Huhtikuussa luetut

Kummallista, miten vaikeaa on muistaa, mitä huhtikuussa luin. Joskus päätin, että otan kuvan jokaisesta lukemastani kirjasta, jotta muistaisin, mutta enpä ole sitä viime aikoina tehnyt.

Mika Waltari: Mikael Karvajalka

Muistan kuitenkin, että sain huhtikuun alkupuolella luettua Mika Waltarin Mikael Karvajalan. Tämä oli kolmas kerta, kun olin Mikael Karvajalan matkassa. Edellisestä lukukerrasta on lähes 24 vuotta. Muistin kirjasta jotain ja senkin enimmäkseen väärin. Yllätyin, kuinka synkkä, raaka ja julma vuonna 1948 ilmestynyt Mikael Karvajalka on. Tukholman verilöyly marraskuussa 1520, noitaoikeudenkäynti, talonpoikaissodat Saksassa ja Rooman hävitys osoittivat vääjämättömästi, kuinka pettynyt Waltari oli ihmisen kykyyn olla hyvä.

Itse Mikael Karvajalka ajelehti tilanteesta toiseen ajopuun lailla kokemattomuuttaan, nuoruuttaan ja hölmöyttään. Anttia Mikael pitää tyhmänä ja yksinkertaisena ja kohtelee siksi tätä yliolkaisesti ja välinpitämättömästi. Barbaraa Mikael rakastaa, mutta tajuaa myöhemmin olleensa lumouksen vallassa. (Mikä typerys, rakkaus on lumousta, ei sen ymmärtämiseksi tarvita noitaoikeudenkäyntiä). Vilpittömimmin Mikael rakastaa koiraansa.

En mennyt kirjastoon lainaamaan jatko-osaa Mikael Hakim, jonka olen lukenut ainakin kerran aikaisemmin. Minulla oli kiire lukea kirjahyllyni uudet Agatha Christiet.

Agatha Christie ja salaliitot

Salaperäisestä matkustajasta kirjoitin aikasemmin. Sen lisäksi luin Kohtalon portin, Määränpää tuntemattoman ja Poirotin lyhyet jutut. Minulla ei ole tapana lukea kirjoista etukäteen mitään. Haluan yllättyä, ottaa kirjan vastaan suoraan ilman ennakkokäsityksiä.

Salaperäinen matkustaja (1970, suom. 1989), Määränpää tuntematon (1954, suom. 1986) ja Kohtalon portti (1973, suom. 1983) eivät oikeastaan ole dekkareita vaan thrillereitä, joissa pahuutta edustaa maailmanvaltaan pyrkivä ja tapahtumia ohjaileva salaliitto. Kohtalon portti on lähimpänä dekkaria ja näistä kevyin. Siinä Tommy ja Tuppence ratkovat tyylillään, mitä tapahtui kauan sitten talossa, jonka he olivat ostaneet eläkepäivinään.

Kohtalon portissa on joitakin samoja henkilöitä kuin Salaperäisessä matkustajassa. Tämä hämmensi minua. Tuntui kuin Christie olisi halunnut vakuuttaa lukijansa pahojen salaliittojen olemassaolosta. Ei vakuuttanut minua.

Poirotin lyhyet jutut (1945, suom. 1995) olivat liian lyhyitä .Nopeasti kerrottuja tarinoita, jotka eivät jääneet mieleen. Sitäpaitsi, minulla oli taas kiire tarttua seuraavaan kirjaan.

Olin lukenut Ruusun nimi -blogista innostavan jutun Anna Gavaldan kirjasta Kimpassa. Viimeiset sivut ja sanat luin vappaupäivänä, mutta kai sen voi laskea huhtikuussa luetuksi. Kimpassa on lämminhenkinen kirja Philibertistä, Camillesta, Franckistä ja Paulettesta, jotka asuvat Philibertin aristokraattisuvun omistamassa asunnossa.

Anna Gavalda: Kimpassa

Toukokuussa on tarkoitus lukea lisää Christietä. Fred Vargasin Ei takkaa, ei tupaa on myös listalla. Lisäksi aion tutustua itselleni uuteen kirjailijaan Peter Straubiin.

Joulukalenteri, osa 6: maanantai

Tänään oli viimeinen maanantai töissä tänä vuonna. Sen kunniaksi sitaatti Mika Waltarilta. Komisario Palmun erehdyksessä Waltari kirjoittaa lakonisesti maanantaista:

Oli syksyinen maanantaiaamu niinä aikoina, jolloin kaikki ei vielä ollut muuttunut toiseksi.
Oli syksyinen maanantaiaamu, Ja tarkoitan täysin, mitä sanon.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa kolme

Kolmas joulukalenterin sitaatti on Mika Waltarin teoksesta Johannes Angelos siitä ilosta, että vihdoinkin kirja on osa kirjahyllyni aarteita. Johannes Angelos alkaa näin:

”Näin sinut ensimmäisen kerran ja puhuttelin sinua.
Oli kuin maanjäristys olisi käynyt ylitseni. Kaikki minussa myllertyi, sydämeni haudat aukenivat enkä enää tuntenut itseäni.
Olin täyttänyt neljäkymmentä ja luulin ehtineeni elämäni syksyyn.
Olin vaeltanut paljon, kokenut paljon ja elänyt monta elämää.
Jumala oli puhunut minulle monessa hahmossa, enkelit olivat ilmestyneet minulle, mutta en ollut uskonut heitä.
Sinut nähdessäni uskoin, koska sellainen ihme saattoi tapahtua minulle.”

Johannes Angelos - menetetty kirja

Minulle kävi köpelösti. En ennakkotilannut Akateemisen aleluettelosta Mika Waltarin kirjaa Johannes Angelos. Ale alkoi eilen kuin myös sairaslomani. Sen kunniaksi raahustin Akateemiseen hakemaan itselleni sairaslomaluettavaa, josta nauttisin suuresti. ”Loppuunmyyty”, oli vastaus tiedustellessani kirjaa myyjältä.

Alessa Johannes Angelos olisi maksanut 9 euroa. Syksyn kirjamessuilla antikvariaatit myivät sitä 20 euron hintaan. Ehkä kirjan suuri menekki johtui hinnasta tai sitten sitä oli kovin vähäinen määrä varastossa.

Minulla on ollut Johannes Angelos. Kymmenisen vuotta sitten kehuin kirjaa eräälle tuttavalleni. Hän innostui sanoistani niin paljon, että halusi lainata kirjan minulta. Vieläkään en ole saanut kirjaani takaisin. En ole myöskään tavannut kirjani lainaajaa, jotta olisin voinut muistuttaa haluavani kirjani takaisin.

Johannes Angelos on ollut minulle se Waltarin romaani, josta olen pitänyt eniten. Siksi minua harmittaa kovasti, että en saanut sitä takaisin hyllyyni luettavaksi tai selattavaksi aina kun iskee sen kirjan ikävä. Kirjastosta olen Johannes Angeloksen lainannut pari kertaa, mutta ei se ole sama asia.

Toki se hivelee, että joku haluaa lainata kirjoja minulta. Ja mielelläni niitä lainaan. Mutta haluan kirjani myös takaisin, jossain vaiheessa.

Koetin tyydyttää Johannes Angelos –ikävääni Älyvapaan tietovisan kautta. En siinä kovin hyvin pärjännyt. En muista teoksesta kaikkia yksityiskohtia, en osaa sitä ulkoa. Ja se on vain hyvä, koska siten voin nauttia jokaisesta lukukerrasta suuresti.