Ensimmäiset ja vanhimmat

Agatha Christie -kokoelmassani on kaksi ensimmäistä teosta ja kolme vanhinta teosta - näkökulmasta riippuen.

Ensimmäisen Agatha Christieni hankin kesällä 1988. Muistan ihmetelleeni kirjaa ostaessani: "Ostanko todella Christietä? Eihän kukaan itseään kunnioittava lukija lue aikuisena Christietä!" Silti tuntui hyvin tärkeältä saada kirja omaksi ja lukea se mahdollisimman pian.

Neiti Marplen viimeinen juttu oli parikymmentä vuotta kirjahyllyni ainut Christie.

Neiti Marplen viimeinen juttu (Sleeping Murder, 1976)

Kun sitten aloin kerätä tosissani Christien dekkareita, ostin mitä vastaan tuli. Kirppareilta, antikvaareista, kirjamessuilta. Enimmäkseen käytettyjä, vanhoja kirjoja.

Kirjojen ilmestymisjärjestys alkoi kiinnostaa siinä vaiheessa kun huomasin viittauksia aikaisempinn teoksiin. Laadin perusteellisen luettelon Christien suomennetuista kirjoista eri nimivaihtoehtoineen unohtamatta alkuperäisiä nimiä ja julkaisuvuotta.

Ensimmäisenä listassa komeili Stylesin tapaus. Odotin jännityksellä hetkeä, jolloin se tulisi minua vastaan ja voisin sen ostaa. Merkittävä teos muutenkin tämä Stylesin tapaus, sillä jo siinä tulevat tutuiksi Hercule Poirot ja kapteeni Hastings.

Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles, 1920) kirjamessuilta vuonna 2009

Lapsena ihailin kovasti naapurin kirjahyllyä, jossa Riksin sarjassa ilmestyneet Agatha Christiet komeilivat. Niinpä luulin, että painovuodeltaan vanhin Christieni on Riksin sarjassa ilmestynyt Lentävä kuolema, Riksin sarja kun taitaa olla vanhempi sarja kuin SAPO. Harmi vain, hyllyssäni oleva Lentävä kuolema on toinen painos vuodelta 1959.

Lentävä kuolema (Death in the Clouds, 1935)

Kokoelmani painovuodeltaan vanhin on kuitenkin Mykkä todistaja vuodelta 1953. Sen ostin vuoden 2011 kirjamessuilta.

Mykkä todistaja (Dumb witness, 1937)

Olen loman aikana kuvannut Christie-kokoelmani. Sen innoittamna saattaa tulla muutama Christie-juttu lisää. Muun muassa kirjoista, joita en muista edes lukeneeni!

Kirjamessuilu on extremelaji

Työpaikkani osallistui ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuille. Minun tehtäväni oli kertoa tarinoita kirjaston avoimuudesta ja samalla esitellä tekemääni avoimuuden aikajanaa. Spesiaalitehtäväni vuoksi sain itse valita ajat, jolloin olin töissä.

Tutustuin tarkasti messuohjelmaan ja laadin aikatauluni siten, että pääsen kuuntelemaan suosikkikirjailijoideni esiintymisiä. Näin sain buukattua itseni töihin kolmena päivänä, torstaista lauantaihin. Myöhemmin selvisi, että saan kirjamessuille kulkukortin, jolla pääsee messuilemaan kaikkina päivinä ihan vapaasti.

Torstai
Torstain suosikkikirjailijani oli Hannu Rajaniemi. Ihastuin aikoinaan suuresti Kvanttivarkaaseen. Kesällä luin Fraktaaliruhtinaan aluksi yrittäen ymmärtää kaiken lukemani kunnes tajusin, ettei se ole edes tarkoitus. Pidin Fraktaaliruhtinaasta vähintään yhtä paljon kuin Kvanttivarkaasta.

Hannu Rajaniemi

Hannu Rajaniemeä on ilo katsella ja kuunnella. Hän kertoi lukeneensa Tuhannen ja yhden yön tarinat uudestaan Fraktaaliruhtinasta varten. Tärkeintä Fraktaaliruhtinaassa ovatkin sisäkkäin kulkevat tarinat ja tarinoiden voima. Tarinat muuttavat ihmisen ja sen mukana maailman!

