Suomalaisten kansalliset ja pyhät arvot

Vihtiläinen Ilkka Halla-aho kirjoitti lauantain Helsingin Sanomien mielipideosastolla seuraavasti: ”Jos joku pelleilee esimerkiksi suomalaisten kansallisilla ja pyhillä arvoilla, ja saa siitä tuta, niin se ei ole asennevammaisuutta, asenteellisuutta eikä rasismia” ja päättää tekstinsä siihen. Hän ei kerro, mitkä ovat suomalaisten kansalliset ja pyhät arvot.

En ole ainut, joka jäi ihmettelemään, minkälaisia asioita Ilkka Halla-aho pitää suomalaisten kansallisina ja pyhinä arvoina ja mitä ne ylipäätään mahtaisivat olla. Tämän päivän Helsingin Sanomissa asiaa pohtii helsinkiläinen Ari Sadar. Hän kysyy: ”Ovatko liberaalit arvot, jotka hyväksyvät esimerkiksi samaan sukupuoleen rakastumisen, eri uskontojen harjoittamisen tai vaikkapa kasvissyönnin, osa näitä suomalaisia pyhiä arvoja?”

Epäilen, että Ilkka Halla-aho ei tarkoittanut Ari Sadarin ehdottamia liberaaleja arvoja.

Minulla ei ole aavistustakaan, mitä suomalaiset kansalliset ja pyhät arvot ovat. Nationalismi ei ylipäätään ole minulle läheinen ideologia.

Minulle itselleni tärkeitä arvoja ovat ihmisoikeudet, jotka luetellaan mm. YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa. Elämässä toteutettavaksi ja noudatettavaksi ne kuitenkin jäävät melko abstrakteiksi. Tosin nuorena opiskelijatyttönä minua ahdisteleville miehille saarnasin ihmisoikeuksista, mutta ei se niitä ahdistelijoita mihinkään karkottanut.

Ihmisoikeudet liittyvät ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun, eikä se ole mahdollista ilman armoa. En ole uskonnollinen ihminen, mutta armo on minulle tärkeä. Armon ymmärrän anteeksiantona. On pystyttävä antamaan anteeksi toisille mutta ennen kaikkea itselleen. Uskon, että armeliaisuus itseään kohtaan heijastuu siihen, kuinka kohtelee muita ihmisiä.

Muita itselleni tärkeitä arvoja ovat vapaus, kauneus ja oikeus tietoon ja tiedonhalun tyydyttämiseen. Vapauttani vaalin parhaani mukaan ja kauneutta kaipaan ympärilleni aistieni iloksi ja nautinnoksi. Kauneus on kielessä, luonnossa, musiikissa, taiteessa, kirjallisuudessa ja ihmisissä. Oikeus tietoon lienee keskeisiä yhteiskunnallisia oikeuksia, mutta samalla se on henkilökohtaisen tiedonhalun tyydyttämistä.

Sitten ovat ne itsestään selvät arvot: rakkaus, perhe, ystävät, työ ja turvallisuus. Muitakin varmasti on.

Mutta en vieläkään tiedä, mitkä ovat suomalaiset kansalliset ja pyhät arvot.

Nuoretko uuskonservatiiveja? osa 2

Palaan vielä nuorten uuskonservatiivisuuteen, josta oli juttu sunnuntain Hesarissa 13.9.2009. Netti-Hesarissa sitä ei ole. Suoraan siinä ei määritelty, mitä uuskonservatismilla tarkoitetaan. Mutta siihen liitettiin tällaisia adjektiiveja ja substantiiveja kuin turvallisuushakuisuus, mukavuus, muutoshaluttomuus, varovaisuus, pysyvyyden kaipuu, perinteiset sukupuoliroolit ja pesän rakentaminen.

Varsinkin nuorten kommentit miehestä perheen elättäjänä ja naisen jäämisestä kotiin hämmästyttivät minua. Mihin tällainen ajatus perustuu maassa, jossa yliopisto-opiskelijoista yli puolet on naisia? Tekeekö kotiin lasten kanssa jääminen naisen onnelliseksi ja takaako se hyvän elämän perheelle ja lapsille?

Tein jonkinlaista nuorisotyötä seitsemän vuotta. Siinä minulla oli mahdollisuus tutustua nuorten ajatusmaailmaan ja niihin kysymyksiin, jotka heidän mieltään askarruttavat. Työhöni liittyvät nuoret olivat peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia ja usein luokkansa menestyjiä – oppilaskunnan jäseniä ja luokkansa priimuksia – mutta poikkeuksiakin oli. Heidän ajatuksissaan oli huomattavissa näistä uuskonservatiivisiksi luetuista asioista etenkin turvallisuushakuisuus. Maailma pelottaa nuoria ja siksi monet heistä kaipaavat lisää poliiseja ja lisää lakeja suojakseen.

Muita uuskoservatiivisia arvoja en niinkään löytänyt. Nämä nuoret halusivat voimakkaasti vaikuttaa asioihin, muuttaa maailmaa. He olivat aidon huolissaan globaaleista kysymyksistä, ydinvoimasta ja ilmastonmuutoksesta. Monet heistä ilmoittivat olevansa valmiita tekemään asioiden eteen jotain. Jos ei muuta niin osallistumaan keskusteluun asioista. Halu muuttaa maailmaa ei kohdistunut pelkästään globaaleihin asioihin.

Perhekeskeisyys ja sukupuoliroolit eivät nousseet keskusteluun, joten niistä arvoista nuorten kohdalla en osaa sanoa mitään. Kuitenkin yli puolet oli tyttöjä. Voiko näiden aktiivisten tyttöjen tavoitteena olla naimisiinmeno, kaksi lasta ja kotiäitiys?

Nuoretko uuskonservatiiveja?

Onneksi Hesarilla on tarkkaavaisia lukijoita, jotka korjaavat virheitä. Sunnuntain Hesarissa oli iso juttu suomalaisten arvojen muuttumisesta konservatiivisemmiksi. Erityisesti nuoret mainittiin konservatiivisten arvojen kannattajiksi nimittämällä heitä uuskonservatiiveiksi. Juttuun liittyvässä kuvassa nimellä mainitut nuoret saivat uuskonservatiivin maineen sitä ehkä haluamatta.

Niinpä yksi heistä, Joonas Turunen, kirjoitti tänään Hesarin mielipideosastolla, ettei ole uuskonservatiivi. Hienoa, näin sitä pitää. Kuinka moni huomasi hänen kirjoituksensa mielipideosastolla?

Minua riemastutti myös se, että kaikki eivät halua olla konservatiiveja. Nuorten arvojen kovenemisesta on kirjoitettu lukuisia kertoja. Niin paljon, että moni pitää sitä jo faktana. Mutta nuoret eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, joka laumana kulkee uuskonservatismin polkua.