Tein jokin aika sitten Facebookissa testin, jonka tuloksen mukaan olen perfektionisti. Tunnistan täydellisyyden kaipuun itsessäni joissakin asioissa. Jos olen vastuussa jossakin asiassa, haluan sen olevan täydellistä. Tämä tosin näkyy vain pienissä asioissa ja usein on kyse vimmaisesta tarpeestani laittaa asiat/tavarat järjestykseen. Astiat ovat kuivauskaapissa tarkassa järjestyksessä, jota tosin muutan ajoittain. Pyykin laitan kuivumaan tietyssä järjestyksessä ja jopa pyykkipojat ovat värin mukaan rivissä. Vaatteeni ovat henkareissa väreittäin.
Mutta tulkaapa katsomaan työpöytääni, kotona tai töissä. Järjestyksestä ei ole tietoakaan. Silti olen pyrkinyt työssäni täydellisyyteen ja näännyttänyt siten itseni. Tämän syksyn urakka, tietokannan siivous, johon osallistuu viitisentoista ihmistä, on minun vastuullani. Jos muut ovat slarvanneet työssään, olen korjannut heidän työnsä niin että tulos varmasti näyttää hyvältä. Sellainen vie kovasti aikaa ja työ on edistynyt hitaasti. Aloin miettiä, miksi ihmeessä korjaan minua huomattavasti parempaa palkkaa saavien työtä. Päätin lopettaa sellaiset korjailut. Vastatkoon itse työnsä jäljistä.
Täydellisyyden ja järjestyksen kaipuuni ovat vain yksi osa minua. Onneksi ne riivaavat minua vain toisinaan. Varmimmin silloin, kun olen ahdistunut ja neuvoton. Kun elämä koettelee niin, että pystyn ainoastaan järjestämään kirjahyllyjä. Toissa kesänä järjestin kirjahyllyt sekä kodissani että vanhempieni kodissa.
Viime aikoina kodissani on ollut miellyttävää epäjärjestystä ja sotkuisuutta.