Sota kirjoissa

Olen lukenut muutaman kuukauden aikana useamman kirjan, jossa sota tai siihen valmistautuminen ovat joko tapahtumien näyttämönä tai itse tapahtuma.

Kaikki taisi alkaa Doris Lessingin kirjoista Parempien ihmisten lapsi, Hyviin naimisiin ja Myrskyn silmässä. Lessingin Väkivallan lapset -sarjan alussa vuosina 1938 ja 1939 nuoret miehet odottavat kiihkeästi sotaa - saadakseen osoittaa olevansa miehiä. Romaanien naisia ei miesten menettäminen sodalle innosta.

Sota on Lessingin kirjoissa taustatekijänä. Henkilöiden huvittelunhalu kuuluu toki nuoruuteen, mutta lähestyvä sota säväyttää huvittelun vielä vimmaisemmaksi. Myöhemmin sota tuo englantilaisia lentäjiä Rhodesiaan ja sota tarjoaa henkisen pohjan kommunistisen solun perustamiselle. Kommunistisen propagandan jakaminen ja rahan kerääminen Neuvostoliitolle on helppoa, koska Neuvostoliitto taistelee Englannin rinnalla Hitleriä vastaan.

Ken Follettin romaanissa Kun suuret sortuvat sota on päähenkilö. Ensimmäisen maailmansodan syntyyn vaikuttavia tekijöitä Follett kuvaa laajasti niiden henkilöiden kautta, jotka yrittävät estää sodan sekä sotaa kannattavien henkilöiden kautta. Follett kuvaa kirjassa ensimmäisen maailmansodan keskeiset taistelut enkä voi välttyä ajatukselta sodan mielettömyydestä.

Sodan tarkastelu viiden perheen kautta oli toimiva ratkaisu ja valotti tilannetta Venäjän, Englannin, Saksan ja USA:n näkökulmasta. Pidin kirjan todellisilta vaikuttavista henkilöistä. Kun suuret sortuvat oli ensimmäinen lukemani sotakirja. Massiivisesta koosta (yli 1200 sivua) huolimatta Kun suuret sortuvat oli hyvin kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja.

Kjell Westön Missä kuljimme kerran -kirjassa vuoden 1918 sisällissota mullistaa ihmisten elämän ja järkyttää mielet. Valkoiseen terroriin johtaneen vihan ja itse terrorin kuvaus oli hyytävää luettavaa. Itse asiassa Westön perustelu valkoisten punaisia kohtaan tuntemalle valtavalle vihalle ja kostonhalulle jää mielestäni hieman ohueksi.

J.P. Koskisen kirjassa Kuinka sydän pysäytetään pyritään estämään sota. Juho Kivilaakso lupaa rakastetulleen estää sodat vaikka yksin.

Juho Kivilaakso on venäjän armeijassa palvelleen everstin poika, jolle isä kovin ottein opetti spartalaista kunnian käsitettä. Vallankumouksen jälkeen Juhon isä jäi Neuvosto-Venäjälle ja loi uran puna-armeijassa. Isän loikkauksen vuoksi Juho viedään äitinsä ja sisarustensa kanssa vankileirille Suomenlinnaan keväällä 1918. Mannerheim pelastaa heidät vankileiriltä, sillä Juhon isä oli hänen ystävänsä.

Myöhemmin Mannerheimin yksityisenä assistenttina  Kivilaakso  tekee diplomatian keinoin kaikkensa Berliinissä, Moskovassa, Pariisissa ja Helsingissä estääkseen sodan. Mutta se ei riitä, Terijoen laukausten jälkeen Neuvostoliitto hyökkää Suomeen ja talvisota alkaa. Kivilaakso jatkaa työtään Mannerheimin uskottuna miehenä, mutta osallistuu taisteluihin toisinaan. Ajallisesti kirja päättyy päivään, jolloin talvisota päättyi, 13.3.1940.

