Michael Crichtonin Herrasmiesryöstäjä

Michael Crichtonin Herrasmiesryöstäjä (The Great Train Robbery) vuodelta 1975 on merkillinen kirja. Periaatteessa se kertoo dokumentinomaisesti vuonna 1855 tapahtuneesa junaryöstöstä. Elettiin Krimin sodan aikaa ja junassa kuljetettiin Krimillä olevien sotilaiden palkkarahat - kultaharkkoina.

Itse ryöstön kuvaus on lyhyt, sillä kirja keskittyy edeltäviin, hyvin huolellisiin valmisteluihin. Rikoksen aivot, herrasmies Edward Pierce saa kuitenkin todeta, että hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty. Yllättävät takapakit sotkevat ja muuttavat suunnitelmia jopa ryöstöpäivänä. Nopeat ratkaisut ja kyky improvisoida tuottavat kuitenkin tuloksen: kultaharkot saadaan ryöstetyksi.

Tarina jatkuu vielä ryöstön jälkeen, mutta enpä kerro kaikkia.

Tarinan lisäksi kirjassa on runsaasti (melkein enmmän kuin itse tarinaa) viktoriaanisen englannin kuvausta. Crichtonin tavoitteena on saada lukija ymmärtämään aikakauden tapoja, ajattelua ja maailmankuvaa. Uskon, että Crichtonin antama kuva naisen asemasta, koiratappeluista, kaksinaismoraalista, tekopyhyydestä, prostituutiosta, rikollisuudesta, vankiloista ja oikeuslaitoksesta vastaa nykyisinkin tutkimuksen antamaa kuvaa viktriaanisesta englannista.

Minua nämä historialliset kuvaukset kiinnostivat enemmän kuin itse tarina, varsinkin kun tarinan lopputulokseen viitataan alusta lähtien. Onneksi Crichon oli malttanut jättää yhden yllätyksen kirjan loppuun.

Michael Crichton on ohjannut samannimisen elokuvan, jossa hän on ollut myös käsikirjoittajana ja joka pohjautuu tähän kirjaan.

Ai miksikö luin kirjan, vaikka se ei maailman sadanneksi paras ollutkaan? Koska Michael Crichton on kirjoittanut kirjat Dinosauruspuisto ja Kadonnut maailma. Ne ovat huomattavasti Herrasmiesryöstäjää parempia kirjoja kriittisyydessään, absurdiudessaan ja tietenkin, koska niissä on dinosauruksia.

Leopon, liikeri ja tiikoni

”Äiti, tiedätkö, mitä ne japanilaiset ovat tehneet?”
Mielessäni pyörii useita vastauksia, mutta kysyn kuitenkin, että mitä japanilaiset ovat tehneet.
”Ne ovat risteyttäneet leijonan ja leopardin, jälkeläisen nimi on leopon”.
Huokaisemme kumpikin järkyttyneinä.
”Kauheaa”, toteamme yhtä aikaa.
”Äiti, sun pitää kirjoittaa tästä blogissasi!”

Olimme aikaisemmin lukeneet vain leijonan ja tiikerin risteytyksistä Kissaeläimet Felidae –sivustolta. Yritimme keksiä syytä luonnottomien risteytyksien tekemisiin. Uteliaisuus, vastuuttomuus, raha? Onhan eläintarhassa oleva leopon hieno yleisöhoukutin? Todella, risteytyksiä tehdään nimenomaan eläintarhoissa. Korkeasaaren kaltaiset eläintarhat, joille eettisyys ja eläintensuojelu ovat keskeisiä arvoja, taitavat olla vähemmistönä eläintarhojen kirjossa.

Michael Crichton kirjoitti sekä Dinosauruspuistossa että Kadonneessa maailmassa ihmisen ylimielisyydestä ja hybriksestä nimenomaan biologian saralla. Asioita tehdään, koska se on mahdollista, pohtimatta seurauksia. En usko leijonaa ja tiikeriä risteyttävien ajattelevan, minkälainen eläinyksilö jälkeläisestä tulee. Yksineläjä vai laumaeläin? Kuka opettaa liikerin tai tiikonin elämään lajinmukaista elämää?

