Noin 10 kirjaa ja noin 10 kosmetiikkatuotetta

Sain Marja-Leenalta haasteen listata 10 tärkeää kirjaa ja 10 suosikkikosmetiikkatuotetta. En ole varma, kuinka sana ’tärkeä’ tässä yhteydessä tulkitaan. Kirja, johon palaa monta kertaa uudestaan? Kirja, josta on tullut osa ajattelua käsitteiden, mielikuvien tai tapahtumien kautta?

Lapsuuden ja varhaisnuoruuden tärkeimmät kirjat olivat

Kompassi, joka ruokki uteliaisuuttani ja tiedonjanoani Niinimaalla. Päiväkävelyllä olen kirjoittanut Kompassista otsikolla Tiedonjanoa ja mielikuvitusta.

Otavan iso tietosanakirjan kaikkia osia (1-10) luin hieman vanhempana. Keskustelun tuoksinassa olohuoneen kirjahyllystä kaivettiin usein osa jos toinenkin selvittämään, kuinka asia oikeasti on. Itsekseni luin usein elokuvista kertovaa artikkelia. Katselin kuvia elokuvista ja haaveilin vielä joskus näkeväni sellaiset elokuvat kuin Seitsemäs sinetti tai Paikka auringossa.

H.C. Andersenin Kootut sadut ja tarinat I-III. Luin kaikki kolme osaa lukuisat kerrat ja vieläkin muistan, että ensimmäisenä satuna oli ”Tulukset”. Tärkein Andersenin satu oli Pieni Merenneito, joka oli lapsuudenkodissani erillisenä kirjana Pieni merenneito ja muita H.C. Andersenin satuja vuodelta 1957. Siinä oli hyvin kaunis kuvitus kansikuvaa myöten. Valitettavasti kirja on kadonnut vuosia sitten (tai luettu loppuun) eikä minulla ole sitä. Pienestä merenneidosta olen kirjoittanut Päiväkävelyllä kaksi juttua: ”Pieni merenneito” ja ”Merenneito pysyköön merenneitona”.

Teininä, ennen yliopistoon menoa, luin kaiken mahdollisen, mitä käsiini sain. Alavuden kirjasto oli oikein hyvä pienen kaupungin kirjasto.

Tärkein tämän ajan kirja oli kuitenkin sinikantinen opas astrologiaan, jonka luin alkusyksystä 1972. Kirjan nimeä en muista, luultavasti se oli Astrologia. Siitä lähtien astrologia on ollut minulle yksi keino ymmärtää ihmistä, parisuhdetta ja maailmaa.

Vähintään yhtä tärkeä oli Aben Välijääkausi 4, joka tutustutti minut hämmästyttävään ja ihmeelliseen scifin maailmaan. Scifin maailmasta olen löytänyt monet minulle rakkaimmista kirjoista.

Yliopistossa opiskelin mm. kotimaista kirjallisuutta, mutta sitä kautta sen ajan tärkeimmät kirjat eivät tulleet. Tärkein opiskeluajan kirja, Doris Lessingin Shikasta, tuli luettua ystävieni useiden kehotusten jälkeen. Kirjan luettuani ajattelin maapallon historiasta, arkkitehtuurista ja ihmisistä uudella tavalla uusin käsittein. Saman teki myös Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä.

Kotimaisen kirjallisuuden peruskurssin luennoitsijalla oli tapana lukea otteita Homeroksen Odysseiasta Pentti Saarikosken käännöksenä. Otteet tekivät valtavan vaikutuksen, ostin kirjan ja luin sen. Rakastuin Odysseian kieleen, sanoihin ja eeppiseen kerrontaan.

Työelämässä olen ehtinyt olla miltei 25 vuotta. Luen vähemmän kuin nuorena, mutta silti olen valvonut monet yöt kirjaa lukien.

Tämän ajan tärkein kirja on novelli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Portti-lehdessä nro 4/1999. Pasi Ilmari Jääskeläisen novelli Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa on tarina ajasta ja rakkaudesta. Oikeassa suhteessa kaikkea, mitä kirjallisuudelta tuolloin odotin. Minusta tuli Jääskeläis-fani ja hyllystäni löytyvät kaikki julkaistut teokset, myös novellikokoelma Missä junat kääntyvät, joka myöhemmin julkaistiin editoituna nimellä Taivaalta pudonnut eläintarha.

Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on mestarillinen novellikokoelma, jonka tarinoihin viittaan keskustelussa vähän väliä.

Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, on Agatha Christien koko tuotanto. Innostuin Christiestä uudelleen katsomani Agatha Christien koodi –dokumentin ansioista. Agatha Christiestä olen kirjoittanut Päiväkävelyllä muutaman kerran.