Viimeisin lukemani sotakirja on Ken Follettin Maailman talvi, joka on jatko-osa kirjalle Kun suuret sortuvat. Maailman talvi alkaa Berliinissä vuonna 1933. Hitler saa valtiopäivillä valtalain hyväksytyksi pelottelemalla ja uhkailemalla. Natsien harjoittama terrori on tehokasta eikä keinoja natsien ja Hitlerin saamiseksi pois vallasta löydy. Kansalaisrohkeus ja terrorin kohteiden puolustaminen johtaa kuolemaan. Jotain on silti uskallettava tehdä. Miten olisi vakoilu?

Maailman talvi -kirjaan Follett on pyrkinyt mahduttamaan useimmat toisen maailmansodan keskeisistä tapahtumista ja taisteluista. Kiinnostavaa oli ensimmäistä kertaa lukea fasismin noususta Englannissa, ydinpommin valmistuksesta ja yllättävää kyllä - Pearl Harborista.

Silti kirjassa vie hyvin paljon tilaa henkilöhahmojen elämän ja erityisesti rakkauselämän käsittely. Tällä Follett tekee henkilöhahmoja tutuksi, sillä kirjan henkilöt ovat Kun suuret sortuvat -kirjan henkilöiden lapsia. Nämä lapset eivät ole yhtä valovoimaisia ja todentuntuisia kuin vanhempansa mutta kiinnostavia he ovat.

Ajallisesti Maailman talvi jatkuu jaettuun Berliiniin ja Neuvostoliiton onnistuneeseen ydinkokeeseen asti. Tapahtumia on kirjassa todella paljon ja siksi se tuntui hajanaiselta ja hyppelevältä ja vähemmän analyyttiselta.

Maailman talveen saa sotakirjojen lukeminen osaltani loppua. Kesällä voisi todellakin lukea vähän kevyempää kirjallisuutta.

Onnellisuus 5/100: Hyvä kirja

Onnea on lukea hyvä kirja.

Martha Questin elämästä haluan lukea lisää. Onnea on sekin, että Väkivallan lapset -kirjasarjasta on jäljellä vielä neljä osaa.

Joulukalenteri, osa 2: scifi

Uutinen Doris Lessingin kuolemasta nosti kyyneleet silmiini. Doris Lessing on vaikuttanut maailmankuvaani ja ajattelutapaani ehkä enemmän kuin yksikään toinen kirjailija. Aloin lukea yhdeksi Lessingin parhaaksi romaaniksi arvioitua Shikastaa uudestaan. En tosin vain siksi, että se oli nostettu viiden parhaan joukkoon vaan siksi, että Lessingin tuotannosta Shikastan vaikutus on ollut suurin.

Shikastan lukeneet tietävät, millainen on canopuslainen ja kuinka ihana paikka Rohanda olikaan. Jos jokin asia on Shammatista, se ei ole kovin hyvä. METAn puuttumisesta on kirjoitettu jo pitkään! Monet ovat kokeneet Shikastan saarnaavaksi, mutta minut sellainen vakuuttaa.

Joulukalenteriin valisin kuitenkin otteen kirjan esipuheesta Muutamia huomioita, jonka Lessing on päivännyt 7. marraskuuta 1978. Siinä Lessing selittää, miksi scifi on merkittävää kirjallisuutta.

Ote 1

Nykyisin on tullut truismiksi sanoa, että kirjailijat kaikkialla maailmassa rikkovat realistisen romaanin rajoja, koska se mitä omin silmin näemme muuttuu päivä päivältä hurjemmaksi, mielikuvituksellisemmaksi, uskomattomammaksi.

Ote 2

Nämä säihkyvät mestarit [tieteis- ja avaruuskirjailijat] ovat kartoittaneet maailmaamme ja kokonaan uusia maailmoja, kertoneet mitä todella tapahtuu ja kertoneet sen täysin ennennäkemättömillä tavoilla, kuvanneet inhan nykyisyytemme jo kauan sitten, silloin kun se vielä oli tulevaisuutta ...

