Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

Halusin lukea Aikamatkustajan vaimon, sillä olin nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Lisäksi olin kuullut, että kirja on parempi kuin leffa. Elokuvan näkemisestä on kuitenkin pitkä aika enkä siitä muistanut oikeastaan kuin loppukohtauksen. Vertailua kirjan ja leffan kanssa en siis pystynytkään tekemään :)

Aikamatkustajan vaimo on Clare, joka tapaa kuusivuotiaana ensimmäisen kerran aviomiehensä Henryn, joka on silloin kolmekymmentakahdeksan vuotias. Oikeasti Henry on vain kahdeksan vuotta Clarea vanhempi, mutta oikeastaan ikäerolla ei ole merkitystä tässä rakkaustarinassa.

Clare rakastuu merkilliseen Henryyn, varaa hänelle vaatteet kotinsa takana olevalle niitylle ja tuo hänelle ruokaa. Clare ja Henry kohtaavat Henryn aikamatkoilla useasti ennen kuin he kohtaavat nykyhetkessä. Silloin Henry ei tunne Clarea, sillä matkat Claren lapsuuteen hän on tehnyt vanhempana.

Claren ja Henryn rakkaus vaikuttaa väistämättömältä. Samankaltaista rakkautta Stephenie Meyer kutsuu Twilight-sarjassaan leimautumiseksi. Twilight-arvioissa leimautuminen herätti jopa moraalista närkästystä.

Myönnän, että Aikamatkustajan vaimoa lukiessani mietin useamman kerran ettei Clare voinut tehdä muuta kuin rakastua Henryyn. Varsinkin kun Henry kertoo teini-ikäiselle Clarelle, että he menevät tulevaisuudessa naimisiin.  Ennen Clareen tutustumista nykyisyydessä Henryllä oli ollut runsaasti naisia elämässään. Mutta ei Henrylläkään ollut vaihtoehtoja enää sen jälkeen kun hän oli tavannut Claren.

Tällainen on kai romanttista, mutta olen liian vanha uskomaan tuollaiseen.

Henryllä on geneettinen virhe, jonka takia hän ei pysy nykyhetkessä. Useimmiten hän siirtyy ajassa menneisyyteen, tulevaisuuteen harvemmin. Henry ei voi itse säädellä aikamatkustuksen hetkeä eikä aikaa ja paikkaa, johon hän siirtyy. Aikamatkustus tehdään alastomana ja siksi Henryn ensimmäinen tavoite toisessa ajassa on saada vaatteet päällensä ja toisena saada selville, missä ajassa ja paikassa hän on. Ja päästä takasin nykyisyyteen.

Aika on todella kiinnostava teema kirjallisuudessa. Aikamatkustajan vaimossa aika on aina henkilökohtaista. Vain kerran kirjassa viitataan johonkin suurempaan tapahtumaan ja tämä on WTC:n terrori-isku, josta Henry ja Clara tiesivät etukäteen. He olivat jopa asettautuneet televisoin ääreen nähdäkseen tapahtuman!

Aikamatkustajan vaimossa tuntuu ajassa liikkumisesta huolimatta olevan aina nyt, silloinkin kun aikatasot ovat päällekkäin. Ajassa matkustanut Henry voi keskustella nykyisyydessä olevan Henryn kanssa, jopa soittaa itselleen.

Kirjan tempo on melko hidas, välillä jopa pitkästyin. Kun Clare ja Henry menevät naimisiin kirjan puolessa välissä, tahti ja sävy muuttuvat. Onnen odotus muuttuu koetuksi onneksi, jota varjostavat traagiset keskenmenot ja tulevan, väistämättömän, tragedian odotus.

