Tänään vietetään siskontyttöni Prometheus-juhlaa. Se vastannee rippijuhlaa, mutta enemmän on kyse aikuistumisriitistä. Ihmettelen, kuinka aikuinen 15-vuotias tyttö on, kunnes tajuan: hän on matkalla aikuisuuteen.
Kauko Röyhkä lauloi olevansa mieluummin vanha kuin aikuinen. Aikuisuus on ikävää, pelkkiä velvollisuuksia, työtä ja tylsyyttä, niinkö? Ehkä, jos sen niin haluaa ymmärtää.
Leikki ja leikkiminen liitetään yleensä vain lapsuuteen. Aikuiset eivät leiki! Väittäisin, että käsitys aikuisuuden tylsyydestä johtuu leikin kieltämisestä. Kuitenkin Johan Huizinga kirjoitti leikkivästä ihmisestä. Hänen mukaansa leikki ja leikkisyys on luovuutta, joka heijastuu yhteiskunnan ja kulttuurin kehityksessä. Vakava ja tylsä aikuisuus on väärinymmärrettyä aikuisuutta.
Se, että meiltä useilta leikki unohtuu arjen keskellä, on valitettavaa. Tosin ei leikki ole pelkästään hippasilla oloa tai nukeilla leikkimistä. Itse pidän kovasti sanaleikeistä ja sanontojen konkreettisten ja abstraktien merkitysten sekoittamisesta ja väärinymmärtämisestä.
Leikkinä voisi pitää kaikkea sitä, joka menee konkreettisen kokemuksen ohi ja yli. Mielikuvituksen käyttöä asioiden toisin näkemiseksi. Leikkiä on myös kysyminen ja ihmettely, koska ne edellyttävän sen oivaltamista, että asia voisi olla toisin.
En tiedä, mitä kirjoittaisin siskontyttöni onnittelukorttiin. Ehkä vain kehotan häntä nauttimaan, etsimään, kysymään ja nauramaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauko Röyhkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauko Röyhkä. Näytä kaikki tekstit
22. elokuuta 2010
2. huhtikuuta 2010
20 %
Olen kävellyt töihin ja takaisin siitä lähtien, kun aloitin kävelykauden. Kenkäni eivät ehkä ole parhaat mahdolliset sillä, nilkkani kipeytyivät heti ensimmäisen päivän jälkeen. Kävellessäni en sitä tunne, vaan vasta töissä laitettuani korolliset työkengät jalkaan. Tänään ovat myös reiteni olleet kipeät, tosin se saattoi tulla keväthuumasta. Kävelin ohuissa sukkahousuissa ja ohuessa mekossa eikä siellä aivan niin lämmin ollut.
Kävelyn jälkeisiä kipuja en kävellessäni ajattele. Nautin ulkona olemisesta ja liikkumisesta. Ihmisten katselemisesta. Kaupungin puhdistautumisesta samalla kun hämmästelen hiekan määrää kaduilla. Askeleitani tahdittaa usein ipodissa soiva Kauko Röyhkä, Kävelen, Lauralle ja muut upeat biisit. Ohessa Kauko Röyhkä vuonna 1985.
Kävely vauhditti painonpudotustani, joka on ollut hyvin hidasta tämän vuoden. Olen toki ajatellut, ettei vauhti ole tärkeintä vaan päämäärä. Tänään saavutin yhden tavoitteen: olen laihtunut 20 % aloituspainostani. Tästä välietapista on hyvä jatkaa!
Kävelyn jälkeisiä kipuja en kävellessäni ajattele. Nautin ulkona olemisesta ja liikkumisesta. Ihmisten katselemisesta. Kaupungin puhdistautumisesta samalla kun hämmästelen hiekan määrää kaduilla. Askeleitani tahdittaa usein ipodissa soiva Kauko Röyhkä, Kävelen, Lauralle ja muut upeat biisit. Ohessa Kauko Röyhkä vuonna 1985.
