkoja!

Leonie Swannin teos Murha laitumella alkaa, kun lampaat löytävät lammaspaimenensa Geoge Glennin kuolleena. Lampaat ovat ymmällään.

"Sir Ritchfield katsoi ihmeissään. "Hän kuoli lapioon. Et sinäkään olisi hengissä selvinnyt; semmoinen rautajötikkä mahassa. Tietysti hän kuoli." Ritchfieldiä kylmäsi.
"Ja mistähän se lapio on peräisin?"
"Joku tökkäsi sen häneen." Sir Ritchfieldin mielestä asia oli loppuun käsitelty, mutta Othello, lauman ainoa musta lammas, alkoi yhtäkkiä osoittaa kiinnostusta ongelmaa kohtaan. 
"Se on voinut olla ihminen - tai erittäin suuri apina." Othello oli viettänyt hyvin järisyttävän nuoruuden Dublinin eläintarhassa, johon se muisti viitata aina tilaisuuden tullen.
"Ihminen." Maple nyökkäsi tyytyväisenä. Epäiltyjen määrä väheni nopeasti. "Minusta meidän on selvitettävä, millaisesta ihmisestä on kyse."

Tutkintaa johtaa neiti Maple, joka oli koko Glennkillin viisain lammas, saattoipa olla jopa maailman viisain lammas. Rikoksen ratkaisemiseen tarvitaan kuitenkin koko lauman hoksottimet ja uskallus. Jokainen lammas auttaa omalla yksilöllisellä tavallaan. Mopple the Whale muistaa kaiken, Maude ylpeilee hajuaistillaan, musta Othello tuntee sirkuksen, sarvekas Zora on syvämietteinen, Cloud villava, johtajapässi sir Ritchfield on lähes sokea ja veljensä Melmoth on nähnyt maailmaa.

Vakoilemalla ihmisiä, tekemällä uhkarohkeita retkiä läheiseen kylään, käyttäytymällä luonnollisesti ja pohtimalla yhdessä selville saatuja tietoja lampaat selvittävät murhaajan. Paljon vaikeampaa on saada ihmiset ymmärtämään asia. Sen tähden lampaat osallistuvat Smartest-Sheep-of Glennkill-Contestiin ja näyttelevät paimenensa murhan. Vain yksi ihminen ymmärtää lampaiden esityksen.

Joulukalenterin 2. luukku: Neiti Marple, ikuisesti!

Agatha Christien neiti Jane Marple on minusta suurenmoinen salapoliisi sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuka uskoo taitavaksi salapoliisiksi valkotukkaista vanhaa neitiä, joka neuloo vauvalle nuttua ja hoitaa intohimoisesti puutarhaansa?

Neiti Marplen ensiesiintyminen on teoksessa Murha maalaiskylässä (1930). Ensimmäiset kommentit Neiti Marplesta eivät ole kovin mairittelevia:

" - Ruova Price Ridley, neiti Wetherby, neiti Hartnell ja tuo kaamea neiti Marple.
- Minä oikeastaan pidän neiti Marplesta, sanoin minä. - Hänellä on huumorintajua.
- Hän on kylän pahin kissa, sanoi Griselda. - Ja hän tietää aina kaiken mitä tapahtuu - ja tekee siitä pahimmat mahdolliset johtopäätökset."

"Neiti Marple on valkotukkainen vanha neiti jolla on lempeä vetoava käytös - neiti Wetherby on sekoitus happamuutta ja tunteenpurkauksia. Heistä kahdesta neiti Marple on paljon vaarallisempi."

Terävä-älyinen neiti Marple näkee kaiken. Lörpöttelemällä ja juoruilemalla hän myös kuulee suurimman osan ihmisten asioista. Hän vertailee intuitiivisesti kuulemansa ja näkemänsä pitkän elämnsä aikana kuulemaansa ja näkemäänsä - ja selvittää rikoksen!

