Suomi on mitätön maa.
Niin mitätön, että Painonvartijat (WeightWatchers) lopetti toimintansa Suomessa kesäkuussa 2010. Työsarkaa Painonvartijoilla olisi ollut. Terveyskirjaston mukaan suomalaisista aikuisista miehistä normaalipainon ylittää kaksi kolmasosaa ja naisista yli puolet.
Painonvartijoiden lähtöä Suomesta perusteltiin taloudellisilla syillä, ei ollut riittävästi ihmisiä, jotka olivat valmiita maksamaan laihduttamisestaan. Painonvartijat jätti kuitenkin tyhjiön laihdutusmarkkinoille ja alalle on tullut runsaasti uusia yrittäjiä. Vaikka kilpailu asiakkaista on kova, asiakashinnat ovat korkeammat kuin Painonvartijoilla oli.
Tänään julkaistun uutisen mukaan lieväkin ylipaino saattaa aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman.
Suomi on niin mitätön maa, että amerikkalainen Sandrew Metronome on ilmoittanut lopettavansa Warner Brosin elokuvien levittämisen Suomessa maaliskuussa 2011. Myöskään muissa Pohjoismaissa ei Sandrew Metronomen levittämänä Warner Brosin elokuvia sen jälkeen enää nähdä.
Toivottavasti joku muu elokuvien levitysfirma ryhtyy levittämään Warner Brosin leffoja. Olisi erittäin ikävää, jos esim. Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 2 jäisi kokonaan näkemättä ensin elokuvateatterissa ja sitten dvd:nä.
En ole lukenut maabrändivaltuuskunnan raporttia Tehtävä Suomelle. Tehtävien antaminen kaikille suomalaisille ja erikseen erilaisille ryhmille, kuten opettajille, pomoille ja vanhemmille, on ideana oivaltava, nerokas. Ehkä suomalaisten itsetuntoa saadaan siten nostettua. En tiedä, olisiko paremmasta maabrändistä ollut apua silloin, kun Painonvartijat lopetti Suomessa tai silloin kun Sandrew Metronome teki ratkaisunsa. Voi olla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Painonvartijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Painonvartijat. Näytä kaikki tekstit
2. joulukuuta 2010
30. toukokuuta 2010
Kesäkuussa viimeisen kerran Painonvartijoihin
Jotain hyvin outoa oli tekeillä Painonvartijoiden Keskuskadun toimistossa Helsingissä perjantaina. Ensimmäiseksi huomasin tv-kameran, joka oli ryhmänohjaaja Mikon takana. Kukaan ei ollut vaa’alla, vaikka tavallisesti siihen on jonoa. Ihmisiä kyllä oli, mutta he olivat kerääntyneet pienen toimiston seinänvierustalle.
Asiaa ihmetellessäni kuulin, että Painonvartijoiden toiminta Suomessa lopetetaan. Tv-kamera halusi kuvata uutisiin punnitustilanteen niin, että kuvaan tulee paino, mutta ei vaa’alla olevan kasvot. Sitä siis ihmiset ujostelivat. Olisi se kai kauheaa, että kaikki Nelosen uutisten katsojat näkevät, mitä joku kasvoton ihminen painaa.
Uutinen toiminnan lopettamisesta hämmästytti minua niin, että en saanut suustani kuin ”Voi hemmetin hemmetti”. ”Saanko laittaa kommenttisi lehteen?”, kysyi Hesarin toimittaja ja kysyi myös nimeäni.
Kerroin nimeni, mutta ehkä painonvartiointi on niin salassa pidettävää, että lehtijutussa Painonvartijoiden toiminnan lopettamisesta nimeni on Tuula. Jutun nettiversiossa ei ole minun eikä muidenkaan painonvartijoiden kommenttia asiasta.
Ja kyllä, uutisissa näkyi minun painoni.
Oli todella harmi, että en voinut jäädä ryhmään. Jäljellä on kolme perjantaita Painonvartijoissa.
Asiaa ihmetellessäni kuulin, että Painonvartijoiden toiminta Suomessa lopetetaan. Tv-kamera halusi kuvata uutisiin punnitustilanteen niin, että kuvaan tulee paino, mutta ei vaa’alla olevan kasvot. Sitä siis ihmiset ujostelivat. Olisi se kai kauheaa, että kaikki Nelosen uutisten katsojat näkevät, mitä joku kasvoton ihminen painaa.
