Lisäydinvoimaa

Toivoin mahdottomia, kuvittelin liikoja, luotin ymmärrykseen. En halunnut uskoa, että hallituksen, teollisuuden ja Hesarin esittämät perustelut lisäydinvoiman tarpeellisuudesta ja turvallisuudesta ovat niin vakuuttavia. Koska minua ne eivät vakuuttaneet.

• Eduskunta antoi Teollisuuden Voima Oyj:lle luvan rakentaa ydinvoimalaitos äänin 120-72.
• Fennovoima sai lupansa äänin 121-71.
• Posiva Oy saa rakentaa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen äänin 159-35. 

Tässä vielä kokoava linkki äänestyksiin.

Voi tätä surun päivää. Itku tuli, kun seurasin äänestyksiä verkossa.

Ydinvoimakeskustelu eduskunnassa

Ydinvoimakeskustelua käydään parhaillaan eduskunnassa ja sitä jatketaan keskiviikkona 30.6. klo 12 alkavassa täysistunnossa.
Äänestykset torstaina 1.7. klo 10 pidättävässä täysistunnossa.

Istuntoja voi seurata verkossa.

Ota selvää, mistä on kyse:
M 2/2010 vp Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Teollisuuden Voima Oyj:n hakemukseen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta.

Elämänhalu

Olin tänään mukana ydinvoiman vastaisessa mielenilmauksessa Kolmen sepän patsaalla. Tuntui hyvältä. Ihmiset näyttivät tutuilta, vaikka en heitä tuntenut. Ja he olivat yhtä nukkavieruvaatteissa kuin minä. Sekin tuntui lohdulliselta. Tuntui hyvältä nauttia auringon paisteesta ja lämmöstä. Siitä energiasta, joka elämää maapallolla pyörittää.

Sitten on se toinen energia, joka pyörittää ihmisiä. Josta on todettu, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Pelkästään seksuaalienergiasta ei ole kyse, vaan myös tarpeesta olla rakastettu, hyväksytty, arvostettu, kaivattu ja luotettu. Ihmisen tarpeesta liittyä toiseen ihmiseen.

Minussakin on se energia, vaikka yritän sen kieltää itsessäni vähän väliä. Joka päivä käyn asiasta keskustelua itseni kanssa. Ajattelen, että kärsin vähemmän, jos lakkaan olemasta seksuaalinen ihminen, nainen. Mutta hei, olen kokeillut tätä. Useasti tunsin itseni norsunluutornin asukkaaksi. Varjoksi tässä ihmisten maailmassa.

En halua sellaista enää. En voi käskeä tunteitani. En sanoa, että nyt lopetat rakastamasta. Eikä ruumiini usko kuitenkaan. Minun tarvitsee kuulla hänen äänensä ja olen tulessa.

Kun itseni kieltäessäni olin norsunluutornin asukas, niin mikä sitten nyt olen? Varjon vastakohta? Valo, mutta en tarkoita sitä. Vaan jotain kiinteää, johon voi tarttua ja josta ottaa kiinni. Ja joka antaa ottaa itsensä kiinni. Ehkä haen väärää termiä, kysehän on elämänhalusta.