Näistä samoista syistä luen scifiä. Tosin viime vuosina en ole jaksanut lukea scifiä Hannu Rajaniemeä lukuunottamatta. Trilogiasta ilmestyneet Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas ovat scifin aatelia. Johanna Sinisaloa olen lukenut myös, mutta en haluaisi nimetä häntä scifikirjailijaksi, sillä hän on paljon enemmän. Aivan kuten Doris Lessing.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 2

Toinen joulukalenterin sitaatti on Doris Lessingin kirjasta Shikasta.

"Siitä säteili huoneeseeni tyyntä, ystävällistä voimaa, ja kun ojensin varovasti käteni ja silitin sitä - tiesin että se pelkäsi äkillisiä tai varomattomia liikkeitä - se kehrähti hiljaa kiitokseksi."






Mustan kollikissan tarina kerrotaan kirjan sivuilla 225-229.

Noin 10 kirjaa ja noin 10 kosmetiikkatuotetta

Sain Marja-Leenalta haasteen listata 10 tärkeää kirjaa ja 10 suosikkikosmetiikkatuotetta. En ole varma, kuinka sana ’tärkeä’ tässä yhteydessä tulkitaan. Kirja, johon palaa monta kertaa uudestaan? Kirja, josta on tullut osa ajattelua käsitteiden, mielikuvien tai tapahtumien kautta?

Lapsuuden ja varhaisnuoruuden tärkeimmät kirjat olivat

Kompassi, joka ruokki uteliaisuuttani ja tiedonjanoani Niinimaalla. Päiväkävelyllä olen kirjoittanut Kompassista otsikolla Tiedonjanoa ja mielikuvitusta.

Otavan iso tietosanakirjan kaikkia osia (1-10) luin hieman vanhempana. Keskustelun tuoksinassa olohuoneen kirjahyllystä kaivettiin usein osa jos toinenkin selvittämään, kuinka asia oikeasti on. Itsekseni luin usein elokuvista kertovaa artikkelia. Katselin kuvia elokuvista ja haaveilin vielä joskus näkeväni sellaiset elokuvat kuin Seitsemäs sinetti tai Paikka auringossa.

H.C. Andersenin Kootut sadut ja tarinat I-III. Luin kaikki kolme osaa lukuisat kerrat ja vieläkin muistan, että ensimmäisenä satuna oli ”Tulukset”. Tärkein Andersenin satu oli Pieni Merenneito, joka oli lapsuudenkodissani erillisenä kirjana Pieni merenneito ja muita H.C. Andersenin satuja vuodelta 1957. Siinä oli hyvin kaunis kuvitus kansikuvaa myöten. Valitettavasti kirja on kadonnut vuosia sitten (tai luettu loppuun) eikä minulla ole sitä. Pienestä merenneidosta olen kirjoittanut Päiväkävelyllä kaksi juttua: ”Pieni merenneito” ja ”Merenneito pysyköön merenneitona”.

Teininä, ennen yliopistoon menoa, luin kaiken mahdollisen, mitä käsiini sain. Alavuden kirjasto oli oikein hyvä pienen kaupungin kirjasto.

Tärkein tämän ajan kirja oli kuitenkin sinikantinen opas astrologiaan, jonka luin alkusyksystä 1972. Kirjan nimeä en muista, luultavasti se oli Astrologia. Siitä lähtien astrologia on ollut minulle yksi keino ymmärtää ihmistä, parisuhdetta ja maailmaa.

Vähintään yhtä tärkeä oli Aben Välijääkausi 4, joka tutustutti minut hämmästyttävään ja ihmeelliseen scifin maailmaan. Scifin maailmasta olen löytänyt monet minulle rakkaimmista kirjoista.

