Joulukalenterin 6. luukku: Eetu Salin

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sen jälkeen kun eduskunnassa oli 6.12.1917 äänestetty itsenäisyydestä Eetu Salin pyysi puheenvuoroa:

"Tahdon pöytäkirjaan merkittäväksi vastalauseeni porvariston tällaisesta edesvastuuttomasta politiikasta, että näin tärkeissä kysymyksissä esitetään asiapaperi tuollaisena yllätyksenä, ettei siihen eduskunnan suurella enemmistöllä ole ollut edes ennakolta tilaisuutta tutustua, ja että se sitten samanlaisena yllätyksenä naulataan kiinni  ilman perusteluja, noin vain yhdellä vasaraniskulla. Pelkään sellaisesta politiikasta Suomen kansalle koituvan tulevaisuudessa aivan raskaita ja vaikeita seurauksia ja vieritän sen vuoksi edesvastuun tästä tämän syyntakeettoman ja edesvastuuttoman porvariston ja sen muodostaman hallituksen niskoille."

Kuka oli Eetu Salin? Kansanedustaja ja paljon muuta.

Kalevi Kalemaan teoksessa Eetu Salin, legenda jo eläessään (1975) Salin kuvataan huikein vedoin:
"Vanhan työväenliikkeen tunnetuin agitaattori, yksi maamme suurimmista puhujista, työväenliikkeen johtajista ristiriitaisimpia, loistava taktikko, legendaarinen juoppo, vastustajien kauhistus, työväen joukkojen kunnioittama taistelija sekä maanpetoksesta tuomittu isänmaanystävä."

Samassa teoksessa tuskainen Eetu Salin pohti viisautta ja tyhmyyttä kuolinvuoteellaan Yrjö Mäkelinille Sörnäisten kuritushuoneella 6.4.1919:
"Yrjö, tiedätkö, mitä on viisaus? Minäpä sanon. Viisaus on alkuaineensa puolesta tyhmyyttä. Meidän on tehstävä tyhmyyksiä elämässämme voidaksemme ne sitten korjata ja siten kehittyä viisaiksi. Tulimmepa kuitenkin miten viisaiksi tahansa, päättyy elämämme tyhmyyteen, sillä kun kuolema tulee, ei meillä ole enää mahdollisuutta korjata sitä viimeistä tyhmyyttä. Siispä me kuolemme tyhminä; niin kait se kuoli Salomonkin. Annahan tänne se Raamattu, katsotaan."

Sanoista tekoihin

Ajattelin, että tiskaamalla ja siivoamalla saan elämäni ja ajatukseni järjestykseen. Tai oikeastaan sellaiselle tolalle, että voin olla ylpeä itsestäni. Että minun ei tarvitse selitellä, että kun minulla on tämä ja tämä ja tämä, joiden takia en voi, en pysty tai en halua juuri nyt toteuttaa itseäni tai tehdä sitä, mitä todella haluan tehdä. Huomasin, että tiskaaminen ja siivoaminen ei riitä, minun on puettava asia myös sanoiksi.

Vakiotekosyyni on tyttäreni. Hänen takiaan olen jättänyt tekemättä useita asioita. Olen kokenut, että hänen tarpeensa menevät omien tarpeideni edelle. Ja niin minä saan näivettyä yksin kotona ja elää vain päässäni.

En tiedä, mitä näillä oman elämän syrjäyttävillä päätöksillä ja teoilla olen menettänyt tai saavuttanut. Todennäköisesti se ei ole tehnyt minusta hyvää äitiä. Että minua inhottaa äitiyden eteen laitetut adjektiivit hyvä tai huono, mutta niistä on vaikea päästä eroon.

Ilmaisen asian toisin: vanhemmuuden tehtävänä on varustaa lapsi maailmaa ja omaa elämäänsä varten. Vielä en tiedä, kuinka olen tässä tehtävässä onnistunut, mutta äkkiä katsoen voisi sanoa, että en kovin hyvin. Aikuinen tyttäreni ei ole lentänyt pesästä, ei ole aloittanut opiskeluja eikä ole hakeutunut työelämään eikä hän ole hakenut työttömyystukia. Onhan se kivaa asua kotona, kun äiti tekee kaikki kotityöt ja maksaa kaiken.

Miten linnunpoikanen työnnetään pesästä pois?

Rakastan tytärtäni. Mutta olen huolissani hänen haluttomuudestaan aikuistua, ottaa vastuuta omasta elämästään. Haaveita hänellä on, opiskelu ulkomailla ensisijaisena. Toiminta haaveiden toteuttamiseksi on niin vaikeaa, kuin hän ei luottaisi siipiensä kantavuuteen.

Helmikuussa kotiini tulee taas kymmeneksi päiväksi tyttären poikakaveri. Englantilainen tämäkin. Luulisi hänen saaneen tarpeekseen englantilaisesta arroganssista. Annoin tähän luvan ajattelematta asiaa kunnolla. Enää en lupaani voi perua.

Ehkä muutan pois kotoa siksi ajaksi. En ala heidän piiakseen. Eikä äitiä todellakaan tarvita paikalle parisuhdetta rakennettaessa.

Ehkä ei ole kysymys pelkästään tyttären aikuistumisesta. Myös minun täytyy päästää irti. Se ei ole sanoja vaan tekoja.