Ostin kirjan Hietsun kirpparilta eurolla. Palautan tämän kirjan kiertoon, sillä Aikamatkustajan vaimo ei kolahtanut minuun täysillä. Ehkä odotin muuta kuin rakkausromaania, Ajasta ja rakkaudesta kun voi kirjoittaa niinkin hienosti kuin mitä Pasi Ilmari Jääskeläinen tekee novellissaan Oi niitä aikoja eli Elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa. Myös Niffineggerin kirjan nimessä voisi olla viittaus Henryn työpaikkaan Newberryn kirjastossa tyyliin Kirjastonhoitajan vaimo. Kuinkahan paljon kirja olisi herättänyt huomiota tuolla nimellä?

Taidan pitää paksuista kirjoista, joissa todellakin riittää luettavaa. Aikamatkustajan vaimon pokkariversiossa on 652 sivua. Seuraava lukulistallani oleva teos on kaksiosainen, jossa on yhteensä 1341 sivua. Näin laajoja romaaneja ei lukaista yhdessä illassa.

Surusta nousee holtittomuus: elokuva Uusikuu

”Lupaa minulle yksi asia. Älä tee mitään holtitonta.”

Tämän sanottuaan Edward lähti pois, jätti Bellan.

Yli sadan vuoden iästään huolimatta Edwardilla ei ollut elämänkokemusta eikä hän ymmärtänyt mitään rakkaudesta. Ei rakasta saa jättää yhtäkkiä. Ei saa valehdella eikä keksiä jotain huteraa tekosyytä, jonka toinen järkyttyneenä uskoo. Koska kokee parhaillaan jotain uskomatonta.

Bella istuu monta kuukautta huoneessaan, surusta mykkänä. Uponneena suruunsa hän ei reagoi vuodenajan vaihtumiseen eikä muihin ihmisiin.

Lopulta Bellan isä sanoi, että nyt saa riittää. Bella nousi ja lähti ystävänsä Jessican kanssa ulos. Moottoripyöräpoikien ilmestyttyä paikalle Edwardin hahmo varoittaa Bellaa. Tämän jälkeen Bella hakeutuu tietoisesti vaarallisiin tilanteisiin, on holtiton, tavoittaakseen Edwardin edes jotenkin. Ilman Edwardia Bellan elämällä ei ole merkitystä.

Olen kokenut tämän liian läheltä. Elokuvan päätyttyä tyttäreni sanoi: ”En ole koskaan itkenyt minkään elokuvan aikana yhtä paljon”. Jos olisin tiennyt Uudenkuun käsittelevän yksin jätetyn naisen surua, olisin miettinyt pari kertaa elokuvan katsomista yhdessä tyttäreni kanssa. Ehkä hänelle kuitenkin teki hyvää elokuvan aikana itkeä ja surra muutaman vuoden takaista jätetyksi tulemistaan.

Elokuvassa tapahtuu käänne Bellan hypättyä jyrkänteeltä mereen. Surun, epätoivon ja holtittomuuden aika on ohi. Edward on pelastettava!

Elokuva päättyy onnellisesti, luullakseni, sillä Edward pyytää Bellaa menemään naimisiin kanssaan. Vastausta ei elokuvassa anneta.

Kirjasta Houkutus kirjoitin, etten pysty ymmärtämään Bellan ajatusmaailmaa. Elokuvassa Uusikuu ymmärsin. Eläydyin Bellan suruun ja epätoivoon voimakkaasti. Saa nähdä, miten kirja Uusikuu minuun vaikuttaa.

Kaunotar kohtaa hirviön(?)

Kasvissyönti on in. Jopa vampyyrit kutsuvat itseään kasvissyöjiksi, koska kieltäytyvät ihmisen verestä. Näin on ainakin kirjassa ja elokuvassa Houkutus. Edward Cullen toteaa, ettei hän halua olla hirviö.

Nuorille kirjoitettu Houkutus on paranormaali romanssi, jossa ihminen ja vampyyri rakastuivat toisiinsa. Bella rakastui Edwardiin tämän kauneuden takia, Edward rakastui Bellaan tämän tuoksun takia. Edwardia kiehtoi myös se, ettei pystynyt lukemaan Bellan ajatuksia.