Yliopistossa opiskelin mm. kotimaista kirjallisuutta, mutta sitä kautta sen ajan tärkeimmät kirjat eivät tulleet. Tärkein opiskeluajan kirja, Doris Lessingin Shikasta, tuli luettua ystävieni useiden kehotusten jälkeen. Kirjan luettuani ajattelin maapallon historiasta, arkkitehtuurista ja ihmisistä uudella tavalla uusin käsittein. Saman teki myös Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä.

Kotimaisen kirjallisuuden peruskurssin luennoitsijalla oli tapana lukea otteita Homeroksen Odysseiasta Pentti Saarikosken käännöksenä. Otteet tekivät valtavan vaikutuksen, ostin kirjan ja luin sen. Rakastuin Odysseian kieleen, sanoihin ja eeppiseen kerrontaan.

Työelämässä olen ehtinyt olla miltei 25 vuotta. Luen vähemmän kuin nuorena, mutta silti olen valvonut monet yöt kirjaa lukien.

Tämän ajan tärkein kirja on novelli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Portti-lehdessä nro 4/1999. Pasi Ilmari Jääskeläisen novelli Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa on tarina ajasta ja rakkaudesta. Oikeassa suhteessa kaikkea, mitä kirjallisuudelta tuolloin odotin. Minusta tuli Jääskeläis-fani ja hyllystäni löytyvät kaikki julkaistut teokset, myös novellikokoelma Missä junat kääntyvät, joka myöhemmin julkaistiin editoituna nimellä Taivaalta pudonnut eläintarha.

Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on mestarillinen novellikokoelma, jonka tarinoihin viittaan keskustelussa vähän väliä.

Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, on Agatha Christien koko tuotanto. Innostuin Christiestä uudelleen katsomani Agatha Christien koodi –dokumentin ansioista. Agatha Christiestä olen kirjoittanut Päiväkävelyllä muutaman kerran.

Ja jos suodaan vielä yksi, niin se on J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjat.

Haasteen toinen osa eli 10 kosmetiikkatuotetta tuotti vähän ongelmia, sillä en meikkaa lainkaan.

SP hydrate shampoo + hoitoaine tekee hiuksistani kammattavat pesun jälkeen.

Kasvot puhdistan Vichyn kostetuttavalla kasvovedellä ja kerran viikossa Cliniquen kuorinta-aineella. Kosteusvoiteena minulla on Cliniquen kosteuttava päivävoide.

Suihkun jälkeen kosteutan vartaloni ihon Nivean after sun lotionilla, sillä se kosteuttaa ja pehmentää ihon sekä imeytyy hyvin. Kainaloihini suihkutan Chanelin Coco Mademoiselle deodoranttia. Lempituoksujani ovat Elizabeth Ardenin Green Tea ja CK One.

Huuleni pysyvät kunnossa Bepanthen voiteen ansiosta. Jalkoihini laitan Schollin kosteuttavaa jalkavoidetta ja käsiini sitä käsivoidetta, jota just sattuu olemaan.

Kosmetiikkatuotteeni kosteuttavat kovasti, mutta hei, olen 51-vuotias.

Haaste pitää laittaa eteenpäin. Haastan erityisesti Peter Pan -syndrooman Soubretten, mutta myös muut blogini lukijat voivat tarttua haasteeseen.

Sunnuntain iloksi L

Miltä L näyttäisi? L on kirjahyllyni sydän ja se näyttää Laxnessilta, Leeltä, Le Guinilta, Lessingiltä, Lewisiltä ja Lindgreniltä. Se näyttää myös Lee Mastersilta, Lennonilta, Lindeltä, Lindqvistiltä ja Londonilta. Siihen kuuluvat myös Leino, Leinonen ja Linnankoski.

Elämää suurempia kirjoja melkein kaikki.