Perjantai
Perjantain suosikkikirjailijani Johanna Sinisalon esiintymisestä myöhästyin jonkin verran. Luulin hänen olevan Katri Vala -lavalla, vaikka hän itse asiassa olikin toisella puolella olevassa Mika Waltari -salissa. Sääli, olisin mielelläni kuunnellut kaiken, mitä hän kertoi uudesta kirjastaan Auringon ydin.

Johanna Sinisaloa haastatteli Anu Silfverberg

Kirjassa on Suomesta on tullut Euroopan Pohjois-Korea. Ajassamme olevaa diktatuurin vaaraa Sinisalo tuntui pitävän hyvin todellisena, sillä hän vielä esiintymisensä lopuksi varoitti siitä. Aion ehdottomasti lukea Auringon ydin -kirjan, heti kun saan sen käsiini. Sinisalo olisi esiintyntyt heti perään Kirjakallion ohjelmassa Mikä meitä odottaa -tulevaisuuden dystopiat. 

Jätin sen kuitenkin väliin kiiruhtaessani Katri Vala -lavalle seuraamaan Jane Austen -keskustelua. Siinä Laura Kolbe ja Leena Parkkinen ja kolmas, jonka nimeä en tiedä, keskustelivat mm Jane Austenin kirjopjen vastaanotosta, aikakauden sovinnaisuussäännöistä ja puheen eroottisuudesta. Aikana, jolloin tunteita ei saanut tuoda esiin, oli tärkeää osata puhua, olla sanomatta mitään ja silti kaiken! Nokkela piti tietenkin olla.

Jane Austen -keskustelu

Keskustelussa korostettiin Jane Austenin asemaa kirjallisuuden kaanonissa Englannissa, hänen sanottiin olevan viiden eniten arvostetun kirjailijan joukossa Shakespearen rinnalla. (Olisi kiva tietää ketkä ne muut ovat. Dickens varmaankin, entä muut?) Kaanonissa Jane Austen on romaanin uudistajana (mm. nainen pääosassa), taitavana yhteiskunnan kuvaajana, henkilökuvauksensa ja taiturimaisen sarkasminsa vuoksi. Romanttisen hömpän kirjoittajana Jane Austenia ei Englannissa tunneta. En minäkään. Jos lukisin Austenia romanttisena hömppänä, pettyisin pahasti.

Lauantai

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Lauantainen kirjailijasuosikkini Pasi Ilmari Jääskeläinen esiintyi YLE:n lavalla kirjailijapaneelissa yhdessä Anne Leinosen, Riikka Pelon ja Marisha Rasi-Koskisen lisäksi. Tästäkin myöhästyin alusta. Sen siitä saa, kun laatii itsellensä tiukat aikataulut yhdistäen työn ja huvin. Paneelikeskustelu oli kiinnostava, mutta olin vähällä nukahtaa silkkaa messu-uupumistani.

Olin lukenut vain Jääskeläisen kirjan Sielut kulkevat sateessa. Tuntematta muita kirjoja minulta taisi mennä osa keskustelusta osittain ohi. Jokaisen panelistin kirja vaikutti hyvin kiinnostavalta. Siksi ihmettelenkin, että näin upeat kirjat ja kirjailijat niputettiin yhteen, vaikka jokainen olisi ansainnut oman aikansa ja tilansa. Ehkä paneelin tarkoitus oli sivistää kaltaistani lukijaa, joka lukee kaikenlaista ja yleensä suunnittelemattomasti ja ennakoimattomasti.

Keskustelussa nostettiin esiin kirjoissa esiintyviä yhteisiä piirteitä. Muistan ainakin sateen, fundamentalismin uskonnollisena ja poliittisena ilmiönä ja onnekkaiden sattumusten nousseen esiin. Kekustelussa selvisi, että onnekkaat sattumukset ovat aina jotain muuta ja totuus on tuolla jossain, toisaalla joka tapauksessa. Paneelin lopuksi kirjailijoilta kysyttiin vielä toivosta, sen merkityksestä. Kun keskustelussa pohdittiin lisäksi uskontoa, oltiinkin perimmäisten kysymysten äärellä.

Aamun kirja esittää: Seppo Puttonen, Anne Leinonen, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Riikka Pelo, Marisha Rasi-Koskinen ja Nadja Nowak.