Nähtyään Edwardin ensimmäisen kerran Bella muisti jokaisesta tapaamisesta kertoa, kuinka täydellisen kaunis Edward on. Bella häikäistyi, hänen hengityksensä salpautui, hänen täytyi kääntää katseensa pois kohdatessaan Edwardin täydellisyyden. Harvoin olen lukenut näin esineellistävää tekstiä.

Bellan omaa ulkoista olemusta ei kirjassa juurikaan kuvailla. Nimi on toki enne, sana bella tarkoittaa kaunista. Sukunimi Swan antoi lukijalle myös mielikuvan Bellasta kauniina nuorena neitona.

Elokuvassa Kristen Stewartin esittämä Bella oli arkisen kaunis, ei lumoava. Kirjaa lukiessani ihmettelin, miten kukaan voi näytellä täydellisen kaunista vampyyrinuorukaista? Robert Pattinson ei minusta ole täydellisen kaunis, mutta en taida kuulua kohderyhmään enkä siksi näe asiaa oikein :)

Houkutus oli kirjana lähes tylsä. Mutta oli siinä hyvät puolensa. Pidin vampyyrimytologiaan liittyvistä tarinoista, joista osa oli uusia. Cullenien talo keskellä metsää lasisine seinineen oli yllättävä, samoin Cullenien vain ukkosmyrskyssä pelaama baseball. Vampyyrin myrkky oli minulle aivan uutta.

Pidin myös siitä, kuinka Alice perusteli Bellalle syytä siihen, että koko Cullenin perhe oli valmis suojelemaan Bellaa:

”Edward on ollut yksin melkein sata vuotta. Nyt hän on löytänyt sinut. Sinä et voi tietää, miten hän on muuttunut, toisin kuin me, jotka olemme eläneet hänen kanssaan ties kuinka kauan. Luuletko että yksikään meistä pystyisi katsomaan häntä silmiin sataan vuoteen, jos hän menettäisi sinut?”

Elokuvassa esitetty perustelu ei sisältänyt yhtä paljon perheensisäistä rakkautta.

Minun oli vaikea ymmärtää kirjan Bellan ajatusmaailmaa. Hän poukkoili, taktikoi, väänteli ja käänteli. Aidolta hän ei vaikuttanut, edes rakkaudessaan Edwardia kohtaan. Bellan ominaisuuksista pidin eniten hänen kömpelyydestään. Elokuvan Bella oli suoraviivaisempi ja se teki elokuvasta huomattavasti kiinteämmän ja toimivamman.

Elokuvassa vastakkainasettelu hyvien ja pahojen vampyyrien välillä oli konkreettisempi. Cullenin perheen kauneuden ja vegetrarismin vastapainona olivat James, Victoria ja Laurent, jotka eivät olleet yhtä kauniita ja jotka näkivät ihmiset kävelevinä lounaina. Kirjasta poiketen James, Victoria ja Laurent aiheuttivat pelkoa Forksin alueella elokuvan alusta alkaen.

Voisi olettaa, että vampyyrit ovat hirviöitä. Edwardin hirviömäisyys oli sekä kirjassa että elokuvassa vain hänen mielessään. Hän puhui siitä, että himoitsee Bellan verta, mutta saman tien torjui ajatuksen kauhistuneena. Edwardille Bellan fyysinen läheisyys oli vaikeaa, koska hän pelkäsi itsehillintänsä pettävän.

Houkutusta on paheksuttu sen seksuaalisuuden takia. Ehkä paheksujat eivät ole lukeneet kirjaa tai katsoneet elokuvaa. Seksiä Houkutuksessa nimenomaan ei ole. Muutamassa elokuvan kohtauksessa siirryttiin vihjailevasti kuvaamaan kasveja. En ymmärtänyt miksi.

Paranormaalit romanssit kiehtovat minua. Siksi jatkan Twilightin parissa lukemalla seuraavaksi Uudenkuun.