Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eileen Favorite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eileen Favorite. Näytä kaikki tekstit

12. syyskuuta 2009

Sankarittaret


Eileen Favoriten teos Sankarittaret kertoo 13-vuotiaasta Pennystä, jonka kotona romaanien sankarittaret vierailevat. Teoksen lähtökohta on hauska, mutta tarina ei toiminut odottamallani tavalla. Vierailevia sankarittaria ovat mm. madame Bovary, Franny Glass, Scarlett O’Hara ja Catherine Earnshaw. Kuuluisia henkilöhahmoja, joista luulin saavan enemmän irti. En pitänyt kirjasta. Se oli tylsä, mitäänsanomaton ja aivan liian pitkä. Tiivistämällä ja tarinaa muokkaamalla siitä olisi ehkä saanut hyvän novellin. Romaanina se ei toiminut.

Kirjallisuuden kuuluisien sankarittarien käyttäminen henkilöhahmoina tuo mieleeni fanfictionin. Siinä kirjoittaja jatkaa ja kehittää lisää jo olemassa olevaa, muiden keksimää tarinaa. Fanfictionin aiheet haetaan yleensä populaarikulttuurista: tv-sarjoista, myös reality-sarjoista, animesta, mangasta, romaaneista. Yleensä fanfiction pysyy alkuperäisen tarinan maailmassa, mutta Sankarittarissa he saapuivat kirjan nykyaikaan levätäkseen omasta tarinastaan. Niinpä useat sankarittaret ovat sekopäisiä tai vain nukkuvat suurimman osan vierailustaan.

Penny inhoaa ja ihailee sankarittaria. Hän on katkera äidilleen, joka tuntuu antavan kaiken aikansa sankarittarille oman tyttären hoituessa siinä sivussa. Äiti on sankarittarien ymmärtäväinen kuulija. Hän ei anna neuvoja, koska sankarittarien tarinaa ei voi muuttaa. Äidin majatalon periaatteena on, että sankarittaret eivät saa vihiä omasta tarinastaan. Siksi kaikki romaanit ovat lukkojen takana vintillä Humisevaa harjua lukuun ottamatta.

Pennyn on vaikea tajuta, mikä on totta ja mikä ei. Eiväthän sankarittaret voi oikeasti tulla hänen kotiinsa. Penny ei pysty käsittelemään asiaa, koska äiti ei hänen kanssaan asiasta keskustele ja muiden kanssa siitä puhuminen on kiellettyä. Teoksen toden ja epätoden teema on sen heikoin kohta. Sitä ei onnistuta käsittelemään uskottavasti. Luettuani kirjan minusta tuntui, että höh, eihän tätä kysymystä ratkaistu lainkaan. Varsinkin kun sitä ei olisi tarvinnut käsitellä lainkaan. Hyvässä fictiossa voi ja saa olla uskomattomia tapahtumia ja henkilöitä, jos teoksen sisäinen logiikka toimii ja on uskottava. Sankarittarissa niin ei ollut.

2. heinäkuuta 2009

Lomailua

Lomani aikana olen päivittäin käynyt Hietsun kirpparilla. En etsi tavaraa enkä vaatteita, ne eivät minua kiinnosta. Etsin Agatha Christien sellaisia kirjoja, joita minulla ei vielä ole. Viime kesänä Christietä liikkui paljon. Tänä kesänä ei lainkaan. Tällä viikolla oli myynnissä ranskankielinen Idän pikajuna. En ranskaa osaa ja Idän pikajuna on jo hyllyssäni. On kummallista, että Christietä ei näy lainkaan. Onko joku muukin päättänyt kerätä kaikki Christiet?

Christien puutteessa olen ostanut kaksi muuta kirjaa. Markus Zusakin Kirjavarkaasta kiinnostuin heti lukiessani siitä ensimmäisen arvostelun tai esittelyn. Sain sen 1,5 eurolla. Hitaasti mutta kiehtovasti alkavaa Kirjavarasta olen lukenut sadan sivun verran. Kirjassa kuolema kertoo tarinan kirjoja varastavasta tytöstä Natsi-Saksassa.

Toisesta kirjasta minulle kertoi sisareni. Hän on loistava kertomaan kirjoja ja joskus on käynyt niin, että kirja on ollut parempi hänen kertomanaan kuin luettuna. Saa nähdä, miten Eileen Favoriten Sankarittarien käy. Kirja majatalosta, jonka vieraina ovat romaanien sankarittaret, täytyy olla mukaansatempaava.

Toinen suosikkipaikkani on Kirjasto 10. Sieltä käyn lainaamassa musiikkia. Kesän aikana sielläkin on vähän asiakkaita ja levyt ovat kirjastossa, ei lainassa. Levyjä on kaikkialla, ikkunalaudoilla, kärryissä ja hyllyissä. Ihana paikka. Mutta ei sielläkään ollut The Inmatesin albumia The First Offence. Kysyin sitä tänään kirpparin levymyyjältä ja hän lupasi etsiä sitä minulle.

The First Offence ja the Inmates vievät minut kahdelle aikamatkalle. Ensiksi kevääseen 1982, jolloin poikakaverini palasi kahden kuukauden Englannin reissultaan modiksi muuttuneena. Tuomisina hänellä oli mod-maihari ja runsaasti levyjä. Toiseksi ne vievät loppuvuoteen 1997, jolloin näin Inmatesin Tavastialla. Menin ystäväni kanssa Tavastialle, koska hänkin meni. Tajusin vasta musiikkia jonkin aikaa kuunneltuani, että hei, tämähän on se Inmates, josta pidän. En tainnut siihen aikaan seurata keikkakalenteria – enkä seuraa nykyäänkään.