Myöhemmin Jääskeläinen signeerasi teoksiaan Atenan osastolla. Minäkin hain omistuskirjoitukset Sielut kulkevat sateessa -teokseen. Ehdimme jutella muutaman sanan, mutta muutkin halusivat Pasin nimmarin kirjaansa.

Vaikka olin lopen uupunut kirjamessuihin, en silti osannut vielä lähteä kotiin. Sisaren kanssa vietetyn kahvi- ja rupattelutuokion jälkeen huomasin kuuntelevani Hesarin lavalla käytyä keskustelua Näitä kirjoja kansanedustajat lukevat. Lavalla olivat karismaattiset poliitikot Pekka Haavisto ja Jörn Donner sekä Maria Guzenina-Richardson. Ei-poliitikkoja edustivat keskustelussa Timo Turja ja Jukka Petäjä.

Näitä kirjoja kansanedustajat lukevat

Jokaisella heistä oli sana hallussaan, mutta aiheessa he eivät pysyneet. Jörn Donner huomautti pari kertaa, että kirjoistahan meidän piti puhua, mutta muut halusivat puhua eduskunnan täysistunnoissa käytetyistä puheenvuoroista ja muuttuneesta keskustelukulttuurista. Guzenina-Richardson kiteytti asian viitaten tilanteeseen 1970-luvulla: "Ennen oli aikaa puhua vaikka kuinka kauan, mutta ei saanut sanoa mitään. Nyt saa sanoa vaikka mitä, mutta aikaa sanomiseen ei ole".

Keskustelun lopuksi palattiin kirjoihin. Jokainen sai suositella yhtä kirjaa. Donner kieltäytyi kunniasta, sillä lukee niin paljon, ettei halua nostaa yhtä teosta muiden yläpuolelle, Haavisto susoitteli Baltasar Gracián Viisauden käsikirjaa ja Guzenina-Richarson filosofisia kirjoja. Jokaisen pitäisi tuntea Platonin luolateoria jo peruskouluaikana! Turja ehdotti Soininvaaran kirjaa SATA-komiteasta vallankäytön oppikirjana.

Agatha Christie
Työvuoroni olivat onneksi lyhyitä. Seisominen ja intensiivinen puhuminen veivät kuitenkin sen verran voimia, että messutarjontaan tutustuminen kirjailijaesiintymisten lisäksi tuntui kummallisen raskaalta. Päätavoitteeni on aina kirjamessuilla antikvariaatit ja Agatha Christie -kokoelmani täydentäminen. Jos hyvin käy, mukaan tarttu jotain muutakin ihanaa.

Iloitsin huomatessani, että myynnissä oli useita minulta vielä puuttuvia Christie-dekkareita: Määränpää tuntematon, Kohtalon portti, Kuoleman koira, Toinen kutsu jne. Tosin näiden hinnat järkyttivät, jopa masensivat. Toisen kutsun olisin saanut omaksenui 126 eurolla, muut maksoivat 20-40 euroa kappale. Ensin ajattelin, että tämä on nyt sitä messuhinnoittelua. Käsitykseni korjasi Punaisen planeetan ystävällinen myyjä: kyse on kirjoista, joista on otettu hyvin pieni painos ja jotka eivät liiku antikvariaateissa.

Onneksi kokoelmastani puuttui myös muutama tavallisempi Christie. Ostin kolme melko kohtuullisella hinnalla: Kolmetoista, Listerdalen arvoitus ja Kissa kyyhkyslakassa. Kissaa kyyhkyslakassa oli tarjolla myös kovakantisena ja parempikuntoisena, mutta pidän vanhoista ja paljon luetuista kirjoista. Kansikuvatkin näissä vanhoissa pokkareissa puhuttelevat minua enemmän.

Tiedän, mitä luen seuraavaksi

Extremelaji
Paljon enemmän olisin halunnut tehdä. Messujen ohjelmaan olin merkinnyt kelteisella korostustussilla useita esiintymisiä ja keskusteluja. En jaksanut enkä ehtinyt nähdä ja kokea kaikkea. Työn ja huvin yhdistäminen ei ollut niin sujuvaa kuin olin luullut. Perjantaina en päässyt runsaan seitsemän tunnin aikana istumaan kuin kahvin ja ruokailun ajaksi. 