Uutinen toiminnan lopettamisesta hämmästytti minua niin, että en saanut suustani kuin ”Voi hemmetin hemmetti”. ”Saanko laittaa kommenttisi lehteen?”, kysyi Hesarin toimittaja ja kysyi myös nimeäni.
Kerroin nimeni, mutta ehkä painonvartiointi on niin salassa pidettävää, että lehtijutussa Painonvartijoiden toiminnan lopettamisesta nimeni on Tuula. Jutun nettiversiossa ei ole minun eikä muidenkaan painonvartijoiden kommenttia asiasta.
Ja kyllä, uutisissa näkyi minun painoni.
Oli todella harmi, että en voinut jäädä ryhmään. Jäljellä on kolme perjantaita Painonvartijoissa.
8. syyskuuta 2009
Testejä
Tein Facebook-testin, jonka mukaan minusta olisi pitänyt tulla lääkäri. Aina silloin tällöin testien tulokset menevät näin pieleen. Silloinkin ne huvittavat. Olen kirjoittanut Facebook-testeistä aikaisemmin, koska minua ihmetyttää into tehdä niitä, omani ja muiden. Mitä se kertoo ihmisestä, että hän testin mukaan on Kauko Röyhkän lauluista Paska kaupunki? Ei yhtään mitään.
Ehkä enemmän kertoo se testi, johon neurologi kirjoitti minulle eilen lähetteen. Pään magneettikuvauksella ei hänen sanojensa mukaan ole kiirettä, mutta se kuitenkin kannattaa ottaa – varmuuden vuoksi. Päänsärkyni syynä hän piti ”30 vuoden kokemuksella” migreeniä. Neurologi oli niin mukava, että unohdin käsilaukkuni hänen vastaanottohuoneeseensa. En ehtinyt lähteä ilman sitä, sillä hän toi sen minulle odottaessani kassalle pääsyä. Olin siitä niin iloinen, että olin vähällä halata häntä. Mutta eihän sellainen sovi.
Kerran viikossa osallistun Painonvartijoissa painotestiin. Siinä toivottu tulos on palkkio viikon työstä painon vartioinnissa ja terveellisistä elämäntavoista. Niitä Painonvartijoissa korostetaan niin paljon, että on oikeastaan ihme, että jokaiselta ei vaadita pissanäytettä vaa’alla käynnin lisäksi. Onneksi niin ei tehdä, koska ajatuskin tuntuu loukkaavalta.
Päivittäin osallistun toisenlaisiin testeihin, niihin samoihin kuin muutkin. Useimmiten teen sen tiedostamatta: olenko kohtaamieni ihmisten mielestä viehättävä, hauska, kaunis, älykäs, seksikäs, ihana. Näissä testeissä ei ole kysymys itsetuntemuksen tai -luottamuksen vähyydestä, vaan ihmisen luontaisesta käyttäytymisestä.
Ehkä enemmän kertoo se testi, johon neurologi kirjoitti minulle eilen lähetteen. Pään magneettikuvauksella ei hänen sanojensa mukaan ole kiirettä, mutta se kuitenkin kannattaa ottaa – varmuuden vuoksi. Päänsärkyni syynä hän piti ”30 vuoden kokemuksella” migreeniä. Neurologi oli niin mukava, että unohdin käsilaukkuni hänen vastaanottohuoneeseensa. En ehtinyt lähteä ilman sitä, sillä hän toi sen minulle odottaessani kassalle pääsyä. Olin siitä niin iloinen, että olin vähällä halata häntä. Mutta eihän sellainen sovi.
Kerran viikossa osallistun Painonvartijoissa painotestiin. Siinä toivottu tulos on palkkio viikon työstä painon vartioinnissa ja terveellisistä elämäntavoista. Niitä Painonvartijoissa korostetaan niin paljon, että on oikeastaan ihme, että jokaiselta ei vaadita pissanäytettä vaa’alla käynnin lisäksi. Onneksi niin ei tehdä, koska ajatuskin tuntuu loukkaavalta.