Neiti Marple viihtyy hyvin kodissaan St. Mary Meadin kylässä. Hän ei ole kovin rikas eikä hän matkustele kovin laajsti. Hänen veljenpoikansa, menestyvä kirjailija Raymond West, antaa Jane-tädilleen mahdollisuuden nähdä muutakin kuin St. Mary Meadin. Raymond tarjoaa neiti Marplelle mm. matkan Karibian merelle (Lomahotellin murhat, 1965) ja mahdollisuuden palata laspsuuden muistoihin (Bertramin hotellissa, 1967). Ympäri Englantia on joku tuttu, jonka luokse voi mennä tutkimaan murhaa. Sillä neiti Marplella on tylsää ilman ratkottavaa rikosta!

Viimeinen teos, jossa neiti Marple esiintyy, on Neiti Marplen viimeinen juttu (1977). Siinä neiti Marple esittely on huomattavan ystävällinen.

"Neiti Marple oli viehättävä vanhus. Hän oli pitkä ja laiha; hänellä oli punertavat posket, siniset silmät ja ystävällinen, hieman touhukas käytös. Hänen sinisissä silmissään oli usein pieni iloinen pilke."

Neiti Marple jatkaa vanhan neidin elämäänsä myös viimeisen juttunsa jälkeen. Tarinaa hänen kuolemastaan ei ole. Kuolematon neiti Marple!

Joulukalenterin 1. luukku: Hercule Poirot

Minua houkuttelee ajatus joulukalenterista, jossa on vain Agatha Christie -sitaatteja. Agatha Christien laajassa tuotannossa riittäisi kyllä siteerattavaa vaikka jokaiselle joulukalenterin päivälle ja vähän enempäänkin. En sellaista kuitenkaan lupaa, sillä kirjojen maailmaan mahtuu niin paljon muutakin.

Joulukalenterimateriaalia

Päivän sitaatti on Agtaha Christien ensimmäisestä julkaistusta kirjasta Stylesin tapaus (1920). Siinä Christie esittelee Hercule Poirotin. Sitaatti on pitkä.

"Poirot oli merkillisen näköinen pikku mies. Hän ei ollut juuri sataakuuttakymmentä senttiä pitempi, mutta hän oli varsin ryhdikäs ja esiintymiseltään arvokas. Hänen päänsä oli täsmälleen munan mutoinen ja se oli aina hieman kallellaan. Hänen viiksensä olivat hyvin jäykät ja sotilaalliset. Hänen asunsa oli miltei uskomattoman huoliteltu; tomuhiukkanen olisi varmaan tuottanut hänelle suurempaa tuskaa kuin luodinreikä. Ikäväkseni huomasin että hän ontui nyt melko pahasti. Tämä merkillinen, keikarimainen pikku mies oli aikanaan ollut Belgian poliisivoimian suurimpia ylpeyksiä. Hänen salapoliisinvainunsa oli ainutlaatuinen, ja hän oli saavuttanut useita suurvoittoja selvittäessään aikansa ongelmallisimpia rikostapauksia."

Myöhemmin Agatha Christien tapa kuvata Hercule Poirotia muuttuu. Poirotin turhamaisuus, itserakkaus ja halu esiintyä esitetään liioitellen, kuten esim. kirjassa Rouva McGinty on kuollut (1951).

"Minä olen Hercule Poirot. Minä olen suuri, ainutlaatuinen Hercule Poirot. Ja minä, Hercule Poirot, en ole tyytyväinen McGinty-jutun tuomioon. Minulla, Hercule Poirotilla, on hyvin terävä aavistus siitä mitä todella tapahtui."

Teoksessa Rouva McGinty on kuollut Christie kohtelee Poirotia suorastaan julmasti. Poirot joutuu asumaan matkustajakodissa, jossa siisteys ja järjestys loistavat poissaolollaan eikä ruokakaan vastaa Poirotin makumieltymyksiä. Myös talon vetoisuus ja mutaiset kadut saavat Poirotin epätoivoon ja hän alkaa jopa epäillä itseään.