Työvuorossa jatkuva puhuminen - asioiden innostava ja innostunut esittely - ei niin kevyttä työtä olekaan. Jatkuva huolehtiminen siitä, että kaikkea on tarjolla, on stressaavaa. Lisäksi otin valokuvia myös työpaikkaani varten. Valokuvaaminen on toki ihanaa, mutta valaistusolot olivat hankalat. Valokuvaaminen tarkoitti myös sitä, ettei päivä päättynyt kotiin palaamiseen. Sen jälkeen oli käytävä kuvat läpi, hyvät muokattava vielä paremmiksi ja huonoista oli yritettävä saada hyviä.

Perjantai-iltana olin jo ihan loppu. Lauantaina jaksoin tehdä työvuoroni, mutta sen jälkeen voimavarani olikin käytetty.

Onneksi kirjamessut ovat vain kerran vuodessa ja kestävät vain neljä päivää.

Kirjamessuostokset: Agatha Christie

Agatha Christietä oli runsaasti tarjolla kirjamessujen antikvariaattiosastolla. En kuitenkaan halunnut kertaheitolla ostaa kaikkia minulta puuttuvia kirjoja. Mitä kivaa siinä olisi ollut? Hitaasti Agatha Christie -kokoelmaa kartuttamalla saan nauttia vielä pitkään tästä antikvariaattien, kirpputorien ja kirjakauppojen kiertämisestä.

Valinta oli vaikea. Otanko Rakkauskirjeiden salaisuuden, Lentävän kuoleman vai Poirotin lyhyet jutut, joita en muista koskaan lukeneeni enkä nähneeni niistä tv- tai elokuvasovitusta? Vai olisiko sittenkin parempi liittää kokoelmiin sellainen, jota en ole lukenut, mutta olen nähnyt sen elokuvana?

En osaa selittää, miksi juuri nämä neljä tuntuivat hyviltä.

Hyvä näin.

Aikaisempiin kirjamessuihin verrattuna antikvariaattien hinnat tuntuivat tänä vuonna kohtuullisilta.

Kirjamessuilla

Vietin sunnuntaipäivän kirjamessuilla eksyksissä. Kuljin kirjamessujen kartan kanssa ja silti minun oli todella vaikeaa hahmottaa sitä, missä olin ja kuinka pääsen haluamaani paikkaan. Olin varautunut eksymiseen ja merkinnyt karttaan muutamia kustantamojen ja kirjakauppojen messupaikkoja. Mutta ei se auttanut. Kohtalontovereiden tapaaminen lohdutti minua kovasti.

Mukana minulla oli kaksi kirjaa: Rajaniemen Kvanttivaras ja Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. Olin juuri ajoissa paikalla kuullakseni Esko Valtaojan haastattelevan Hannu Rajaniemeä. Älykästä keskustelua, jonka kuuntelemisesta nautin. Rajaniemi piti scifiä tähän huikean teknologisen kehityksen aikaan hyvin sopivana kirjallisuuden genrenä. Hän valaisi Kvanttivarkaan alussa olevaa sitaattia Maurice Leblancin kirjasta ”Arsene Lupin karkaa” niin, että minäkin ymmärsin itsensä kadottamisen teeman. Kvanttivarkaassa elämän kuvitteellisuus, identiteettien, muistojen, jopa kehojen, vaihtaminen kuvaa osittain jo tätä aikaa.

Haastattelun jälkeen löysin Gummeruksen messupaikan, vaikka olin välillä joutua paniikkiin. Pelkäsin kirjailijan ehtivän poistua ja minä en saakaan omistuskirjoitusta. Onneksi niin ei käynyt. Yhtä tärkeää kuin omistuskirjoituksen saaminen oli kysyä Rajaniemen sukujuurista, sillä Niinimaalla asui Rajaniemen perhe. Mutta ei, Hannu Rajaniemi ei ole lapsuudessani tuntemieni nuorten miesten jälkeläinen.

Tämän jälkeen halusin tupakkaa ja kahvia. Edellisiltä kirjamessuilta muistin hatarasti, missä tupakkapaikka on. Sinne löytäminen oli puhdasta harhailua, epätoivoa ja eksymisen tunnetta, vaikka kysyin tietä. Löysinpä antikvariaattiosaston ja osasin sinne jopa palata saatuani kahvia ja tupakkaa.

Tapasin toisen eksyneen, kirjailija Jääskeläisen. Juttelimme jonkin aikaa ja sanoin hakevani omistuskirjoituksen myöhemmin Ateenan messuosastolta.