Päivittäin osallistun toisenlaisiin testeihin, niihin samoihin kuin muutkin. Useimmiten teen sen tiedostamatta: olenko kohtaamieni ihmisten mielestä viehättävä, hauska, kaunis, älykäs, seksikäs, ihana. Näissä testeissä ei ole kysymys itsetuntemuksen tai -luottamuksen vähyydestä, vaan ihmisen luontaisesta käyttäytymisestä.
24. elokuuta 2009
Minä vasta opettelen
Sisareni soitti viime tiistaiaamuna ja kertoi menevänsä töiden jälkeen Painonvartijoihin. Olin matkalla töihin juuri ajatellut, että haluan olla hoikempi. Niinpä lupasin mennä hänen kanssaan. Painonvartijoiden punnituksessa sain lähtöpainon, tavoitepainoa en ole vielä miettinyt.
Kuluneen viikon ajan olen katsellut valokuvia itsestäni. Näytän niissä lihavalta. On kummallista, että peili ei minulle sellaista kerro. Peilin mukaan näytän ihan kivalta enkä ollenkaan niin lihavalta kuin kuvissa. Miksi edelleenkin ajattelen kuten ihmiset valokuvauksen alkuaikoina, että valokuva kertoo totuuden? Valokuvaa voi photoshopata mielin määrin. Entä jos photoshoppaisin kaikki itseäni esittävät valokuvat niin, että näytän niissä nuorelta, kauniilta ja hoikalta? Uskoisinko edelleen, että valokuva on totta?
Olin nuorena lukiolaisena hoikka tyttö, sen näen valokuvista. Silti mielikuva itsestäni väittää toista. Vaikka painoin normaalipainon alarajoilla, uskoin olevani lihava. Jos olisin silloin ollut luonteeltani perfektionisti, olisin todennäköisesti sairastunut anoreksiaan. Osasin silloin ottaa asiat rennommin kuin nyt. Silti vietin esim. yhden talven syöden vain näkkileipää ja appelsiineja.
Nyt pitäisi laihtua terveellisemmin keinoin. Oikeastaan Painonvartijoissa on kyse toisenlaisten ruokailutapojen oppimisesta. Paljon vihanneksia ja hedelmiä ja vain hiukan terveellisiä rasvoja. Kaikkea saa syödä. Sisareni sanoi, että hän aikoo olla Painonvartijoissa viisi vuotta. Niin kauan hän uskoi menevän terveellisempien ruokailutottumusten oppimiseen. Minua hänen sanansa lohduttivat. Minulla ei olekaan kiire. Minun ei tarvitse olla jouluun mennessä hoikka kuin oljenkorsi. Minä vasta opettelen.
Kuluneen viikon ajan olen katsellut valokuvia itsestäni. Näytän niissä lihavalta. On kummallista, että peili ei minulle sellaista kerro. Peilin mukaan näytän ihan kivalta enkä ollenkaan niin lihavalta kuin kuvissa. Miksi edelleenkin ajattelen kuten ihmiset valokuvauksen alkuaikoina, että valokuva kertoo totuuden? Valokuvaa voi photoshopata mielin määrin. Entä jos photoshoppaisin kaikki itseäni esittävät valokuvat niin, että näytän niissä nuorelta, kauniilta ja hoikalta? Uskoisinko edelleen, että valokuva on totta?
Olin nuorena lukiolaisena hoikka tyttö, sen näen valokuvista. Silti mielikuva itsestäni väittää toista. Vaikka painoin normaalipainon alarajoilla, uskoin olevani lihava. Jos olisin silloin ollut luonteeltani perfektionisti, olisin todennäköisesti sairastunut anoreksiaan. Osasin silloin ottaa asiat rennommin kuin nyt. Silti vietin esim. yhden talven syöden vain näkkileipää ja appelsiineja.
Nyt pitäisi laihtua terveellisemmin keinoin. Oikeastaan Painonvartijoissa on kyse toisenlaisten ruokailutapojen oppimisesta. Paljon vihanneksia ja hedelmiä ja vain hiukan terveellisiä rasvoja. Kaikkea saa syödä. Sisareni sanoi, että hän aikoo olla Painonvartijoissa viisi vuotta. Niin kauan hän uskoi menevän terveellisempien ruokailutottumusten oppimiseen. Minua hänen sanansa lohduttivat. Minulla ei olekaan kiire. Minun ei tarvitse olla jouluun mennessä hoikka kuin oljenkorsi. Minä vasta opettelen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)