Painonvartiointi on sujunut oikein hyvin. Olen laihtunut viidessä viikossa viisi kiloa. Nälissäni en ole ollut, sillä olen ahkerasti syönyt hedelmiä ja kasviksia. En usko kilo/viikko –vauhdin jatkuvan pitkään. Joka kerta viikoittainen vaa’alle meno jännittää, vaikka huomaan vaatteideni mahtuvan paremmin ylleni.
Haaveilen hoikemmasta minusta. Kuinka on helppo ostaa ihania ja kauniita vaatteita. Kuinka kaunis sitten olenkaan. Mietin, kuinka paljon laihdutan – normaalipainon keskivaiheille vai alarajalle. Katselen kuvia itsestäni nuorena ylioppilaana, jolloin painoin 54 kiloa. Miltä näyttäisin, jos tämän ikäisenä painaisin niin vähän? Pystyisinkö laihduttamaan niin paljon? Ja miksen pystyisi?
Sitten on joitakin asioita, joita en pysty vastustamaan. Jos kodissani on makeita herkkuja (ostan niitä toisinaan tyttärelleni), en saa rauhaa ennen kuin ne kaikki on syöty. Mitä pikemmin, sitä parempi. Syön vaikka itse kaikki. Taannoin purkillinen Rainbow’n pähkinäsuklaalevitettä kesti kolme päivää. En tiedä, miten tästä herkunhimosta pääsisin eroon. Luontevin ratkaisu olisi olla ostamatta niitä. Se tarkoittaisi sitä, että en osta niitä tyttärelleni, koska itselleni en niitä osta.
Tämä ratkaisu ei vie herkunhimoa, se vain estää sen toteuttamisen. Tunnen itseni ja epäilen, etten koskaan pysty vastustamaan suklaata, jäätelöä, mutakakkua ja mitä niitä ihanuuksia onkaan. Jonkin aikaa ehkä, mutta sitten se taas iskee. Annan periksi. Päätän syödä, mutta samalla päätän, etten sinä päivänä syö enää muuta kuin kasviksia ja hedelmiä ja juon vain vettä tai Cokis Lightia. Onko tämä sitten niitä terveellisiä ruokatottumuksia?