Christie kyllästyi Poirotiin ja kirjoitti 1940-luvun alussa Esiripun, joka on Poirotin viimeinen tapaus. Käsikirjoitus laitettiin kuitenkin kassakaappiin ja Esirippu julkaistiin vasta vuonna 1975.

------------------
Tänä vuonna joulukalenterissa tuttuun tapaan hyviä kirjoja ja sitaatteja. Julkaisen joulukalenteria lähes päivittäin jouluaattoon asti.

Joulukalenteri, osa 6: maanantai

Tänään oli viimeinen maanantai töissä tänä vuonna. Sen kunniaksi sitaatti Mika Waltarilta. Komisario Palmun erehdyksessä Waltari kirjoittaa lakonisesti maanantaista:

Oli syksyinen maanantaiaamu niinä aikoina, jolloin kaikki ei vielä ollut muuttunut toiseksi.
Oli syksyinen maanantaiaamu, Ja tarkoitan täysin, mitä sanon.

Joulukalenteri, osa 5: Bowie/Crosby

Väsymys lienee toinen nimeni. Joulu tuntuu tulevan liian pian. Ihmettelen vain, koska olen riittävän virkeä joulutaian tekemiseen. Onneksi vielä ei ole hirveä kiire.

Joulu tulee liian hitaasti. Olisinpa jo joululomalla nautiskelemassa levosta, kauniista kodista, hyvästä seurasta ja siitä, että voi vain olla!

Joulua odotellessa Bing Crosby ja David Bowie vuodelta 1977 Peace on Earth/Little Drummer Boy.
- I'm not as young as I look, toteaa Bowie jutustellessaan Crosbyn kanssa :)



Peace on Earth/Little Drummer Boy Wikipediassa.

Tämä Bing Crosby show näytettiin telkkarissa, varmaan juuri jouluna 1977. Ai että tuntui hyvältä katsella David Bowieta ja kuulla hänen lauluaan.

Joulukalenteri, osa 4: tonttu

Jotkut kirjat ovar rakkaampia kuin toiset. Suuren tarukirjan olen lukenut lukemattomia (!) kertoja.
Tietokirjana sen artikkelit ovat oivallisia johdantoja mihin asiaan tahansa. Joskus vain selailen kirjaa, sillä kuvituksena on taideteoksia kautta aikojen.

Otteita Suuren tarukirjan artikkelista Joulutonttu

Joulutonttu suoritti esiinmarssinsa Ruotsissa vuonna 1851, jolloin Kilian Zoll piirsi ensimmäisen aitoruotsalaisen tontun sarkapuvussa ja punaisessa myssyssä. Viktor Rydberg, joka runossaan Tonttu (1881) lahjoitti meille määrätyn kuvan tästä hyväntahtoisesta olennosta, tiesi täsmälleen, miltä hän halusi tontun näyttävän ...

Joulutonttu kuvataan suomalaisessa traditiossa pienikokoiseksi, parrakkaaksi, myssypäiseksi, eloisasti liikkuvaksi hahmoksi, joka työskentelee joulupukin alaisuudessa. Joulutontun tehtävänä on joulun edellä salaisesti tarkkailla, missä lapset ovat oleet kilttejä, missä ei.

Suuri tarukirjaa tietää myös, että "joulutontut ovat joulupukin ohellasuomalaisen joulun kuvatuimpia aiheita".

Suuren tarukirjan jouluaukeama. Vasemmalla joulutonttuja, oikealla joulukortteja eri  maista.

Kirja kertoo itsestään näin:

"Tämän kirjan tapahtumat ja hahmot ovat ihmisen mielikuvituksen tuotetta ja ne poikkeavat arkipäivän harmaasta todellisuudesta. Mukaan on otettu niin antiiikin mytologiaa, kalevalaisia sankareita ja keskiajan eeppistä runoutta kuin Raamatun henkilöitä ja uudempiakin vaikuttajia".

Lisäksi mukaan on otettu Shakespearen näytelmien hahmot, kansainvälisiä oopperanimiä ja historian legendaarisia hahmoja. Myyttien aarreaitta, kirja minun mieleeni.