Aloitan varhaisimmasta lukukokemuksesta eli Astrid Lindgrenistä. Mestarietsivä Kalle Blomkvist on kokoomateos, jossa on kaikki kolme Kalle Blomqvist –kirjaa. Yksityisetsivä Kalle Blomkvist, Kalle Mestarietsivä sekä Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä. Niinimaan koulun siivooja-vahtimestarilla oli tapana lukea ääneen meille lapsille ja hänen ansiostaan sain nauttia näistä ennen kuin opin lukemaan. Pepit ja muut Astrid Lindgrenit tulivat tutuksi vasta lukemaan opittuani.

Mestarietsivä Kalle Blomkvist on jotain perin juurin ruotsalaista. Pikkukaupunki, pullantuoksu, ruotsalainen kesä (Ruotsissa ei ole vain kesä, se on aina ruotsalainen kesä), ikuisesti murrosiän kynnyksellä olevat päähenkilöt – ja rikokset. Elokuvassa Miehet jotka vihaavat naisia, Mikael Blomkvistista puhuttaessa joku kysyy, onko hän joku Kalle Blomkvist.

Gunnel Linde on myös ruotsalainen lastenkirjailija. Hänen satukokoelmansa Tulta syöksevä äiti sekä muita satuja isistä ja äideistä on täynnä riemastuttavia nykyaikaa (kirja on julkaistu Ruotsissa vuonna 1976)kuvaavia satuja. Olen oikea ihmissusi on välillä ahdistava kuvaus Ulfin identiteettiongelmista. Kirja oli pitkään ainut lukemani kirja, jossa edes viitattiin ihmissusiin.

Kolmas ruotsalainen on John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen. Luin tämän katsottuani elokuvan kolme kertaa. Pidän edelleen elokuvasta paljon enemmän.

Lapset ovat päähenkilöinä myös Harper Leen Kuin surmaisi satakielen –kirjassa. Pari viikkoa sitten Teemalta tuli kirjasta tehty elokuva, mutta se ei ollut riittävän hyvä. Koska kirja on yksi parhaista kuvatessaan lämmöllä ja huumorilla lapsuutta, rakkautta, ymmärrystä, oikeudenmukaisuutta, rasismia ja pelkoa. Sain kirjan 10-vuotiaana äidiltäni joululahjaksi ja rakastuin siihen jo silloin. Loppuun asti ja risaiseksi luettu.

Halldor Laxnessin Salkavalkaa en aio lukea uudestaan. Ensimmäistä ja ainutta kertaa kirjaa lukiessani olin ekstaasissa. Näin upeaa ja hienoa ja intensiivistä kirjaa en ollut koskaan aikaisemmin lukenut. Haluan säilyttää tämän mielikuvan.

Maailman parhaaksi kirjaksi nimitin aikoinaan myös Ursula Le Guinin Osattomien planeettaa. Teoksen vahva yhteiskunnallisuus ja pyrkimys oikeudenmukaisuuteen kiehtoivat minua. Kuten myös kirjan teoreettisuus ja ainutlaatuisuuden korostus. Ihminen oli yhtä nimensä kanssa, kenelläkään ei ollut samaa nimeä. Luin Osattomien planeetan pitkästä aikaa uudestaan pari vuotta sitten. Kirja oli muuttunut raskaaksi ja kieli vaikeaselkoiseksi.

Ursula Le Guinin teoksista rakastan toki Maameren tarinoita, mutta sarjan viides osa Kertomuksia Maamereltä maistui hieman väkinäiseltä. Maailma, vihreä metsä viehätti minua enemmän kuin Pimeyden vasen käsi. Molemmat ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

L on paljon suppeampi kuin mitä se voisi olla. Pepit, Leijonamieli ja muut Lindgrenit ovat jotenkin kummasti siirtyneet tyttäreni hyllyyn. Saman kohtalon ovat saaneet kokea Ursula Le Guinin Maameren tarinoiden neljä ensimmäistä osaa ja C. S. Lewisin kaikki Narnia-kirjat. Narnioista hyllyssäni on vain Taikurin sisarenpoika, sillä se on kaksoiskappale. Velho ja Leijona taitaa olla meillä peräti kolmena kappaleena. Aslaniin rakastuin ensi lukemisella.