Väittävät, että nämä risteytykset ovat kauniita. Minusta ne ovat kammottavia. Siksi en laita tähän kuvaa.

Lisää tietoa kissaeläinten risteytyksistä.

En pelaa enää

Kissa alkaa peseytyä, kun on hämillään tai ei tiedä, mitä tekisi.


Minä en ala peseytyä, minä pelaan Bubblesia. Kaivatesssani hengähdystaukoa, ollessani ahdistunut ja epätietoinen. Kun on kyllästyttänyt enkä ole jaksanut tehdä mitään järkevää.

En pelaa enää. En ole päättänyt ryhdistäytyä ja lopettaa ajan haaskaamisen Bubblesin pelaamiseen. En pelaa, koska pelaamani Bubblesin linkki ei enää toimi.

Googletin Bubblesia ja toki tästä suositusta pelistä on useita versioita netissä. Versioita, joita en osaa pelata. Tai osaan, mutta en ole yhtä hyvä, koska pallot liikkuvat eri tavoin ja tyssäävät matkansa kesken kaiken. Rentoutumisen ja viihtymisen sijaan nämä toiset versiot hermostuttavat ja stressaavat. Sellaisia en ryhdy pelaamaan.

Olen voinut käyttää aikaa Crichtonin dinosauruskirjoihin ja Supernaturaliin, koska Bubbles ei ole toiminut pariin viikkoon. Kaikki nämä ovat tyydyttäneet samaa tarvetta päästä arjesta ja jopa elämästäni jonnekin muualle. Tämä ilmeisen suuri tarve saattaa johtua unen vähyydestä. En jaksa keskittyä mihinkään olennaiseen. En myöskään pysty nukkumaan, yössä korkeintaan viisi tuntia ja puolisen tunnin päikkärit päälle.

Olen hereillä, mutta en silti ole.

Eskapismia

Eskapismi viihteen muodossa on vienyt aikani parin viikon ajan. Ensin luin Michael Crichtonin Dinosauruspuiston, joka on jännittävämpi kuin elokuvaversio Jurassic Park. Nautin suuresti seikkailusta dinosaurusten kanssa. En voinut vastustaa kiusausta jatkaa eskapismiretkeäni dinosaurusten kanssa, joten Dinosauruspuiston jälkeen aloitin lukemaan Crichtonin Kadonnutta maailmaa. Jatko-osa ei ollut yhtä toimiva suorastaan tylsien tieteen kehitystä ja sitä pilkkaavien saarnojen vuoksi. Aivan kuin Crichton olisi halunnut sanoutua irti maailmasta, jossa hän eli. Dinosauruspuistossa saarnattiin myös, mutta hienovaraisemmin, paremmin tarinaan upottaen.

Dinosaurukset eivät riittäneet eskapismin tarvettani tyydyttämään. Yliluonnollinen elementti puuttui. Sen sain Supernaturalista, jonka ensimmäisen ja toisen tuotantokauden ostin viime viikolla. Katsoin yksin ensimmäiset kymmenen osaa. Pelkäsin, jännitin ja osan katsoin peiton kulman takaa. Ilmeisesti olin aloittanut Supernaturalin katsomisen tv:stä vasta toisesta tuotantokaudesta, sillä en ollut nähnyt jaksoja aikaisemmin.

Tein saman tempun kuin äitini, joka pyysi sisareni ja minut katsomaan kanssaan pelottavaa kauhuelokuvaa hirvittävästä kummitushevosesta. Elokuvan jälkeen kesti pitkään ennen kuin pystyin liikkumaan ulkona pimeällä niin etten pelännyt hevosen hyökkäävän kimppuuni. Asuimme vielä Niinimaalla, jossa pimeyttä riitti öiseen aikaan ainoastaan tähtien ja täydenkuun tarjotessa valoa. Pyysin tyttäreni seurakseni katsomaan Supernaturalia. Kummallista oli, että Supernaturalin jaksot muuttuivat heti vähemmän pelottaviksi ja huumorin osuus kasvoi katsoessani sitä tyttäreni kanssa.

Supernatural on outo sarja ja pidän siitä kovasti sen vuoksi. Ei mitään tekemistä arjen eikä todellisuuden kanssa. Oivallista katsottavaa eskapismin tarpeeseen.