Ja jos suodaan vielä yksi, niin se on J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjat.

Haasteen toinen osa eli 10 kosmetiikkatuotetta tuotti vähän ongelmia, sillä en meikkaa lainkaan.

SP hydrate shampoo + hoitoaine tekee hiuksistani kammattavat pesun jälkeen.

Kasvot puhdistan Vichyn kostetuttavalla kasvovedellä ja kerran viikossa Cliniquen kuorinta-aineella. Kosteusvoiteena minulla on Cliniquen kosteuttava päivävoide.

Suihkun jälkeen kosteutan vartaloni ihon Nivean after sun lotionilla, sillä se kosteuttaa ja pehmentää ihon sekä imeytyy hyvin. Kainaloihini suihkutan Chanelin Coco Mademoiselle deodoranttia. Lempituoksujani ovat Elizabeth Ardenin Green Tea ja CK One.

Huuleni pysyvät kunnossa Bepanthen voiteen ansiosta. Jalkoihini laitan Schollin kosteuttavaa jalkavoidetta ja käsiini sitä käsivoidetta, jota just sattuu olemaan.

Kosmetiikkatuotteeni kosteuttavat kovasti, mutta hei, olen 51-vuotias.

Haaste pitää laittaa eteenpäin. Haastan erityisesti Peter Pan -syndrooman Soubretten, mutta myös muut blogini lukijat voivat tarttua haasteeseen.

Satuja ja sadunkertojia

Akateemisessa kirjakaupassa osui silmiini kaksi kirjaa. Haluan kummatkin. Toinen oli Suomalainen satu 1: kehittäjiä ja kehityslinjoja ja toinen oli Suomalainen satu 2: perinteitä ja moni-ilmeisyyttä. Yhden osan hinta oli nelisenkymmentä euroa, joten odottelen niiden tuloa alennusmyyntiin parin vuoden päästä.

Pidän saduista ja olen lukenut niitä paljon. Yksi lapsuuden lempisatukirjojani oli Joel Lehtosen Tarulinna, joka sisältää mm. sadut Valkea käärme, Jotaarkka, Kuoleman kesyttäjä ja Tynnyrissä kasvanut tyttö. Myöhemmin tutustuin Laura Soinnen satukirjaan Satuja, jonka sadut ovat lähellä kauhutarinoita, kuten esim. Hukkasaaren vangit. Juhani Konkan Keltainen kurki on huikea kokoelma kiinalaisia satuja.

Nautin kovasti suomalaisista kansansaduista, niiden pankolla makaajista, jäällä kehrääjistä ja etenkin hölmöläisistä. Topeliuksen saduista suosikkini oli Adalmiinan helmi. Koivun ja tähden tarinan Topelius kertoi myös Välskärin kertomuksissa, vain hieman muutettuna.

Joten kyllä, haluan nuo kirjat itselleni.

H. C. Andersenin sadut luin moneen kertaan. Pieni merenneito on ylittämätön ykkönen, mutta Andersenin satutuotanto on niin monipuolinen, että siitä löytyy luettavaa joka mielentilaan. Tuhannen ja yhden yön tarinat luin lukuisat kerrat. Norjalaista kansansatua Auringosta itään, kuusta länteen rakastin, joskus jopa enemmän kuin Pientä merenneitoa.

Viime aikoina en ole satuja lukenut. Tätä nuorta sadunkertojaa olen kuunnellut viime aikoina:

Merenneito pysyköön merenneitona

Pieni merenneito ei jätä minua rauhaan, koska hänen uhrautuva rakkautensa oli turhaa ja koska hänen rangaistuksensa oli epäoikeudenmukaisen kohtuuton. Mitä H. C. Andersen halusi Pienen merenneidon tarinalla sanoa?

Useissa saduissa rakkauden eteen uhrataan paljon. Norjalaisessa kansansadussa Auringosta itään, kuusta länteen nainen uhraa hiuksensa, silmänsä ja nuoruutensa. Hän saa ne kuitenkin takaisin ja hän saa myös prinssin. Muissakin saduissa uhraukset kannattavat. Onko niiden tarkoitus opettaa tytöille oikea käyttäytymismalli: uhraa itsesi, identiteettisi ja saat rakkauden? Näinkö tytöt pidetään kiltteinä ja opetetaan naiset kestämään mitä vain? Palkkiona mitä? Onko rakkaus kaikkien näiden uhrausten arvoista?