Kävely vauhditti painonpudotustani, joka on ollut hyvin hidasta tämän vuoden. Olen toki ajatellut, ettei vauhti ole tärkeintä vaan päämäärä. Tänään saavutin yhden tavoitteen: olen laihtunut 20 % aloituspainostani. Tästä välietapista on hyvä jatkaa!
10. helmikuuta 2010
Sinä olet tähti
Yritin tänään olla surkea. Ostin ison levyn suklaata ja tavoitteeni ole käpertyä sängyn pohjalle suremaan. Ei se onnistunut kuin suklaan osalta. Söin kaikki 200 grammaa enkä antanut palaakaan muille.
Saavuttuani nykyiseen asuinpaikkaani aloin jutella sisareni kanssa. Hänen lapsensa tuli siihen, aviomiehensä tuli ja katsoimme uutiset. En pysty olemaan surkea, kun on näin paljon ihania ihmisiä ympärilläni! En sanonut aikomuksestani viettää surkeusilta, koska ei sellainen enää tuntunut tarpeelliselta.
Aloin ajatella, että olen joskus ottanut käyttööni tietynlaisen surkeuskäyttäytymisen. Suklaata, sängyn pohjaa ja ehkä itkua. Mutta ei se toimi enää. Tai en olekaan surkea. Asia, jonka kuvittelin tekevän minusta surkean, ei ehkä olekaan niin merkityksellinen minulle.
Olen vakuuttunut siitä, että se Päivi, joka vuosi sitten kirjoitteli Päiväkävelyllä, on muuttunut paljon. Minusta tuntuu, että olen upea. Olen laihtunut ja hiukseni liekehtivät tumman punaisina, mutta ei niistä ole kysymys. Kävin helvetin läpi (dramaattisuus ja ylisanat ovat osa persoonallisuuttani) ja selvisin! Sellaisen jälkeen ei voi kuin luottaa itseensä ja pikku hiljaa myös muihin.
Ehkä tätä on olla viisikymppinen. Uskallusta, rohkeutta ja vastuunottoa omasta elämästä. Välillä tuntuu, ettei minua voi pidätellä mikään. En pelkää nolaavani itseäni, en pelkää sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Sehän on heidän murheensa tai - ilonsa. Olen vapaa!
Kauko Röyhkän sanoin:
Sinä olet tähti
Sinun säteilys on luonnonlahja,
vapauta se, ja anna leiskua.
Jos et säteile niin taivas alkaa tukehtua
ja painuu hiljaa kasaan,
lai lai lai lai lai lai.
Sinun olentos on luonnon ihme,
upea kuin kaunein kristalli.
Sut on tehty elään vapaudessa,
kokeilemaan ja käyttään järkeä,
lai lai lai lai lai lai.
Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.
Sinun kehosi on instrumentti,
hienompi kuin mikään tietokone.
Sä voit liikkuu sillä paikast' toiseen,
rakastella, ja katsoo maisemia,
lai lai lai lai lai lai.
Sinun elämäsi kuuluu sulle,
kukaan ei saa koskaan määräillä sua.
Hyvin moni haluais ottaa pois
sun säteilysi, ja käyttää itse sitä.
Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.
Miks sä valitat et sull' ei oo,
tai sinä et voi, tai sull' ei anneta?
Miks sä tuijotat vain ikkunasta
betonia ja parkkipaikka?
Lai lai lai lai lai lai.
Mene tuonne, siell' on suuri metsä:
kanervia, männyn neulasia.
Kato ylös niin näet puiden latvat,
avaruudet, vievät linnunradat.
Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.
Tyttö, sinä olet tähti ...
Poika, sinä olet tähti ...
Saavuttuani nykyiseen asuinpaikkaani aloin jutella sisareni kanssa. Hänen lapsensa tuli siihen, aviomiehensä tuli ja katsoimme uutiset. En pysty olemaan surkea, kun on näin paljon ihania ihmisiä ympärilläni! En sanonut aikomuksestani viettää surkeusilta, koska ei sellainen enää tuntunut tarpeelliselta.