Sitä odotellessani käväisin kuuntelemassa Kauko Röyhkää. En jaksanut keskittyä ja toisaalta, olin eilen hänen keikallaan. Eilisillan hyväntuulinen ja säkenöivä muusikko oli tänään hiukan väsynyt kirjailija. Kiersin antikvariaattiosaston ja kartutin kirjahyllyäni neljällä Agatha Christiellä ja yhdellä Robert van Gulikilla. Agatha Christie –kokoelmastani puuttuu enää 37 suomennettua teosta!

Kuvastaja-palkinto myönnettiin Pasi Ilmari Jääskeläiselle vuoden 2010 parhaasta kotimaisesta fantasiateoksesta Harjukaupungin salakäytävät. Onnea! Jääskeläisen haastattelua en ehtinyt kuunnella kuin alusta, sillä ystäväni tulivat hakemaan minua kahville.

Kirjaan Lumikko ja yhdeksän muuta sain omistuskirjoituksen: ”Päiville 30.10.11 kirjamessuilla” ja nimikirjoitus, jossa ehkä lukee Pasi Ilmari Jääskeläinen tai sitten vain Pasi Jääskeläinen. Keskustelimme Lumikosta ja Harjukäytävistä, palkintojen merkityksestä ja siitä, kuinka täältä pääsee pois. Olisin jatkanut keskustelua pitempään, mutta aloin ajatella, että en voi omia kirjailijaa. Vaikka olisin kyllä halunnut.

Onneksi elämässäni on muutakin kuin työ.

Lippu kirjamessuille ja sateenvarjo

Tänään selvisi se, että yksi kirjamessulippu vastaa yhtä sateenvarjoa.

Kävin aamulla hakemassa Suomalaisesta kirjakaupasta lipun Helsingin kirjamessuille. Samalla reissulla kävin kaupassa. Unohdin hetkeksi sateenvarjoni kassan päätyyn, jossa ostokset pakataan. Huomasin sateenvarjon puuttumisen melkein heti. Mutta ei sitä enää missään ollut. Ymmärrän, ulkona satoi, eikä sateenvarjoni ollut mikään design-tuote. Joku saattoi peräti ajatella, että olin hylännyt sateenvarjoni tarkoituksella.

Kallis sateenvarjo katoaa ja menee rikki ja sekös vasta harmittaa. Kuvien Hello Kitty –sateenvarjon ostin muutama vuosi sitten tyttärelleni. Se oli kallis, mutta silloin oli hätätilanne. Sateenvarjo osoittautui hyväksi, mutta rikki sekin meni. Putosi pöydältä, jolloin kädensija ja sateenvarjon nuppi murskautuivat sirpaleiksi. Sen jälkeen se on ollut kaapissa, koska en ole hennonnut heittää kaunista ja kallista sateenvarjoa pois.

Onneksi en, sillä aion käyttää sitä siihen asti kunnes ostan seuraavan 5-10 euron sateenvarjon.

Oskun lempisateenvarjo.

Kirjamessuilla

Lauantaina Helsingin kirjamessuilla kävi samoin kuin usein ennenkin: kiersin antikvariaattien osastot tarkkaan ja moneen kertaan. Siellä kuljetin sormiani kirjojen selkiä pitkin, nautin kirjojen tunnusta ihollani ja kyselin kirjatukina toimineiden kivihirviöiden hintoja. Melkoinen urakehitys gargoileilla: Pariisin vartijoista matkamuistoiksi ja kirjatuiksi.

Olen varmaan hyvin vanhanaikainen tai sitten vain hemmetin yksinäinen, mutta ruoka- ja viinipuolella vain käväisin. Maistelin suklaata ja juustoja, viinit jätin muiden juotaviksi. Yksin ei ole kiva juoda. Seuralaiseni, 17-vuotiaan sisarentyttäreni, olin kadottanut jo aikoja sitten eikä hänestä alaikäisenä viiniseuraksi olisi ollutkaan.

Uuden kirjallisuuden osastot, suuret kustantajat, kirjakerhot ja mediat, oikeastaan vain vilkaisin läpi ohi mennessäni. Osallistuin Suomalaisen kirjakaupan Agatha Christie –kisaan, mutta en muista mitä siinä saattoi voittaa.