Suuri tarukirja / Alf Henrikson, Disa Törngren, Lars Hansson ; [suom. toimituskunta Jorma O. Tiainen..et al.] ; [suom. Hannu Hiilos, Antti Nuuttila, Kari Nenonen

Joulukalenteri, osa 3: jotain muuta, jossain muualla, kiitos!

Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -romaanin alussa Judit yrittää tyytyä elämään tässä ja nyt.

Arjen keskellä

Pöydällä huojahteli Juditin rakentama kirjatorni. Se koostui pääosin hiirenkorville luetuista matkaoppaista, joiden sivuilta löytyivät nuoruusajan unelmat: Pariisi. Lontoo. Budapest. Madrid. Praha. New York. Rooma. Kirjat olivat menossa paperinkeräykseen yhdessä Keskisuomalaisten, Kyläuutisten ja Sairaanhoitaja-lehden vuosikertojen kanssa.

Kaipuu johonkin muuhun, jonnekin muualle on kuitenkin liian voimakas. Judit huomaa rukoilevansa muutosta elämäänsä.

Hyvä Jumala. Jos sinä olet yhä siellä, niin ole hyvä ja anna minun vihdoin nähdä ja kokea maailmaa ennen kuin vanhuus tulee. Kuten hyvin tiedät, en ole koskaan päässyt käymään ulkomailla. En ole käynyt Ruotsin-laivaa kauempana ja minusta se on hitonmoinen vääryys, ja tiedoksi vain, että jos tilanteeseen ei tule muutosta niin minun pääni räjähtää, ei minulla muuta, kiitos jos satuit kuuntelemaan ja aamen.

Minäkään en ole ajanut avoautolla Pariisin läpi. Juditilla oli matkaoppaat, minulla on postikortit, joita ystäväni ovat ulkomaanmatkoiltaan lähettäneet. Joskus olen pyytänyt tuomaan kortin tietystä kohteesta, kuten Prahan astrologisesta kellosta tai Louvren edustalla olevasta lasikolmiosta. Kaikista saamistani korteista pidän eniten sisareni New Yorkista lähettämästä kortista.

Joulukalenteri, osa 2: scifi

Uutinen Doris Lessingin kuolemasta nosti kyyneleet silmiini. Doris Lessing on vaikuttanut maailmankuvaani ja ajattelutapaani ehkä enemmän kuin yksikään toinen kirjailija. Aloin lukea yhdeksi Lessingin parhaaksi romaaniksi arvioitua Shikastaa uudestaan. En tosin vain siksi, että se oli nostettu viiden parhaan joukkoon vaan siksi, että Lessingin tuotannosta Shikastan vaikutus on ollut suurin.

Shikastan lukeneet tietävät, millainen on canopuslainen ja kuinka ihana paikka Rohanda olikaan. Jos jokin asia on Shammatista, se ei ole kovin hyvä. METAn puuttumisesta on kirjoitettu jo pitkään! Monet ovat kokeneet Shikastan saarnaavaksi, mutta minut sellainen vakuuttaa.

Joulukalenteriin valisin kuitenkin otteen kirjan esipuheesta Muutamia huomioita, jonka Lessing on päivännyt 7. marraskuuta 1978. Siinä Lessing selittää, miksi scifi on merkittävää kirjallisuutta.

Ote 1

Nykyisin on tullut truismiksi sanoa, että kirjailijat kaikkialla maailmassa rikkovat realistisen romaanin rajoja, koska se mitä omin silmin näemme muuttuu päivä päivältä hurjemmaksi, mielikuvituksellisemmaksi, uskomattomammaksi.

Ote 2

Nämä säihkyvät mestarit [tieteis- ja avaruuskirjailijat] ovat kartoittaneet maailmaamme ja kokonaan uusia maailmoja, kertoneet mitä todella tapahtuu ja kertoneet sen täysin ennennäkemättömillä tavoilla, kuvanneet inhan nykyisyytemme jo kauan sitten, silloin kun se vielä oli tulevaisuutta ...