C. S. Lewisin scifitrilogiaa en aikoinaan voinut vastustaa, koska rakastin Narnia-kirjoja ja rakastan edelleen. Suurimman vaikutuksen teki Matka Venukseen, sillä siinä ylistetään kokemuksen ainutlaatuisuutta. Tänä aikana, jolloin kaikki on tallennettavissa ja toistettavissa, sellainen tuntuu kuin saisi kerrankin happea keuhkoihinsa.

Vastustin pitkään. Ajattelin, että minun ei ole pakko lukea jotain kirjaa vain sen takia, että jokainen sanoi minulle: ”Päivi, sun täytyy lukea Doris Lessingin Shikasta!”. Onneksi annoin periksi. Shikasta mullisti ajattelutapani, antoi käsitteitä, ratkaisun nuorisotyöttömyyteen (!) ja ihastuttavan tarinan kissasta. Ihmisyyden perimmäinen olemus on Lessingin mukaan realistisessa optimistisuudessa. Siinä vaiheessa kun kaikki on menetetty, ihminen toteaa: ”No, huonomminkin voisi olla” ja aloittaa alusta. Canopuslaisuus on vieläkin ominaisuus, jota haen toisesta ihmisestä.

Avioliitot vyöhykkeiden välillä antoi lisää ajateltavaa ja käsitteitä. Ajatusisät ja –äidit kuulostavat todella hyvältä ajatukselta. Kuinka tärkeää onkaan nostaa katse ylös, nähdä pidemmälle ja kauemmas!

Sen sijaan Siriuksen kokeet –kirjaa minun on ollut vaikea sulattaa. En pidä siitä, mutta se kuuluu samaan sarjaan, joten se kuuluu kirjahyllyyni. Lessingin muuta tuotantoa olen lukenut aivan liian vähän.

Muistaakseni olin oppikoulussa, kun eräässä aamunavauksessa luettiin runo, joka alkoi ”Haihtuvi nuoruus niin kuin vierivä virta”. Seuraavalla välitunnilla ystäväni hieman naureskellen totesi, että eivätpä ihmiset tainneet tunnistaa Eino Leinon Elegiaa. Kyllä minua hävetti, en minäkään ollut tunnistanut. Ystävyyteni Eino Leinon kanssa alkoi vasta Vesa-Matti Loirin hienoista Leino-tulkinnoista. Myöhemmin luin Leinon Helkavirret ja muut runokokoelmat ja romaanitkin.

Sillä runonlukijaa ei minusta saa oikein mitenkään. Sain Maaria Leinosen valitut runot vuosilta 1980-1994 Unet kukkina tielle sisareltani jouluna 1999. Kirja on edelleen kesken. Aikanaan hyvin muodikasta Spoon River antologiaa en myöskään ole lukenut kokonaan.

Kesken on jäänyt myös John Lennonin Hispanialainen jakovainaa. Ehkä en vain ole ollut oikeassa fiiliksessä. Sen sijaan Lennonin musiikille olen miltei aina oikeassa fiiliksessä!

Jack Londonin kirjoja luin aikoinaan ahmimalla. Jossain syvällä minussa on toinen Päivi, joka rakastaa erämaata ja villiä luontoa. Jack Londonin Susikoira muistuttaa minua siitä, että kaikki elämä ei ole tässä. Kuten hyvä kirja tekee aina.

Ja vielä odotan sitä miestä, joka laulaa minulle laulun. Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta –kirjan Olavi lauloi jokaiselle naiselle erilaisen laulun. Luin lumoutuneena Olavin taidosta sanoa jokaiselle naiselle juuri ne sanat ja asiat, joita toinen sydämessään kaipasi.