Aloin ajatella, että olen joskus ottanut käyttööni tietynlaisen surkeuskäyttäytymisen. Suklaata, sängyn pohjaa ja ehkä itkua. Mutta ei se toimi enää. Tai en olekaan surkea. Asia, jonka kuvittelin tekevän minusta surkean, ei ehkä olekaan niin merkityksellinen minulle.
Olen vakuuttunut siitä, että se Päivi, joka vuosi sitten kirjoitteli Päiväkävelyllä, on muuttunut paljon. Minusta tuntuu, että olen upea. Olen laihtunut ja hiukseni liekehtivät tumman punaisina, mutta ei niistä ole kysymys. Kävin helvetin läpi (dramaattisuus ja ylisanat ovat osa persoonallisuuttani) ja selvisin! Sellaisen jälkeen ei voi kuin luottaa itseensä ja pikku hiljaa myös muihin.
Ehkä tätä on olla viisikymppinen. Uskallusta, rohkeutta ja vastuunottoa omasta elämästä. Välillä tuntuu, ettei minua voi pidätellä mikään. En pelkää nolaavani itseäni, en pelkää sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Sehän on heidän murheensa tai - ilonsa. Olen vapaa!
Kauko Röyhkän sanoin:
Sinä olet tähti
Sinun säteilys on luonnonlahja,
vapauta se, ja anna leiskua.
Jos et säteile niin taivas alkaa tukehtua
ja painuu hiljaa kasaan,
lai lai lai lai lai lai.
Sinun olentos on luonnon ihme,
upea kuin kaunein kristalli.
Sut on tehty elään vapaudessa,
kokeilemaan ja käyttään järkeä,
lai lai lai lai lai lai.
Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.
Sinun kehosi on instrumentti,
hienompi kuin mikään tietokone.
Sä voit liikkuu sillä paikast' toiseen,
rakastella, ja katsoo maisemia,
lai lai lai lai lai lai.
Sinun elämäsi kuuluu sulle,
kukaan ei saa koskaan määräillä sua.
Hyvin moni haluais ottaa pois
sun säteilysi, ja käyttää itse sitä.
Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.
Miks sä valitat et sull' ei oo,
tai sinä et voi, tai sull' ei anneta?
Miks sä tuijotat vain ikkunasta
betonia ja parkkipaikka?
Lai lai lai lai lai lai.
Mene tuonne, siell' on suuri metsä:
kanervia, männyn neulasia.
Kato ylös niin näet puiden latvat,
avaruudet, vievät linnunradat.
Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.
Tyttö, sinä olet tähti ...
Poika, sinä olet tähti ...
29. elokuuta 2009
Ajan sulattaminen
La persistencia de la memoria (1931) eli The Persistence of Memory eli Melting Clocks / Salvador Dali
Dali näki tulevaisuuteen maalatessaan taulunsa La persistencia de la memoria (1931). Taulussa vääntyneet ja sulaneet kellot näyttävät tai eivät näytä aikaa. Maalauksessa ajan merkitys on muuttunut vaatimuksesta joksikin, jota voi muotoilla mieleisekseen.
Voisi sanoa, että suhde aikaan on muuttunut hurjaa vauhtia sitten Dalin. Eniten sitä on nopeuttanut internet, joka mahdollistaa ajan ylittämisen ja hylkäämisen. 24/7/365.
Aikaan liittyviä vaatimuksia ei haluta hyväksyä eikä tunnustaa. Kauko Röyhkä muotoili saman asian toisin kappaleessaan Mieluummin vanha kuin aikuinen.
En ole varma siitä, miksi ajan vaatimuksia pitäisi kuunnella. Toisaalta en niitä ole valmis täysin hylkäämään.
Ajan sulattamisen parhaat välineet löytyvät ihmisestä itsestään, siihen ei tarvita nettiä. Muisti ja muistot muokkaavat jatkuvasti käsitystä ajasta ja sen vaatimuksista. Minulle ominaisin esimerkki ajan sulamisesta on hetki, jolloin yhtäkkiä kuulen musiikkia vuosien takaa. Nykyhetki katoaa ja muistot tuovat eteeni toisen ajan ja tilanteen, toisen Päivin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)