Näistä samoista syistä luen scifiä. Tosin viime vuosina en ole jaksanut lukea scifiä Hannu Rajaniemeä lukuunottamatta. Trilogiasta ilmestyneet Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas ovat scifin aatelia. Johanna Sinisaloa olen lukenut myös, mutta en haluaisi nimetä häntä scifikirjailijaksi, sillä hän on paljon enemmän. Aivan kuten Doris Lessing.

Joulukalenteri, osa 1: Uni

Ei niin päivittäinen joulukalenteri palaa vuoden tauon jälkeen. Kirjallisuussitaatteja en lupaa jokaiselle 24 päivälle, päivitän joulukalenteria sen mukaan mitä jaksan. Sitaatteja poimin kaikenlaisista kirjoista, saatanpa laajentaa kalenteria siteeraamalla myös elokuvia ja musiikkia.

Pimeän vuodenajan viettäisin mieluiten uuninpankolla (tai jossain mukavammassa paikassa) nukkuen, uneksien ihmeellisä unia. Ensimmäinen joulukalenteri on lastenloru Uni kirjasta Lastenkamarin riimejä ja loruja. Tyttäreni sai kirjan syntymälahjaksi vanhemmiltani 23 vuotta sitten. Moneen kertaan luetun kirjan suosikiksi nousi runo nimeltä Uni.

Uni

Näin minä kerran unta,

että oli outo valtakunta.

Lehmä taivaalla lensi lailla linnun

"Kissa, viulua soita - minä vingun."

Sanoi koira tanssien hetken.

Mutt' lusikka ja lautanen:

"Me teemme retken."

Erityisesti lorussa huvitti sen loppu, lusikan ja lautasen retki.

Jos runo kuulosti tutulta, syy voi löytyä paljon tunnetummasta lorukirjasta Hanhiemon iloinen lipas. Siinä riimitellään näin:

Pimpula pampula

Pimpula pampula pinkuu!

kissa ja viulu vinkuu,

ja lehmä loikki yli täysikuun.

Pimpula pampula kauraa!

kulkukoira nauraa

ja paiskaa ammolleen suuren suun.

Pimpula pampula pajaa!

Lautanen lusikkaa ajaa,

ja kuu kipaisi taakse omenapuun.

Mielenkiintoisia nämä kirjalliset kierrätykset! Lastenloruissa ja saduissa se lienee hyvin yleistä, sillä periaatteessa taustalla ovat suullisesti kerrotut tarinat ja riimit. Ja kuka niitä muistaisi sanasta sanaan.

Hämmästyttävää on kierrätyksen ulottuminen kuvitukseen asti. Uni-lorun kuvassa lehmä loikkaa yli täysikuun, vaikka lorun mukaan se vain lentelee taivaalla linnun lailla.

Lastenkamarin riimejä ja loruja. Kuvittanut Hilda Offen. Suomeksi riimitelleet Maija Lindgren, Matti Vuorinen ja Eija Tanneraho

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 15

Viimeisen joulukalenterin sitaatit tulevat joulukorteista, joita olen vuosien mittaan saanut.

Rauhallista Joulua

Iloista Joulua

Lämmin ajatus jouluna

Merry Christmas

Hyvää Joulua

Jouluiloa

Tämä joulukalenterin tekeminen on ollut niin kivaa, että mahdollisesti palaan kirjallisuussitaatteihin myöhemmin.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 14

Douglas Adams antaa kirjassaan Linnunradan käsikirja liftareille vastauksen melkein kaikkeen. Mikä on elämän tarkoitus? Mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Miten selvitä elämästä?

Tärkein ohje on kirjoitettu suurilla kirjaimilla merkittävimmän Pienen Karhun tähdistössä julkaistun kirjan ”Linnunradan käsikirja liftareille” kanteen:

              ÄLÄ HÄTÄILE








Leppoisampaa jouluaaton aattoa!