Pieni merenneito ei saanut prinssiä uhrauksistaan huolimatta, koska hän ei pysynyt merenneitona. Paradoksaalista on, että merenneitona hän ei ainakaan olisi prinssiä saanut. Rangaistuksen Pieni merenneito sai siitä, että ei tyytynyt kohtaloonsa. Merenneito pysyköön merenneitona.

Jos Pieni merenneito olisi onnistunut, jos hän olisi saanut prinssinsä, olisi hänen tarinansa esimerkkinä pyrkimyksestä yhä enempään, yhä korkeammalle. Silloin hän olisi faustilaisen eli länsimaisen ihmiskuvan ikoni. Thomas Mannin kirjassa Tohtori Faustus paholainen antaa Adrian Leverkühnille ”leluksi” Pienen merenneidon. Ymmärsikö Adrian Leverkühn varoittavan esimerkin? En muista, koska luin Tohtori Faustuksen kovassa kuumeessa – vain siten pystyin kestämään pitkien virkkeiden raskauden.

Ainakin Thomas Mann oli tajunnut, ettei Pieni merenneito pääse koskaan jumalan valtakuntaan. Mistään ei löydy niin paljon kilttejä lapsia, aina on tottelemattomia lapsia enemmän. Ja jokainen heistä lisäsi päivällä aikaa, jonka Pienen merenneidon oli oltava ilman impenä.

Pienen merenneidon tarinaa voi pitää poliittisena. Se on varoittava esimerkki siitä, miten käy, jos suutari ei pysy lestissään. Yhteiskuntaluokkien rajoja ei saa ylittää – mistään syystä. Senkö H. C. Andersen halusi tarinallaan sanoa? Miksi hän kirjoitti tällaisen epäsadun? Hän kirjoitti tarinan vuonna 1836, kymmeniä vuosia Ranskan vallankumouksen jälkeen. Vallankumoukset uhkasivat vakiintunutta yhteiskuntajärjestelmää. 1830 oli ollut Ranskassa ns. heinäkuun vallankumous ja vuonna 1848 oli tuleva ns. helmikuun vallankumous. Aika oli poliittisesti levotonta ja kansalle piti antaa varoittava esimerkki.

Varoitusta ei ehkä tajuttu, sillä Pienen merenneidon tarinaa ei tunneta poliittisesti vaikuttaneena kertomuksena. Pienen merenneidon tarina muistetaan nimenomaan rakkaustarinana – ei muuna.

Pieni merenneito

Lapsuuteni tärkein ja rakkain satu oli H. C. Andersenin Pieni merenneito. Kuulin sen ensimmäisen kerran isosiskoni lukemana, kun olin viisi. Seuraavan päivän muistan surreeni Pienen merenneidon kohtaloa. Kaikki uhraukset ja kärsitty tuska olivat olleet turhaa, sillä Pieni merenneito ei saanut prinssiään. Hänestä tuli ilman impi, joka kolmensadan vuoden päästä pääsisi jumalan valtakuntaan. Aikaa ilman impenä saattoi lyhentää hymyilevä ja kiltti lapsi, mutta tottelematon lapsi pidensi sitä päivällä.

Pidin tätä hyvin epäoikeudenmukaisena, sillä viisivuotiaan kokemuksella tiesin, että oli paljon helpompi nähdä tottelematon lapsi kuin kiltti. Yritin aina sadun muistaessani olla kiltti, mutta se oli hyvin poikkeuksellista. En ollut kiltti enkä tottelevainen lapsi, vaan villi ja omapäinen.

Muutamaa vuotta myöhemmin Pieni merenneito tuli radiosta kuunnelmana, joka nauhoitettiin kelanauhurilla. Siitä lähtien kuuntelimme iltaisin Pienen merenneidon, korvikkeena ehkä siitä, että vanhempamme eivät koskaan lukeneet meille ääneen – iltasatuja tai muutakaan. Pieni merenneito oli loistavasti dramatisoitu kuunnelmaksi. Eniten kosketti kohtaus, jossa Pieni merenneito tanssii prinssin kanssa, vaikka jokainen askel oli kuin ”olisi astunut terävään naskaliin tai veitsen terään” Aram Hatsaturjanin valssin baletista Naamiaiset soidessa taustalla. Vieläkin kuullessani tämän valssin muistan Pienen merenneidon tuskan.

Bettelheimin Satujen lumous –kirjan mukaan satu päättyy aina onnellisesti. Onnettomasti päättyvä satu ei olekaan satu vaan myytti, joka päättyy traagisesti eikä päähenkilö kehity lainkaan. Pieni merenneito on kuitenkin kehitystarina ja tarina onnettomasta ja yksipuolisesta rakkaudesta ja sellaisena maailmankirjallisuutta.