Messujen tärkein tapahtuma oli heti aamulla, kun Kirjakahvilassa haastateltavan tuolille istahti Pasi Ilmari Jääskeläinen. Ennen haastattelua kävin hakemassa omistuskirjoituksen Harjukaupungin salakäytäviin. ”Oletko sinä se Päivi?” –kysymykseen vastasin vain, että olen. Virtuaalisesti olemme tunteneet jo muutaman vuoden ja tämä oli eka kerta kun tapasimme oikeasti. Ehkä hän on oleskellut salakäytävissä ja minä kirjaston uumenissa ja ehkä juuri siksi tuntui oikein mukavalta nähdä ja tavata toinen kolmiulotteisesti.

Suorastaan harmittelin, etten ollut ottanut mukaani koko hänen tuotantoaan saadakseni niihinkin omistuskirjoituksen. Luonnollisesti olisin aloittanut Portti-lehdestä 4/1999, jossa julkaistiin ”Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa” ensimmäisen kerran. Novellin voi lukea myöhemmin julkaistusta novellikokoelmasta ”Missä junat kääntyvät” ja sen editoidusta painoksesta ”Taivaalta pudonnut eläintarha”. Suosittelen!

Kirjoja ostin vain antikvariaattipuolelta.

• Boris Akunin: Akilleen kuolema
• Agatha Christie: Syyttävä sormi ; Kaikki päättyy kuolemaan ; Kuolleen miehen huvimaja
• J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Akuninin teosten venäläisiin rikosmysteereihin tutustumista suosittelen. Päähenkilö Erast Petrovits Fandorin on hurmaava ja täydellisyydessään lähes Hercule Poirotin veroinen. Viimeisimmän Harry Potterin suomennoksesta päätin aikoinaan, että ostan sen vasta sitten kun sen kohtuullisella hinnalla saan. Mielestäni 8 euroa ei ollut siitä liikaa. Ostamani Agatha Christiet olivat kohtuuhintaisia, mutta näin niitä myynnissä myös noin 30 euron hintaisina.

Korkeista hinnoista ällistyneenä tarkastin muutaman omassa kirjahyllyssäni olevan kirjan hinnan – ja ihmettelin. 35 euroa Besterin Määränpäänä tähdistä, samoin 35 euroa Le Guinin Osattomien planeetasta. Joko käytettyjen kirjojen hinta on ylipäätään noussut vietävästi tai sitten – en tiedä. Kovin harvinaisista kirjoista ei voinut olla kyse, sillä samat kirjat olivat myös muiden antikvariaattien tarjonnassa. Muistaakseni ihmettelin myös vuosi sitten kirjamessujen yhteydessä antikvariaattikirjojen hintoja. Tosin silloin oli kyse huomattavasti alemmista hinnoista.

Syysluettavaa

Olin eilen kirjamessuilla hurmioitumassa. Hyväilin kirojen selkämyksiä, nautiskelin niiden sisällöstä, tutusta tai tuntemattomasta. Kirjamessut sykkivät kävijöiden innostuneisuudessa.

Olin päättänyt ostaa yhden kirjan, antikvariaattimessujen puolelta Agatha Christietä. Toisin kävi. Ostin kirjoja lähes ekstaasissa. Seitsemännen kirjan jälkeen päätin, että nyt riittää. Päätöksen jälkeen hypistelin vielä lukuisia kirjoja ja haaveilin taidekirjasta ”Maailman ihanin tyttö”.

Syysluettavakseni ostin
Stefano Benni : Baol
Jyrki Siukonen : Muissa maailmoissa - maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria
Agatha Christie: Stylesin tapaus
Agatha Christie : Murha maalaiskylässä
Agatha Christie: Salaperäiset rukinjyvät
Agatha Christie: Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä
Agatha Christie: Bertramin hotellissa ; Vuoksi ja luode.

Ostamani kirjat olivat edullisia, mutta yllätyin antikvariaattien korkeista kirjahinnoista. Olisin mielelläni ostanut myös Waltarin Johannes Angeloksen, Castenedan Kotkan lahjan ja Asimovin Alastoman auringon muutaman mainitakseni, mutta yli 20 euroa tuntui kohtuuttomalta hinnalta.

15-vuotias siskontyttöni oli hyvää seuraa. Hän oli ensimmäistä kirjamessuilla ja ilmeisesti viihtyi oikein hyvin. Niin minäkin.